Vaihtoehto oppimiselle - Steinerkoulu

Vaihtoehto oppimiselle

(Julkaistu alunperin Jyväskylän Steinerkoulun blogissa 18.9.2016)

Olen Sanna Jylänki, neljän lapsen äiti, yrittäjä sekä aktiivinen somettaja sekä verkostoituja. Lapsistamme kolme käy Jyväskylän Steinerkoulua ja neljäs, vanhimmainen on jo ammattikoululainen ja käynyt kokonaan tavallisen peruskoulun. Myös kaksi seuraavaksi vanhinta ovat käyneet ensimmäiset vuodet tavallista koulua, joten meillä on paljon vertauspohjaa.

Aikoinani minäkin pidin Steinerkoulua outona paikkana, koska en ollut perehtynyt asiaan ja olin kuullut vain ”huhuja”. Kun kolme vuotta sitten alkoivat yhdellä lapsellamme vaikeudet tavallisessa koulussa, päädyimme verkostojeni kautta tutkimaan Steinerkoulua vaihtoehtona. Kyselimme tutuilta kokemuksia ja luimme asiasta paljon.

Oppia tekemällä. Ihmisenä kasvaminen.

Yrittäjäperheessä olemme tottuneet tekemään asioita eri lailla ja toki sama heijastui myös lapsiimme. Valitettavasti tavallisessa koulussa kaikkien opettajien kohdalla tämä kokeiluhaluisuus ei tullut kysymykseenkään, vaan kaikki olisi pitänyt tehdä samalla kaavalla. Niinpä tämä aiheutti huomattavia ristiriitoja tuolloin. Meidän maailmassamme kun jokainen on yksilö ja tekee asioita eri tavalla, silti onnistuen ja oppien. Jälkeenpäin olen miettinyt, että kunpa olisin aikoinani itsekin päässyt Steinerkouluun ja olisimmepa jo esikoisen kohdalla tienneet etsiä tätä vaihtoehtoa. Niin paljon steinerilaisuus on muuttanut lapsia ja elämäämme. Koko perheen elämää.

Koulusta tuli paratiisi!

Kun ensimmäinen steineriin tullut lapsemme oli käynyt koulua puoli vuotta, oli koulusta hänelle tullut paratiisi, entisen koulukauhun sijaan. Kouluun oli ihana mennä ja lomatkin tuntuivat turhilta. Oli kiva olla koulussa, oli ihanaa saada huokaista – nyt tiedämme että lapset saavat kasvaa omiksi persoonikseen turvallisesti kokeillen. Puolen vuoden jälkeen päätimme, että nuorimmaisemme saa aloittaa koulutaipaleensa Steinerissa ja samaan syssyyn siirsimme kolmannenkin samaan kouluun.

Jokaisen kohdalla iloa ja riemua on joka päivä. Koskaan ei enää kouluun lähteminen ole ollut ikävää. Joka päivä koulusta tullessa kaikilla on kerrottavana vain mukavia asioita. Toki joskus on pieniä murheitakin, mutta ne selvitetään aina heti yhdessä. Perhe, lapset, opettajat, vanhemmat. Yhdessä – mutta jokaista kunnioittaen. Puhuen yhdenvertaisesti.

Yhdessä kehittäen

Yrittäjänä sitä monesti vertaan omia toimintatapojani steinerilaisuuteen, tekemällä oppien, yksilöllisyys huomioiden! Se tuottaa mielihyvää ja siten oppii parhaiten. Innostus säilyy. Eihän tämä malli tietenkään kaikille sovi, mutta uskon ja tiedän, että hyvin monelle sopii varmasti! Rohkaisenkin kaikkia tutkimaan tätä vaihtoehtoa lapsensa koulutielle. Kokemuksesta voin sanoa, että kesken lukuvuoden tai jo alkaneen koulutienkään vaihtaminen ei ollut tippaakaan ongelmallista. Kaikki sujui kivutta ja arki rullaa nykyisin ihanasti. En voi kuin olla kiitollinen tästä opinahjosta, joka päivä!

Innostuin koko jutusta niin paljon, että halusin mukaan myös kehittämään koulua, jotta useampi perhe löytäisi tämän mahtavan mahdollisuuden. Siispä lähdin melko pian mukaan myös vanhempien tukiyhdistykseen, joka ylläpitää tätä yksityistä koulua. Oma osaamiseni painottuu etenkin markkinointiin jota tarvitaan ihan yhtälailla kouluissa, yhdistyksissä, yrityksissä, oppilaitoksissa, julkisella puolella kuin monessa muussakin paikassa. Meidän yhdessä pitää kertoa mitä olemme, mitä teemme ja miksi tulla juuri meille. Arkisia juttuja siis. Ei mitään sen ihmeempää.

Värikästä ja ihanaa syksyä sinulle!

Sanna Jylänki

Poistan sut kavereistani!

... koska et ole samaa mieltä kanssani.

Aktiivisena somekäyttäjänä huomaa aika-ajoin, kuinka tyyppejä poistuu seuraajista tai kaverilistoilta. Osa varmaan vaan lopettaa somen käytön, osa ei jaksa vouhkaamistasi (lue: aktiivista tiedon jakamista) ja osa siksi että on eri mieltä kanssasi.

Somesta on tullut yksi nykypäivän yhteydenpitoväline. Joskus aikoinaan se oli oikean paperikirjeen kirjoittaminen, sitten (lanka)puhelimella soittaminen ja nyt some eli sosiaalinen media. Seuraavana on vuorossa ties mikä väline. Ajat muuttuu ja välineet siinä samalla. Some on tullut kuitenkin niin nopeasti joukkomme, ettemme oikein osaa sitä vielä käsitellä ja hallita. Emme vain kunnolla ymmärrä mistä on kyse.

Voi hyvin olla totta, että on helpompaa elää ilman somea ja siirtyä vaikkapa kirjeen kirjoittajaksi. Hidasta ja kallista, mutta toimivaa sekin. Somesta puskee liikaa tietoa, ja aina on joku eri mieltä kanssasi. On siis helpompaa olla vain niiden kanssa jotka ovat samaa mieltä. Oltiin sitä ennen somejakin eri mieltä, lehtien lyhyet palstoilla ja muilla vastaavilla. Nimettömästi yleensä. Joskus jotkus jaksoivat kirjoittaa jopa nimen kera mielipidepalstoille.

Ennen oli paremmin! 

Vai oliko? Tässä kohtaa suosittelen jokaista näin ajattelevaa kuuntelemaan tai lukemaan professori Esko Valtaojaa.  Asioita kannattaa nimittäin katsoa hiukan isommassa mittakaavassa kuin mitä vaikkapa some silmiemme eteen tuo. Toki somen kautta olemme alkaneet nähdä paljon laajemmalti kuin ennen paikallislehtien palstojen kautta. Maailmasta on tullut pienenpi paikka ja siksi välillä tuntuu, että ennen oli paremmin. Se ei tosin pidä paikkaansa. Sillä ennen vain emme tienneet maailman, edes oman maan asioista, kuten nyt tiedämme. Suuressa kokonaiskuvassa kuitenkin nyt on paremmin kuin koskaan! Jos et usko minua, tutustu toki Eskon tutkimuksiin. Suosittelen. Avartaa kummasti ajatteluasi.

Koskaan et voi kaikkia miellyttää!

Tämä on oppi nro 1. Ja oikeastaan se ainoa oppi mitä tarvitset kun kirjoitat someen, lehtiin, kirjeisiin taikka puhut jossain missä on muita kuin sinä itse. Olemme kaikki jollain tavalla mielipiteidemme vankeja ja toisaalta myös mielipidevaikuttajia. Kaikki olemme eri mieltä toistemme kanssa eri asioista. Se on muuttumaton fakta ja hyvä niin. Oleellista onkin oppia suvaitsemaan ja suodattamaan itselle tarpeellista tietoa ja samalla kyseenalaistamaan omaa näkökantaa. Kenties paremin vastaamaan tuleviin vastaväitteisiin oman kantasi mukaisesti.
Kuten Esko sanoo, jokainen meistä haluaa mielipiteensä ja uskomuksensa tueksi samankaltaisia ihmisiä ja asioita. Harvat kuitenkaan uskaltavat ottaa vastaan eriäviä mielipiteitä. Jos näin uskaltaa tehdä, on paljon pidemmällä arvostuksessa kuin moni muu. Eriävät mielipiteet kun tuovat asioihin uudenlaista näkökulmaa - ajattelemme samoista asioista niin erilailla. Onko lasisi puoliksi tyhjä vai täysi kun se on puolillaan?

Kuka sanoo mikä on oikein?

Lehtiin ja erilaisiin artikkeleihin kirjoitetaan listoja siitä, mitä kannattaa ja mitä ei kannata somessa tai muissa ulostuloissa tehdä. Kuka sanoi, että ne ovat ainoita oikeita listoja? Kuka sanoo mitä listaa on noudatettava? Mitä listaa taas ei tarvitse noudattaa? Meillähän on Suomessa kuitenkin  ilmaisunvapaus - ei kirjoittamisiamme tai sanomisiamme siis oikeastaan kukaan määrää - niin kauan kuin sanomisillamme tai kirjoittamisillamme emme satuta tai loukkaa ketään.
Satuta tai loukkaa? Toisaalta voimme satuttaa tai loukata itsemme lähes mistä vain toisten sanomista, kirjoittamisista tai tekemisistä. Niinpä onkin viisainta oppia suodattamaan lukemaamme!
Olemme turhaan rajoittaneet kirjoittamisiamme siksi että joku on johonkin kirjoittanut, ettei näin ole "viisasta" tehdä.

• Selfiet on typeriä - selfiet on parasta somessa! 
• Ketään ei kiinnosta videot somessa - Miksi YouTube sitten on niin suosittu?
• Vaipan vaihdosta kertominen on ääliömäistä - vaipanvaihdot ovat arkea! 
• Ketä kiinnostaa mitä tänään teit - aika monia muuten kiinnostaa mitä tänään teit! 
• Jakaminen somessa on tarpeetonta - somesta löydät helposti uutiset joista keskustellaan kahvi pöydissä! 
• Somessa kannattaa vain seurailla toisia, ei keskustella ja kirjoittaa itse mitään - Some on sosiaalinen media, eli siellä nimenomaan pitääkin keskustella! 
• Joku voi olla erimieltä, älä kirjoita mitään - Haluan kertoa mielipiteeni ja keskustella aiheesta!

Opettele suvaitsemaan ja suodattamaan!

Mitä jos kaikki kaverimme somessa ja muuallakin ovat vain niitä, jotka ovat samaa mieltä kanssamme? Aika rajoittunut olisi maailmamme tuolloin. Joskushan se voi olla hyväkin. Mutta jos haluat yhtään enempää ymmärtää maailman menoa ja ihmisyyttä, opettele kuuntelemaan ja keskustelemaan myös erimieltä olevien kanssa. Ei heitä tarvitse poistaa kavereista, jos et itse niin halua. On suorastaan virkistävää, joskin joskus jopa verenpainetta nostattavaa, kuulla eriäiviä mielipiteitä aiheesta kuin aiheesta. Mitä enemmän sinulla on piirejä ympärilläsi, sitä varmemmin ja useammin kohtaat heitä joiden mielestä lähes kaikki sanomisesi on jollain tapaa vääränlaista. Kenen mielestä vääränlaista? Mietipä sitä.

Mene siis asiasi ulkopuolelle ja ota mielipiteet mielipiteinä, joista joskus voit jopa saada lisää lihaa luitten ympärille ajatusmaailmaasi. Mielipiteet ovat rikkautta! Opettele käyttämään niitä oikein ja tekemään yhteistyötä mahdollisimman monenlaisen ajattelijan kanssa. Huomaat miten rikasta elämää voitkaan elää näin. Verenpainekin laskee kun ei ota lämpöjä jokaisesta jutusta, ainakaan kovin pitkään.



Uskalla!

Uskalla julkaista omia ajatuksiasi. Vaikka hyvin tiedät jo valmiiksi, etteivät kaikki sen asian takana seisokaan. Eikä pidäkään. Ei koskaan. Ravistele maailmaa hellästi tai hiukan rajummin, senkin voit tehdä fiksusti, keskustelua herätellen, joskus jopa hiukan provosoiden. Mikään maailmassa ei ole hyväksi isosti nautittuna, mutta pienesti käytellen sopivasti yhdessä saat värikästä jälkeä aikaan. Kokeile, uskalla, rohkene, seiso asiasi takana, mutta kuuntele muita. Keskustele ja nautiskele. Herättele sopivasti. Jätä nillittäjät omaan arvoonsa - nillittäminen kertoo vain heistä itsestään.

Jos tykkäsit tästä jutusta, tulepa kaverikseni/seuraajaksi somekanaviin, jos et tykännyt - poista minut heti kaikista kaveripiireistäsi =)

PS. Jos haluat tietää mitä somessa voisi tehdä saadakseen lisää näkyvyyttä, niin lukaisepa vaikka eKirjani 100 keinoa tehdä somemarkkinoinnilla tuloksia (Jylänki & Rope, 2014). Loppuvuodesta 2015 tulossa "jatko-osa" - Yrittäjä, Sinä olet mainos.

Elämä, hymyillen.

Aurinko paistaa. Hymyilen.

Elämä on värikästä ja nautittavaa. 

Haluaisin jotain, lisää. 

Parempaa, enemmän. 

Ihminenhän on luonnostaan sellainen. Aina. 

Kaikki.

Olen joka päivästä onnellinen, kiitollinen. 

Olen turvassa. 

Näin ei aina ole ollut. 

Aurinko ei paistanut, en hymyillyt. 

En uskonut parempaan. Elämä oli harmaata. Aina. 

Elämä oli selviytymistä, elossa pysymistä. 

Taistelua päivästä toiseen.

Tarvitsin elämää. En tiennyt mistä löydän reitin. 

Korsi katkesi, elämä ei. 

Sai uusi elämä alkunsa, entinen jäi. 

Auringon säteet välkkyivät korsien lomasta. 

Toivoin, saavutin, selvisin. Parempaa.

Aurinko paistoi taas. Hymyilin. 

Elän. 

Päivä kerrallaan, nauttien, eteenpäin. 

Värit palasivat, haaveet ja unelmat kirkastuivat. 

Toteutuenkin. 

Haluan silti lisää, unelmia, elämää, haaveita. 

Ihminen vain on sellainen. Niin kuuluukin olla.

Kunhan on turvassa ja aurinko paistaa.

Hymyilen.

Sanna Jylänki

Uskallan olla erilainen äiti!

Olen äiti. Erialainen äiti.

Minusta tuli äiti 21-vuotiaana, silloin vuonna 1999. Siihen aikaan se nyt ei ollut mitenkään ihmeellistä saada lasta "niin nuorena". Minusta tuli äiti osittain lääkärin määräämäänä (pahan endon takia) ja toki olin jo vuoden ajan haaveillut omasta vauvasta. Vauva tuli ja vuoden päästä myös avioero. Mutta minä olin äiti ja ehkä juuri siksi olen vielä elossa. Minun piti suojella toista ihmistä.

Olin ajatellut ennen lapsen syntymää että normi alatiesynnytys. Niin sen pitää mennä. No, 25 tunnin puskennan jälkeen mentiin hätäsektioon. Olinko siis synnyttänyt? Olin. Pääasia että molemmat selvisivät. Nyt sektioita on jo neljä takana - lapset eivät vain koskaan halunneet tulla sieltä mistä "normaalisti". Olin myös päättänyt ensimmäisen kanssa imettää lähes vuoden. No erostressin ja pelon vuoksi homma lopahti 3kk kohdalla. Viisas neuvolantäti tyynnytteli että kasvaa ne lapset näinkin. Terveytemme on tärkein. Eikä tyttö ole sairastellut siltikään juuri koskaan. Eikä äitikään. Vaikka imetyksestä niin paasattiinkin ja paasataan edelleenkin, ei se vaan aina mene niin kuin kirjoissa. Siinä tilassa sitä herkästi masentuu kun homma ei toimi - etenkin kun joku tulee sinua "viisaampana" ohjeistamaan. Mikä on oikein ja mikä on väärin? Jokaisen neljän kanssa asiat ovat menneet painollaan, kellä mitenkin. Olen silti ollut heidän äitinsä ja tehnyt parhaani, meidän kaikkien parhaaksi. Monesti vaistot ovat ohjanneet.

Kolmen viimeisimmän kanssa on onneksi mukana ollut isäkin. Siis uusi isä, tämä nykyinen turvallinen mieheni. Ja saan olla sellainen äiti ja nainen kuin olen. Kaikkine kiloineen, iloineen sekä outoine tyyleineni.

Rakastan lapsiani ihan hirveästi. Vauva-ajat ovat olleet ihania, enkä ole tuntenut tippaakaan alakuloisuutta vaikka jokaisen vauvan kanssa on ollut omat kiikutuksensa ja keikutuksensa ja erilaiset keinot rauhoitella olotilaa. Äitiys on kai verissä. Jos minun pitää lapsiani puolustaa, saatan sen tehdä tyylillä, jota minusta ei muuten näe koskaan. Silloin olen se hurja leijonaemo. Annan mielelläni lapsilleni vastuuta ja iloitsen kun he oppivat asioita. Toisten lapset ovat ihan jees, mutta eivät mitenkään herätä hoivaviettiä (paitsi jos jollain lapsella on hätä - silloin jokin minussa herää), enkä välitä lasten kekkereistä. Järkkään toki niitä omille tarvittaessa, mutta siinä se.

Minä en kuitenkaan ole sellainen pullantuoksuinen hiekkalaatikon reunalla nököttävä äiti. En. Leivon minä joskus kerran kolmessa vuodessa hyvää pullaa. Ja teen hyviä ruokiakin omasta päästä. Mutta inhoan ruuan laittoa, enkä pidä leipomisestakaan. Teen sitä vain lasten ja miehen "mieliksi" ja tarpeiksi. Onneksi nykyinen mies on leipova ja kokkaava, kuten poikanikin. Pääsenpä vähemmmällä. Enkä ota pultteja jos kiireisinä aikoina syömme eineksiä, kunhan on jotain murua rinnan alle. Siivoaminenkaan ei oo mun juttu - olen erityisen laiska ja menen mielelläni sieltä mistä aita on matalin. Onneksi yksi tyttäristä auttaa ja tekee järjestelyjä kotona myös oma-aloitteisesti.

Kerran eräässä naisyrittäjien koulutuksessa sanoin etten pidä ruuanlaitosta ja kotihommista ja sain osakseni kummastelevia kysymyksiä: eihän äiti voi noin sanoa! Voipas. On hyvä, että myöntää mistä pitää ja mistä ei. Ei ole mitään tarvetta miellyttää ketään. Vain hoivata perheensä. Tyylejä on monia ja olo on tasapainoisempi kun ei yritä olla jotain mitä ei ole. On vain oma itsensä.

Minä olen äiti joka rakastaa tietokoneita ja laitteita. Joskus jonkun lapsen kaveri kysyi että mitä, pelaako teidän äiti konsolipelejä. Pelaa! Vanhin taas sanoi, että yleensä lapset neuvovat vanhempiaan koneiden kanssa, mutta meillä on toisin - äiti säätää koneet ja laitteet ja ymmärtää bittien päälle. Olen nörtti. Tämä äiti pelaa oikein mielellään lasten kanssa Wii:tä ja pleikkaria - niissä on opettavaisia ja urheilullisia pelejä - enkä ole koskaan tuntenut siitäkään huonoa omaatuntoa.

Siivota ja puunata ei tarvitse kuin sen verran että on turvallista ja hyvä olla. Ja jos joskus ei jaksa, olkoot. Omapa on koti. Aivan turhaa stressiä. Joulusiivousta en ole harrastanut ikinä. Joulustakaan en niin perusta. Enkä kyllä rannoista enkä kesähelteistä. Sen sijaan syksy, pimeys, viileä ilma, valot ja tihkusade ovat ihania! Aivan fantastisia! Myös kevät puroineen ja loskineen on uudestisyntymisen aika.

Meillä lapsia ei kuskailla harrastuksista toisiin - paitsi jos he oikein kovasti haluavat. Jokaisella on jotain, mutta ne eivät ohjaa elämäämme. Meidän pitää ohjata sitä itse. Tosin jos lapsi kysyy että veisinkö bussipysäkille tai sinne tai tänne ajoittain, yleensä vastaan ain kyllä.

Kesälomat ja muut pidemmät lomat lapset ovat kotona, eivät hoidossa tai leireillä - paitsi jälleen kerran, jos itse haluavat (siis isommat). Olen aina ollut päiväkotivastainen jostain syystä - ne ovat yleensä liian laitosmaisia ja olen nähnyt ja kuullut hoitajien kohtelevan lapsia rumasti. Lapset ovat vanhempien. Onneksi monessa paikassa on aivan ihania päiväkodin tätejä ja setiä - niin oli myös Vesangan päiväkodissa. Kiitos kaikille! Nyt meidän osalta onneksi päiväkotiaika on ohi ja kaikki ovat syksyllä koulussa. Ah, ihanaa - uusi aika perheessämme! Ei enää kurahousu ja vaihtovaate ruljanssia. Ihanaa kun lapset kasvaa ja heidän kanssaan voi touhua aivan uudenlaisia juttuja ja käydä mielenkiintoisia keskusteluja!

Vaikka voisi ajatella että olen vakava, niin en missään nimessä. Haluaisin hassutella ja tehdä hassuja juttuja arjessa. Ehkäpä joku päivä näytellä vaikkapa kesäteatterissa tai tanssia hurjaa hytkytystanssia kompassilla... elämässä pitää olla jotain vekkulia!

Odotan myös innolla että kesäloma päättyy - tulee rytmi. Saan olla töissä ja mennä omien aikataulujeni mukaan ja lapsilla on puuhaa ja kavereita. Onneksi meillä on neljä lasta, joten käytännössä touhuavat paljon keskenään. Oikeasti se helpottaa arkea ja nyt kun ovat jo isompia alkavat auttaa paljon ja tehdä touhujaan oma-aloitteisesti. Vaikka teen paljon töitä (paitsi kesällä olen sikalaiska) teen kotona tehtävät työt yleensä lasten lähellä - ehkä en ole läsnä joka hetki, mutta olen lähellä. Varmasti tästä riittää monella viisasteltavaa, mutta näin meillä. Mihinkä se tiikeri raidoistaan pääsisi? Lisäksi stressaisin ja tulisin varmaan jotenkin hulluksi jos minun pitäisi elää jonkin oppikirjan mukaisesti. Jotenkin kuten joku jossain määrää. Ei sovi minulle taaskaan!

Tärkeintä on olla tasapainossa itsensä kanssa. Pitää huolta että kukaan ei satuttaisi ainakaan kovin pahasti itseään tai toisiaan ja puhua välillä asioista avoimesti. Minulla on hieno perhe ja hyvin käyttäytyvät tavalliset lapset, vaikka äiti onkin hiukan erilainen. Minustahan piti tulla auto-asentaja... Koneet ja laitteet ovat niin mahtavia, kun taas shoppailu ja muut naisten jutut kiinnostavat kuin kilo kakkelia ;)

Sellainen äiti minä olen. Olen varsin tyytyväinen, sanokoot kuka mitä tahansa. Uskalla sinäkin olla oma itsesi.

Mikä on oikein ja mikä väärin?

Olen lukenut kirjoja, blogeja, artikkeleita ja katsonut lukemattoman määrn ohjelmia "oikeista" ja "vääristä" tavoista tehdä omia touhuja. Syödä, juoda, työskennellä, lomailla ja hengittää. Kuka määrittää sen oikean? Kuka väärän?

Sinä itse.

Voidaan viisastella loputtomiin siitä, mikä on kellekin oikein missäkin kohtaa. Olen kuullut, että minun pitäisi olla kotona, koska minulla on pieniä lapsia. Minun pitäisi välillä levätä, etten rasita itseäni. Minun ei pitäisi ajatella töitä niin paljoa. Minun pitäisi tehdä muutakin kuin yrittää. Minun pitäisi olla enemmän siellä ja vähemmän täällä. Syödä sitä mikä on hyväksi ja olla juomatta sitä mikä on pahaksi.

Olethan kuullut Zen Cafen biisin Aamuisin, jossa ohjeistetaan elämään. Ollaanko sitten onnellisempia? Mitäs jos en siivoakaan joulusiivousta, en petaa petiäni, imuroin silloin kun on tarvetta, lenkkeilen kun siltä tuntuu, kyläilen kun on sopiva hetki ja se on kaikista kivaa. Maailma tuskin pyörii eritavalla teimpä kumminpäin tahansa. Minä olen onnellisempi kun teen asiat siten kun itsestä ja läheisistä on hyvän tuntuista.

Olenko sitten onnellisempi kun teen niinkuin muiden mielestä pitää? Okei, jossain kohtaa kannattaa toki miettiä mikä on viisasta ja mikä ei ehkä ole omalle terveydelle hyväksi. Mikäli kohtuudessa pysyy ja itselleen pystyy asian perustelemaan, niin miksi vältellä kivaa ja hyvää? Sitä mikä tuntuu itsestä hyvältä? Yksi elämähän tässä vain on elettävänä, miksei otettaisi siitä irti sitä mikä saatavissa on. Lakot ja kiellot eivät vie loppupelissä mihinkään. Kohtuus toimii kaikessa.

Maalaisjärjellä. Sillä pääsee mahdottoman pitkälle. Virheitä tulee ihan varmasti, mutta niinhän ihmiseloon kuuluukin - niistä sitten oppii. Pahimmista voi koettaa välttyä lukemalla ja kuuntelemalla muita, mutta jossain kohtaa on vain hoksattava ettei tuo juttu ole minua varten. On kokeiltava omaa tyyliä ja toimintatapaa.

Minun tyyliini sopii työn ajattelu - se vain on mielessä kokoajan. Koska työni on kutsumukseni - se on myös intohimoni. Eräänäpäivänä lapset muuttavat omilleen ja silloinkin oltava jotain huikeaa minkä kanssa touhuaa.

Osaan relatakin välillä, silloin käännän nappulat nollaan - mutta vaikkapa nyt pääsiäisenaikaan, välillä istun koneen ääreen hiukan kirjoittelemaan ja välillä siivoilen ja laittelen ruokaa, välillä pelaan lasten kanssa. Välillä jopa lenkkeilen. Saatan ehkä lenkkeillessä sanella puhelimeeni jotain tulevia blogeja tai kirjojani varten. Rentoudun. Minun on hyvä olla. Teen asioita niinkuin ne hyvältä tuntuvat. Minun ja meidän perheen näköistä arkea. Sitä mikä on meidän jokaisen arjessa. En ota paineita siitä mitä "kirjan mukaan" pitäisi tehdä. Laitan asiat sellaiseen järjestykseen että pärjätään, että on hyvä olla. Meillä kaikilla.

"Elämä on lyhyt. 

Riko sääntöjä. 

Suutele hitaasti. 

Rakasta tosissasi ♥. 

Naura hysteerisesti, 

äläkä koskaan kadu jotain sellaista, 

mikä sai sinut hymyilemään."