Yksinyrittäjäkin on tärkeä!

Yrittää yksin - onko vakavasti otettava?

Lukiessani kesän alussa paikallista yrittäjälehteä, tulin surulliseksi. Lehdessä on lähes 100%:sesti juttua johtajuudesta. Kasvu, johtaminen, Startup-yrittäjyys, työllistäminen ja menestyminen. Ovathan nämä kaikki toki upeita ja tarpeellisia asioita ja niitä Suomi nyt todella tarvitsee. Mutta tässä hypetyksessä unohtuu hyvin usein pienet puurtajat, aihe, josta jaksan pitää ääntä. Yksinyrittäjät, kaksinyrittäjät. Pienen putiikin pitäjät, kouluttajat, konsultit, käsityöläiset...

Unohtuu, että isossa kuvassa monet näistä pienistä ovat osa jotain isompaa kokonaisuutta, vaikka panos voikin olla pieni, se voi silti olla elintärkeä isompaan kokonaisuuteen. Kuitenkin edelleen, nämä pienet valitettavan usein jäävät huomiotta. Moni pienyrittäjä onkin kyllästynyt tähän ja kapinoi hiljaa tai somekanavissa aiheesta. Siksi tästä kirjoitan nyt taas, lukuisten pienyrittäjien suulla.

Törmään myös huolestuttavan usein sellaiseen puheeseen, että yksinyrittäjä ei ole uskottava jos ei palkkaa ketään, eikä siksi heihin kannata panostaakaan! Tämä on suuren suurta puppua, tietämättömyyttä. Jos olet lähtenyt liikkeelle isoilla panoksilla ja isolla tiimillä, et pysty ymmärtämään tätä kenttää. Minä ymmärrän, olen ymmärtänyt jo yli 10 vuoden ajan.

Kasvu on moninaista!

Moni yksinyrittäjä ei koe isojen juttuja omakseen, koska kasvuun liittyvät asiat tuntuvat olevan liian isoja, liian tavoittelemattomissa olevia. Unelmissaan moni meistäkin toki haluaa kasvaa, vaikka vain liikevaihdon kasvua, yrittäjänä kasvamista jne. vaikkei työllistämään koskaan ryhtyisikään. Kasvun kasvot ovat monenlaiset, kullekin meistä erilaiset. Usein on niin, etteivät pienet vaan yksinkertaisesti ehdi tai osaa lähteä hakemaan tähän apua.

Mitä johtamiseen tulee, niin kyllä yksinyrittäjäkin tarvitsee johtamista. Itsensäjohtamista ennenkaikkea. Myös PPY:tä eli PirunPientäYritystä pitää johtaa. Tällöin tosin kyse on vähän erilaisesta johtamisesta kuin työllistävissä yrityksissä. Vaikka työllistäähän se yksinyrittäjäkin, itsensä! Pidetään siis pienistä kii!

Millainen on yksinyrittäjä?
Tutustutaanpa tähän vekkuliin kaveriin lisää.

Yksinyrittäjä on sitkeä sissi ja tottunut luovimaan. Käytännössä jokainen yksinyrittäjä lähtee yrittäjäksi unelmastaan: saa tehdä sitä mitä haluaa, just siten miten tahtoo. Kukaan ei määrää, kukaan ei käske. Toisaalta se on toisinaan juuri se ongelma, kun kukaan ei käske. Miten saada hommat tehtyä?

Toiset meistä haluavatkin tehdä töitä yksin, keskittyen vain ja ainoastaan omaan tekemiseen. Toiset meistä taas verkottuvat aktiivisesti. Osalla on myös aito tahto joskus työllistää, ainakin ottaa osakkaita yritykseensä. Kaikki tavat ovat ihan yhtä hyviä tapoja yrittää. Joidenkin meidän liikevaihto on häthätää 12 000 € vuodessa ja toisilla taas 100 000 €, jopa enemmänkin. Allekirjoittaneella oli aikoinaan lähes puoli miljoonaa liikevaihtoa edellisessä bisneksessä, ”yksin”. Tässä kohtaa isommat toimijat ajattelevat, ettei tämmöisillä "kärpäsen kakoilla" siis yksintekijöillä, ole yhtään mitään merkitystä. Ei heitä tarvitse edes kuunnella. Vaan entäs jos se on vasta alkua? Kaikki me kaikki jostain ollaan aloitettu, aina on lähdetty liikkeelle pienestä, alusta. Ja etenkin se, että pieni on usein osa isompaa verkostoa.

Tarvitaan tahtoa, tekoja, verkostoja ja uskoa tulevaan.

Yksinyrittäjä vastaa kaikesta

Yksinyrittäjä vastaa tietenkin kaikesta yksin. Markkinoi, myy, hoitaa talouden, siivoaa, rakentaa, järjestelee, johtaa itseään, verkostoituu, tekee työn, setvii byrokratiaa, budjetoi, laskelmoi, räknää, tuumaa, hoitaa suhteita, iloitsee, suree... välillä yrittäjä yrittää pitää huolta myös yksityisasioista kesken työpäivän. Ilman varmaa tuuraajaa.

On totta, että monen meistä olisi hyvä ymmärtää, että rahalla tehdään rahaa ja käsillä tehdään leipää. Eli yrittäjän tarvitsee sijoittaa rahaa vaikkapa markkinointiin, kirjanpitoon, siivoamiseen, tuuraamiseen, kehittymiseen jne. Näin olisi mahdollista kasvaa jollain tavalla, joskus. Keskittyä omaan tekemiseensä, ja jaksamiseen, ja siihen mikä tuottaa. Kasvaa siinä mielessä, että saisi edes itselleen kohtuullista palkkaa. Ettei yritystoiminta olisi vain kallis harrastus. Tarvitaan tahtoa, tekoja, verkostoja ja uskoa tulevaan.

Pelkästään valittamalla ei tässäkään asiassa saada mitään aikaan!

Itse tekemällä säästöä!

Teen itse ja säästän, ei itseasiassa pidä paikkaansa. Tässä meillä monella pienellä olisikin opettelemisen aihetta. Tätä moni meissä juurikin väheksyy, koska emme uskalla ostaa apua. Tiedän kyllä, rahat ovat etenkin alussa ja isompien haasteiden kohdatessa tosi tosi tiukilla, mutta tiedän kokemuksesta, että kun on itse avoin, tämäkin puoli järjestyy hyvällä yhteistyöllä ja sopivilla sopimuksilla - sekä luovuudella! Rohkeudella, yrittäjäriskillä. Vaikka yrittäjän matkaan silloin tällöin tuleekin lähes aina myös mutkia, on tuolloin hyvä ymmärtää hakea apua. Vaikka se vähän maksaisikin, maksaa se jossain vaiheessa itsensä takaisin!

Sitä on yksinyrittäminen.

Vinkkinä yrittäjäjärjestölle ja muille yrittäjien kanssa toimiville: Järjestäkää erikseen yksinyrittäjille tapahtumia, viestintää, uutiskirjeitä ja koulutuksia, sillä yksinyrittäjän arki on kuitenkin hyvin erilainen kuin isomman yrityksen arki. Kentällä olisi paljon sanottavaa, kun joku ehtisi kuunnella, aidosti! Välillä toki pitää ristiinkin verkottua, mutta uskokaa minua, tämä kenttä kaipaa paljon omia juttuja samanhenkisessä porukassa!

Luehan syksyn starttilukemisena myös vanhempi bloggaukseni Millainen on yrittäjä.

T. Sanna Jylänki

(Juttu on alunperin julkaistu Suomen Yrittäjien yksinyrittäjät blogissa kahdessa osassa: Yrittää yksin, onko vakavasti otettava? sekä Millainen on yksinyrittäjä?)

Sanna on innostava kannustaja, yrityssparraaja. Hän kehitti vuonna 2011 yrityksensä Redesan Oy:n joka tarjoaa pienyrittäjien sparrauksen lisäksi yritysneuvontaa yksityisesti. Sannan erikoisvahvuuteen kuuluu myös IT:n ja somen tuntemus, joista hän puhuu selkeällä ihmisten kielellä, kuten yrittäjien asioista yleensäkin. Sanna katsoo asiaa aina monelta kantilta ja käsitteleekin ihmistä ja liiketoimintaa aina kokonaisuutena. Päänä ja olkapäänä. Sanna on aktiivinen somettaja, mutta myös asioiden ajaja ja toimiikin monessa mukana, niin yrittäjäjärjestöissä, kuin politiikassakin. Yrittäjien vuoksi!

Yhteistyötä, NYT!

Juttu julkaistu Keskisuomalaisessa 20.4.2016.

Yhteistyössä on voimaa! Tehdään maakunnasta parempi, yhdessä. Yhdistetään voimamme! Mutta miten? Yi kymmenen vuotta elinkeino- ja yrittäjäkenttää monelta kantilta seuranneena olen huolissani tilanteestamme.  Etenkin Keski-Suomessa vaikuttaa olevan ilmapiiri, jossa lähes joka taho on kuppikuntaantunut omiin poteroihinsa. Yhteistyöstä puhutaan kyllä jokaisessa juhlapuheessa, mutta todellinen yhteistyö on aivan lapsen kengissä. ­Ihmiset ovat luovuttaneet molemmilla puolilla, kun ei jaksa päätään seinään aina hakata. Miksi meillä edes on ”molemmat puolet”? Miksemme pysty tekemään oikeasti yhteistyötä?

Puhun nyt etenkin pienyrittäjien äänellä ja painotan, ettei tämä kokemus perustu vain kapeasti omiin näkemyksiin, vaan erittäin laajan moninaisen verkoston kokemuksiin. Koska olen äärimmäisen verkostoitunut ja tiedon janoinen, näen ja koen asioita monelta kantilta. Asioiden näkemiseen tulee syvyyttä, kun on tekemisissä monella puolella pöytää. Ja kuten asiakaspalvelu-opeissakin sanotaan, se miten asiakas kokee, on se tärkeintä. Ei se, miten hyvin meillä meidän omasta mielestämme menee. Oleellisinta on kuunnella asiakkaita, ympärillämme olevaa kenttää. Tosin silloin tällöin näkee ja kuulee, miten henkseleitä paukutellaan, vaikka kenttä pupisee ympärillä päinvastaista. Missä vika?

Pienyrittäjän on keskityttävä tekemään työtänsä, jotta saa elantoaan. Verkostoituminen on siksi toisinaan työlästä ja aikaa vievää, koska lopullisista tuloksista ei ole varmuutta. Liian usein käy niin että hyvät ideat varastetaan ja matto vedetään alta.  Tälläistä tapahtuu jopa julkisella puolella. Surullista, todella surullista. Eivätkä pienet jaksa lähteä kapinoimaan näistä, mutta sen sijaan viha sisällä kasvaa ja puskaradio kertoo omaa tarinaansa.

Ne jotka saavat säännöllisiä palkkatuloja julkisen sektorin pohjattomasta pussista, voisivat aidosti ottaa onkeensa ja alkaa yhdistellä tahoja, kuten entisen Nokian mainoksessa sanottiin. Connecting People. Järjestäkää tapahtumia, joissa oikeasti tapahtuu asioita ja alkaa tulla yhteistyötä ja sitä kautta tuloksia. Kehukaa erilaisia paikallisia yrityksiä, ei vain niitä kaikista menestyneimpiä. Nostakaa etenkin pieniä esiin! Some-aikana se ei todellakaan ole vaikeaa. Laatikaa suunnitelmat missä pienet pääsevät konkreettisesti estradille. Jalkautukaa, tulkaa pois norsunluutorneistanne, olkaa siellä missä ihmiset, ja pyrkikää auttamaan heitä, oikeasti, vaikka kädestä piteän. Tiedän, että teissä on monia upeita henkilöitä, jotka tätä jo tekevätkin. Mutta tarvitaan enemmän, jotta maakunnassamme olisi hyvä yrittää, elää ja asua.

Muutoksen tekevät ihmiset, eivät tahot, eivät instanssit, eivät yritykset. Vaan ihmiset. Te ja me. Yhdessä.

Jos tahtoa on, kaikkea tätä voi taatusti tehdä. Kysyisinkin, onko teillä TAHTOA? Selitykset joutavat nyt nurkkaan, sillä yksikin selitys pilaa vain oman maineen. Keksikää keinoja, Nytkun, ei Sitkun ja Mutkun!

Sanna Jylänki, yrityssparraaja, yrittäjä

Stressi syntyy useimmiten epävarmuudesta

Aamun Hesarin kolumni sai minut puhelemaan uudessa Facebookin Live lähetyksessä stressistä.

Kolumni löytyy täältä.

Kuuntele videolta, miten yrittäjyys, stressi ja epävarmuus liittyvät toisiinsa:

Stressi syntyy epävarmuudesta, ei useinkaan kiireestä
Julkaissut Sanna Jylänki 24. helmikuuta 2016

Kun maailma tuntui kaatuvan perjantaina 18.9.2015

Lupasin Facebookissa etten enää kirjoita lakkopuuhista, mutta sen verran joudun sanaani pyörtämään, että yhden blogin vielä aiheeseen liittyen pläjäytän maailmalle. Meilissäni nimittäin eilen illalla odotti tallenne Yle Keski-Suomen radiohaastattelusta perjantailta 18.9.2015. Minulta ja Finnchatin Roope Rämäseltä haluttiin kuulla yrittäjien ajatuksia hallituksen toimista. Minun kohdalla yksinyrittäjien näkökulmaa ja Roope kertoi puolestaan hienosti työllistävän kasvuyrityksen näkökulmaa. Kiitos toimittaja Jussi Lindroosille tallenteen lähettämisestä ja jutun tekemisestä.

Ilmassa oli jopa pelon ilmapiiriä ennen perjantaita 18.9.2015 sekä kyseisenä päivänä. Moni sanoi, että jotain pahaa tapahtuu. Mitä sitten tapahtui?

Minun maailmankuvaani on aina kuulunut katsella asioita monelta kantilta, kokonaisvaltaisesti, erilaisia mielipiteitä kuunnellen ja asiaa sitä kautta "mutustellen". Mihinkään asiaan kun ei ole sitä yhtäoikeaa vastausta ja aina väistämättä jotakuta sattuu tai joku ei tykkää. Niin se maailma vaan aina on mennyt ja tulee aina menemään. Meidän jokaisen on tahoillamme muodostettava asioista omaan tarpeeseemme riittävä käsitys ja toimittava sen mukaan. Vaikkakin liian usein monen tulkinta rajoittuu vain yhteen näkökulmaan ja sitä kautta fiilikseen, että maailma rojahtaa niskaan justiinsa. Isommassa mittakaavassa kun asiaa on tavallaan helpompi tarkastella, sen sijaan että lukittuisi vain yhteen näkökulmaan. Toisinaan on hyvä antaa vain aikaa ja pyrittävä olemaan miettimättä ihan kaikkea mitä eteen tulee. Yrittäjänä tämä taito auttaa huomattavasti arjessa.

Koska olen jo vuosia toiminut pienyrittäjien, etenkin yksinyrittäjien kanssa olen samalla saanut jonkinlaisen asiantuntija-aseman kentän parissa työskennellessäni. Tästä syystä minulta kysellään usein kentän mielipiteitä ja ajatuksia monenlaisiin yhteyksiin. Eihän tässäkään asiassa minulla tietenkään ole koko maailman tietoa, ei edes suomen mittakaavassa. Mutta aktiivisena somettajana, verkostoitujana sekä kirjoittajana ja lukijana on näkemykseni melkoisen kattava tällä saralla. Minulle uskoudutaan ja kerrotaan tarinoita, joita ei ole muille koskaan kerrottu, eikä tohdittaisi kertoakaan. Tämä on suuri rikkaus, jonka avulla voin tällä kentällä työskennellä entistäkin avarakatseisemmin asioita edistäen. Pienin askelin.

Viesti, mitä moni pienyrittäjä haluaa eteenpäin viestiä, on se, että eteenpäin on vain mentävä, tavalla tai toisella. Jos luemme liian paljon uutisia ja alamme vouhkata joka asiaan, menetämme vain aikaa ja energiaa. Kun bisneksen teon kannalta oleellisinta olisi keskittyä hankkimaan asiakkaita, kehittämään yritystä ja pitämään omasta jaksamisestaan huolta. Kirjoittelin tästä myös Redesanin blogiin.

Vastakkain asettelua olen aina inhonnut ja karttanut. En vain voi sitä ymmärtää. Emme voi missään maailmankolkassa toimia asetellen asioita mustavalkoisesti vastakkain. Ei. Meidän on tehtävä yhteistyötä. On pystyttävä keskustelemaan erimieltä olevien kanssa, yritettävä ymmärtää ja kuunnella myös sitä toista osapuolta ja pyrittävä löytämään yhdessä selviytymiskeinoja eteenpäin mennäksemme. Aina se ei suinkaan ole helppoa. Mutta välttämätöntä se on.

Jos itse palkkaan jonain päivänä henkilökuntaa, haluan että voimme sopia asioista yhdessä, siten että molemmat ovat tyytyväisiä. Siitähän kaikessa on kyse. Yhdessä sopimisesta, yhdessä tekemisestä, yhdessä oppimisesta, yhdessä erehtymisestä, yhdessä onnistumisesta.

No, perjantai meni ja lauantai tuli ja sunnuntaikin. Huomenna tulee maanantai ja hommat jatkuu. "Elämä jatkuu niinkuin sade" - kuten CMX laulaa. Ilmassa on avoinaisia asioita, niitä tulee aina olemaan ja niitä on aina ollut. Tutkaillaan siis maailmaa, monelta kantilta, mutta pyritään myös keskittymään omiin tekemisiimme, lopulta sillä on kaikista eniten merkitystä. Annetaan oma osamme, tehdään sitä mikä vie meitä eteenpäin. Nautitaan elämästä, kaikesta huolimatta. Elämä on ihmisen parasta aikaa :)

Jos haluat kuunnella millaisia ajatuksia radiossa ilmoille kannoin, kuuntele juttu tästä. Myös Yle Keski-Suomen uutissivulla on lyhyt kirjoitettu yhteenveto haastattelusta täällä. 

Yrittäjyysyhteiskunta - Suomen viimeinen toivo

Kohta 10 vuotta yrittäjänä toimineena, yrittäjien päänä ja olkapäänä, sekä yrittäjäsuvun viittaa kantavana olen nähnyt, kuullut ja kokenut monenlaista. Yrittäjyys on mahtava tapa työllistää itsensä, mutta  jotta yrittäjyys olisi enemmän kannustava vaihtoehto työllistää niin itsensä kuin muitakin, tarvitaan yhteiskuntarakenteisiin muutoksia. Tarvitaan yrittäjyysyhteiskunta, jossa on turvallista yrittää ja myös turvallista epäonnistua. Kuten elämässä yleensäkin, kuuluvat epäonnistumiset arkeen. Niin yrittäjyydessäkin. Yrittäjyyden kentälle tarvitaan siis myös turvaverkko.

Kirjoitanpa tähän listan asioista, jotka ovat minun nähdäkseni keskeisimpiä yrittäjyysyhteiskunnan kehittymisen esteitä. Listassa ovat siis vain keskeisimmät, enkä käy niitä tässä sen kummemmin ruotimaan. Kirjoittelen niistä sitten myöhemmin, ehkä myös muissa portaaleissa.

Verotus

Pienyritysten kasvun tukeminen mm. verohuojennuksin.

Tällä hetkellä kehittyminen on vaikeaa raskaan yritystuloverotuksen vuoksi vaikka moni pienyrittäjä investoisi kyllä työpaikkoihin ja kasvuun mikäli rahallisia resursseja olisi.

Viron malli, jossa vero maksetaan vain siitä rahasta, joka otetaan yrityksestä ulos, jättäisi yrityksille mahdollisuuden investoida. Nyt investointirahat menevät verottajan kassaan, eikä yritys pääse kasvamaan.

Paikallinen sopiminen

Yrittäjällä ja työntekijällä on oltava mahdollisuus sopia työajoista ja palkoista paikallisesti. Jos päätetään yhdessä, että tällä palkalla ja tällä työajalla pärjätään molemmat, niin se pitää mahdollistaa. Keneltä on pois jos työntekijä ja työnantaja sopivat yhdessä asioita ja kantavat vastuut yhdessä? Suomessa ammattiyhdistysliikkeen keskushallinnollinen määräysvalta estää työllistämistä. Nyky-yhteiskunnassa, yrittäjyysyhteiskunnassa, tämä ei enää toimi.

Työvoiman palkkaaminen

Yrittäjän kannettavana on valtava taakka. Suomen Neuvostotasavallan menneinä aikoina valtion teollisuusyksiköt hoitivat valtaosan sosiaaliturvasta. Siitä ajasta on tässä Pohjois-Kreikassa jäljellä enää valtavat työnantajakustannukset. Sosiaaliturva on valtion asia. Ei siitä huolehtiminen kuulu yrittäjälle.

Tämä nykyjärjestelmä vaikeuttaa merkittävästi työvoiman palkkaamista. Kassassa on oltava rutkasti rahaa, ennen työntekijän palkkaamista sillä kestää aikansa ennenkuin uusi tekijä pystyy tuottamaan palkkansa edes takaisin.

Lisäkädet on siis helpompi ja turvallisempi ostaa. Tällä on puolensa ja puolensa.

Yrittäjät vaikuttamaan

Jotta oikeisiin asioihin osattaisiin puuttua, tarvitsemme yrittäjiä kouluttamaan päättäjiä niin valtakunnallisella kuin kunnallisellakin tasolla. Ymmärrystä on lisättävä ja oivallus rahan tekemisen vaikeudesta saatava istutettua päättäjän mieleen, ennen kuin lanttiakaan yhteisiä rahoja käytetään.

Mikä sitten on yrittäjyysyhteiskunta?

Kaikkien ei tokikaan tarvitse olla yrittäjiä, mutta kaikkien pitää pystyä nyt ja jatkossa ajattelemaan enemmän yrittäjämäisesti. Työpaikat ovat yhä enemmän pienissä yrityksissä. Niissä eivät toimi samat valtiojohtoisten teollisuuslaitosten mallit kuin menneinä vuosina. Tarvitaan yhteistä ajattelua, ei ole vain sinun ja minun. On meidän yhteinen yhteiskunta ja yhteiskunta olemme me!

Yrittäjyyden arvostusta on nostettava, mikäli meinataan saada tämä maa jälleen toimivaksi ja velkaantuminen pysähtymään. Velkaantumisen pysäyttämiseen auttaa vain uudenlainen ajattelutapa ja uudet rohkeat toimenpiteet – luomme toimintatapoja tulevaisuutta varten, meidän lastemme yhteiskunnaksi.

Vielä tällä hetkellä koulut kasvattavat lapsiamme vieraille töihin, ja siksi onkin keskityttävä yrittäjyyskasvatukseen. Pienyrityksissä tarvitaan yrittäjämäistä asennetta. Töitä riittää kyllä, mutta tekijän on osattava asennoitua yrittäjämäisesti. Vastuu omasta ja toisen työpaikasta on jokaisella.

Yrittäjyyskasvatus ei siis ole välttämättä yrittäjäksi ryhtymistä vaan yritteliäistä ajattelutapaa, jota kouluissa pitäisi opettaa käytännönläheisesti jo alakouluissa. Että mihin sitä matikkaa ja äikkää ja enkkua tarvitaan, missä niitä oikeassa elämässä käytetään ja miten. Koulutusta voisi jo peruskoulussa toteuttaa samoilla malleilla kuin vaikkapa Tiimiakatemiassa sekä Steinerkouluissa: tekemällä ja kokeilemalla. Tästä ensimmäinen esimerkki on Yrityskylä, joka on alakoulujen kuudensille luokille tarkoitettu ”yhteiskunnan simulaatiomaailma”.

Kovasti monella taholla tätä asiaa viedäänkin eteenpäin, yhtenä esimerkkinä vielä mainittakoon YES-keskus, joka edistää koulujen ja yritysten yhteistyötä kohti yrittäjyysyhteiskuntaa.

Nyt on siis oltava rohkea uudistaja, sillä vain siten saamme estettyä Suomen konkurssin.

Yhdessä yrittäen!

YouTubessa videoita #yrittäjäarki teemalla, suoraan arjesta:

Hitokseen laiska!

Pitäisi tehdä yhtä ja toista, olisi aloitettava jotain ja jatkettava toista aiemmin kesken jäänyttä hommaa. Hommia riittää listalla, eikä lista tunnu loppuvan koskaan. Laiskottaa, tympäsee ja ärsyttää. Kuka ottaisi niskasta kiinni ja käskisi hommiin? Motivaatio on kadonnut, tai ainakin jossain piilossa - piilottelee kuin vettä pelkäävä kissa, eikä halua tulla ulos. Ei edes makkaran palalla houkuttelemalla. Pahinta on se, että se makkaranpalakin on hukassa, totaalisesti! Ei tuoksu, ei innosta. Laiskottaa.

Niin on laiskaa että hävettää!

Tuntuuko tutulle? Minusta ainakin tuntuu, että olen oikeasti ihan sika laiska. Saan tehtyä aivan liian vähän asioita. Samaan aikaan tiedän että niin asiakkaissani, läheisissäni kuin ystävissänikin asuu samanlainen laiskuus. Laiskuus, joka on täysin luontaista ihmiselle, laiskuus joka itseasiassa on se joka lopulta ajaa tekemään niitä parhaita juttuja, tehokkaimmin! Siis että mitenkä?

Niin, kun on laiska sitä alkaa keksiä jotain millä pääsisi helpommin pisteestä a pisteeseen b. Aikansa mietittyään tähän löytyy vastaus. Ja silti samaan aikaan tunnemme itsemme ärysttävän laiskoiksi, niin laiskoiksi että hävettää! Eikä sitä ainakaan kehtaa kellekään kertoa, ei ääneen, saatikka että kirjoittaa blogiinsa, että kylläpä hitto laiskottaa!

Eikös meidän pitänyt kirjoittaa vain niistä asioista mitä olemme saaneet aikaan, eikä siitä mitä emme ole saaneet aikaan, saatikka että olemme olleet oikeastei ja todistettavasti laiskoja?
Ei maailma laiskoja elätä, sanotaan jossain isommassa jutussa. Kuitenkin ne suuurimman laiskuuspisteen saavuttaneet ne vasta keksivätkin niitä parhaita ideoita päästäkseen paremmin ja nopeammin tuloksiin. Meidän siis tulisikin tuntea laiskuttaa ihan rehellisesti aika-ajoin!
No, eihän se lyhyin ja nopein tie suinkaan ole aina se oikea, mutta se voi olla se ratkaisevin tekijä. Vaikka joskus tippuukin korkeelta ja kovaa. Kun yritti vaan päästä helpommalla.

Minä olen taas tänäänkin ollut laiskana. Vaikka heräsin aamulla 7.00 viedäkseni pojan parturiin, käydäkseni töissä muutaman tunnin, pitääkseni lounaspalaverin yrittäjäkaverini kanssa, ehtiäkseni laittamaan nuoremmille ruokaa kotiin, ehtiäkseni raportoida työtekemisiä, muistaakseni pestä vähän pyykkiä ja heittääkseni välillä tiskitkin koneeseen, kirjoittaakseni pari sivua kirjaa ja yhden blogin ja somettaakseni hiukkasen. Silti tunnen itseni äärimmäisen laiskaksi. En vain saa tehtyä tarpeeksi. Tunnen oloni riittämättömäksi. Vaan kuka sen määrittää mikä riittää ja mikä ei? Milloin on tarpeeksi, milloin ei? Jonkun mielestä teen liikaa ja jos taas läheisiltä kysytään, niin liian vähän. Koetapa siinä sitten olla. Laiskana, mutta liikaa tehneenä?

Riittämättömyys lähtee kuitenkin syvältä meistä itsestämme, mihin vertaamme tekemisiämme. Toisiin ihmisiin tai omiin aiempiin tekemisiin? Tärkeintä olisikin miettä omia päämääriä, mitä haluan saavuttaa, missä haluan tulla hyväksi, millaisella aikataululla. Josko vain laittaisin kalenteriin etapin milloin on tehtävä mitäkin. Otettava itse itseään niskasta kiinni ja tartuttava toimeen. Vaikka hitokseen laiskottaakin!

Toisaalta aivot saavat virtaa juuri laiskottelusta, kunhan jossain vaiheessa löytää jonkin inspiraation lähteen, jolla homma taas käyntiin lähtee. Siispä laiskotellaan ihan luvan kanssa välillä! Ja sitten ne muut hetket ollaan tomeria ja toimeliaita. Kaikkea sopivassa suhteessa - omaa elämää vartenhan tässä ollaan. Vai mitä?

Laiskottelemisiin!

Poistan sut kavereistani!

... koska et ole samaa mieltä kanssani.

Aktiivisena somekäyttäjänä huomaa aika-ajoin, kuinka tyyppejä poistuu seuraajista tai kaverilistoilta. Osa varmaan vaan lopettaa somen käytön, osa ei jaksa vouhkaamistasi (lue: aktiivista tiedon jakamista) ja osa siksi että on eri mieltä kanssasi.

Somesta on tullut yksi nykypäivän yhteydenpitoväline. Joskus aikoinaan se oli oikean paperikirjeen kirjoittaminen, sitten (lanka)puhelimella soittaminen ja nyt some eli sosiaalinen media. Seuraavana on vuorossa ties mikä väline. Ajat muuttuu ja välineet siinä samalla. Some on tullut kuitenkin niin nopeasti joukkomme, ettemme oikein osaa sitä vielä käsitellä ja hallita. Emme vain kunnolla ymmärrä mistä on kyse.

Voi hyvin olla totta, että on helpompaa elää ilman somea ja siirtyä vaikkapa kirjeen kirjoittajaksi. Hidasta ja kallista, mutta toimivaa sekin. Somesta puskee liikaa tietoa, ja aina on joku eri mieltä kanssasi. On siis helpompaa olla vain niiden kanssa jotka ovat samaa mieltä. Oltiin sitä ennen somejakin eri mieltä, lehtien lyhyet palstoilla ja muilla vastaavilla. Nimettömästi yleensä. Joskus jotkus jaksoivat kirjoittaa jopa nimen kera mielipidepalstoille.

Ennen oli paremmin! 

Vai oliko? Tässä kohtaa suosittelen jokaista näin ajattelevaa kuuntelemaan tai lukemaan professori Esko Valtaojaa.  Asioita kannattaa nimittäin katsoa hiukan isommassa mittakaavassa kuin mitä vaikkapa some silmiemme eteen tuo. Toki somen kautta olemme alkaneet nähdä paljon laajemmalti kuin ennen paikallislehtien palstojen kautta. Maailmasta on tullut pienenpi paikka ja siksi välillä tuntuu, että ennen oli paremmin. Se ei tosin pidä paikkaansa. Sillä ennen vain emme tienneet maailman, edes oman maan asioista, kuten nyt tiedämme. Suuressa kokonaiskuvassa kuitenkin nyt on paremmin kuin koskaan! Jos et usko minua, tutustu toki Eskon tutkimuksiin. Suosittelen. Avartaa kummasti ajatteluasi.

Koskaan et voi kaikkia miellyttää!

Tämä on oppi nro 1. Ja oikeastaan se ainoa oppi mitä tarvitset kun kirjoitat someen, lehtiin, kirjeisiin taikka puhut jossain missä on muita kuin sinä itse. Olemme kaikki jollain tavalla mielipiteidemme vankeja ja toisaalta myös mielipidevaikuttajia. Kaikki olemme eri mieltä toistemme kanssa eri asioista. Se on muuttumaton fakta ja hyvä niin. Oleellista onkin oppia suvaitsemaan ja suodattamaan itselle tarpeellista tietoa ja samalla kyseenalaistamaan omaa näkökantaa. Kenties paremin vastaamaan tuleviin vastaväitteisiin oman kantasi mukaisesti.
Kuten Esko sanoo, jokainen meistä haluaa mielipiteensä ja uskomuksensa tueksi samankaltaisia ihmisiä ja asioita. Harvat kuitenkaan uskaltavat ottaa vastaan eriäviä mielipiteitä. Jos näin uskaltaa tehdä, on paljon pidemmällä arvostuksessa kuin moni muu. Eriävät mielipiteet kun tuovat asioihin uudenlaista näkökulmaa - ajattelemme samoista asioista niin erilailla. Onko lasisi puoliksi tyhjä vai täysi kun se on puolillaan?

Kuka sanoo mikä on oikein?

Lehtiin ja erilaisiin artikkeleihin kirjoitetaan listoja siitä, mitä kannattaa ja mitä ei kannata somessa tai muissa ulostuloissa tehdä. Kuka sanoi, että ne ovat ainoita oikeita listoja? Kuka sanoo mitä listaa on noudatettava? Mitä listaa taas ei tarvitse noudattaa? Meillähän on Suomessa kuitenkin  ilmaisunvapaus - ei kirjoittamisiamme tai sanomisiamme siis oikeastaan kukaan määrää - niin kauan kuin sanomisillamme tai kirjoittamisillamme emme satuta tai loukkaa ketään.
Satuta tai loukkaa? Toisaalta voimme satuttaa tai loukata itsemme lähes mistä vain toisten sanomista, kirjoittamisista tai tekemisistä. Niinpä onkin viisainta oppia suodattamaan lukemaamme!
Olemme turhaan rajoittaneet kirjoittamisiamme siksi että joku on johonkin kirjoittanut, ettei näin ole "viisasta" tehdä.

• Selfiet on typeriä - selfiet on parasta somessa! 
• Ketään ei kiinnosta videot somessa - Miksi YouTube sitten on niin suosittu?
• Vaipan vaihdosta kertominen on ääliömäistä - vaipanvaihdot ovat arkea! 
• Ketä kiinnostaa mitä tänään teit - aika monia muuten kiinnostaa mitä tänään teit! 
• Jakaminen somessa on tarpeetonta - somesta löydät helposti uutiset joista keskustellaan kahvi pöydissä! 
• Somessa kannattaa vain seurailla toisia, ei keskustella ja kirjoittaa itse mitään - Some on sosiaalinen media, eli siellä nimenomaan pitääkin keskustella! 
• Joku voi olla erimieltä, älä kirjoita mitään - Haluan kertoa mielipiteeni ja keskustella aiheesta!

Opettele suvaitsemaan ja suodattamaan!

Mitä jos kaikki kaverimme somessa ja muuallakin ovat vain niitä, jotka ovat samaa mieltä kanssamme? Aika rajoittunut olisi maailmamme tuolloin. Joskushan se voi olla hyväkin. Mutta jos haluat yhtään enempää ymmärtää maailman menoa ja ihmisyyttä, opettele kuuntelemaan ja keskustelemaan myös erimieltä olevien kanssa. Ei heitä tarvitse poistaa kavereista, jos et itse niin halua. On suorastaan virkistävää, joskin joskus jopa verenpainetta nostattavaa, kuulla eriäiviä mielipiteitä aiheesta kuin aiheesta. Mitä enemmän sinulla on piirejä ympärilläsi, sitä varmemmin ja useammin kohtaat heitä joiden mielestä lähes kaikki sanomisesi on jollain tapaa vääränlaista. Kenen mielestä vääränlaista? Mietipä sitä.

Mene siis asiasi ulkopuolelle ja ota mielipiteet mielipiteinä, joista joskus voit jopa saada lisää lihaa luitten ympärille ajatusmaailmaasi. Mielipiteet ovat rikkautta! Opettele käyttämään niitä oikein ja tekemään yhteistyötä mahdollisimman monenlaisen ajattelijan kanssa. Huomaat miten rikasta elämää voitkaan elää näin. Verenpainekin laskee kun ei ota lämpöjä jokaisesta jutusta, ainakaan kovin pitkään.



Uskalla!

Uskalla julkaista omia ajatuksiasi. Vaikka hyvin tiedät jo valmiiksi, etteivät kaikki sen asian takana seisokaan. Eikä pidäkään. Ei koskaan. Ravistele maailmaa hellästi tai hiukan rajummin, senkin voit tehdä fiksusti, keskustelua herätellen, joskus jopa hiukan provosoiden. Mikään maailmassa ei ole hyväksi isosti nautittuna, mutta pienesti käytellen sopivasti yhdessä saat värikästä jälkeä aikaan. Kokeile, uskalla, rohkene, seiso asiasi takana, mutta kuuntele muita. Keskustele ja nautiskele. Herättele sopivasti. Jätä nillittäjät omaan arvoonsa - nillittäminen kertoo vain heistä itsestään.

Jos tykkäsit tästä jutusta, tulepa kaverikseni/seuraajaksi somekanaviin, jos et tykännyt - poista minut heti kaikista kaveripiireistäsi =)

PS. Jos haluat tietää mitä somessa voisi tehdä saadakseen lisää näkyvyyttä, niin lukaisepa vaikka eKirjani 100 keinoa tehdä somemarkkinoinnilla tuloksia (Jylänki & Rope, 2014). Loppuvuodesta 2015 tulossa "jatko-osa" - Yrittäjä, Sinä olet mainos.

Yrittäjän HätäApuPalveluseteli

Ajat ovat vaikeita monelle yrittäjälle. Kauppa ei käy, asikkaita ei näy, oma jaksaminen on loppu tai loppumassa. Rahat on loppu, ideat on loppu, elämä tuntuu kaatuvan niskaan ja yritys talousvaikeuksiin. Päässä pyörivät enää vain mustat ajatukset, miten jaksaa enää päivääkään. Selviääkö tästä ikinä?

Tiedän kokemuksesta että monesta sotkusta ja mutkasta voi selvitä, kunhan vain löytää kanavat mistä apua saa. Mutta moniko jaksaa enää edes etsiä? Ja vaikka etsiikin, löytääkö ja jos löytää onko rahaa ostaa apua - osataanko ja halutaanko tarjota oikeaa apua oikeissa paikoissa?
Monesti kun avuksi riittää kuuntelu, kannustaminen, tsemppaaninen, yhdessä ideoiminen ja ehkä ovien avaaminen. Itse ei enää näe metsää puilta.
Joskus tarvitaan konkreettisesti auttavia käsiä, pään ja olkapäiden lisäksi. Käsiä ei kuitenkaan yleensä saa ilmaiseksi, eikä surkeimmalla hetkellä ehkä enää löydä mistään rahaa jolla maksaa apu. Usko on mennyt, toivo on loppunut, unelma murentunut. Enää ei uskalleta välttämättä kertoa missä jamassa olemme, hävettää.

Olen jo kauan puhunut eri foorumeilla hädässä olevien yrittäjien auttamisesta. Julkisella taholla tätä vain ei ole oikein otettu vakavasti - kaatukoot jos eivät toimi. Yksityiselläkin puolella apu keskittyy yleensä niihin suurimpiin firmoihin, joille on luvassa kaikenmaailman tukia - ainakin heillä on enemmän porukkaa ottamassa asioista selvää. Yksinyrittäjällä tilanne on toinen. Ei ehkä ole ketään muuta jakamassa tuskaasi. Kenelle voisi edes soittaa, ilman että sinua vähätellään tai sinulle nauretaan ylimielisesti? "Se on katsos silleen, ettei kaikista ole yrittäjiksi"...

Luin juuri jutun lampurista, joka päätyi siihen viimeiseen lopulliseen ratkaisuun.  Tämän tyyppinen tarina on tänäkin päivänä valitettavan totta monen yrittäjän kohdalla. Miksei meillä ole juuri mitään apuelementtejä? Tai jos on, ne ovat niin pitkissä kantimissa byrokratian ja monen luukun ja puhelun takana, että kuolema koitti jo, itselle ja yrityselle. Miksei tälle ole jo tehty jotain?

Ihan yksinkertaisinta olisi lanseerata nyt välittömästi Yrittäjän HätäApuPalveluSeteli, Yrittäjän ElvytysSeteli, jolla yrittäjä voisi ostaa avun ensihätään joltakulta jonka avulla hän pääsisi taas matkan verran eteenpäin. Sen setelin ei tarvitsisi olla suuren suuri. Joskus voisi riittää ihan vain 100 € arvoinen tunnin parin sparraus/neuvonta toiselta yrittäjältä, joskus ehkä 500 € arvoinen hiukan isompi apu. Setelin voisi käyttää auttaviin käsiin, sparraavaan tukeen ja neuvontaan tai johonkin muuhun pieneen investointiin - joka kuitenkin voi sillä hetkellä olla yrittäjälle se pelastava tekijä.
Summat eivät ole suuren suuria, vaan ehkä liian pieniä, että ketään korkeimmilla tahoilla kiinnostaisi alkaa tälläistä kehittäään. Jätetään yksi tuottamaton virka tai hanke aloittamatta ja jaetaan se raha oman kunnan pienyrittäjien tarpeisiin.
Setelin saaminen pitää olla helppoa. Idea katoaa jos tästä tehdään vaikeaa ja virkamiesmäistä. Onhan meillä sosiaalitoimisto yksityistäkin varten, miksei yrittäjiä varten? Yrittäjäkin on ihminen, ihminen joka tekee, ja on oikeasti harvoin paha.

Lopetetaan vähättely tuottamattomista pienyrityksistä. Se on bullshittiä, työn tekemisen muodolla ei ole väliä! Miksi menettää hyviä yrityksiä ja yrittäjiä, kun voisimme auttaa?

Kaikista ei ehkä tosiaankaan ole yrittäjiksi alkuvaiheessa. Mutta yrittäjyyttä voi myös oppia. Oikeasti. Kun vain saa oikeanlaista apua mielellään alusta asti. Emme vain osaa pyytää, koska vastaavaa apua ei ole oikein ollut. Eikö nyt siis olisi aika tarjota apua, alusta asti? Yrittäjät ne on ne jotka tätä maata pystyssä pitää. Eikö tämän maan siis pidä yrittää pitää ne yrittäjät pystyssä. Ei siihen suuria tekoja tarvita. Vain tahtoa tehdä asian eteen jotain muutakin kuin juhlapuheita. Ne eivät auta yhtään ketään, ei ketään!

PS. Näistä syistä perustin vuonna 2011 yritykseni Redesan Oy:n. Pienyrittäjien auttamista varten. Olen käynyt pohjalla itsekin ja siksi tiedän miten sieltä voi päästä ylös. Eräänä päivänä meillä on tähänkin asiaan ratkaisu, siitä pidän huolen.

Millä konsteilla pienyritykset loisivat lisää työpaikkoja?

 - Työllistäkää! Nyt on hyvä aika työllistää! Työllistäminen on yhteiskuntavastuuta!

Näin huudellaan eri areenoissa. Yritykset työllistäkää! Kannustetaan yrittäjiä työllistämään – niin kuin se itsessään olisi joku työllistävä toimenpide. Kannustaminenko on toimenpide? Ei se vaan maailma pyöri pelkällä kannustamisella. Pelkkä kannustaminen ei ole konkreettinen teko. Mutta mikä sitten on? Mikä avuksi työpaikkojen syntymiselle?

Tarvitaan toimenpiteitä joilla yritykset saavat asiakkaita ja keinoja joilla tehdään tulosta. Kuinka järjestää oma työnsä tehokkaasti ja tuloksekkaasti, keinoja joilla yritys pystyy tekemään tulosta. Tällöin yritys pystyy kasvamaan ja siten palkkaamaan lisää tekeviä käsiä.

Tähän tuloksellisuuteen meillä ei ole tarpeeksi haluttu panostaa. Yritys tarvitsee apua nimenomaan siihen miten parantaa tuloksellisuutta, jotta olisi mahdollista kasvun kautta palkata lisää ihmisiä. Yrityksiä pitää auttaa konkreettisesti: miten saada asiakkaita, kuinka myydä ja markkinoida kannattavasti, miten aikatauluttaa tekemisensä tehokkaaksi.

Mistä yrittäjä voi kysyä apua ilman pompottelua luukulta toiselle? Ne toimenpiteet joilla työpaikkoja luodaan maahamme – on panostaa pienyritysten kannattavuuden parantamiseen, asiakkuuksien hankintaan ja hallintaan, myynti- ja markkinointikeinojen helpottamiseen. Yrittäjän sparraamiseen, tehokkaasti ja tuloksekkaasti.

Kasvuhaluisia pienyrityksiä löytyy kyllä, jos heillä vain olisi aikaa löytää etsimänsä.

Kun kehitystoiminta on tehokasta, eikä aika kulu turhaan byrokratiaan, jää enemmän tilaa tehdä tuloksellista työtä. Tähän tarvitaan yrittäjän asiantuntemusta, yksityistä yritysneuvontapalvelua.

Paljon puhutaan, että meillä on monenmoisia työllistämistukia ja muitakin tukimahdollisuuksia, lähinnä rahallisia apuja. Kuitenkin ensimmäinen asia johon työllistämiskohdassa yritys törmää on byrokratia. Keneltä kysyä, mihin soittaa. Yrittäjää pompotellaan sinne sun tänne vaikka oikea tyyppi tehtävään on jo löytynyt tai tarve apukäsille on akuutti. Yleensä yrittäjä on itse niin kiinni työntouhussa, ettei pysty irrottautumaan oikeaa luukkua etsiäkseen. Valitettavasti juuri mikään julkinen ”yhdenluukun” juttu ei toimi. Pompottelu ei ole loppunut – päinvastoin ja byrokratiakin on lisääntynyt. Ja ne säädökset….

Sitten raha-asia: Yritys joka haluaisi työllistää voi saada tällä hetkellä palkkatukea ja ehkä kaupunkilisääkin. Näiden tukien maksuajat ovat kuitenkin yritykseen päin pitkiä. Palkkatuki tulee jopa kolme kuukautta jälkikäteen. Palkkatuen pitäisi siis olla ennakko, jolla työllistämisvaiheessa saadaan yrityksen kassa säilymään maksukykyisenä. Työllisyyden kannalta tuki on kuitenkin huono ratkaisu, sillä se voi johtaa harkitsemattomaan työllistämiseen. Vain kasvun kautta syntyvä työllistyminen tuo pysyvää vaikutusta.

Byrokraattinen maamme on tällä hetkellä esteenä kasvulle, käytännössä kukaan ei enää tunne kokonaisuutta ja siinä samassa unohtuu se oleellisin: Asiakas! Tässä kohtaa asiakas on se yrittäjä joka tarvitsee apua – ei paperinpyörittäjien kylää.

Annetaan tuki siihen kohtaan missä siitä on oikeasti apua ja hyödyttää hiukan pidemmässä juoksussa. Sparrataan yhdessä yrityksemme kasvuun – se on kannattavaa koko yhteiskunnalle! Ja yhteiskunta olemme me.

Sanna Jylänki

Yrittäjä, yritysneuvoja

Redesan Oy

Huh mikä vuosi!

Se oli vuosi 2013... se oli tapahtumien vuosi...

Vaikka olenkin yltiö-optimisti, silti joskus pännii - minuakin ;)

Vuosi sitten en oikein uskonut, että näistä kaikista mullistuksista selvittäisi. Mutta jälleen kerran tuli todistettua se, että kaikkesta voi selvitä kun vaan puree hampaansa yhteen ja päättää niin. Ei ole ollut helppoa ja on vaatinut todella paljon sisua ja tahtoa. Välillä oli pistettävä silmät kiinni, puristettava nenästä ja sukellettava - tietämättä tuleeko pohja, josta ponnistaa taas pintaan, vastaan koskaan. Pohja tuli, se oli tällä kertaa todella syvällä ja kesti jonkun tovin, että jaksoi taas ponkaista pintaa kohti. On sanottava, että kyllä kieltämättä välillä kävi mielessä luovuttaminen. Mutta eihän se sovi minun kuvioihin, ei ole koskaan sopinut - eikä sopinut nytkään. Nyt voin taputtaa itseäni olalle ja sanoa ääneen: selvisin hengissä ja entistäkin ehompana!

Kun joutuu elämässään traagisten tai muuten vain kohtalaisen katastrofaalisen tapahtuman keskipisteeseen sitä tuppaa joko heittämään hanskat kokonaan tiskiin tai kasvamaan ihmisenä henkisesti mahdottoman vahvaksi.
Minulle tämä oli elämäni toinen suuri selviytymistarina.

Lyhyesti siitä mitä tapahtui: Vakava sairastuminen, syynä sisäilmaongelmat entisissä toimitiloissa.Taistelua tervehtymisestä, taistelua sopimuksista, taistelua taloudellisesti, taistelua jaksamisesta, niin kotona kuin töissäkin. Lääkäreitä, juristeja, reseptejä, sparraajia, apuja, neuvoja, neuvottomuutta, väsymystä, turhautumista, parisuhteen haasteita, perheen haasteita, työ haasteita, itkuja, nauruja, oppia, sopimisia... lopulta onnistumisia.

Vuoden sovittelujen, säätöjen, lääkäreissä juoksujen ja asioiden ja talouden elvyttämisen lopputulemana on entistäkin parempi tulevaisuus, kaikesta huolimatta. Nahka on jälleen paksumpi, vaikka kroppaa joudunkin vuosia lääkitsemään, mutten anna sen vaikuttaa. Sopimukset on saatu kirjoihin ja kansiin, uutta on sitä myöten saatu kehitettyä ja vanhasta irtauduttu.

Oppia... paljon oppia. Miten selvitä pienyrittäjänä tästä kaikesta? Pala kerrallaan, päivä kerrallaan.
Olen saanut paljon ammennettavaa vastaaviin tilanteisiin toisille yrittäjille annettavaksi. Vaikeimman kautta, mutta oman kokemuksen kautta. Tiedän miten eteenpäin pääsee, jos vain haluaa.

Oma tahto on se keskeisin asia. Kukaan ei tule nostamaan sinua suosta, jos et päätä itse sieltä nousta. Apuja tarvitaan ja niitä kannattaa ottaa vastaan ja pyytääkin. Mutta oma tahto on tärkein. Velttoa tyyppiä ei kukaan jaksa perässään vetää.

On saatava välillä purkaa surunsa ja turhautumisensa jollekin, niin hyvät kuin pahatkin.
Ja jälleen kerran olen huomannut, että selviytymiskeinoista paras on se, että saa kerrasta toiseen "oksentaa" kaiken pihalle jollekin tai joillekin luotettaville ihmisille. Niin livenä kuin sähköisestikin chattaillen. Silloin kun oksentamisen aika on pahiten käsillä.

Vuonna 2014 keskityn entistä enemmän yritykseeni Redesan Oy:öön ja Yrittäjän Kumppanitalon kehittämiseen. Jokusen hallituspaikankin jätin pois, mutta eihän sitä nyt harrastuksista kaikista luovuta - etenkin kun yrittäjyyteen liittyvät luottamustehtävät sekä edustamiset vievät samalla yritykseni ja toisten yrittäjien asioita eteenpäin. Sehän se on mun juttu!

No, nyt joku pohtii että mites perhe? Perhe on toki aina tärkein. Perhe menee edelleen kaiken edelle ja yrittäjyys mahdollistaa asioiden yhdistämisen lähes omaan tahtiin, vaikka tämä seikka on samalla ihanaa niin myös välillä kamalaa. Täytyy vain osata elää hetkessä, et voi tietää mitä huominen tuo tullessaan. Päätät vain selvitä jollain keinoilla, kävi miten kävi. Verkostojen avulla ja perheen tuella.

Siitä on yrittäminen tehty. Mahdottomasti mahdollisuuksia, mutkista huolimatta. Kasvua, monenmoista.

Uskallatko lomailla?

Täytyy tehdä töitä, ei ehdi lomailla. Ei tule rahaa jos lomailee, asiakkaat ei jaksa odottaa jos kukaan ei palvele... Laskut jää rästiin jos pitää vapaata. Yrittäjän arkeen ei vapaat ja lomat kuulu!

Onko näin?

Ajattelin itsekin aiemmin että olen korvaamaton ja on pakko takoa. Jos pysähdyt, pysähtyy rattaat. Raha ei liiku. Yritys ei kasva ja asiakkaat kaikkoaa.
Sitten kerran tuli stoppi. Jaksaminen loppui. Oli jo niin loppu ettei uskaltanut vastata edes puhelimeen. Oli pakko tehdä jotain. Oli pakko lopettaa ja luopua jostain. Mutta ei se tarkoittanut yrittäjyydestä luopumista. Tarkoitti valintoja elämässä ja valintoja yrittäjyydessä.

Tuosta ajasta on nyt jo muutama vuosi aikaa - se opetti paljon. Sen jälkeen syntyi Redesan.
Tämä ei ollut mikään iloinen tapa oppia, mutta sitäkin arvokkaampi. Nyt tietää kokemuksesta miten opettaa toisia, etteivät muut joutuisi samaan jamaan. Tai jos joutuukin, mitä sitten?

Pahimmissa tilanteissa väsymys tekee kierteen, että laskut ja asiat jäävät hoitamatta ja tulee lisää ongelmia. Tulee lisää laskuja, tulee enemmän turhautumista, enemmän ongelmia. Ja taas lisää laskuja ja silloin haluaa heittää hanskat tiskiin.

Mitä on tehtävissä?

Tee päätös ja tyhjennä kalenteri viikoksi. Pistä puhelin ja kone kiinni. Jos vain jaksat meilaa tai soita ennen huilia kaikille erääntyville laskuttajille ja sovi järjestelyistä mikäli tarve, jotta vältät maksuhäiriömerkinnät. Lähestulkoon kaikki raha-asiat on aina hoidettavissa jollakin tapaa sopimalla.
Pääosa asiakkaista ymmärtävät ja yleensä jopa arvostavat sitä että yrittäjä osaa pitää lomaa. Se on sama asia kuin osata ottaa oikea hinta tuotteiltaan tai palveluiltaan.

Jos työsi on sellaista että asiakkaasi ovat yhteydessä sinuun päivittäin, ilmoita heille olevasi viikon lomalla. Varmasti ihan kaikki pitävät tätä enemmän kuin normaalina. Ei kukaan ole kone. Mikäli olet niin korvaamaton, ettet voi olla viikkoa poissa - olisiko aika miettiä yrityksesi toiminta-ajatus uudelleen? Mitä voit muuttaa? Mitä sitten kun kaadut saappaat jalassa - kuka hoitaa työsi silloin?
Jos nyt yksi tai kaksi asiakasta sinä aikana häipyy, anna mennä. Uusia tulee.

Investoi itseesi!

Loma ja vapaat ovat investointeja (=sijoituksia) sinuun. Virkeänä jaksat tehdä tuottavampaa työtä ja palvella asiakkaitasi. Eivät asiakkaatkaan halua nähdä loppuun uupunutta asiakaspalvelijaa, sillä ennen pitkää uupumus näkyy kassavirrassa jokatapauksessa. Eikö siis kannattaisi sijoittaa parempaan tuottavuuteen lomailemalla? Loma ei tarkoita välttämättä ulkomaan matkaa ja isoja juttuja. Loma on sitä että et tee töitä. Rentoudut, ehkä liikut, luet, harrastat, puuhaat jotain ihan muuta. Opettele olemaan ajattelematta töitä, edes muutama päivä. Minä tiedän, että siihen pystyy. Eikä mikään kaadu sillä välin, tuskin kukaan edes huomaa - paitsi kun palaat töihin, olet entistä säteilevämpi ja uskottavampi!

Ja kyllä - rahaa ei ehkä tule kun lomailee, mutta kyllä yrittäjän pitäisi voida laskea itselleen budjettiin edes viikon loma sinne tänne. Ettei kävisi niin että palaa loppuun. Sitten ei ole kellään kivaa ja selviäminen kestää pitkään. Vertaa tätä vaikka autoosi - joudut sitäkin huoltamaan aika-ajoin, jotta voisit sillä huristella töihisi ja harrastuksiisi. Sekin maksaa - mutta ilman autoa et liikkuisi mihinkään. Jos jätät huoltamatta, leikkaa kone ennen pitkää kiinni ja sitten se vasta maksaakin!

Yrittäjä - eikö olekin niin, että olet siksi yrittäjä, että voit itse määritellä tahdin? Tee siis niin. Määrää itsellesi lomaa ajoittain. Huomaat pian että tämä kannattaa. Yrittäjän arkeen kuuluu loma siinä missä muidenkin.

Muista: Sinä olet yrityksesi tärkein työkalu! Huolla työkaluasi säännöllisesti.

Ps. Jos et voi panna putiikkiasi mitenkään kiinni - "osta" toinen yrittäjä apuun!

Yrittäjyys vaatii kokonaisvaltaista asennetta ja suunnittelua.
Budjetoi myös lomat ja vapaat - jaksat paremmin yrittää!

Minä sentään yritän

Syksy, sylissä läppäri, kupissa lämmin tee ja lapset pelailemassa ympärillä. Puuttuu vain tuli takasta. Mutta siitäkin huolimatta tuli pakottava tarve kirjoittaa blogi. En vielä tiedä mitä - katsotaan mitä sormet suoltavat tähän tänään.

Melkoista aallokkoa on vaihteeksi ollut rintamalla. Niin hyvässä kuin pahassakin. Moni asia tuntuu loksahtavan paikoilleen, mutta samaan aikaan myllerys on niin suurta, ettei tiedä miten päin olisi. Miksei jo rytise oikein urakalla? Miksei jo tyynny - niinkuin pidemmäksi aikaa? Kehittäminen ottaa aikansa ja paikkansa. Ja tahtotilan. Periksi ei vain voi antaa, ei ainakaan vielä. Eikös olekin tuttua touhua? Jokainen pystynee allekirjoittamaan nämä vaiheet elämässään.

Välillä olo on kuin lasten pelissä, jossa ukkelit seikkailevat labyrintissä. Ei näe eteen, ei taakse, ei seinän yli. On vain mentävä eteenpäin ja välillä tultava taaksepäin. Sitten törmää seinään ja on hetken pökkyrässä - jatkaakseen taas hetken päästä matkaa toiseen suuntaan. Tulee kavereita vastaan, toiset jäävät rinnalle, toiset jatkavat eri suuntiin. Toisten kanssa kuljetaan yhdessä eteenpäin, tuli mitä tuli.

Aina ei jaksa. Ja sitten jaksaa taas ihan hurjana. Mene ja tiedä. Sopii minulle. Sopii meille. On miljoona pientä osaa joista rakentamalla syntyy upea kuva, kuva jota voi ylpeänä eräänä päivänä esitellä kaikille. Mä tein sen. Ihan itse. Ainakin aloitin ihan itse, sitten tehtiin yhdessä. Yhdessä on helpompaa: Tulee näkökulmia, niin positiivisia kuin negatiivisiakin, on päitä ja olkapäitä, joita tarvitaan usein tueksi ja voimavaraksi. Rohkea pyytää apua, ei jää yksin suremaan nurkkaan.

Mutta hei, täähän on yhdenlaista elämän tuotteistamista samalla. Palasia siellä ja palasia täällä, ne kasaillaan johonkin muotoon, tarjotaan markkinoille, muokataan, tarjotaan uudelleen, kehitetään, muokataan ja taas tarjoillaan. Ei jämähdetä vaan mennään rohkeasti eteenpäin - vaikka välillä pelottaakin. Toivoa on ja uskoa.

No, semmosta tästä tuli tänään - ehkä joku sai jonkun kipinän. Joskus osuu, joskus ei. Sellaista se on tämä elämän peli.

Minä sentään yritän.

Kasvaako raha puussa?

Tuumailinpa tässä lauantaiaamun hiljaisina tunteina rahajuttuja. Miten raha vaikuttaa, mistä sitä tulee ja pärjääkö ilman?

Viimeviikolla vasemmisto nuoret esittivät palkkakattoa, mikä näin yrittäjänä tuntuu aika hullulta. Jos teen niskalimassa töitä, niin enkös ole täysin oikeutettu saamaan omasta työstäni niin suuren palkan kuin vain jaksan työtä tehdä? Eihän se palkka minulle tupsahda ilman työtäni ja panostustani eikä heti sinä päivänä kun yritykseni perustan. Monesti yrittäjä on elänyt palkatta vuosia kehitystyön parissa. Palkka on palkkio tehdystä työstä, samoin osingot. Osingot tulevat tuotosta, vuosien kehittämisestä, pitkäjänteisestä työstä ja puurtamisesta.  Joku on tehnyt niidenkin eteen töitä. Työntekijäpuolella monesti saa bonuksia vuosien työstä - yrittäjällä boonukset ovat osinkoja. Ja vapaus tehdä sitä mihin on intohimo!

Meillä jokaisella työkuntoisella on mahdollisuus tehdä rahaa jos haluamme, ihan oikeasti. Se on vain halusta ja uskosta kiinni. Töitä se vaatii, niin pitääkin. Jos joku siis saa isompaa palkkaa, hän on tehnyt sen eteen töitä - kateellisuus ei kauas vie. Tehdään itsekin töitä, niin päästään samaan tilanteeseen. Toki monelle riittää ihan vaan se että pärjää, ei kaipaakkaan rahaa "liikaa" ja sekin on hyväksyttävää.

On tutkittu ja selväksi havaittu se tosiasia, että jos saat paljon rahaa, saat sen kaiken varmasti kulutettua. Jos sinulla taas on vähän rahaa, osaat kyllä elää sen mukaan. Niin kotioloissakin monta kertaa menee: pyykinpesukone hajoaa, joudut ostamaan koneen, säästät tämän jälkeen muista menoista ja jossain vaiheessa tilanne taas tasaantuu. Sama koskee yritystoimintaa, ei se ole sen kummoisempaa: rahaa tulee, tehdään investointeja, tehdään taas töitä, ansaitaan, säästetään ja taas investoidaan, kasvetaan.

Raha pitää aina tehdä, säästää ja jossain vaiheessa kuluttaa. Raha ei tule kenellekään ilmaiseksi, eikä mikään ole ilmaista loppupeleissä. On opittava arvostamaan asioita: puhdasta vettä, kouluja, terveydenhuoltoa, neuvontapalveluita, teitä, puistoja, infraa... joku ne on maksanut, käytännössä aina  me itse veroina. Ollaan totuttu saamaan aika paljon, emmekä aina muista ajatella kuka ne maksaa.

Meillä kotona, niin omassa kodissani lapsena, kuin perheessämme tänäpäivänäkin kaikki tekevät "töitä" rahan eteen. Että saa viikkorahaa, on sen eteen tehtävä töitä. Jos toivoo jotain extraa, on sen eteen tehtävä askareita. Jos haluamme lomamatkalle, kaikki perheessä tietävät, että silloin tehdään paljon töitä ja säästetään, jotta yhteinen lomamme on mahdollista. Raha ei tule seinästä, ei ole missään pussia josta voisimme sitä vain käydä ammentamassa, rahaa on tehtävä.

Joskus tuntuu tylsälle puhua rahasta, eikä sitä aina pidäkään tehdä. On tärkeää että on läheisiä, ihmisiä joille puhua, jotka sinua tukevat. Se on tottakai rahaakin tärkeämpää. Valitettavasti laskuja ei voi vielä maksaa läheisyyden tunteella ja ilman laskuja on lähes mahdotonta elää. Niinpä joskus joudumme kierteeseen että ei tunnu onnelliselta elää läheisten kanssa kun on niin kovat paineet rahattomuudesta. Ja sitten kun on paine tehdä rahaa, ei ehdi tai jaksa panostaa läheisiin, eikä edes kunnolla siihen työntekoon millä sitä rahaa pitäisi tehdä. Kierre on todellinen ja jännite käsin kosketeltava. Tätä ei pysty ymmärtämään ne, joilla ei koskaan ole ollut vastaavia ongelmia. Yrittäjäkentällä varsinkin tässäkohtaa tarvitaan paljon toisenkin päätä ja olkapäätä, ideoita eteenpäin menemiseen ja jaksamiseen.

Rahasta puhuminen ei saa myöskään tabu - helpottaa kun lasten kanssa keskustellaan mistä rahaa tulee ja mihin se menee. Kuka maksaa koulut, kuka opettajien palkat, kuka kustantaa tiet, taksit, uimahallit, kirjastot jne. Jos haluaa iPodin on sen eteen tehtävä töitä, jos haluaa luokkaretkelle, on senkin kustannukset tehtävä jonkinlaisella työllä. Kun oppii jo lapsena, ettei ilmaista rahaa ole vaan töitä on tehtävä, ei ole aikuisena niin hankalaa sopeutua maailman menoon. Ja ennenkaikkea, että ymmärtää mistä raha tulee ja mihin se menee. Ei se ole niin vaikeata. Vaatii vain vähän ajattelua!