Digibloggarin brändidokkari

Niin että mitenkä?

Tätä olen pohdiskellut tässä jo jonkin aikaa, että mitenkä? Olo on tällä hetkellä perin omituinen. Sisällä myllää: ylös ja alas. Korkealle ja kovaa, alas ja taas kovaa. Fiilistä terävöittää lähes kokopäivän kestänyt pääkipu, joka huipentui illan koulutuksen aikana migreeniksi. Tästä on hyvä päivä tehty. Siitäkin huolimatta.

Miehelläni Tomilla on tänään ollut upea yrittäjäpäivä. Ja yrittämisessä on juuri se ihanuus että näitä päiviä tulee usein. Toki tulee sitten niitäkin päiviä kun yrittäminen tuntuu työläältä, mutta eikös niitä tulekin jokapaikassa, siis niitäkin päiviä kun mikään ei suju ja voisi heittää hanskat kaivoon - tai tiskiin - mihin vain. Ja olen onnellinen mieheni puolesta.

Minulla on myös ollut pari hyvin erikoista päivää. Ja silti ihan tavallisia. Tekisi mieli kuuluttaa maailmalle tuntemuksiaan, mutta vielä pitää malttaa. Oikeastaan ei ole mitään sanottavaa ja silti on paljon!
... Tuntuuko sinustakin joskus tältä? Eikö olekin aika sekava. Jep.
Yritän kuumeisesti keksiä jotain biisiä joka kuvaisi tämän hetken tunnetilaa, vaan en löydä. Ehkäpä avaan spotifyn ja randomilla tsekkaan mikä ränkytys sieltä tulee - kuuntelen sanat ja vaikutun.

Tässä vaiheessa lukijan tulee miettiä että onko kirjoittajalla kaikki nallekarkit pussissa. Eipä tiedä ;)
Kirjoittaja vastaa: kokeiles itse, on ihanaa välillä revitellä. Hassutella, kirjoittaa vain sitä mitä sormet sattuu haluamaan... naputinapu. Nauraa itselleen.

Siitä on yrittäjän elämä tehty!

Endometrioosi - naisten hömpötys?

On taas tovi vierähtänyt kiireiden keskellä.
Töistä tultua lueskelin vasta ilmestynyttä Endofiini lehteä. Lehti on Endometrioosi yhdistyksen jäsenlehti. Mikä endometrioosi sitten on, tiedätkö sinä?

Ote endometrioosiyhdistyksen sivulta:
"Endometrioosia eli kohdun limakalvon pesäkesirottumatautia sairastaa arviolta joka viides suomalainen nainen. Kyseessä on sen yleisyydestä huolimatta erittäin huonosti tunnettu sairaus. Hyvin monelle sairaus aiheuttaa kovaa kipua, erilaisia kudosvaurioita sekä lapsettomuutta. Sairaus on krooninen, joten oireita voidaan vain osittain lievittää kirurgisesti ja/tai lääkehoidolla."

Itsellä tauti todettiin vuonna 1998. Tätä ennen oli sanottu vain että kuukautiskipuja, ota tyttö buranaa. Koulussa vähäteltiin: menkka kivut kuuluu asiaan, kaikilla!
Sitä luuli että 2vk kivut ja vuodot on siis ihan normaalia. Onpa kurja elämä tiedossa tämän valossa... vaivaiset 40-50 vuotta siis vain. Jep.

Vuonna -98 tutkimuksiin mennessä eräs lääkäri hoki vain että tee lapsia, tee lapsia. Sillä se paranee. Noh, hoidoksi leikaavalta lääkäriltä sainkin: Tee lapsia. Tosin ystävälliseen sävyyn: "Jos meinaa, olisi ne tehtävä nyt". Olin tuolloin vasta 21 vuotias. Muistan vieläkin ne kuvat joita lääkäri mahastani näytti, kertoi ettei ole koskaan tavannut näin paljon kiinnikkeitä näin nuorella ihmisellä.

Mutta, lapsia tuli, kohtalaisen helposti. Ja tässä suhteessa olen hiukan erilainen endometrioosi potilas. Uskon että syynä on suurimmalta osalta se että olin liikkeellä aika nuorena. Nykysynnyttäjän keski-ikä kun on jo kolmenkympin tienoilla, on tauti jo tuolloin mahdollisesti hyvinkin pahana ja lasten teko huomattavasti vaikeampaa.

Joskus, kun puhun ihmisten kanssa, tunnen että minun pitäisi pitää suuni kiinni, koska sain lapset.
Minulla on silti tauti. Vaikka joidenki mielestä se on vain paha silloin kun ei saa lapsia. Näin ei ole, aina.

Lastenteko ei sairauttani parantanut, päinvastoin, pahensi. Viimeksi tänään kävin lääkäriltä kyselemessä että miksi tuntuu siltä että suolet pyrkii kylkiluiden päälle. No, johtunee endometrioosista ja hurjasta määrästä kiinnikkeitä. Eikä oikein mitään voi niin kauan kuin ei ole mitään ylimääräisiä kipuja tai oireita.

Tauti on ja jyllää, koskaan ei tiedä millainen seuraava vuosi on. Nyt aika hyvin hallussa kipujen suhteen oikealla hoidolla. Mutta miten ensivuonna. Minun endoani ei ensimmäisenä lähdetä leikkaamaan, pesäkkeen hankalan paikan vuoksi.
Voin elää kutakuinkin normaalia elämää, mutta aina se on mielessä, entä jos...

Endometrioosia vähätellään edelleen, yleislääkäreillä ja kouluterkkareilla ei ole tarpeeksi tietoa, vaikka tauti on hyvin yleinen ja kohtalaisen helposti tunnistettavissa. Ei tarvitsis kymmentä vuotta tuskineen nuorena olla kun voisi saada oikeita lääkkeitä ja hoitoja.
Siksi kirjoitan tästä nyt. Asioista pitää puhua, enemmän. Tiedättehän, kuten olen puhunut muistakin vaikeistan asioista. Ei tämä ole sen kummempi.

Facobookista löytyy myös vertaisryhmä, joten jos tuntuu, liity mukaan. Tämä ei ole tarttuva tauti, mutta periytyvä on.

Kivuttomia päiviä ja rakastettuja hetkiä kaikille.

Sunnuntaina ajatellaan töitä...?!

On kaunis syksyinen sunnuntai aamupäivä. Yrittäjällä siis perinteinen siivouspäivä kotona, päivä jolloin saa kulkea aamutakissa koko päivän järjestellen nurkkia, voidakseen taas huomenna sännätä työnsykkeeseen. Jonkun on ehkä vaikea uskoa, mutta pidän tästä kaikesta.

Lasten iloa, naurua, väriä, syysiltoja, vesisateita, kotona oloa = Rakkautta.

Hypätäänpä hetkeksi huomiseen:

Minulla on pitkän aikaa ollut tarpeen saada apukädet toimistolleni. Mutta en ole löytänyt edelleenkään turvallista ratkaisua. Kuten jo aiemmin olen kirjoittanut, työntekijän palkkaaminen on tässä maassa aivan liian kallista ja pykälöityä. Tähän pitäisi saada muutosta ja pian, jotta työllisyys ihan oikeasti lähtisi nousuun. Valitettavasti en usko tämän hetkisiin työllisyyden parannusprojekteihin, ei niillä pitkäkestoisia tuloksia tehdä, ei.

Leikitäänpä hetki. (HUOM: ei heikko hermoisille, tämä on karrigoitua)

Aloitetaan ihan puhtaalta pöydältä.
Poistetaan työnantajan TyEl ja sotu maksut. Jokainen vastaa elämänsä kustannuksista henkilökohtaisesti miten parhaaksi näkee - opittaisi ajattelemaa itse: Mihin raha menee ja mistä se tulee.
Valtion tai kuntien ei tarvitse ajatella ja tehdä yksilön puolesta ratkaisuja. Raha ei tule ilmaiseksi mistään. Ei edes yrityksille, työtä tehdään niskalimassa ja kaikesta maksetaan niskalimassa. (Siltikin mielestäni yrittäminen on paras tapa työllistää itsensä, vaikkakin muutettavia asioita yrittämisessä on, vaikutetaan niihin yhdessä!)

Jokainen yritys voi itse määritellä työntekijälleen palkan työntekijän kyvykkyyden mukaan. Myös työsuhteen pelisäännöt määritellään yrityksissä, ei järjestöissä.

Toimeentulotukia saisi vain tekemällä jotain yhteishyödyllistä työtä, ei sohvalla makaamalla.

Miksi?
Etenkin pienyrittäjän ensimmäisten työntekijöiden palkkaaminen helpottuisi, kun ei tarvitisi pelätä sairaus- tai äitiyslomia, etenkin naisvaltaisella alalla. Valitettavaa, mutta totta.
Lomarahat säästetään omalla työllä tehdystä rahasta, näinhän yrittäjätkin tekevät.
Aloituspalkka sovitaan yhdessä työntekijän kanssa ja sitä korotetaan aina kun työtehtävät alkavat sujua odotetulla tavalla.

Lopetaan leikki tähän tällä kertaa.
... Mutta jäädään miettimään.

Asiat eivät tokikaan ole niin yksinkertaisia. Yrittäjänä ja suurperheen äitinä olen oppinut että joskus on parempi pistää pöytä puhtaaksi ja aloittaa suunnittelu alusta kuin yrittää rakentaa vanhalle pohjalle toimivaa systeemiä. Yleensä se ei onnistu.
Pitää olla innovatiivisuutta, rohkeutta ja innostusta!

Tämmöisiä painavia juttuja sunnuntaina ratoksi pohdiskellen ja toivoen että näistä voitaisi ihan oikeasti keskustella myös naamakkain, ei riidellen, vaan pohtien. Mitä nyt olisi tehtävä? Kuka uskaltaa ensin?