Aktiivisuusranneke innostaa liikkumaan!

Aktiivisuusranneke innostaa liikkumaan!

Nyt kun olen päässyt aktiivisuusrannekkeeni kanssa sinuiksi, olen myös huomannut miten rannekkeen käyttö innostaa liikkumaan. Ja tarkoitan nyt ihan arkiliikuntaa. Olen tullut huomanneeksi, ettei välttämättä paljon muuta tarvita, jotta ei vallan jähmety vain toimistotuolissa ja sohvalla löhöämään.
Joskin muutaman viikon on mennyt niin kiireessä ja autoillessa, ettei joka tunti ole millään päässyt liikkumaan, niin takaraivossa on alkanut kuitenkin jo takoa automaattisesti - ilman rannekkeen muistutusta - että alas liikkua!

Olen alkanut miettiä, että vastaava ranneke pitäisi olla kaikilla yrittäjillä ja ranneke muistuttaisi milloin pitää myydä, markkinoida, levätä, syödä, hoitaa taloutta jne. Semmoinen aktiivisuusperseellepotkija ;)

Minulle tämmöinen muistuttelija ranteessa toimii. Laite tuntuu toimivan yksinkertaisesti ja hyvin. Vertauspohjaa minulla ei toki juurikaan ole, mutta uutena käyttäjänä pääsin melkolailla heti sisälle miten laite toimii.

Vielä on testaamatta juoksujuttuja ym. Mutta esimerkiksi hengitysharjoituksia ja unen mittarointia olen jo useamminkin testannut. On mielenkiintoista nähdä minkä verran nukun levottomasti ja minkä verran syvässä unessa ja minkä verran hereillä. Stressiin ja jaksamiseenhan näiden seuranta vaikuttaa suoraan.
Mietin toki itsekin aiemmin, että pitääkö kaikkea seurata. No, ajattelen itse niin ettei pidä. Mutta silloin jos haluaa johonkin muutosta, on hyvä voida mittaroida asioita, jotta pystyy tekemään tarvittavia toimenpiteitä juttujen korjaamiseksi johonkin suuntaan.

Jokos kerroin, että aktiivisuusrannekkeeseen tulee myös tekstarit ja puhelut, ei näihin toki voi vastata, mutta helpottaa kyllä säntäilyä. Ei tarvitse aina kaivaa puhelinta taskusta, kun voi tsekata rannekkeesta onko tärkeä viesti tai puhelu. Samoin kalenterimerkinnät näkyvät rannekkeessa. Tykkään kovasti tästä ominaisuudesta! Kyllä tekniikka on ihmeellistä.

Aiemmin ihmettelin, kun kotonamme ei rappusten kiipeily aina tule rannekkeen (Fit Bit Charge 2) laskuriin. Selvittelin asiaa ja sainkin vastauksen, kuten arvelinkin, niin kotona ei GPS aina pysty paikantamaan nousua. Laskuri laskee aina kolmen metrin nousun yhdeksi kerrokseksi. Eihän tämä nyt sinällään haittaa, kun itse tietää että on liikkunut. Mutta teknisenä ja pelillisenä ihmisenä sitä haluaisi että joka päivä saisi kaikki "mittarit" vihreiksi. Edellisessä blogissa näistä mittareista vähän lisää.

Jes, nyt koetan taas palata ruotuun liikunnan ja syömisten suhteen. Tulin koulutusreissusta - itsehän opiskelen juuri tuotekehittäjän erikoisammattitutkintoa Sammon Takojissa ja vedimme parin päivän setin. Enää näyttötutkinto ja se on sitten siinä. Viides tutkintoni. Nyt siis takaisin liikkumaan ja seuraamaan syömisiään. Arkikin hiukan rauhallisempaa kuin viimeisen kuukauden ajan on ollut.

Tärkeintä kuitenkin kokonaisuudessa, että ajatukset alkavat muuttua. Siitä se lähtee! Ainiin, ostin myös verkkovalmennuksen "Mustavyö mielenhallintaan". Tässä käydään läpi juurin näitä mentaalipuolen, eli ajatuspuolen asioita. Tukee hyvin tätä uutta elämänmuutosta. Eihän se päivässä, eikä kuukaudessakaan tapahdu. Omalla tavalla!

Aktiivisuutta kotisairaalassa

Tarinaa aktiivisuusrannekkeesta osa 2.

Mieheni sairastui vakavasti keuhkokuumeeseen viikko sitten ja hän on ollut kotisairaalahoidossa viikon ajan. Tämä on muuttanut liikkumissuunitelmiani melkoisesti ja viikoittaiset pitkät lenkit ovat toistaiseksi pannassa. Vaikka liikkumisen puuttuminen kovasti harmittaakin, on tietenkin ensisijaisen tärkeää että läheiset hoidetaan ensin.

Liikkuminen on jäänyt lähinnä kotona ees taas kävelyksi ja lyhyiksi kauppareissuiksi, isompien lasten kanssa hoitovuoroja vaihdellen.
Onneksi FitBit Charge 2  rannekkeeni muistuttaa minua päivittäin 8-20 välillä liikkumaan edes sen 250 askelta, joka on rannekkeeseeni säädetty suositukseksi. Päivittäinen 10 000 askeleen tavoite ei ihan jokapäivä ole täyttynyt tässä kotisairaalahommassakaan, etenkin kun välillä unet ovat jääneet niin vähälle, ettei ole millään jaksanut välittää liikkumisesta. Ranneke on kyllä kädessä ollut.
Voi olla, että muutamana päivänä stressaannuin siitä, etten päässyt liikkumaan tarpeeksi, kuten olin suunnitellut. En tietenkään syytä ketään. Avauduin pari kertaa aiheesta ystävieni kanssa ja sain tsemppiä. Ihmiset ensin. Tämä toki sparraajana tiedän, mutta tiedättehän te, suutarin lapset ja kengät jne?

Nyt kun mies voi jo hiukan paremmin ja viimeyönä sain nukuttua useamman tunnin putkeen, yritän taas päästä kartalle liikkumisteni kanssa.
Ainakin se 10 000 askeleen päivittäinen annos on saatava täyteen. Lopulta se tulee tosi helposti kun muistaa joka tunti vähän kävellä. En siis malta odottaa, että taas on perhe kunossa ja pääsen pitkille lenkeille. Millaisia numeroita saankaan kasaan?! Minua motivoi kyllä.

Yhden pienen ongelman olen havainnut rannekkeen kanssa: Meillä kotona on kaksi kerrosta, mutta jostain syystä vaikka ravaan rappuja aika usein päivän aikana, ei ranneke laske niitä laskuriin. Todennäköisesti GPS yhteys ei ole rappukäytävässä parhaimmillaan. Toimistolla rappuslaskuri on aina toiminut.
No toisaalta, pääasiahan se on että itse tietää liikkuneensa. Joskin haluaisi sitä että kaikki kirjautuisi, jotta voisi onnitella itseään onnistuneista päivistä liikkumisen suhteen.

Rannekehan synkronoi kännykkäni appsin kanssa aina, kun bluetooth on päällä ja näin listaa tekemisiäni FitBit sovellukseen. Kun päivittäiset tavoitteet on saavutettu, kuvakkeet muuttuvat sinisistä vihreiksi.
Pelillistä liikkumista siis. Motivointia!

Ranneke muistuttaa myös joka tunnin loppupuolella, että muistahan liikkua, muuten sitä kyllä helposti jämähtää paikalleen.
Onpahan tullut siivottua paikkoja tehokkaammin kun on pakko jotain puuhata eikä viitsi vain paikallaan polkea keittiössä - vaikka sitäkin välillä teen... perheen kysellessä että mitä oikein puuhaan ;D

Liikkuminen lähtee siis pienestä. Ja kunhan perhe voi taas hyvin, niin pitkät lenkitkin odottaa - vaikka kylmää onkin - uskon että tulee tänä syksynä/talvena liikutta enemmän kuin koskaan. Asetettakoon tämä lupaukseksi itselleni ja hvyinvoinnilleni. Joskin syksystä näyttää työn puolesta tulevan hyvin kiireinen... hyvä niin, sillä se toisaalta innostaa minua aina vain lisää!

Miten sinä liikut tänään?

Juoksukoulu

Kuten jo edellisessä blogissa kerroin, aloitin tänä syksynä Iwellon juoksukoulun. Kauton Henna minut siihen sai houkuteltua somettamaan ja juoksemaan - joo kyllä se onnistuu yhtäaikaa jos vaan homman taitaa :D

Niin, minähän en ole liikkunut juurikaan sitten nuoruusvuosien, voisi sanoa että 18 vuotta sitten viimeksi lehteä jakaessani Kuopiossa, entisessä elämässä. Sitä ennen pelasin kyllä nuorena, ennen lapsia, sählyä Sisä-Savon sählyliigassa. Rentoa, hauskaa ja innostavaa. 

Urheilu on minulle ollut kuitenkin lähinnä ahdistavaa pakkopullaa - paitsi se sähly. Ala-asteella sain liikunnasta aina numeron 7, teinpä mitä tahansa. Siispä ei innostanut. Lisäksi vaatteet ja välineet ärsyttivät aina. Sain helposti migreenin, eikä tuolloin asiasta edes tiedetty juuri mitään. Lisäksi olin koulukiusattu jonkin aikaa: olin kiusaajien mielestä läski (ja nyt kun kuvia katson jälkeenpäin, niin eipä nyt läskiä kyllä näkynyt missään - toisin on nyt :D ). No, lapset on semmoisia, ymmärrän sen nyt omien lasteni kautta parhaiten. 

Ylä-asteella lähinnä ragesin, enkä liikkunut käytännössä ollenkaan - paitsi kylillä toki kavereiden kaa.  Lukiota kävin pari vuotta Kuopiossa Linnanpellon liikuntalukiossa, mutta sielläkin olin vain siksi, että sinne pääsi heikommilla arvosanoilla kuin muualle. Loput lukiosta suoritinkin Tipulassa, eli Kallaveden lukiossa, koska siellä ei tarvinnut tehdä mitään ylimääräisiä juttuja, kuten liikuntaa. Rimaa hipoen siis mentiin - liikunta oli edelleen pakko pullaa! Ei mun juttu!

Vanhempien kanssa kyllä lasketeltiin lapsena ja siitä tykkäsin kovasti. Täysi-ikäiseksi tultuani yritin kerran ostaa uusia laskettelumonoja, mutta myyjä sanoi minulle, että on niin paksut reidet ettei niihin monoja saa. Ei siis kannata edes yrittää (enkä silloinkaan ollut oikeasti kovinkaan isokokoinen...). No, se siitä. 

Pitäkää liikuntanne. 

Tuli lapset ja rakentamiset ym. Välillä pudotin 30 kiloa, mutta raskausaikana sain kaiken takaisin. Plääh! Että voi olla vaikeaa. Nyt lapset on tehty ja elämä asettunut uusiin uomiinsa ja itsellekin jää aikaa pitää itsestään huolta. Siispä aloin pari vuotta sitten tehdä pieniä lenkkejä tervyhdyttäni pahimmasta home-altistkuksesta ja opittuani elämään sen mukanaan tuoman astman kanssa.

Lenkit pitenivät pikkuhiljaa. Alkoi tehdä mieli lenkille useammin, musiikin kera... ja somen! Tämä oli todella uutta! Viimekesänä ostin jopa kunnon lenkkarit, tosin kerran käytettynä, mutta kunnolliset. Saatoin käydä jo jopa kolme kertaa viikossa lenkillä! Yleenä 5-7 kilometriä kerralla. Tuli hyvä olo! Voittajafiilis!

Keväällä 2016 Henna Kautto ehdotti että lähtisin mukaan heidän juoksukouluun. Nauroin. Oikeesti, minäkö? Mietin ettei Henna ehkä ollut nähnyt minua - paisunutta tätiä. En minä ole mikään atleetti joka pystyy ikinä juoksemaan. Mistähän hän oli tämän edes keksinyt? Toki kun sometin ja sometan paljon, niin hän toisaalta tiesi, että olen yllytyshullu savolainen...  kun vain sometus mainitaan... niin johan lähtee! ;)

Ja niin kävi. Mukaan lähdin ja tehtiinpä videotakin: Pullukatkin rohkeesti mukaan, kaikkee jännää pitää kokeilla! En ole katunut hetkeäkään, olen ylpeä itsestäni ja tähän astisista suorituksistani liikkumisen suhteen. Juoksukoulun ryhmä on ollut äärimmäisen kannustava valmentajat mukaan lukien. Missään kohdassa ei ole tullut sellaista oloa, että mitä hittoo teen täällä, päinvastoin. Porukka kannustaa. Vaikka olen meinannut jo pari kertaa louvuttaa, etenkin kun sairastin pari viikkoa ja tuntui että noniin, siinä se taas oli. 

Pelottavat testit!

Tänään tehtiin testit, samat mitkä ekalla kerralla. Jotta päästään vertaamaan edistystä. Apua! Meinasin ensin jättää menemättä, koska mielestäni en ollut onnistunut saavuttamaan mitään tuloksia vielä. Päätäkin särki niskojen vuoksi koko päivän. Jotenkin kuitenkin - ehkä aktiivisuusmittarini vuoksi - sain lähdettyä mukaan tälläkin kertaa. 

Matka on vielä pitkä fyysisesti, jos oikeasti aion joskus juosta edes sen kilometrin... viisi kilsaa... 10 kilsaa... ?! :O Mutta saapa nähdä!

Tähtään nyt ensin siihen kilometrin juoksuun. Otetaan seuraava etappi sen jälkeen! Pienin askelin, kun onnistuu, niin innostuu! Tästä kirjoittelin ed. julkaisussani. 

Lupasin kirjoittaa tähän myös harjoitukseni tulokset, mitkä eivät todellakaan ole vielä hääppöisiä, mutta minulle ne ovat saavutuksia! Muullahan ei olekaan väliä. Ylitin jo nyt itseni ja aion tehdä sen vielä monta monta kertaa! Kiitos jo nyt valmentajille Hennalle, Hillalle sekä Heikille ja tietty koko tiimille sekä miehelleni ja kaikille läheisille, jotka olette tsempanneet tällä matkalla. Matka ei pääty, vaan nythän se vasta alkaa! Tsemppiä ja kannustusta tarvitaan paljon. Samoin kuin yrittäjyydessäkin. Näen tässä tosi paljon yhtymäkohtia.

Näin sinä kävi - katsotaan millaiset nämä tulokset ovat keväällä:

• Kävely 300 metriä: eka juoksukoulu 2.32 - 12.10. tulos:  2.28
• Juoksu 300 metriä: eka juoksukoulu 1.52 - 12.10. tulos: 1.35
• Kyykky: 17 kpl - 12.10. tulos: 19 kpl
• Punnerrus: 10 krt - 12.10. tulos: 13,5 krt
• Vatsalihakset: 5kpl - 12.10. tulos: 10 kpl

Innostuneena liikkumisesta, vihdoinkin!

Tässä vielä FB-live lähetyksen tallenne testien jälkeen <3 p="">