10 vuoden takaa...

Toisinaan tulee hetkiä jolloin elämässä joutuu muistelemaan menneitä. Joskus hyvän, joskus ikävän asian vuoksi.
Haastattelu johon aiemmin viittasin, tehdään huomenna ja ulos ohjelma tulee torstaina.
Haastattelu liittyy 10 vuoden takaiseen tapahtumaan, josta uutisoitiin kahdeksan vuotta sitten aika paljonkin. Oli tapaus Kuopiossa, jossa tekijä sai pahoinpitelystä ja raiskauksesta vain 70 tuntia yhdyskuntapalvelua ja puolitoista vuotta ehdonalaista. Uhri sai pariksi vuodeksi "suojakseen" lähestymiskiellon.
Onneksi tässä tapauksessa lähestymiskielto auttoi, näin ei aina ole. Lähestymiskielto ei ole mikään lasimuuri uhrin ympärillä.

Tekijällä oli työpaikka ja hän oli ensikertalainen tämän tyyppisen rikoksen tekijä, joten Itä-Suomen hovioikeuden mielestä nämä seikat lievensivät tuomion laatua. Käräjäoikeushan oli tuominnut tekijän aiemmin 2,5 vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen, mikä olisi mielestäni ollut kohtuullinen kärsimys hänen aiheuttamastaan pahasta uhria kohtaan. Hovioikeus katsoi lisäksi että teko ei ollut niin paha koska tekijä tunsi uhrinsa.
Tässä tapauksessa uhrina sanon kuitenkin, että kaikista pahinta on juuri se että tiedät kuka teki ja mitä. Näet kasvot öisin unissa, joudut tekemisiin yhteisen lapsen asioiden vuoksi jne. Tämän kaiken jälkeen ymmärsin hyvin mitä tarkoittaa se kun jonkun ihmisen näkeminen oksettaa. Kirjaimellisesti.

Vuosiin en ole asiasta juurikaan puhunut, en halua asian nostattavan esiin sääliä tai muuta vastaavaa, mutta oikeuden pitäisi toteutua inhimillisesti.
Olen seurannut vuosien mittaan vastaavia tapauksia ja olen todella pettynyt Suomen oikeuslaitokseen. Pahantekijöitä silitellään. Mutta talousrikos se vasta on todella tuomittavaa! Siitä ei selviäkään rahalla ja hyvällä työpaikalla vaan joutuu ihan oikeasti linnaan. Mutta ei hakkaajat ja raiskaajat. Sehän voi olla jopa uhrin oma vika että niin kävi.

Voin myös pahoin kanssasisarieni puolesta, niiden jotka jäävät näihin jopa tappaviin suhteisiin, puolesta. (mainittakoon että toki on myös vastaavassa tilanteessa olevia miehiä, mutta vähemmistönä). Elämä voi ihan oikeasti olla parempi, jos itse niin tahtoo. Se ei ole pelkkä klisee. Tahtotila on vain tultava omasta sydämestä, eikä se aina ole helppoa.

Lopuksi: Oikeasti, en ole yhtään katkera tapahtuneista. Mutta niin monet asiat ovat menneet nykysuomessa päin pyllyä. Sitten mietitään miksi on pahaolla nuorilla? Miksi on paha olla lapsilla? Odotetaan että joku hoitaa, muttei itse tehdä mitään.
- Mutta minä aion tehdä, tämän ja monen muunkin asian eteen jotain. Saan niistä älyttömästi voimaa!

Hyvää yötä ihmiset =)