Ylämäki alamäki... yhteisöllisyys kantaa

Yhdessä yrittäen:

Alkukuun porskuttelin messujen huiskeessa aamusta iltaan, kolme viikkoa putkeen... Nyt sitten tuntuukin oudolle kun on illat vapaana. :O
Tosi ihanaa toki on olla perheen parissa, vaikka ihanaa on välillä oikein kunnolla rutistaakin työn merkeissä. Vieläpä kun saa tehdä työtä josta tykkää.

Tässä parina päivänä olen miettinyt jälleen elämän ylä- ja alamäkiä. Yhtenä päivänä menee lujaa ja toisena vähemmän lujaa. Miten sitä jaksaa?
No, toiset hyvin ja toiset huonosti, riippuu varmasti vain ja ainoastaan omasta asenteesta elämään ja elämässä tapahtuviin seikkoihin, sillä juuri mitään et voi ennustaa etukäteen.

Itselleni haasteet ovat tuoneet aina lisää virtaa. Ehkäpä otan joskus liikaakin haasteita, mutta lähes aina hoidan ne myös. Ja jos en pysty hoitamaan, kerron senkin, joku muu voi hoitaa. Eikä näin ole tokikaan aina ollut, tähän olen oppinut, kasvanut ihmisenä. Epäonnistuminen ei ole heikkoutta, se on oppia. Yrittämättömyys on heikkoutta - Pahinta sellaista!

En ole koskaan kokenut vaikeaksi kysyä jotain, en edes niitä kuuluisia tyhmiä kysymyksiä. Niinpä rohkaisen myös muita tekemään. Tyhmiä kysymyksiä kun _ei_ ole.

Toimittuani erilaisissa yhteisöissä olen saanut kokea yhteisön voiman. Kun jollakulla on vaikeaa, yhteisö tulee apuun - kun vain avaa suunsa ja kertoo mikä murhe painaa.
Kun on iloinen, yhteisö iloitsee kanssasi - kunhan vain kerrot ilosta ääneen.
Kun olet täynnä kysymyksiä ja luulet ettei vastauksia ole olemassa - avaa suusi yhteisölle, sillä jollakin on melko varmasti vastaus tai ainakin hän tietää mistä kannattaa lähteä etsimään.

Mikä on Sinun yhteisösi? Harrastuksen, työn, opiskelun, ihastuksen vai jopa perinteen myötä? Pelkkä kuuluminen ei auta, lähde mukaan toimintaan. Haistele yhteisön tuulia ja huomaat miten innostuksesi kasvaa. Saat varmasti paljon ja varmasti myös annat huomaamattasi paljon. Enkä tarkoita rahaa, vaan henkistä pääomaa. Sitä ei voi rahassa mitata, koskaan.

Kysy! Ihmettele! Keskustele! - KIK ;)