Mieheni sairastui vakavasti keuhkokuumeeseen viikko sitten ja hän on ollut kotisairaalahoidossa viikon ajan. Tämä on muuttanut liikkumissuunitelmiani melkoisesti ja viikoittaiset pitkät lenkit ovat toistaiseksi pannassa. Vaikka liikkumisen puuttuminen kovasti harmittaakin, on tietenkin ensisijaisen tärkeää että läheiset hoidetaan ensin.
Liikkuminen on jäänyt lähinnä kotona ees taas kävelyksi ja lyhyiksi kauppareissuiksi, isompien lasten kanssa hoitovuoroja vaihdellen.
Onneksi FitBit Charge 2 rannekkeeni muistuttaa minua päivittäin 8-20 välillä liikkumaan edes sen 250 askelta, joka on rannekkeeseeni säädetty suositukseksi. Päivittäinen 10 000 askeleen tavoite ei ihan jokapäivä ole täyttynyt tässä kotisairaalahommassakaan, etenkin kun välillä unet ovat jääneet niin vähälle, ettei ole millään jaksanut välittää liikkumisesta. Ranneke on kyllä kädessä ollut. Voi olla, että muutamana päivänä stressaannuin siitä, etten päässyt liikkumaan tarpeeksi, kuten olin suunnitellut. En tietenkään syytä ketään. Avauduin pari kertaa aiheesta ystävieni kanssa ja sain tsemppiä. Ihmiset ensin. Tämä toki sparraajana tiedän, mutta tiedättehän te, suutarin lapset ja kengät jne?
Nyt kun mies voi jo hiukan paremmin ja viimeyönä sain nukuttua useamman tunnin putkeen, yritän taas päästä kartalle liikkumisteni kanssa.
Ainakin se 10 000 askeleen päivittäinen annos on saatava täyteen. Lopulta se tulee tosi helposti kun muistaa joka tunti vähän kävellä. En siis malta odottaa, että taas on perhe kunossa ja pääsen pitkille lenkeille. Millaisia numeroita saankaan kasaan?! Minua motivoi kyllä.
Yhden pienen ongelman olen havainnut rannekkeen kanssa: Meillä kotona on kaksi kerrosta, mutta jostain syystä vaikka ravaan rappuja aika usein päivän aikana, ei ranneke laske niitä laskuriin. Todennäköisesti GPS yhteys ei ole rappukäytävässä parhaimmillaan. Toimistolla rappuslaskuri on aina toiminut.
No toisaalta, pääasiahan se on että itse tietää liikkuneensa. Joskin haluaisi sitä että kaikki kirjautuisi, jotta voisi onnitella itseään onnistuneista päivistä liikkumisen suhteen.
Rannekehan synkronoi kännykkäni appsin kanssa aina, kun bluetooth on päällä ja näin listaa tekemisiäni FitBit sovellukseen. Kun päivittäiset tavoitteet on saavutettu, kuvakkeet muuttuvat sinisistä vihreiksi.
Pelillistä liikkumista siis. Motivointia!
Ranneke muistuttaa myös joka tunnin loppupuolella, että muistahan liikkua, muuten sitä kyllä helposti jämähtää paikalleen.
Onpahan tullut siivottua paikkoja tehokkaammin kun on pakko jotain puuhata eikä viitsi vain paikallaan polkea keittiössä - vaikka sitäkin välillä teen... perheen kysellessä että mitä oikein puuhaan ;D
Liikkuminen lähtee siis pienestä. Ja kunhan perhe voi taas hyvin, niin pitkät lenkitkin odottaa - vaikka kylmää onkin - uskon että tulee tänä syksynä/talvena liikutta enemmän kuin koskaan. Asetettakoon tämä lupaukseksi itselleni ja hvyinvoinnilleni. Joskin syksystä näyttää työn puolesta tulevan hyvin kiireinen... hyvä niin, sillä se toisaalta innostaa minua aina vain lisää!
Sormia kuumottaa, aivoja kuumottaa, ideoita pursuaa... olen liekeissä!
Kun perustin Redesanin viisi vuotta sitten, olin liekeissä. Liekeissä jotka roihusivat rajusti pari ensimmäistä vuotta. Olisivat roihunneet pidempäänkin, mutta homesairastuminen pudotti kaikelta jonkin verran pohjaa pois. Ei kuitenkaan sammuttanut liekkiä. Liekki oli muutaman vuoden ajan vain pienenä mielessä... jossain kaukana, jossain missä se ei edes lämmittänyt. Sen jotenkuten näki kyllä ja muisti sen olemassa olon - mutta siihen se jäikin. Tiesin että eräänä päivänä taas saan sen roihuun. Askel kerrallaan.
Ja sainkin!
Vaikka "katastrofin" jälkeiset aallot vaikuttavat vieläkin niin terveydessä kuin taloudessakin, on taas liekki voimistunut niin että se taas lämmittää ja pistää tekemään. Tekemisen palo on palannut. Olen liekeissä.
Kolmen vuoden ajan oli vain kerättävä itseänsä ja kasattava voimia, hidastettava, jaksaakseen jonain päivänä taas paremmin. On myönnettävä, että välillä mietin, laitanko kaikki jäihin. Lähdenkö palkkatöihin, pääsenkö helpommalla. Jaksanko enää löytää sitä intoa ja virtaa mikä sai minut perustamaan Redesanin suurine visioineen. En lähtenyt. Kokeilin kyllä, mutta vain huomatakseni ettei se ole se minun juttu. En saa siitä kiksejä - teen sitä vain rahasta, en palosta. Ja tarvitsen paloa jaksaakseni puurtaa. Se palo on yrittämisessä, kehittämisessä, ihmisten auttamisessa, innostamisessa ja kannustamisessa.
Uskon, että eräänä päivänä saan kirjoittaa nämä kaikki vastoinkäymiset johonkin kirjaan - antamaan voimaa ja energiaa toisille samoissa ongelmissa kamppaileville. Siihen kirjoitan kaiken auki. Ihan kaiken.
Mitä olen oppinut? Tiedän tarkalleen ottaen, omasta kokemuksta, mitä on käydä pohjalla. Mitä päässä liikkuu, miten sieltä voi selvitä, miten ajatukset risteilevät, miten usko kaikkeen horjuu, miten ihmiset tukevat hädässä pyydettäessä. Ja senkin, mitä jotkut luulevat sinusta tietävänsä - kun samaan aikaan olet aivan loppu ja haluat vain paeta pois kaikkea. Tiedän nyt entistäkin paremmin tämän kaiken. Ja tiedän että olen päässyt pahimman yli. Vielä kestää vuosia, että olen täysin kunnossa tapahtuneesta, mutta nyt jo tiedän että into on palannut.
Uudet tiimit, uudet ideat, entistä selkeämmät visiot - unelmien toteutukset. Tieto siitä, mikä on mun juttu ja mitä kaikkea aion vielä toteuttaa.
Olen liekeissä! Ja sen tulokset tulet näkemään vuoden ja parin sisällä. Enempää en voi vielä sanoa, mutta se on jotain, mikä tulee sinunkin elämääsi vaikuttamaan. Tiedän sen. Näen sen.
Voimia päivääsi - usko pois, minä tiedän - Huomenna on uusi päivä!
Pitäisi tehdä yhtä ja toista, olisi aloitettava jotain ja jatkettava toista aiemmin kesken jäänyttä hommaa. Hommia riittää listalla, eikä lista tunnu loppuvan koskaan. Laiskottaa, tympäsee ja ärsyttää. Kuka ottaisi niskasta kiinni ja käskisi hommiin? Motivaatio on kadonnut, tai ainakin jossain piilossa - piilottelee kuin vettä pelkäävä kissa, eikä halua tulla ulos. Ei edes makkaran palalla houkuttelemalla. Pahinta on se, että se makkaranpalakin on hukassa, totaalisesti! Ei tuoksu, ei innosta. Laiskottaa.
Niin on laiskaa että hävettää!
Tuntuuko tutulle? Minusta ainakin tuntuu, että olen oikeasti ihan sika laiska. Saan tehtyä aivan liian vähän asioita. Samaan aikaan tiedän että niin asiakkaissani, läheisissäni kuin ystävissänikin asuu samanlainen laiskuus. Laiskuus, joka on täysin luontaista ihmiselle, laiskuus joka itseasiassa on se joka lopulta ajaa tekemään niitä parhaita juttuja, tehokkaimmin! Siis että mitenkä?
Niin, kun on laiska sitä alkaa keksiä jotain millä pääsisi helpommin pisteestä a pisteeseen b. Aikansa mietittyään tähän löytyy vastaus. Ja silti samaan aikaan tunnemme itsemme ärysttävän laiskoiksi, niin laiskoiksi että hävettää! Eikä sitä ainakaan kehtaa kellekään kertoa, ei ääneen, saatikka että kirjoittaa blogiinsa, että kylläpä hitto laiskottaa!
Eikös meidän pitänyt kirjoittaa vain niistä asioista mitä olemme saaneet aikaan, eikä siitä mitä emme ole saaneet aikaan, saatikka että olemme olleet oikeastei ja todistettavasti laiskoja?
Ei maailma laiskoja elätä, sanotaan jossain isommassa jutussa. Kuitenkin ne suuurimman laiskuuspisteen saavuttaneet ne vasta keksivätkin niitä parhaita ideoita päästäkseen paremmin ja nopeammin tuloksiin. Meidän siis tulisikin tuntea laiskuttaa ihan rehellisesti aika-ajoin!
No, eihän se lyhyin ja nopein tie suinkaan ole aina se oikea, mutta se voi olla se ratkaisevin tekijä. Vaikka joskus tippuukin korkeelta ja kovaa. Kun yritti vaan päästä helpommalla.
Minä olen taas tänäänkin ollut laiskana. Vaikka heräsin aamulla 7.00 viedäkseni pojan parturiin, käydäkseni töissä muutaman tunnin, pitääkseni lounaspalaverin yrittäjäkaverini kanssa, ehtiäkseni laittamaan nuoremmille ruokaa kotiin, ehtiäkseni raportoida työtekemisiä, muistaakseni pestä vähän pyykkiä ja heittääkseni välillä tiskitkin koneeseen, kirjoittaakseni pari sivua kirjaa ja yhden blogin ja somettaakseni hiukkasen. Silti tunnen itseni äärimmäisen laiskaksi. En vain saa tehtyä tarpeeksi. Tunnen oloni riittämättömäksi. Vaan kuka sen määrittää mikä riittää ja mikä ei? Milloin on tarpeeksi, milloin ei? Jonkun mielestä teen liikaa ja jos taas läheisiltä kysytään, niin liian vähän. Koetapa siinä sitten olla. Laiskana, mutta liikaa tehneenä?
Riittämättömyys lähtee kuitenkin syvältä meistä itsestämme, mihin vertaamme tekemisiämme. Toisiin ihmisiin tai omiin aiempiin tekemisiin? Tärkeintä olisikin miettä omia päämääriä, mitä haluan saavuttaa, missä haluan tulla hyväksi, millaisella aikataululla. Josko vain laittaisin kalenteriin etapin milloin on tehtävä mitäkin. Otettava itse itseään niskasta kiinni ja tartuttava toimeen. Vaikka hitokseen laiskottaakin!
Toisaalta aivot saavat virtaa juuri laiskottelusta, kunhan jossain vaiheessa löytää jonkin inspiraation lähteen, jolla homma taas käyntiin lähtee. Siispä laiskotellaan ihan luvan kanssa välillä! Ja sitten ne muut hetket ollaan tomeria ja toimeliaita. Kaikkea sopivassa suhteessa - omaa elämää vartenhan tässä ollaan. Vai mitä?
- Äiti, mitä teen? - En tiedä... äiti ei jaksa... äiti on väsynyt.
Pystyt hoitamaan normaalit arkirutiinit jotenkuten, tottumuksesta. Olet väsynyt. Et enää tiedä miten päästä ulos kehästä. Mutta on pakko jaksaa. Olet yksin lastesi kanssa tai puolisosi on myöskin kyvytön käsittelemään väsymystä kanssasi. Ehkä hänkin on väsynyt. Sinulle sanotaan, että ei tarvitsekaan aina jaksaa, voit olla jaksamatta. Mutta mitä se vanhempana tarkoittaa? Jättäisitkö lapsesi heitteille? Itketkö heidän nähden? Pienet lapset hätääntyisivät, isot pelkäisivät. On jaksettava. Itkettää. Kurkkua kuristaa.
Tuttua tarinaa monelle, sillä elämä tuo eteensä monenlaista arvaamatonta hetkeä. Hetkiä, joita ei voi ennakoida. Hetkiä, jotka kuitenkin kuuluvat yleensä elämään. Harvalle meistä koko elämä on yhtä ruusuilla tanssia. Neuvojia riittää. Osa on itse kokenut saman, osa on vain lukenut kirjasta. Osalla ei ehkä ole omaa perhettä, ei pieniä lapsia joista on suurin huoli omien voimiensa ehtyessä. Mikä neuvoksi? Kun on vain pakko jaksaa!
Uutiset ovat kertoneet kauhutarinoita siitä kun ei enää jaksa, kun kamelin selkä katesi, miten sitten kävi? Tavallisen oloisia ihmisiä, joilla periaatteessa oli kaikki hyvin. Ulospäin maski naamalla, kun oli vain pakko jaksaa. Mihin pahaa oloaan olisi voinut purkaa?Ei meille ihmisille ole vara-akkuja joista saisi voimia ja virtaa virran loppuessa. Kun et jaksa kuunnella kenenkään sanovan, kyllä se siitä, ei sinun tarvitsekaan jaksaa. Kun positiivisuudesta on tullut vitsi ja olet luovuttanut. Eikä kukaan pysty sitä kuitenkaan näkemään. Et voi murtua. On jaksettava päivästä toiseen. Pakokauhua jokayö ja jokapäivä.
Asia ei ole missään nimessä yksiselitteinen, ihminen on niin monimutkainen luomus. Ja jokainen täysin erilainen olento. Onhan meillä suunnaton määrä apuja tarjolla, vaan löydämmekö niitä silloin kuin on pakko jaksaa, muttei jaksa?
Tämä tarina on osittain tarua, osittain totta. Koostettuna siitä mitä jokapäivä kohtaa ja kuulee. Mitä voisimme tehdä, yhdessä, jotta jaksaisimme taas huomiseen? Huomenna on kuitenkin uusi päivä, mutta entä jos sekin on musta? Millaisilla jutuilla sinä olet läheistäsi auttanut tälläisinä hetkinä? Millä sanoilla ja teoilla me kaikki voimme läheisiämme auttaa kohti parempaa huomista ja ylihuomista. Huomenna on uusi päivä, siis kädestä kiinni läheistä, halaus ja kuuntelu, ehkä vain ymmärrys koskeutuksen lisäksi. Jotta jaksaisimme kuitenkin. Jotta läheisemme jaksaisivat.
Voimia kaikille! Älä pelkää kertoa voimattomuudestasi, sillä keskustellessasi toisen kanssa jäsennät omaa oloasi. Etsi oikeanlaista keskusteluseuraa ja yritä vielä! Yksin harvoin pääsemme tästä eteenpäin, tarvitsemme toisen tai toisia ihmisiä purkamaan ja jäsentämään kanssamme ajatuksiamme. Niin töissä kuin kotonakin.
En minä kaadu, kallistun vain vähän.
En minä vaivu, kumarrun vain.
Kun sydän itkee, se puhdistuu.
Kun suree surunsa ja elämä taas kirkastuu,
kylmän jälkeen auringon lämpö kasvoilla lämmittää, ei häikäise.
On eurovaalien äänestyspäivä ja äänestyshuoneiden ovet avautuivat juuri. Mikset siis menisi antamaan ääntäsi?
Vaikka itse olenkin nykyisin mukana politiikan teon ytimessä, en ole ollut nuorempana pätkääkään kiinnostunut politiikasta. Inhosin sitä oikeastaan. Kuitenkin siitä asti kun olen äänioikeusikään tullut, olen aina, siis ihan aina käynyt äänestämässä.
Miksi?
Ensinnäkin se on kansalaisoikeus. Joukot eivät toimi ilman että joku niitä johtaa. Me saamme valita nämä "johtajat". Siitä ei tulisi yhtään mitään että kaikki 5 miljoonaa kansalaista lausuisi oman mielipiteensä yhteen ääneen. Eihän siitä kukaan saisi selvää. Siksi meillä on erilaisia puolueita, joissa ajamme kukin tahollamme erilaisia asioita edistäen. Kullakin puolueella on omat kärkijuttunsa. Kaikki kuitenkin ovat mukana jollain tasolla lähestulkoon kaikkien asioiden käsittelyssä. Sitä on demokratia. Tehdään yhdessä ja kuunnellaan toisiamme. Erimieltäkin saa ja pitääkin olla.
Muistan itsekin joskus miettineeni että mitä politiikalla tekee? Joutavan päiväistä! Vaan näinhän ei missään nimessä ole. Sinä joka olet asiaa tältäkantilta pohtinut, mietipä miten homma toimisi ilman politiikkaa? Jos kaikki puolueet poistettaisi, ei olisi "politiikkaa"? Koskaan ei olla oltu ilman politiikkaa. (Wikipedia: "Yleiskielessä sanalla politiikka tarkoitetaan usein johonkin tiettyyn kokonaisnäkemykseen tai aatteeseen pohjautuvaa toimintaa, jolla pyritään vaikuttamaan valtiollisiin, valtioiden välisiin tai yhteiskunnallisiin asioihin tai jolla hoidetaan niitä" )
Kun ihmiset, jotka ajattelevat asioista samalla tavalla, kokoontuvat yhteen ja pohtivat yhdessä toimia asioiden muuttamiseksi parempaan päin, on se mitä suurimmissa määrin politiikkaa. Olipa kyseessä puolue, yhdistys, työpaikka, koti, harrastus tai mikä vaan vastaava.
On siis turhaa nillittää, ettei politiikka kuulu minulle. Kuuluu se. Se koskettaa kaikkia ja me kaikki olemme osana sitä ja voimme siihen vaikuttaa. Tuskin mikään liikahtaa hetkessä, mutta ajan kanssa työtä tekemällä saamme yhdessä aikaan toiviamme tuloksia. Siksi teemme kaikki jokapäivä politiikkaa, olimmepa puolueissa kirjoilla tai emme. Ei siinä ole mitään pahaa, ei mitään pelättävää eikä mitään moitittavaa. Silleen se maailma vaan pyörii. EU:ssa ja Suomessa myös.
Tarvitsemme erilaisia mielipiteitä, erilaisia näkökulmia ja toimintatapoja. Tarvitsemme keskusteluja, väittelyjä ja kampanjointia. On upeaa, että meillä on mahdollisuus keskustella asioista yhdessä, yli puoluerajojen, tai ilman puolueita. Siitä on politiikka tehty. Olitpa siis sininen, punainen tai vihreä, lila, sateenkaaren värinen tai sinivalkoinen - äänestä. Ole avoin keskusteluille, kuuntele ja kysy. Tee yhdessä! Pienistä teoista kasvaa isoja juttuja.
Aurinkoista ja värikästä vaalipäivää - mennään kaikki vaikuttamaan.
Olen lukenut kirjoja, blogeja, artikkeleita ja katsonut lukemattoman määrn ohjelmia "oikeista" ja "vääristä" tavoista tehdä omia touhuja. Syödä, juoda, työskennellä, lomailla ja hengittää. Kuka määrittää sen oikean? Kuka väärän?
Sinä itse.
Voidaan viisastella loputtomiin siitä, mikä on kellekin oikein missäkin kohtaa. Olen kuullut, että minun pitäisi olla kotona, koska minulla on pieniä lapsia. Minun pitäisi välillä levätä, etten rasita itseäni. Minun ei pitäisi ajatella töitä niin paljoa. Minun pitäisi tehdä muutakin kuin yrittää. Minun pitäisi olla enemmän siellä ja vähemmän täällä. Syödä sitä mikä on hyväksi ja olla juomatta sitä mikä on pahaksi.
Olethan kuullut Zen Cafen biisin Aamuisin, jossa ohjeistetaan elämään. Ollaanko sitten onnellisempia? Mitäs jos en siivoakaan joulusiivousta, en petaa petiäni, imuroin silloin kun on tarvetta, lenkkeilen kun siltä tuntuu, kyläilen kun on sopiva hetki ja se on kaikista kivaa. Maailma tuskin pyörii eritavalla teimpä kumminpäin tahansa. Minä olen onnellisempi kun teen asiat siten kun itsestä ja läheisistä on hyvän tuntuista.
Olenko sitten onnellisempi kun teen niinkuin muiden mielestä pitää? Okei, jossain kohtaa kannattaa toki miettiä mikä on viisasta ja mikä ei ehkä ole omalle terveydelle hyväksi. Mikäli kohtuudessa pysyy ja itselleen pystyy asian perustelemaan, niin miksi vältellä kivaa ja hyvää? Sitä mikä tuntuu itsestä hyvältä? Yksi elämähän tässä vain on elettävänä, miksei otettaisi siitä irti sitä mikä saatavissa on. Lakot ja kiellot eivät vie loppupelissä mihinkään. Kohtuus toimii kaikessa.
Maalaisjärjellä. Sillä pääsee mahdottoman pitkälle. Virheitä tulee ihan varmasti, mutta niinhän ihmiseloon kuuluukin - niistä sitten oppii. Pahimmista voi koettaa välttyä lukemalla ja kuuntelemalla muita, mutta jossain kohtaa on vain hoksattava ettei tuo juttu ole minua varten. On kokeiltava omaa tyyliä ja toimintatapaa.
Minun tyyliini sopii työn ajattelu - se vain on mielessä kokoajan. Koska työni on kutsumukseni - se on myös intohimoni. Eräänäpäivänä lapset muuttavat omilleen ja silloinkin oltava jotain huikeaa minkä kanssa touhuaa.
Osaan relatakin välillä, silloin käännän nappulat nollaan - mutta vaikkapa nyt pääsiäisenaikaan, välillä istun koneen ääreen hiukan kirjoittelemaan ja välillä siivoilen ja laittelen ruokaa, välillä pelaan lasten kanssa. Välillä jopa lenkkeilen. Saatan ehkä lenkkeillessä sanella puhelimeeni jotain tulevia blogeja tai kirjojani varten. Rentoudun. Minun on hyvä olla. Teen asioita niinkuin ne hyvältä tuntuvat. Minun ja meidän perheen näköistä arkea. Sitä mikä on meidän jokaisen arjessa. En ota paineita siitä mitä "kirjan mukaan" pitäisi tehdä. Laitan asiat sellaiseen järjestykseen että pärjätään, että on hyvä olla. Meillä kaikilla.
Huhhhei. Aikaa on taas vierähtänyt edellisestä kirjoituksesta. Paljon olisi sanottavaa, vaan ei tahdo olla aikaa kirjoittaa kaikkea. No, pari kirjaakin tuossa työnalla. Ensimmäinen ilmestymässä kesän alussa. Kirjat ovat molemmat busineskirjoja. Täällä yksityispuolella kirjoittelen toistaiseksi vain tätä blogia silloin tällöin. Ainiin, paitsi että yksi tarinani sieltä "entisestä elämästä" on julkaistu Ilona Pietiläisen kirjoittamassa ja Docendon julkaisemassa kirjassa Kokonainen.
Kirjan tarina liittyy vuosien takaisiin tapahtumiin, miten selviydyin, miten minusta tuli minä.
Mutta astmasta meinasin tänään pari sanaa kirjoittaa. Nyt kun aikaa diagnoosista on jo toista vuotta ja pahin järkytys on poissa, voin todeta että elämä jatkuu. Ei voi sanoa, että niinkuin ennekin, mutta kaikkeen tottuu, kaiken kanssa oppii elämään. Minusta on nyt vain tullut ison reseptikasan kanssa liikkuva "sairastaja".
En voi kieltää, etteikö toisinaan kävisi mielessä MIKSI? Luonteeseeni kuitenkin kuuluu, ettei tapahtuneille voi mitään, vaan eteenpäin on mentävä ja elettävä sen mukaan mitä mahdollista.
Lääkitykset ovat kutakuinkin kohdallaan ja lähes normaalina arki juoksee. Joskin aina on muistettava ettei ilman avaavaa lääkettä, "piippua", pidä lähteä minnekään. Myös allergialääkkeet on hyvä pitää matkassa, mikäli sattuu menemään tilaan jossa on sisäilman kanssa ongelmia tai sattuu olemaan muuta hengitystä piinaavaa haastetta matkalla.
Alussa muutaman kerran apteekissa meinasi itku tulla kun reseptikasan kanssa tiskillä mietin mitäs lääkkeitä tänään otetaan. Tietoisena siitä, ettei tämä lääkeshow tule ihan lähivuosina loppumaan. Enää ei sureta - se on vain osa elämää jatkossa.
En ole halunnut tehdä sairaudestani sen isompaa numeroa. Vaikka siitä kirjoitankin, kirjoitan siksi, että lukijat ja muut tiedon etsijät saisivat tukea ja apua arkeensä.
Toki toisinaan joudun kertomaan asiakkailleni tai yhteistyötahoille astmastani, kun köhiskelen jatkuvasti ja nenä vuotaa. Ne, jotka eivät astmaa tunne - luulevat herkästi, että onpas tuolla paha köhä. Astmaatikolla kun nenä vuotaa ja köhittää vähän väliä, pienistäkin jutuista. Ja näin keväällä etenkin oikein extrana.
Lääkäri kyselee aina tavatessamme, että olenkos puhallellut lukemia. Harvoin olen. En ole vielä keksinyt miksi niin pitäisi yhtenään tehdä. Olen omalla kohdallani tehnyt päätöksen, että jos olo tuntuu heikommalta, tsekkaan sitten mikä on tilanne ja pohdin lääkityksiäni sitten sen perusteella. Kyllä sen sitten tuntee kun joku ei ole kohdallaan, kun ei voi hyvin. En vain jaksa ottaa tästä elämää suurempaa juttua. Päivät kulkevat muutoin normaaliin tahtiin, lääkettä otetaan silloin kuin tarvitaan.
Ystävältäni sain hyvän ohjeen, että ennen liikutansuorituksia kannattaa ottaa piipusta muutamankin kerran niin jaksaa sitten paremmin liikkua. Tämä on ollut hyvä neuvo. En ole niitä jotka lukevat toisten sairaskertomuksia tai lääkärikirjoja mitä pitää varoa ja mitä ei saa ja mitä saa tehdä. Luen sitten jos jokin tuntuu olevan pielessä. En halua rajoittaa elämääni rajoittamalla kaikkea.
Teflonpannut lähtivät vuoden vaihteen jälkeen roskiin ja tilalle tulivat keraamiset pannut ihan TV-Shopista (!!! - koskaan ennen en ole sieltä tilannut, mutta tämä todella kannatti). Nyt ei yskitä aina ruokaa laittaessa. Tämänkin halusin kokeilla ensin itse. Helpompi on tehdä päätöksiä kun tietää mikä toimii ja mikä ei. Mille on herkistynyt ja mille ei. Kaikki astmaatikot kun eivät oireile läheskään samoille asioille. Esimerkiksi pöly ja hiuslakka eivät juurikaan vaikuta minuun, luojan kiitos ;) Jouluna meillä oli kuusi ja hyasintteja. Lasten iloksi - vietiin ne sitten pois kun ei enää hyvälle tuntunut.
Minun kohdalla home on pahin. Naama kuumenee, korvat menevät punaiseksi ja yskiminen alkaa n. 20 min päästä viimeistään. Lima nousee nieluun ja metallimaistuu suussa, tunnin päästä ääni alkaa reistailla. Näitä juttuja ei voi näytellä - eivätkä ne voi olla edes kuviteltuja, vaikka joskus niin toivoisinkin. Minähän olen terve. Välillä herkistymisen ja sairastumisen on jo melkein unohtanut. Kun ei joudu heikkoihin tiloihin menemään, ei oireiluja ole juuri ollenkaan.
Lääkäriltäni kysyin, pitääkö minun välttää näitä tiloja. Kun joudun kuitenkin aika-ajoin käymään asiakkaiden ja yhteistyötahojen tiloissa, joissa on ongelmia. Lääkärini sanoi että ei ole haittaa, kunhan ei oleskele tiloissa jatkuvasti. Troppia naamaan vaan ennen tiloihin menoa, jos tietää ongelmia olevan.
Hiihtolomalla käväisimme perheen kera Tallinnassa, iso pussi lääkkeitä mukana tottakai. Eihän koskaan voi tietää millainen hotelli/hostelli osuu kohdalle. Ja onneksi otinkin kasan troppeja mukaan, sillä melkoisen heikkohan tämän majapaikkamme kunto olikin. 10 min ja tunsin metallisen maun kielenpäällä ja kurkun kuristuksen yskimiskohtauksineen. No, reissusta selvittiin kun käytiin vain nukkumassa majapaikassa ja vedin kunnolla troppeja poskeen. Ei siitä sen isompaa juttua - toki se vähän matkatunnelmaa latisti, mutta oppia tämäkin =)
Kokonaisuudessa olen kovin huolissani home-asioista yleisesti, siis valtakunnallisesti. Meillä on tämän kanssa käsissämme melkoinen ongelma. Asiaa vähätellään edelleenkin monessa paikassa. Ongelmana on se, ettei ihmisestä oikein vieläkään kunnolla tiedetä mitä tutkitaan, rakennuksista puhumattakaan. Rakennuksia pyritään kyllä korjaamaan, mutta niin monessa saneeratussa paikassa käyneenä voin sanoa, että home on ja pysyy. Vain totaalinen uudelleen rakentaminen poistaa homeet. Se on pyöveli semmonen veikkonen, ei kiva.
Keskeisin ongelma näissä asioissa on huolto. Jos rakennetaan jotain, siitä on pidettävä hirmuisen hyvää huolta, koko ajan. Ongelmana on vain se, ettei ketään kiinnosta. "Ei oo mun päänsärky". Vaan eräänä päivänäpä tämä on aika monen päänsärky - on jo nyt.
Minä kuulen milloin ihminen yskii astmaattisesti - haistan homeen - reagoin homeeseen - huomaan väsyneen ihmisen, vaikka kaiken pitäisi olla hyvin. Kaikille tätä vain ei voi sanoa. Asia on arka, mutta onneksi muuttumassa.
Monesti väsymykseen ja pikku (!) yskään yritetään löytää syytä muualta. "Onhan flunssa-aika" - "en vain ole liikkunut" - "vitamiinit syömättä" - "stressiä" - "liikaa töitä"... jne.
Vika ei välttämättä ole sinussa. Jos epäilet sisäilmajuttuja, huomioi paikkoja missä voit heikommin. Jos vaihdat paikkaa, paraneeko olosi?
Ei ole helppoja asioita, mutta tärkeintä on saada itsensä kuntoon. Vähättelyyn ei ole varaa, eikä peittelyyn. Asioista kannattaa puhua, mutta hysteeriseksi ei kannata alkaa. Elää voi aivan perus elämää, jos niin päättää. Mukana voi olla pikkumutkia, mutta ne voi ottaa osana eloa.
Kiirusta on pitänyt alkuvuoden, niin ettei ole ehtinyt edes kirjoittaa bloggauksia - ainakaan tänne. Nytpä siis pari riviä alkuvuodesta.
Vuosi alkoi työntouhulla, paljon tekemistä, kiirusta ja mielenkiintoisia projekteja. Uusia asiakkaita, uusia keikkoja, uusia yhteistyötahoja. Huippua.
Edellisen vuoden koitosten jälkeen tuntui, että parissa kuussa takki tyhjeni - fyysisesti lähinnä. Ennen hiihtolomaa, helmikuun lopulla oli jo kysyttävä tohtorilta että onko minussa jokin vika vai olenko vain väsynyt puurtamisesta. Nyt viikon totaalisen lomailun jälkeen arvelen olleen vain fyysistä väsähdystä. Olihan edellinen vuosi aika raakamainen ja verotti paljon fyysisiä voimavaroja.
Nappula 0-asentoon.
Olen puhunut monille yrittäjille oman päänsä nollaamisesta - enkä tarkoita humaltumista, enkä muitakaan päihdeaineita - vaan työasioiden unohtamista hetkeksi, mahdollisimman totaalisesti. Tämä vaatii opettelua, eikä yleensä onnistu ensimmäisinä yrittäjyysvuosina. Mutta tähän oppii, jos haluaa. Ja suosittelen - se kannattaa!
Sinä olet yrityksesi tärkein työkalu - jos et välillä oikeasti huili, menee työkalu epäkuntoon ja rasittuu jopa lopullisesti toimintakunnottomaksi.
Itse olen opetellut lomailuun vertauskuvan jolloin "käännän nappulan nolla-asentoon". Silloin ei työasioita mietitä, ei vastata puheluihin (jos ei nyt ihan pakon pakon pakko ole - onneksi nykyisin voi ulkoistaa myös tämän, eikä yksikään puhelu jää hoitamatta lomasta huolimatta) eikä lueta meilejä. Ei murehdita laskuista (no kannattaa ne ennen lomaa tsekata kuntoon) - ei tekemättömistä töistä eikä hoitamattomista hommista. Ollaan vaan. Viikossa saa jo huikean paljon lepoa kun koettaa olla pohtimatta edellä mainittuja asioita. Viikossa kun harvoin mikään vielä menee peruuttamattomasti pieleen. Väsyneenä et saa juuri mitään aikaan - pää ei toimi, inspiraatiot ovat hukassa ja innostuminen nollilla. Take a break!
Kuten sanoin, tätä pitää opetella. Pitää uskaltaa olla ajattelematta ja murehtimatta. Kummasti ajatukset selkiävät aika nopeastikin kun opettelee tämän nollaamisen taidon. Enkä suosittele käyttämään tähän alkoholia, ainakaan enenpää kuin yksi tai kaksi pientä rentouttavaa napsua. Pelaa, liiku, lue, lepää, käy jossain uudessa paikassa, työnnä työajatukset pois päästäsi.
Aina kun työasia pyrkii mieleesi - pyri heti ajattelemaan muuta. Opit kyllä!
Yleensä nollausaikaa tarvitaan vähintäänkin 3-4 päivää - mielellään viikko. Kukin tarvitsee erilaiset ajat, mutta mitä useammin, vaikkapa parin-kolmen kuukauden välein pystyt nollaamaan hiukan viikonloppua pidemmän ajan, alat toimia paremmin jatkossa! Ota tästä siis tapa.
Nappula 1-asentoon.
Ja sitten moottori käyntiin ja hommiin! Eikö tullutkin ideoita ja aivan uudenlainen draivi? Minulla ainakin. Lisäksi käynti Virossa Tallinnassa (oli muuten ensimmäinen Tallinnan vierailu elämässäni) perheen kera toi uudenlaista perspektiiviä elämiseen ylipäänsä.
Ja vaikka lomailu joskus vähän maksaakin, se yleensä kannattaa. Onhan se yksi investointi omaan jaksamiseen ja elämän laadun parantamiseen. Älä siis ikinä väheksy loman tarpeellisuutta - vaikka et aina matkustelisikaan kaukomaihin - huili silti jotenkin jossain. Kokemuksesta voin kertoa, että kannattaa.
Kerron tästä mielelläni lisää vaikkapa sparrauksen merkeissä, jos jäit pohtimaan miten tämän voisi tehdä.
Antoisaa maaliskuuta sinulle!
Täytyy tehdä töitä, ei ehdi lomailla. Ei tule rahaa jos lomailee, asiakkaat ei jaksa odottaa jos kukaan ei palvele... Laskut jää rästiin jos pitää vapaata. Yrittäjän arkeen ei vapaat ja lomat kuulu!
Onko näin?
Ajattelin itsekin aiemmin että olen korvaamaton ja on pakko takoa. Jos pysähdyt, pysähtyy rattaat. Raha ei liiku. Yritys ei kasva ja asiakkaat kaikkoaa.
Sitten kerran tuli stoppi. Jaksaminen loppui. Oli jo niin loppu ettei uskaltanut vastata edes puhelimeen. Oli pakko tehdä jotain. Oli pakko lopettaa ja luopua jostain. Mutta ei se tarkoittanut yrittäjyydestä luopumista. Tarkoitti valintoja elämässä ja valintoja yrittäjyydessä.
Tuosta ajasta on nyt jo muutama vuosi aikaa - se opetti paljon. Sen jälkeen syntyi Redesan.
Tämä ei ollut mikään iloinen tapa oppia, mutta sitäkin arvokkaampi. Nyt tietää kokemuksesta miten opettaa toisia, etteivät muut joutuisi samaan jamaan. Tai jos joutuukin, mitä sitten?
Pahimmissa tilanteissa väsymys tekee kierteen, että laskut ja asiat jäävät hoitamatta ja tulee lisää ongelmia. Tulee lisää laskuja, tulee enemmän turhautumista, enemmän ongelmia. Ja taas lisää laskuja ja silloin haluaa heittää hanskat tiskiin.
Mitä on tehtävissä?
Tee päätös ja tyhjennä kalenteri viikoksi. Pistä puhelin ja kone kiinni. Jos vain jaksat meilaa tai soita ennen huilia kaikille erääntyville laskuttajille ja sovi järjestelyistä mikäli tarve, jotta vältät maksuhäiriömerkinnät. Lähestulkoon kaikki raha-asiat on aina hoidettavissa jollakin tapaa sopimalla.
Pääosa asiakkaista ymmärtävät ja yleensä jopa arvostavat sitä että yrittäjä osaa pitää lomaa. Se on sama asia kuin osata ottaa oikea hinta tuotteiltaan tai palveluiltaan.
Jos työsi on sellaista että asiakkaasi ovat yhteydessä sinuun päivittäin, ilmoita heille olevasi viikon lomalla. Varmasti ihan kaikki pitävät tätä enemmän kuin normaalina. Ei kukaan ole kone. Mikäli olet niin korvaamaton, ettet voi olla viikkoa poissa - olisiko aika miettiä yrityksesi toiminta-ajatus uudelleen? Mitä voit muuttaa? Mitä sitten kun kaadut saappaat jalassa - kuka hoitaa työsi silloin?
Jos nyt yksi tai kaksi asiakasta sinä aikana häipyy, anna mennä. Uusia tulee.
Investoi itseesi!
Loma ja vapaat ovat investointeja (=sijoituksia) sinuun. Virkeänä jaksat tehdä tuottavampaa työtä ja palvella asiakkaitasi. Eivät asiakkaatkaan halua nähdä loppuun uupunutta asiakaspalvelijaa, sillä ennen pitkää uupumus näkyy kassavirrassa jokatapauksessa. Eikö siis kannattaisi sijoittaa parempaan tuottavuuteen lomailemalla? Loma ei tarkoita välttämättä ulkomaan matkaa ja isoja juttuja. Loma on sitä että et tee töitä. Rentoudut, ehkä liikut, luet, harrastat, puuhaat jotain ihan muuta. Opettele olemaan ajattelematta töitä, edes muutama päivä. Minä tiedän, että siihen pystyy. Eikä mikään kaadu sillä välin, tuskin kukaan edes huomaa - paitsi kun palaat töihin, olet entistä säteilevämpi ja uskottavampi!
Ja kyllä - rahaa ei ehkä tule kun lomailee, mutta kyllä yrittäjän pitäisi voida laskea itselleen budjettiin edes viikon loma sinne tänne. Ettei kävisi niin että palaa loppuun. Sitten ei ole kellään kivaa ja selviäminen kestää pitkään. Vertaa tätä vaikka autoosi - joudut sitäkin huoltamaan aika-ajoin, jotta voisit sillä huristella töihisi ja harrastuksiisi. Sekin maksaa - mutta ilman autoa et liikkuisi mihinkään. Jos jätät huoltamatta, leikkaa kone ennen pitkää kiinni ja sitten se vasta maksaakin!
Yrittäjä - eikö olekin niin, että olet siksi yrittäjä, että voit itse määritellä tahdin? Tee siis niin. Määrää itsellesi lomaa ajoittain. Huomaat pian että tämä kannattaa. Yrittäjän arkeen kuuluu loma siinä missä muidenkin. Muista: Sinä olet yrityksesi tärkein työkalu! Huolla työkaluasi säännöllisesti. Ps. Jos et voi panna putiikkiasi mitenkään kiinni - "osta" toinen yrittäjä apuun!
Yrittäjyys vaatii kokonaisvaltaista asennetta ja suunnittelua.
Budjetoi myös lomat ja vapaat - jaksat paremmin yrittää!
Syksy, sylissä läppäri, kupissa lämmin tee ja lapset pelailemassa ympärillä. Puuttuu vain tuli takasta. Mutta siitäkin huolimatta tuli pakottava tarve kirjoittaa blogi. En vielä tiedä mitä - katsotaan mitä sormet suoltavat tähän tänään.
Melkoista aallokkoa on vaihteeksi ollut rintamalla. Niin hyvässä kuin pahassakin. Moni asia tuntuu loksahtavan paikoilleen, mutta samaan aikaan myllerys on niin suurta, ettei tiedä miten päin olisi. Miksei jo rytise oikein urakalla? Miksei jo tyynny - niinkuin pidemmäksi aikaa? Kehittäminen ottaa aikansa ja paikkansa. Ja tahtotilan. Periksi ei vain voi antaa, ei ainakaan vielä. Eikös olekin tuttua touhua? Jokainen pystynee allekirjoittamaan nämä vaiheet elämässään.
Välillä olo on kuin lasten pelissä, jossa ukkelit seikkailevat labyrintissä. Ei näe eteen, ei taakse, ei seinän yli. On vain mentävä eteenpäin ja välillä tultava taaksepäin. Sitten törmää seinään ja on hetken pökkyrässä - jatkaakseen taas hetken päästä matkaa toiseen suuntaan. Tulee kavereita vastaan, toiset jäävät rinnalle, toiset jatkavat eri suuntiin. Toisten kanssa kuljetaan yhdessä eteenpäin, tuli mitä tuli.
Aina ei jaksa. Ja sitten jaksaa taas ihan hurjana. Mene ja tiedä. Sopii minulle. Sopii meille. On miljoona pientä osaa joista rakentamalla syntyy upea kuva, kuva jota voi ylpeänä eräänä päivänä esitellä kaikille. Mä tein sen. Ihan itse. Ainakin aloitin ihan itse, sitten tehtiin yhdessä. Yhdessä on helpompaa: Tulee näkökulmia, niin positiivisia kuin negatiivisiakin, on päitä ja olkapäitä, joita tarvitaan usein tueksi ja voimavaraksi. Rohkea pyytää apua, ei jää yksin suremaan nurkkaan.
Mutta hei, täähän on yhdenlaista elämän tuotteistamista samalla. Palasia siellä ja palasia täällä, ne kasaillaan johonkin muotoon, tarjotaan markkinoille, muokataan, tarjotaan uudelleen, kehitetään, muokataan ja taas tarjoillaan. Ei jämähdetä vaan mennään rohkeasti eteenpäin - vaikka välillä pelottaakin. Toivoa on ja uskoa.
No, semmosta tästä tuli tänään - ehkä joku sai jonkun kipinän. Joskus osuu, joskus ei. Sellaista se on tämä elämän peli.
Voi olla, että muutamana päivänä stressaannuin siitä, etten päässyt liikkumaan tarpeeksi, kuten olin suunnitellut. En tietenkään syytä ketään. Avauduin pari kertaa aiheesta ystävieni kanssa ja sain tsemppiä. Ihmiset ensin. Tämä toki sparraajana tiedän, mutta tiedättehän te, suutarin lapset ja kengät jne?
Rannekehan synkronoi kännykkäni appsin kanssa aina, kun bluetooth on päällä ja näin listaa tekemisiäni FitBit sovellukseen. Kun päivittäiset tavoitteet on saavutettu, kuvakkeet muuttuvat sinisistä vihreiksi.
