Saako olla onnellisuutta?

Tänään on hyvä päivä kirjoittaa onnellisuudesta.

Milloin "saa" olla onnellinen? Kuka määrittää onnen ja kuka määrittää kurjuuden? Toisen onni tuntuu enemmän onnelta kuin toisen - riippuu vähän mihin vertaa. On onnellista olla elossa, on onellista olla kutakuinkin terve, onnellista on olla äiti, onnellista on saada tehdä työtä josta pitää. Onnea on monen sorttista. Ei siihen tarvita lottovoittoja, vaan oikeastaan vain oma ajatusmalli. Onnellista on kuunnella sadetta joka kastelee pihan kukat...

Liian harvoin saa lukea lööpeistä ja uutisista onnellisia ja iloisia juttuja - onhan toki niin, että käytännössä vain toisten epäonni ja katastrofit myyvät. Mutta miksi? Olisikohan se juuri sitä, kun näkee toisten kauheuksia, niin tuntee itsensä onnellisemmaksi - no, ehkä ei. Ennemminkin toisinpäin. Kun näet ja kuulet pahuuksista, alat ehkä pelätä olemisen iloa entistä enemmän. Menetät onnellisuutesi.

Valitettavaa on, että kulttuuriimme kuuluu vahvasti myös kateus. Kateus ei tee hyvää suuressa määrässä, pikkuisen voi olla, muttei paljon. Kaikkea samaa ei kannata haluta mitä kaverillakin, ei se olisi onnellista jos kaikki olisi yhdestä puusta tehtyjä. Jos olet onnellinen myös toisen puolesta, onko se sinulta jotenkin pois? Sanon että ei. Mikäli osaat jakaa onnea - huomaat että saat virtaa itsellesi ja annat virtaa toisella. Tunne on varmasti molemmin puolinen ja kasvaa suuren suuriin mittoihin yhdessä onnistuen.

Ihminen on sellainen otus, joka tavoittelee aina parempaa. Aina on jokin huonosti - riippuu taas siitä, mihin vertaat. Mutta entäpä jos vain asennoidut siihen että mitä sitten? Kaikkea et voi muuttaa ja voit opetella olemaan onnellinen siitä mitä on. Yritä vaikka, mieti hetki pari pientä asiaa mistä olet juuri nyt onnellinen. Ei se ole vaikeaa...

On onnellista elää turvallisessa parisuhteessa.

Onnellista on....
(jaa juttu ja kerro mistä sinä olet tänään onnellinen)