Pienen lapsen vuoksi, 10v sitten...

Viikko vasta alkoi... ja hups, se onkin jo kohta ohi :O No, parin päivän päästä on loma, koko perheen yhteinen hiihtoloma! Me kaikki kuusi - yhdessä.

Tähän viikkoon onkin mahtunut tosi paljon tekemistä ja puhumista, aina 10 vuoden takaisten asioiden läpikäymisestä lähtien. Yllättävää, miten tunteet on edelleen pinnassa kun lukee ja puhuu syvällisesti monta tuntia "vanhan elämän" tapahtumista.

Teimme MOT toimittaja Tiina Lundellin kanssa monta tuntia töitä seksuaalirikosjuttuun. Kohdallani tämä tarkoittaa siis tulevaa haastattelua TV1:n ohjelmaan. Kaapeista piti kaivaa kaikki vanhat paperit ja lukea ne läpi, ensimmäistä kertaa "selkein" ajatuksin. Löysin myös mielenkiintoisia seikkoja, mitä ei otettu tuolloin huomioon. Mutta tämä rikos on jo vanhentunut ja se siitä.
Nyt osaisi jäsentää tapahtuneet paremmin ja mietinkin, jos hovioikeus olisi käyty nyt, olisin ymmärtänyt vaatia asioita enemmän.
Silloin en osannut, tai ainakaan en jaksanut. Kaikki oli hurjaa pyöritystä. Kuin elokuvissa - ja nyt luen sitä tarinan käsikirjoitusta. Opettelen jälleen vuorosanoja.
Asiat eivät onneksi enää palaa uniin. Ymmärrän, että on kyse vain vanhasta tarinasta. Vaikka käsikirjoituksen kannessa lukee: "Tositapahtumiin perustuva".

Minua edelleen ihmetyttävin asia näissä omissa oikeudenkäynneissä on ollut se, ettei pienen lapsen läsnäoloa otettu missään oikeusasteessa huomioon. Ei välitetty.
Ja kuitenkin itselleni se oli kaikista suurin huoli, miten lapselle käy, millaiset traumat hänelle jää, parantuuko hän tästä koskaan:
- Pieni avuton ihminen, joka hädissään itkee saamatta apua. Äidillä on joku huonosti, miksi äiti ei tule ja auta? Miksi tuo toinen ihminen, tekee pahaa äidille - lapsi kyllä vaistoaa milloin on pahaa ja milloin on hyvää. Ja tämä ei ole hyvää.

Aikuinen ihminen kyllä pystyy parantumaan ja varmasti lapsetkin. Mutta ei niin helposti. Tuskan tunne jää varmasti iäksi asumaan pieneen ihmiseen. Ei vuoden ikäiselle pysty selittämään miksi näin kävi, kun ei aikuisellekaan. Kun ei ole syytä miksi.
Pistää vihaksi kun kuulee puhuttavan, että ei saa pukeutua liian paljastavasti ettei tulisi raiskatuksi. Niin... saako kaupasta sitten varastaa kun tavarat on näkösällä hyllyssä?

Kun toimittaja kysyi, miltä tuntui odottaa oikeudenkäyntien väliaikoina, muistin vain sen että oli huoli tyttärestä. Hänen hyvinvoinnistaan. Ja sitten muistin yhden synkän illan. Ajattelin pienen hetken tehdä jotain typerää, mutta vain ajattelin ja vain pienen hetken.
Moni asia on unohtunut noilta vuosilta, varmasti niin on tarkoitettu. Sitä jaksaa rakentaa uutta, kuten pitääkin. Eteenpäin ei pääse jos jää vain miettimään ja suremaan. Kun on kuitenkin vain tämä yksi elämä, sen tahtoo elää elämästä nauttien. Sillon jaksoin lapsen takia, itsestä ei ollut niin väliä. Joku oli jo häväissyt tekemällä pahaa, eikä se ollut oma tahtoni.

Lasten kautta sitä kasvaa kokoajan. On ihanaa tulla kotiin kun isot ja pienet lapsukaiset tulevat halaamaan ja tervehtimään ovella raskaan työpäivän jälkeen. Ja aina, kun tulen yöllä kotiin, käyn aina katsomassa jokaisen lapsen ennen nukkumaan menoani. Lapsista saa voimaa, pyytämättä.

Nautin vuosista kotona lasten kanssa, mutta nautin myös tästä ajasta työni ääressä. Perheen ja työn yhteensovittaminen ei aina ole helppoa, mutta uskon että siitä selviää, varsinkin kun apuna on hyviä hoitotätejä. Kiitos apuhoitotädeille =)

Niin... tänäpäivänä se pieni tyttö on jo vähän isompi tyttö - Kohta 11v, kasvamassa kovaa vauhtia naiseksi. Naiseksi miesten maailmaan - vai tulisiko tästä kuitenkin kokoajan enemmän tasavertainen maailma? Sitä ainakin haluan eteenpäin viedä.
Nainenkin voi tehdä työtä ja yrittää, nainen saa päättää omasta ruumistaan itse, nainen on tasavertainen miehen rinnalla. Näitä meidän tulee opettaa lapsillemme. Ketään ei tule vahingoittaa, toista tulee kunniottaa.

... ja kaikkien lasteni vuoksi myös tänään ja huomenna. Tällä jaksan.

Keskisuomalaisesta poimittua

Perjantaina 19.2.2010 kirjotitaa sanomalehti Keskisuomalainen seuraavasti:

Lapsen törkeästä hyväksikäytöstä yhdyskuntapalvelua

Etelä-Savon käräjäoikeus tuomitsi torstaina 42-vuotiaan tamperelaismiehen törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä puoleksi vuodeksi vankeuteen.
Mies saa suorittaa rangaistuksen 160 tunnin yhdyskuntapalveluna. Rangastusta alensi miehen aiemmin saama ehdoton vankeusrangaistus.

Korkeakoulututkijana työskennellyt mies pääsi viime kesänä ehdonalaiseen vapauteen. Hänet oli tuomittu viideksi ja puoleksi vuodeksi vankeuteen yli 40 tytön seksuaalisesta hyväksikäytöstä tai sen yrityksestä. Mies tutustui 8-16 vuotiaisiin tyttöihin lähinnä internetin keskustelupalstojen kautta. Mikkelin käräjäoikeun nyt käsittelmä törkeä hyväksikäyttö tapahtui vuosina 2001-2004.

------

... Siis että mitenkä? 10v takaisessa omassa jutussa tuli lievennystä kun tekijä oli eka kertalainen. No, sen nyt vielä voisi jotenkin ymmärtää tämän jutun rinnalla (vaikka ensikertalaisuus ei ole selitys - tappoi kerran, annetaan anteeksi ja toivotaan ettei tappaisi toista kertaa?!). Nyt siis tuomiota ALENSI aiemmin saatu rangaistus. Ööö - ei mahdu järkeen. Ei sitten millään...

Vuosien takaa...

Muutamaan päivään ei ole kerennyt kirjoitella tänne, onkohan jopa viikko hurahtanut.
Gaala on juhlittu ja se menikin todella loistavasti. Olen ylpeä tiimistäni.

Kuten aiemminkin olen maininnut, elämä tuo välillä eteen kaikenlaista. Eilen lupauduin eduskuntaan luovuttamaan adressia tästä kampanjoimastamme asiasta seksuaalirikosten lainsäädännön uudistamisen puolesta. Emme ole Tian kanssa tavanneet koskaan "livenä", vaan olemme ajaneet molemmat samaa asiaa. Juttu alkoi tuolta facebookkiin luodusta ryhmästä. Sen myötä annoin sen radio haastattelun Amenestylle (heidän lehteensä tulee muuten myös juttu) ja nyt sitten TV1:n MOT ohjelma oli ottanut Tian yhteyttä ja lupauduin myös tähän.

Kuulostaa pahalta, eikö? Seksuaalirikoksen uhri sanana saa kasvot. Luulen että esiintyisin vain etunimellä, koska en edelleenkään halua tähän sotkettavan nykyistä miestäni Tomia. Tukea ja turvaani.
Radiohaastattelun jälkeen minulta kysyttiin että mitä jos tulisi televisio juttu, lähtisinkö. Siitä asti olenkin asiaa miettinyt ja aika pian päätinkin että jos kysytään, lähden. En siksi että haluan julkisuutta, ei, en halua, etenkään näin.
Lähden mukaan siksi ettei kovinkaan moni näitä asioita läpikäynyt halua tulla julkisuuteen, koska teko on niin häpeällinen. Vaikka ei ole millään tavalla uhrin vika, niin sitä kuitenkin tuntee itsensä likaiseksi - aina. Sen sanan lukeminen, saatikka sanominen saa vatsan joka kerran kääntymään ympäri.

Jotain pitäisi siis tehdä ja siksi olen nyt päättnyt olla mukana. Toivoen, että asiohin saadaan muutosta. Että seksuaalirikollinen saa hänelle kuuluvan rangaistuksensa, että uhrit otetaan vakavasti, ja että uhrit uskaltaisivat kertoa tapahtuneesta. Nyt näin ei ole. Tunnen suunnattoman määrän ihmisiä, jotka ovat joutuneet ko. rikoksen uhriksi, mutteivät halua viedä asiaa edes poliisille. Se surettaa minua. Vaikka myönnänkin, että tie on pitkä ja kivinen. Ja pelko on aina niskassa.
Toivon että tekoni auttaa myöhemmin toisia uhreja. Omalta kohdaltani ei enää muutosta voi tulla. Vaikka en olekaan sitä mieltä että silmä-silmästä mentaliteetti asioita auttaisi, niin kannatan kuitenkin suurempia rangaistuksia. Edes tekijälle häpeämistä, julkisesti. Veljeni on sitä mieltä että kuvat ja nimet lehteen ja nettiin. Kannatan tätä. Osaisivat muut varoa ainakin näiden kohdalla.

Ei ole helppoa lukea 10 vuoden takaisia juttuja, esitutkintamateriaalia, käräjä- ja hovioikeuden lausuntoja, omia ja tekijän sekä todistajien lausuntoja. Välillä itkettää, välilä pistää vihaksi. Välillä oksettaa - sen tuntee kirjaimellisesti.
Ihmismieli on halunnut painaa nuo pahat asiat jonnekin kauas ja nyt ne revitään taas muistiin noiden papereiden avulla. Oma valinta. Tietoinen. Tiedän että olen henkisesti sen verran vahva tällä hetkellä että pystyn tämän tekemään.
Auttaakseni muita.

Samalla tiedän, että saan asian tiimoilta myös jonkin verran negatiivistä palautetta. Mutta en välitä, ainakin koitan olla välittämättä. Mielipiteitä mahtuu tähän maailmaan. Ajan asiaani tietoisesti ja seison sanomisteni takana.
Kiitän myös jo tässä vaiheessa blogiani lukevia kannustavista kommenteista, niiden myötä päätin tähän rikosjutun eteenpäin viemiseen ryhtyä.

Nyt on paikallaan siideri ja loput raskaiden papereiden läpikäymisestä...