Uskalla olla sinä!

Aamukahvi, aurinkoa ja omat lapset ympärillä. Onnellinen olotila.
Rentoa olemista, kirjoittelua ja pelailuakin. Sitä, mikä milloinkin tuntuu hyvältä.
Vaikka välillä mielessä käy myös työt, rohkeasti laitan ne sivuun odottamaan sitä oikeaa työhetkeä, kun lomat loppuvat ja rytinä taas alkaa. Sitten nautin täysillä siitä rytinästä! Arjen sutjakkaasta ja välillä mutkikkaastakin pyörittämisestä - elämästä.

Mitä väliä, jos tekee asiat omalla tavallaan, omassa järjestyksessään? Ketä haittaa, jos en tee asioita niinkuin johonkin on kirjoitettu - kaavojen mukaan? Joskus annan paikkojen repsottaa - huilaan. Sitten taas otan kunnon spurtin ja pistän asiat ojennukseen käden käänteessä. Nautin. Olen ehkä outo - pidän myös työstäni, ja nautin! Elän ja hengitän.

En ole täydellinen, enkä edes halua olla. Tuskinpa kukaan on, miksi edes pitäisi? Välillä saatan keikkua yöpaidassa ja tukka pystyssä puoli päivää lasten kanssa touhuten tai jopa pelaten. Sitten taas saatan ampaista ylös klo 5.00 aamulla ja ryhtyä heti työn ääreen. Fiiliksellä mukana monesti, mutta monesti myös paineessa - jolloin olen parhaimmillani. Stressi ei juurikaan kuulu tunnekatalogiini.
Elämä opettaa joka päivä uusia ihmeellisiä asioita joista kasvaa ihmisenä.

Haluan olla hyvä ihminen ilman turhaa nipotusta. Haluan, että jokainen eläväinen uskaltaisi tulla lähelleni ja kysyä asioita ja tulla muuten vaan juttelemaan. Myönnän, saatan olla joskus myös hankala jääräpää - mutta eikös sekin kuulu asiaan?
Teen siis asiat yleensä erilailla kuin moni muu, ja nautin juuri siitä erilaisuudesta. Se maistuu elämältä, minun elämältäni. Ei minun tarvitse mennä toisten käsikirjoitusten mukaan - teen elämäni käsikirjoituksen itse ja itse vastaan siitä myös.

Haluan, että on mitä muistella sitten sata vuotiaana kiikkustuolissa, ryppyisenä, mutta nauravilla silmillä ja iloisella hymyllä! <3

Uskallatko sinä hullutella?

Hullutellaan!

Yhteisillä asioilla, kunta sekä yrittäjät.

Avaanpa hiukan aihetta yrittäjä vs. kunta yhdeltä kantilta.

Tiedätkö sinä mitä kuntapalvelut oikeasti maksavat? Ei, se ei ole se 20 €:n maksu (tai mikä mistäkin palvelusta milloinkin) - sillä ei todellakaan kateta kaikkia kuluja mitä vaikkapa lääkärillä käynnistäsi kunnalle koituu. Kuntakin on eräänlainen yritys - liiketoimintayksikkö. Tekee siis liiketoimintaa, tuottaa yhtälailla voittoa tai tappiota kuin mikä tahansa yritys. Viimevuosina vain valitettavasti enenpi tappiota kuin voittoa. Päättäjinä toimivat kaikki kuntalaiset. Sinä ja minä.

Kunnan on yhtälailla maksettava palkkojen sivukulut ( jos sivukulut ovat vieras asia, kokeile palkkalaskuria ja katso mikä on työnantajan maksettava osuus ) vuokrat, siivous, vartiointi, materiaalit (kynät, paperit, niitit, lomakkeet...) kalusteet, koneet ja laitteet, autot, koulutukset, esitteet jne jne.
Kun nämä kaikki asiat ynnäillään yhteen syntyy suuria lukuja, joista noin puolet katetaan kuntalaisilta kerätyillä veroilla - eli me kaikki ( tai melkein kaikki ) maksamme näistä palveluista osan jo palkastamme. Viidennes kuntien rahoista tulee valtionosuuksista.

Muistelen äskettäin nähneeni jossain laskelmat siitä, mitä yllämainittu lääkärissä käynti kunnalle todellisuudessa kaikkine kuluineen maksaa. Summa taisi olla n. 90 € / kerta. Valitettavasti en löydä kyseistä juttua netistä. Nämä tiedot olisikin hyvä olla esillä kuntien sivuilla, jotta kuntalaisetkin tietäisivät miten asiat kunnassa kulkevat. Kun kunnissa mietitään, käytetäänkö yksityisen sektorin palveluita lisänä kunnan tuottamien palveluiden, tulee näiden summien olla samalla viivalla tarkasteltavana. Suomen Yrittäjien Anssi Kujala perääkin tiedotteessaan kuntien hintalappuja esiin, jotta todellista tarkastelua voitaisi edes yrittää tehdä.

Yritys toimii samoilla periaatteilla, on kuluja ja on tuloja. Yritys vain ei saa verotuloja, eikä valtionosuuksia, niinpä asiakkaan on maksettava se kokosumma itse samantien palvelua ostaessa. Yrittäjä, vaikkapa yksityinen hammashoitola, vastaa yrityksestään yleensä yksin 7 päivää viikossa ja 24 tuntia päivässä. Yrittäjä on monitoimiosaaja joka tekee kaikkea mahdollista tarvittaessa yriyksessään - ei ole varaa nipottaa siivoanko vessan vai en, jos siivooja vaikka sairastuu. Yritys on monelle kuin oma lapsi, eikä lastakaan jätetä hoitamatta lomilla ja vapaa-ajoilla. Yrittäjä kantaa riskin ja samalla tarjoaa asiakkaille laadukasta palvelua hymyssä suin. On siis oikeutettua, että hän siitä joskus saa pientä voittoakin. Tulee myös muistaa, että juurikaan mikään yritys ei ensimmäisinä vuosinaan tuota yrittäjälle voittoa, ainakaan kovin suuria summia. Yleensähän yrittäjä uskoo niin lujasti yritysideaansa, että on valmis tekemään työtä jopa vuoden tai parikin palkatta. Yrittäjän on myös tehtävä mm. kesälomarahat "jemmaan" - niitä ei anneta mistään valmiista kassasta.

Edellä mainitut asiat eivät tarkoita sitä, että yrittäjyys on ikävää ja kannattamatonta. Yrittäjyys on paljon enemmän, se on vastuuta ja uskallusta. Erittäin arvostettavia asioita molemmat. Ja tulevaisuudessa meitä yrittäjiä tarvitaan entistä enemmän.

On toki hyvä, että meillä on jokseenkin toimiva terveydenhuoltojärjestelmä, mutta kenen yksittäisen ihmisen kukkaro kestää sitä maksaa enää kauaa jos veroja nostetaan? Kaikkea ei voi enää saada ilmaiseksi, tekevät kädet loppuu ja niin loppuu "yhteiskunnan rahakin". "Kyllä joku hoitaa" ei voi enää olla, meidän pitää yhdessä huolehtia yhteisistä asioista avarakatseisesti.  On uskallettava tehdä radikaaleja ratkaisuja: Se kirpaisee meitä kaikkia hetken, mutta ennen pitkää saavutamme sillä jälleen tasapainon talouden ja hyvinvoinnin asioissa.

Lopuksi, tuskin kaikki edes tietävät mitä asioita kunta lopulta itse tuottaa ja mitä yksityinen puoli. Onko sillä väliäkään, kunhan palvelut vain saadaan toimimaan? Uskalletaanko ajatella myös uusia mahdollisuuksia, ehkä vielä kokeilemattomiakin?

Yhdessä yrittäen!

Lasteni taiteellinen piirros iPadilla :)
Tämähän kuvaa selkeästi yrittämistä:
 Vaikka on itkua ja valvovia sekä arvosteleviakin silmiä,
on kuitenkin paljon ihania lahjoja taustalla!

Ylämäki alamäki yhdessä kulkien...

Huomenna 20.7.2012 tulee kuluneeksi 10 vuotta siitä kun astelimme puolisoni Tomin kanssa vihille, molemmat toista kertaa eläissämme. Nyt siitä tuntuu olevan vasta hetki aikaa, mutta paljon on ehditty tässä välissä tehdä – ja paljon on vielä edessäpäin!

Liittomme alkoi melko vauhdikkaasti: minä yksinhuoltaja sinkkuäiti, joka on päättänyt olla ottamatta enää ketään ”riesakseen” ja toinen juuri eronnut vähän saman suuntaisilla ajatuksilla. Oli netti, oli sähköposti, oli kirjoittelua, oli sokkotreffit ja siinäpä se sitten olikin.  Kuukauden päästä kihlat, yhteisen kodin osto sekä häät. Tämä kaikki puolen vuoden sisällä.

Seurusteluaikaa ei siis juurikaan ollut – halusimmehan kumpikin samoja asioita: turvallista kotia ja perhettä – joten mitäpä aikailemaan. Joskus kutsummekin tätä puoliksi huumorilla ”järkiavioliitoksi” J. Mutta kyllä, kyllä me toisiamme rakastammekin. Rakkaus on kasvanut vuosien varrella. Rakkaus ja kiintymys. On turvallisuutta, on koti, on perhe. On hyvä olla ja elää.

Voi sanoa että olimme hyvin erilaisista maailmoista, paljolti vieläkin, mikä on toisaalta ollut suunnaton rikkaus. Koska olemme molemmat jo yhdet liitot kokeneet, olemme osanneet suhteuttaa asioita toisella tavalla, työtä on tehty jotta huominenkin olisi vielä yhteinen. Aina ei ole ollut helppoa, ei.

Vuoden päästä vihkaisusta syntyi ensimmäinen yhteinen lapsemme, reilun vuoden päästä seuraava (talomme rakentamisen aikana) ja siitä muutaman vuoden päästä kuopuksemme. Tuolloin perhekokomme tuli täydeksi, nykymittakaavalla suurperheeksi kutsuttavaksi, kuusihenkiseksi kokonaisuudeksi.

Haipakkaa on siis pitänyt, mutta kyydissä on pysytty. On ollut mutkaa ja suoraakin tietä. On ollut kiviä ja esteitä, mutta aina on jotenkin päästy eteenpäin. Tahmannut on välillä oikein tosissaan ja sitten on taas ollut auringon paistetta. Kaikki ne kuuluu normaaliin turvalliseen suhteeseen. On joku johon luottaa, joku jolle kertoa vaikeimmatkin asiat, pelkäämättä. Ruusunpunaisia laseja ei ehkä koskaan ole tässä liitossa ollutkaan, joskaan tuskin kumpikaan on niitä kaivannut. Visioita ja ideoita ei silti ole unohdettu – joku päivä joku vielä sanoo että ohhoh!

On uskallettu lähteä yhteiselle matkalle rohkeasti, muistoja on kertynyt, eivätkä ne suinkaan lopu tähän.

Parisuhde ja yrittäminen ovat käytännössä aika samanlaisia hoidettavia, eivät juurikaan eroa toisistaan. Suhteita pitää hoitaa, olipa sitten kyseessä asiakkuus-, pari- tai kumppanuussuhde. Oikein hoidettunahan ne vain paranevat, kasvavat ja voimistuvat vuosien varrella. Meidän perheessä yrityksiäkin vaalitaan kuin omia lapsia: rakastaen mutta luottaen. Joku päivä ne todennäköisesti lentävät pesästä omilleen, sulostuttaen aina välillä meidän kahden taivalta.

Puhumalla on päästy pitkälle vaikka välillä onkin rystyset valkoisena jouduttu puristamaan ruoria, jotta kurssi säilyisi – valo on kuitenkin kajastanut aina jostain kaukaa ja myrsky on laantunut.

Sateen jälkeen paistaa aina aurinko, seuraavalle kymmenelle innolla matkaan hypäten.

Pelissä mukana?

Tetris, Pacman, SimCity, MarioBros, Lemmings, CityVille, FarmVille, CandyCrash....

Olen ehkä monen aikuisen mielestä outo nainen kun tykkään pelata silloin tällöin tietokone- ja konsolipelejä. 35 vuotias yrittäjä, neljän lapsen äiti ( nainen siis! ) ja pelaa pelejä! Ei ihan terve?  On vielä jotenkin tavallista, että jotkut miehet tässä(kin) iässä pelaavat, mutta että nainen - huh huh.
Näin saattaa moni miettiä tässä kohtaa, vaan mietitäänpä asiaa toiselta kantilta: opettavana, rentouttavana ajanvietteenä.

Muistan miettineeni jo lapsena, kun paukutin sen aikaisilla koneilla Tetristä, että jonain päivänä tästä vielä on minulle hyötyä. Ja niin on sitten käynytkin! Opin pienestä pitäen strategiaa ja nopeutta - kun on ratkaistava palikoiden paikalleen pudotessa niille oikeat paikat saadakseen uusia ja taas uusia tasoja läpi. Ei ollut aikaa jäädä laskelmoimaan ja pohtimaan. Samalla oli kaivettava englannin sanakirjasta outoja sanoja selvittääkseen juttuja eteenpäin.

Sitten myöhemmin rakentelin innoissani SimCityä (alkeellisempi versio mm. CityVillestä): Piti tarkkailla teiden kuntoa, liikenteen runsautta, työpaikkojen ja kotien rakentamisen tarvetta sekä kansalaisten tyytyväisyyttä. Vähän kuin politiikkaa eikö? Pidin pelistä todella.

Tuossa aamulla heräillessä tarkistin CityVillen kansan tilanteen ja tuumailin näitä asioita. Mihin tarvitaan meitä kaikkia kotikaupungissamme täällä oikeassa elämässä? Eroa ei ihan hirveästi ole ja pelillä on hyvä ja turvallista harjoitella.
Kuten CityVillessäkin, on tehtäviä paljon, eikä yksin tahdo enää pystyä kaikkea hoitamaan - tarvittaisi lisää yhteisvastuullisia henkilöitä rakentamaan yhteistä kaupunkia: Yhden tulee tarkkailla sääennusteita, jotta tiedetään milloin sato saadaan korjattua ja tarvitaanko töihin lähtiessä sateenvarjoja. Yksi suunnittelee satama-alueen rakentamista ja toinen huolehtii laivojen lastaamisesta ja purkamisesta. Pari tyyppiä taas huolehtii samoista asioista lentokentällä. Kaupungin kasvaessa pitää tehdä lisää autoteitä sekä rautateitä, katsoa että kaikkiin taloihin ja liikekeskuksiin johtaa jokin tie ja bussipysäkkejä on riittävästi. Puistoja pitää myös olla viihtyisyyden vuoksi. Torilla toiset tyypit myy tomaatteja ja siellä on huolehdittava että heillä on kaikki myyntivälineet hollilla.
Ajoittain taloista kerätään vuokria ja veroja kun taas liikekeskuksista tuloja sitä mukaa kun kaupunkiin tulee lisää asukkaita tai matkailijoita. Tuloilla taas rakennetaan uusia liikkeitä ja asutusalueita.

Kaikkeen tähän voi välillä pyytää kanssapelaajilta apuja, vähän kuin naapurikylältä tai valtiolta konsanaan. Vastavuoroisesti itse autetaan naapuria ja saadaan rahaa tai vaihtotuotteita tästä hyvästä. Hoidettavana onkin jo liuta tehtäviä, jotta kaupunki kasvaa ja voi hyvin.
Eipä siis juurikaan eroa normaalista elämästä. Jos siis tykkää pelata - kuka sanoo ettei 35 vuotias aikuinen nainen voisi pelata pelejä? Ei kukaan. Jos et itse pidä peleistä, ei sekään haittaa, jokainen tyylillään. Eikö niin, että jokainen tekee sitä mistä tykkää ja on siksi onnellinen!

Jostain luinkin artikkelin siitä, että aikuisenkin tulisi välillä leikkiä. Näin pysymme virkeänä ja innostuneena saaden kokoajan uusia innovaatioita jatkaa uuteen päivään.
Muistetaan vaan välillä irroittautua peleistä ja hoitaa elävän elämän velvollisuudet inhimillisesti - niin ja annetaan lastemme pelailla ja oppia turvallisesti aikuisten valvonnan alla. Ei makiata mahan täydeltä :)

Hauskoja pelihetkiä meille kaikille!

Saako olla onnellisuutta?

Tänään on hyvä päivä kirjoittaa onnellisuudesta.

Milloin "saa" olla onnellinen? Kuka määrittää onnen ja kuka määrittää kurjuuden? Toisen onni tuntuu enemmän onnelta kuin toisen - riippuu vähän mihin vertaa. On onnellista olla elossa, on onellista olla kutakuinkin terve, onnellista on olla äiti, onnellista on saada tehdä työtä josta pitää. Onnea on monen sorttista. Ei siihen tarvita lottovoittoja, vaan oikeastaan vain oma ajatusmalli. Onnellista on kuunnella sadetta joka kastelee pihan kukat...

Liian harvoin saa lukea lööpeistä ja uutisista onnellisia ja iloisia juttuja - onhan toki niin, että käytännössä vain toisten epäonni ja katastrofit myyvät. Mutta miksi? Olisikohan se juuri sitä, kun näkee toisten kauheuksia, niin tuntee itsensä onnellisemmaksi - no, ehkä ei. Ennemminkin toisinpäin. Kun näet ja kuulet pahuuksista, alat ehkä pelätä olemisen iloa entistä enemmän. Menetät onnellisuutesi.

Valitettavaa on, että kulttuuriimme kuuluu vahvasti myös kateus. Kateus ei tee hyvää suuressa määrässä, pikkuisen voi olla, muttei paljon. Kaikkea samaa ei kannata haluta mitä kaverillakin, ei se olisi onnellista jos kaikki olisi yhdestä puusta tehtyjä. Jos olet onnellinen myös toisen puolesta, onko se sinulta jotenkin pois? Sanon että ei. Mikäli osaat jakaa onnea - huomaat että saat virtaa itsellesi ja annat virtaa toisella. Tunne on varmasti molemmin puolinen ja kasvaa suuren suuriin mittoihin yhdessä onnistuen.

Ihminen on sellainen otus, joka tavoittelee aina parempaa. Aina on jokin huonosti - riippuu taas siitä, mihin vertaat. Mutta entäpä jos vain asennoidut siihen että mitä sitten? Kaikkea et voi muuttaa ja voit opetella olemaan onnellinen siitä mitä on. Yritä vaikka, mieti hetki pari pientä asiaa mistä olet juuri nyt onnellinen. Ei se ole vaikeaa...

On onnellista elää turvallisessa parisuhteessa.

Onnellista on....
(jaa juttu ja kerro mistä sinä olet tänään onnellinen)