Nappula 0-asentoon

Kiirusta on pitänyt alkuvuoden, niin ettei ole ehtinyt edes kirjoittaa bloggauksia - ainakaan tänne. Nytpä siis pari riviä alkuvuodesta.

Vuosi alkoi työntouhulla, paljon tekemistä, kiirusta ja mielenkiintoisia projekteja. Uusia asiakkaita, uusia keikkoja, uusia yhteistyötahoja. Huippua.
Edellisen vuoden koitosten jälkeen tuntui, että parissa kuussa takki tyhjeni - fyysisesti lähinnä. Ennen hiihtolomaa, helmikuun lopulla oli jo kysyttävä tohtorilta että onko minussa jokin vika vai olenko vain väsynyt puurtamisesta. Nyt viikon totaalisen lomailun jälkeen arvelen olleen vain fyysistä väsähdystä. Olihan edellinen vuosi aika raakamainen ja verotti paljon fyysisiä voimavaroja.

Nappula 0-asentoon.

Olen puhunut monille yrittäjille oman päänsä nollaamisesta - enkä tarkoita humaltumista, enkä muitakaan päihdeaineita - vaan työasioiden unohtamista hetkeksi, mahdollisimman totaalisesti. Tämä vaatii opettelua, eikä yleensä onnistu ensimmäisinä yrittäjyysvuosina. Mutta tähän oppii, jos haluaa. Ja suosittelen - se kannattaa!
Sinä olet yrityksesi tärkein työkalu - jos et välillä oikeasti huili, menee työkalu epäkuntoon ja rasittuu jopa lopullisesti toimintakunnottomaksi.

Itse olen opetellut lomailuun vertauskuvan jolloin "käännän nappulan nolla-asentoon". Silloin ei työasioita mietitä, ei vastata puheluihin (jos ei nyt ihan pakon pakon pakko ole - onneksi nykyisin voi ulkoistaa myös tämän, eikä yksikään puhelu jää hoitamatta lomasta huolimatta) eikä lueta meilejä. Ei murehdita laskuista (no kannattaa ne ennen lomaa tsekata kuntoon) - ei tekemättömistä töistä eikä hoitamattomista hommista. Ollaan vaan. Viikossa saa jo huikean paljon lepoa kun koettaa olla pohtimatta edellä mainittuja asioita. Viikossa kun harvoin mikään vielä menee peruuttamattomasti pieleen. Väsyneenä et saa juuri mitään aikaan - pää ei toimi, inspiraatiot ovat hukassa ja innostuminen nollilla. Take a break!

Kuten sanoin, tätä pitää opetella. Pitää uskaltaa olla ajattelematta ja murehtimatta. Kummasti ajatukset selkiävät aika nopeastikin kun opettelee tämän nollaamisen taidon. Enkä suosittele käyttämään tähän alkoholia, ainakaan enenpää kuin yksi tai kaksi pientä rentouttavaa napsua. Pelaa, liiku, lue, lepää, käy jossain uudessa paikassa, työnnä työajatukset pois päästäsi.
Aina kun työasia pyrkii mieleesi - pyri heti ajattelemaan muuta. Opit kyllä!

Yleensä nollausaikaa tarvitaan vähintäänkin 3-4 päivää - mielellään viikko. Kukin tarvitsee erilaiset ajat, mutta mitä useammin, vaikkapa parin-kolmen kuukauden välein pystyt nollaamaan hiukan viikonloppua pidemmän ajan, alat toimia paremmin jatkossa! Ota tästä siis tapa.

Nappula 1-asentoon.

Ja sitten moottori käyntiin ja hommiin! Eikö tullutkin ideoita ja aivan uudenlainen draivi? Minulla ainakin. Lisäksi käynti Virossa Tallinnassa (oli muuten ensimmäinen Tallinnan vierailu elämässäni) perheen kera toi uudenlaista perspektiiviä elämiseen ylipäänsä.
Ja vaikka lomailu joskus vähän maksaakin, se yleensä kannattaa. Onhan se yksi investointi omaan jaksamiseen ja elämän laadun parantamiseen. Älä siis ikinä väheksy loman tarpeellisuutta - vaikka et aina matkustelisikaan kaukomaihin - huili silti jotenkin jossain. Kokemuksesta voin kertoa, että kannattaa.
Kerron tästä mielelläni lisää vaikkapa sparrauksen merkeissä, jos jäit pohtimaan miten tämän voisi tehdä.
Antoisaa maaliskuuta sinulle!

Ylämäki alamäki yhdessä kulkien...

Huomenna 20.7.2012 tulee kuluneeksi 10 vuotta siitä kun astelimme puolisoni Tomin kanssa vihille, molemmat toista kertaa eläissämme. Nyt siitä tuntuu olevan vasta hetki aikaa, mutta paljon on ehditty tässä välissä tehdä – ja paljon on vielä edessäpäin!

Liittomme alkoi melko vauhdikkaasti: minä yksinhuoltaja sinkkuäiti, joka on päättänyt olla ottamatta enää ketään ”riesakseen” ja toinen juuri eronnut vähän saman suuntaisilla ajatuksilla. Oli netti, oli sähköposti, oli kirjoittelua, oli sokkotreffit ja siinäpä se sitten olikin.  Kuukauden päästä kihlat, yhteisen kodin osto sekä häät. Tämä kaikki puolen vuoden sisällä.

Seurusteluaikaa ei siis juurikaan ollut – halusimmehan kumpikin samoja asioita: turvallista kotia ja perhettä – joten mitäpä aikailemaan. Joskus kutsummekin tätä puoliksi huumorilla ”järkiavioliitoksi” J. Mutta kyllä, kyllä me toisiamme rakastammekin. Rakkaus on kasvanut vuosien varrella. Rakkaus ja kiintymys. On turvallisuutta, on koti, on perhe. On hyvä olla ja elää.

Voi sanoa että olimme hyvin erilaisista maailmoista, paljolti vieläkin, mikä on toisaalta ollut suunnaton rikkaus. Koska olemme molemmat jo yhdet liitot kokeneet, olemme osanneet suhteuttaa asioita toisella tavalla, työtä on tehty jotta huominenkin olisi vielä yhteinen. Aina ei ole ollut helppoa, ei.

Vuoden päästä vihkaisusta syntyi ensimmäinen yhteinen lapsemme, reilun vuoden päästä seuraava (talomme rakentamisen aikana) ja siitä muutaman vuoden päästä kuopuksemme. Tuolloin perhekokomme tuli täydeksi, nykymittakaavalla suurperheeksi kutsuttavaksi, kuusihenkiseksi kokonaisuudeksi.

Haipakkaa on siis pitänyt, mutta kyydissä on pysytty. On ollut mutkaa ja suoraakin tietä. On ollut kiviä ja esteitä, mutta aina on jotenkin päästy eteenpäin. Tahmannut on välillä oikein tosissaan ja sitten on taas ollut auringon paistetta. Kaikki ne kuuluu normaaliin turvalliseen suhteeseen. On joku johon luottaa, joku jolle kertoa vaikeimmatkin asiat, pelkäämättä. Ruusunpunaisia laseja ei ehkä koskaan ole tässä liitossa ollutkaan, joskaan tuskin kumpikaan on niitä kaivannut. Visioita ja ideoita ei silti ole unohdettu – joku päivä joku vielä sanoo että ohhoh!

On uskallettu lähteä yhteiselle matkalle rohkeasti, muistoja on kertynyt, eivätkä ne suinkaan lopu tähän.

Parisuhde ja yrittäminen ovat käytännössä aika samanlaisia hoidettavia, eivät juurikaan eroa toisistaan. Suhteita pitää hoitaa, olipa sitten kyseessä asiakkuus-, pari- tai kumppanuussuhde. Oikein hoidettunahan ne vain paranevat, kasvavat ja voimistuvat vuosien varrella. Meidän perheessä yrityksiäkin vaalitaan kuin omia lapsia: rakastaen mutta luottaen. Joku päivä ne todennäköisesti lentävät pesästä omilleen, sulostuttaen aina välillä meidän kahden taivalta.

Puhumalla on päästy pitkälle vaikka välillä onkin rystyset valkoisena jouduttu puristamaan ruoria, jotta kurssi säilyisi – valo on kuitenkin kajastanut aina jostain kaukaa ja myrsky on laantunut.

Sateen jälkeen paistaa aina aurinko, seuraavalle kymmenelle innolla matkaan hypäten.