Poistan sut kavereistani!

... koska et ole samaa mieltä kanssani.

Aktiivisena somekäyttäjänä huomaa aika-ajoin, kuinka tyyppejä poistuu seuraajista tai kaverilistoilta. Osa varmaan vaan lopettaa somen käytön, osa ei jaksa vouhkaamistasi (lue: aktiivista tiedon jakamista) ja osa siksi että on eri mieltä kanssasi.

Somesta on tullut yksi nykypäivän yhteydenpitoväline. Joskus aikoinaan se oli oikean paperikirjeen kirjoittaminen, sitten (lanka)puhelimella soittaminen ja nyt some eli sosiaalinen media. Seuraavana on vuorossa ties mikä väline. Ajat muuttuu ja välineet siinä samalla. Some on tullut kuitenkin niin nopeasti joukkomme, ettemme oikein osaa sitä vielä käsitellä ja hallita. Emme vain kunnolla ymmärrä mistä on kyse.

Voi hyvin olla totta, että on helpompaa elää ilman somea ja siirtyä vaikkapa kirjeen kirjoittajaksi. Hidasta ja kallista, mutta toimivaa sekin. Somesta puskee liikaa tietoa, ja aina on joku eri mieltä kanssasi. On siis helpompaa olla vain niiden kanssa jotka ovat samaa mieltä. Oltiin sitä ennen somejakin eri mieltä, lehtien lyhyet palstoilla ja muilla vastaavilla. Nimettömästi yleensä. Joskus jotkus jaksoivat kirjoittaa jopa nimen kera mielipidepalstoille.

Ennen oli paremmin! 

Vai oliko? Tässä kohtaa suosittelen jokaista näin ajattelevaa kuuntelemaan tai lukemaan professori Esko Valtaojaa.  Asioita kannattaa nimittäin katsoa hiukan isommassa mittakaavassa kuin mitä vaikkapa some silmiemme eteen tuo. Toki somen kautta olemme alkaneet nähdä paljon laajemmalti kuin ennen paikallislehtien palstojen kautta. Maailmasta on tullut pienenpi paikka ja siksi välillä tuntuu, että ennen oli paremmin. Se ei tosin pidä paikkaansa. Sillä ennen vain emme tienneet maailman, edes oman maan asioista, kuten nyt tiedämme. Suuressa kokonaiskuvassa kuitenkin nyt on paremmin kuin koskaan! Jos et usko minua, tutustu toki Eskon tutkimuksiin. Suosittelen. Avartaa kummasti ajatteluasi.

Koskaan et voi kaikkia miellyttää!

Tämä on oppi nro 1. Ja oikeastaan se ainoa oppi mitä tarvitset kun kirjoitat someen, lehtiin, kirjeisiin taikka puhut jossain missä on muita kuin sinä itse. Olemme kaikki jollain tavalla mielipiteidemme vankeja ja toisaalta myös mielipidevaikuttajia. Kaikki olemme eri mieltä toistemme kanssa eri asioista. Se on muuttumaton fakta ja hyvä niin. Oleellista onkin oppia suvaitsemaan ja suodattamaan itselle tarpeellista tietoa ja samalla kyseenalaistamaan omaa näkökantaa. Kenties paremin vastaamaan tuleviin vastaväitteisiin oman kantasi mukaisesti.
Kuten Esko sanoo, jokainen meistä haluaa mielipiteensä ja uskomuksensa tueksi samankaltaisia ihmisiä ja asioita. Harvat kuitenkaan uskaltavat ottaa vastaan eriäviä mielipiteitä. Jos näin uskaltaa tehdä, on paljon pidemmällä arvostuksessa kuin moni muu. Eriävät mielipiteet kun tuovat asioihin uudenlaista näkökulmaa - ajattelemme samoista asioista niin erilailla. Onko lasisi puoliksi tyhjä vai täysi kun se on puolillaan?

Kuka sanoo mikä on oikein?

Lehtiin ja erilaisiin artikkeleihin kirjoitetaan listoja siitä, mitä kannattaa ja mitä ei kannata somessa tai muissa ulostuloissa tehdä. Kuka sanoi, että ne ovat ainoita oikeita listoja? Kuka sanoo mitä listaa on noudatettava? Mitä listaa taas ei tarvitse noudattaa? Meillähän on Suomessa kuitenkin  ilmaisunvapaus - ei kirjoittamisiamme tai sanomisiamme siis oikeastaan kukaan määrää - niin kauan kuin sanomisillamme tai kirjoittamisillamme emme satuta tai loukkaa ketään.
Satuta tai loukkaa? Toisaalta voimme satuttaa tai loukata itsemme lähes mistä vain toisten sanomista, kirjoittamisista tai tekemisistä. Niinpä onkin viisainta oppia suodattamaan lukemaamme!
Olemme turhaan rajoittaneet kirjoittamisiamme siksi että joku on johonkin kirjoittanut, ettei näin ole "viisasta" tehdä.

• Selfiet on typeriä - selfiet on parasta somessa! 
• Ketään ei kiinnosta videot somessa - Miksi YouTube sitten on niin suosittu?
• Vaipan vaihdosta kertominen on ääliömäistä - vaipanvaihdot ovat arkea! 
• Ketä kiinnostaa mitä tänään teit - aika monia muuten kiinnostaa mitä tänään teit! 
• Jakaminen somessa on tarpeetonta - somesta löydät helposti uutiset joista keskustellaan kahvi pöydissä! 
• Somessa kannattaa vain seurailla toisia, ei keskustella ja kirjoittaa itse mitään - Some on sosiaalinen media, eli siellä nimenomaan pitääkin keskustella! 
• Joku voi olla erimieltä, älä kirjoita mitään - Haluan kertoa mielipiteeni ja keskustella aiheesta!

Opettele suvaitsemaan ja suodattamaan!

Mitä jos kaikki kaverimme somessa ja muuallakin ovat vain niitä, jotka ovat samaa mieltä kanssamme? Aika rajoittunut olisi maailmamme tuolloin. Joskushan se voi olla hyväkin. Mutta jos haluat yhtään enempää ymmärtää maailman menoa ja ihmisyyttä, opettele kuuntelemaan ja keskustelemaan myös erimieltä olevien kanssa. Ei heitä tarvitse poistaa kavereista, jos et itse niin halua. On suorastaan virkistävää, joskin joskus jopa verenpainetta nostattavaa, kuulla eriäiviä mielipiteitä aiheesta kuin aiheesta. Mitä enemmän sinulla on piirejä ympärilläsi, sitä varmemmin ja useammin kohtaat heitä joiden mielestä lähes kaikki sanomisesi on jollain tapaa vääränlaista. Kenen mielestä vääränlaista? Mietipä sitä.

Mene siis asiasi ulkopuolelle ja ota mielipiteet mielipiteinä, joista joskus voit jopa saada lisää lihaa luitten ympärille ajatusmaailmaasi. Mielipiteet ovat rikkautta! Opettele käyttämään niitä oikein ja tekemään yhteistyötä mahdollisimman monenlaisen ajattelijan kanssa. Huomaat miten rikasta elämää voitkaan elää näin. Verenpainekin laskee kun ei ota lämpöjä jokaisesta jutusta, ainakaan kovin pitkään.



Uskalla!

Uskalla julkaista omia ajatuksiasi. Vaikka hyvin tiedät jo valmiiksi, etteivät kaikki sen asian takana seisokaan. Eikä pidäkään. Ei koskaan. Ravistele maailmaa hellästi tai hiukan rajummin, senkin voit tehdä fiksusti, keskustelua herätellen, joskus jopa hiukan provosoiden. Mikään maailmassa ei ole hyväksi isosti nautittuna, mutta pienesti käytellen sopivasti yhdessä saat värikästä jälkeä aikaan. Kokeile, uskalla, rohkene, seiso asiasi takana, mutta kuuntele muita. Keskustele ja nautiskele. Herättele sopivasti. Jätä nillittäjät omaan arvoonsa - nillittäminen kertoo vain heistä itsestään.

Jos tykkäsit tästä jutusta, tulepa kaverikseni/seuraajaksi somekanaviin, jos et tykännyt - poista minut heti kaikista kaveripiireistäsi =)

PS. Jos haluat tietää mitä somessa voisi tehdä saadakseen lisää näkyvyyttä, niin lukaisepa vaikka eKirjani 100 keinoa tehdä somemarkkinoinnilla tuloksia (Jylänki & Rope, 2014). Loppuvuodesta 2015 tulossa "jatko-osa" - Yrittäjä, Sinä olet mainos.

Millä konsteilla pienyritykset loisivat lisää työpaikkoja?

 - Työllistäkää! Nyt on hyvä aika työllistää! Työllistäminen on yhteiskuntavastuuta!

Näin huudellaan eri areenoissa. Yritykset työllistäkää! Kannustetaan yrittäjiä työllistämään – niin kuin se itsessään olisi joku työllistävä toimenpide. Kannustaminenko on toimenpide? Ei se vaan maailma pyöri pelkällä kannustamisella. Pelkkä kannustaminen ei ole konkreettinen teko. Mutta mikä sitten on? Mikä avuksi työpaikkojen syntymiselle?

Tarvitaan toimenpiteitä joilla yritykset saavat asiakkaita ja keinoja joilla tehdään tulosta. Kuinka järjestää oma työnsä tehokkaasti ja tuloksekkaasti, keinoja joilla yritys pystyy tekemään tulosta. Tällöin yritys pystyy kasvamaan ja siten palkkaamaan lisää tekeviä käsiä.

Tähän tuloksellisuuteen meillä ei ole tarpeeksi haluttu panostaa. Yritys tarvitsee apua nimenomaan siihen miten parantaa tuloksellisuutta, jotta olisi mahdollista kasvun kautta palkata lisää ihmisiä. Yrityksiä pitää auttaa konkreettisesti: miten saada asiakkaita, kuinka myydä ja markkinoida kannattavasti, miten aikatauluttaa tekemisensä tehokkaaksi.

Mistä yrittäjä voi kysyä apua ilman pompottelua luukulta toiselle? Ne toimenpiteet joilla työpaikkoja luodaan maahamme – on panostaa pienyritysten kannattavuuden parantamiseen, asiakkuuksien hankintaan ja hallintaan, myynti- ja markkinointikeinojen helpottamiseen. Yrittäjän sparraamiseen, tehokkaasti ja tuloksekkaasti.

Kasvuhaluisia pienyrityksiä löytyy kyllä, jos heillä vain olisi aikaa löytää etsimänsä.

Kun kehitystoiminta on tehokasta, eikä aika kulu turhaan byrokratiaan, jää enemmän tilaa tehdä tuloksellista työtä. Tähän tarvitaan yrittäjän asiantuntemusta, yksityistä yritysneuvontapalvelua.

Paljon puhutaan, että meillä on monenmoisia työllistämistukia ja muitakin tukimahdollisuuksia, lähinnä rahallisia apuja. Kuitenkin ensimmäinen asia johon työllistämiskohdassa yritys törmää on byrokratia. Keneltä kysyä, mihin soittaa. Yrittäjää pompotellaan sinne sun tänne vaikka oikea tyyppi tehtävään on jo löytynyt tai tarve apukäsille on akuutti. Yleensä yrittäjä on itse niin kiinni työntouhussa, ettei pysty irrottautumaan oikeaa luukkua etsiäkseen. Valitettavasti juuri mikään julkinen ”yhdenluukun” juttu ei toimi. Pompottelu ei ole loppunut – päinvastoin ja byrokratiakin on lisääntynyt. Ja ne säädökset….

Sitten raha-asia: Yritys joka haluaisi työllistää voi saada tällä hetkellä palkkatukea ja ehkä kaupunkilisääkin. Näiden tukien maksuajat ovat kuitenkin yritykseen päin pitkiä. Palkkatuki tulee jopa kolme kuukautta jälkikäteen. Palkkatuen pitäisi siis olla ennakko, jolla työllistämisvaiheessa saadaan yrityksen kassa säilymään maksukykyisenä. Työllisyyden kannalta tuki on kuitenkin huono ratkaisu, sillä se voi johtaa harkitsemattomaan työllistämiseen. Vain kasvun kautta syntyvä työllistyminen tuo pysyvää vaikutusta.

Byrokraattinen maamme on tällä hetkellä esteenä kasvulle, käytännössä kukaan ei enää tunne kokonaisuutta ja siinä samassa unohtuu se oleellisin: Asiakas! Tässä kohtaa asiakas on se yrittäjä joka tarvitsee apua – ei paperinpyörittäjien kylää.

Annetaan tuki siihen kohtaan missä siitä on oikeasti apua ja hyödyttää hiukan pidemmässä juoksussa. Sparrataan yhdessä yrityksemme kasvuun – se on kannattavaa koko yhteiskunnalle! Ja yhteiskunta olemme me.

Sanna Jylänki

Yrittäjä, yritysneuvoja

Redesan Oy

Mikä on oikein ja mikä väärin?

Olen lukenut kirjoja, blogeja, artikkeleita ja katsonut lukemattoman määrn ohjelmia "oikeista" ja "vääristä" tavoista tehdä omia touhuja. Syödä, juoda, työskennellä, lomailla ja hengittää. Kuka määrittää sen oikean? Kuka väärän?

Sinä itse.

Voidaan viisastella loputtomiin siitä, mikä on kellekin oikein missäkin kohtaa. Olen kuullut, että minun pitäisi olla kotona, koska minulla on pieniä lapsia. Minun pitäisi välillä levätä, etten rasita itseäni. Minun ei pitäisi ajatella töitä niin paljoa. Minun pitäisi tehdä muutakin kuin yrittää. Minun pitäisi olla enemmän siellä ja vähemmän täällä. Syödä sitä mikä on hyväksi ja olla juomatta sitä mikä on pahaksi.

Olethan kuullut Zen Cafen biisin Aamuisin, jossa ohjeistetaan elämään. Ollaanko sitten onnellisempia? Mitäs jos en siivoakaan joulusiivousta, en petaa petiäni, imuroin silloin kun on tarvetta, lenkkeilen kun siltä tuntuu, kyläilen kun on sopiva hetki ja se on kaikista kivaa. Maailma tuskin pyörii eritavalla teimpä kumminpäin tahansa. Minä olen onnellisempi kun teen asiat siten kun itsestä ja läheisistä on hyvän tuntuista.

Olenko sitten onnellisempi kun teen niinkuin muiden mielestä pitää? Okei, jossain kohtaa kannattaa toki miettiä mikä on viisasta ja mikä ei ehkä ole omalle terveydelle hyväksi. Mikäli kohtuudessa pysyy ja itselleen pystyy asian perustelemaan, niin miksi vältellä kivaa ja hyvää? Sitä mikä tuntuu itsestä hyvältä? Yksi elämähän tässä vain on elettävänä, miksei otettaisi siitä irti sitä mikä saatavissa on. Lakot ja kiellot eivät vie loppupelissä mihinkään. Kohtuus toimii kaikessa.

Maalaisjärjellä. Sillä pääsee mahdottoman pitkälle. Virheitä tulee ihan varmasti, mutta niinhän ihmiseloon kuuluukin - niistä sitten oppii. Pahimmista voi koettaa välttyä lukemalla ja kuuntelemalla muita, mutta jossain kohtaa on vain hoksattava ettei tuo juttu ole minua varten. On kokeiltava omaa tyyliä ja toimintatapaa.

Minun tyyliini sopii työn ajattelu - se vain on mielessä kokoajan. Koska työni on kutsumukseni - se on myös intohimoni. Eräänäpäivänä lapset muuttavat omilleen ja silloinkin oltava jotain huikeaa minkä kanssa touhuaa.

Osaan relatakin välillä, silloin käännän nappulat nollaan - mutta vaikkapa nyt pääsiäisenaikaan, välillä istun koneen ääreen hiukan kirjoittelemaan ja välillä siivoilen ja laittelen ruokaa, välillä pelaan lasten kanssa. Välillä jopa lenkkeilen. Saatan ehkä lenkkeillessä sanella puhelimeeni jotain tulevia blogeja tai kirjojani varten. Rentoudun. Minun on hyvä olla. Teen asioita niinkuin ne hyvältä tuntuvat. Minun ja meidän perheen näköistä arkea. Sitä mikä on meidän jokaisen arjessa. En ota paineita siitä mitä "kirjan mukaan" pitäisi tehdä. Laitan asiat sellaiseen järjestykseen että pärjätään, että on hyvä olla. Meillä kaikilla.

"Elämä on lyhyt. 

Riko sääntöjä. 

Suutele hitaasti. 

Rakasta tosissasi ♥. 

Naura hysteerisesti, 

äläkä koskaan kadu jotain sellaista, 

mikä sai sinut hymyilemään."

Nappula 0-asentoon

Kiirusta on pitänyt alkuvuoden, niin ettei ole ehtinyt edes kirjoittaa bloggauksia - ainakaan tänne. Nytpä siis pari riviä alkuvuodesta.

Vuosi alkoi työntouhulla, paljon tekemistä, kiirusta ja mielenkiintoisia projekteja. Uusia asiakkaita, uusia keikkoja, uusia yhteistyötahoja. Huippua.
Edellisen vuoden koitosten jälkeen tuntui, että parissa kuussa takki tyhjeni - fyysisesti lähinnä. Ennen hiihtolomaa, helmikuun lopulla oli jo kysyttävä tohtorilta että onko minussa jokin vika vai olenko vain väsynyt puurtamisesta. Nyt viikon totaalisen lomailun jälkeen arvelen olleen vain fyysistä väsähdystä. Olihan edellinen vuosi aika raakamainen ja verotti paljon fyysisiä voimavaroja.

Nappula 0-asentoon.

Olen puhunut monille yrittäjille oman päänsä nollaamisesta - enkä tarkoita humaltumista, enkä muitakaan päihdeaineita - vaan työasioiden unohtamista hetkeksi, mahdollisimman totaalisesti. Tämä vaatii opettelua, eikä yleensä onnistu ensimmäisinä yrittäjyysvuosina. Mutta tähän oppii, jos haluaa. Ja suosittelen - se kannattaa!
Sinä olet yrityksesi tärkein työkalu - jos et välillä oikeasti huili, menee työkalu epäkuntoon ja rasittuu jopa lopullisesti toimintakunnottomaksi.

Itse olen opetellut lomailuun vertauskuvan jolloin "käännän nappulan nolla-asentoon". Silloin ei työasioita mietitä, ei vastata puheluihin (jos ei nyt ihan pakon pakon pakko ole - onneksi nykyisin voi ulkoistaa myös tämän, eikä yksikään puhelu jää hoitamatta lomasta huolimatta) eikä lueta meilejä. Ei murehdita laskuista (no kannattaa ne ennen lomaa tsekata kuntoon) - ei tekemättömistä töistä eikä hoitamattomista hommista. Ollaan vaan. Viikossa saa jo huikean paljon lepoa kun koettaa olla pohtimatta edellä mainittuja asioita. Viikossa kun harvoin mikään vielä menee peruuttamattomasti pieleen. Väsyneenä et saa juuri mitään aikaan - pää ei toimi, inspiraatiot ovat hukassa ja innostuminen nollilla. Take a break!

Kuten sanoin, tätä pitää opetella. Pitää uskaltaa olla ajattelematta ja murehtimatta. Kummasti ajatukset selkiävät aika nopeastikin kun opettelee tämän nollaamisen taidon. Enkä suosittele käyttämään tähän alkoholia, ainakaan enenpää kuin yksi tai kaksi pientä rentouttavaa napsua. Pelaa, liiku, lue, lepää, käy jossain uudessa paikassa, työnnä työajatukset pois päästäsi.
Aina kun työasia pyrkii mieleesi - pyri heti ajattelemaan muuta. Opit kyllä!

Yleensä nollausaikaa tarvitaan vähintäänkin 3-4 päivää - mielellään viikko. Kukin tarvitsee erilaiset ajat, mutta mitä useammin, vaikkapa parin-kolmen kuukauden välein pystyt nollaamaan hiukan viikonloppua pidemmän ajan, alat toimia paremmin jatkossa! Ota tästä siis tapa.

Nappula 1-asentoon.

Ja sitten moottori käyntiin ja hommiin! Eikö tullutkin ideoita ja aivan uudenlainen draivi? Minulla ainakin. Lisäksi käynti Virossa Tallinnassa (oli muuten ensimmäinen Tallinnan vierailu elämässäni) perheen kera toi uudenlaista perspektiiviä elämiseen ylipäänsä.
Ja vaikka lomailu joskus vähän maksaakin, se yleensä kannattaa. Onhan se yksi investointi omaan jaksamiseen ja elämän laadun parantamiseen. Älä siis ikinä väheksy loman tarpeellisuutta - vaikka et aina matkustelisikaan kaukomaihin - huili silti jotenkin jossain. Kokemuksesta voin kertoa, että kannattaa.
Kerron tästä mielelläni lisää vaikkapa sparrauksen merkeissä, jos jäit pohtimaan miten tämän voisi tehdä.
Antoisaa maaliskuuta sinulle!

Huh mikä vuosi!

Se oli vuosi 2013... se oli tapahtumien vuosi...

Vaikka olenkin yltiö-optimisti, silti joskus pännii - minuakin ;)

Vuosi sitten en oikein uskonut, että näistä kaikista mullistuksista selvittäisi. Mutta jälleen kerran tuli todistettua se, että kaikkesta voi selvitä kun vaan puree hampaansa yhteen ja päättää niin. Ei ole ollut helppoa ja on vaatinut todella paljon sisua ja tahtoa. Välillä oli pistettävä silmät kiinni, puristettava nenästä ja sukellettava - tietämättä tuleeko pohja, josta ponnistaa taas pintaan, vastaan koskaan. Pohja tuli, se oli tällä kertaa todella syvällä ja kesti jonkun tovin, että jaksoi taas ponkaista pintaa kohti. On sanottava, että kyllä kieltämättä välillä kävi mielessä luovuttaminen. Mutta eihän se sovi minun kuvioihin, ei ole koskaan sopinut - eikä sopinut nytkään. Nyt voin taputtaa itseäni olalle ja sanoa ääneen: selvisin hengissä ja entistäkin ehompana!

Kun joutuu elämässään traagisten tai muuten vain kohtalaisen katastrofaalisen tapahtuman keskipisteeseen sitä tuppaa joko heittämään hanskat kokonaan tiskiin tai kasvamaan ihmisenä henkisesti mahdottoman vahvaksi.
Minulle tämä oli elämäni toinen suuri selviytymistarina.

Lyhyesti siitä mitä tapahtui: Vakava sairastuminen, syynä sisäilmaongelmat entisissä toimitiloissa.Taistelua tervehtymisestä, taistelua sopimuksista, taistelua taloudellisesti, taistelua jaksamisesta, niin kotona kuin töissäkin. Lääkäreitä, juristeja, reseptejä, sparraajia, apuja, neuvoja, neuvottomuutta, väsymystä, turhautumista, parisuhteen haasteita, perheen haasteita, työ haasteita, itkuja, nauruja, oppia, sopimisia... lopulta onnistumisia.

Vuoden sovittelujen, säätöjen, lääkäreissä juoksujen ja asioiden ja talouden elvyttämisen lopputulemana on entistäkin parempi tulevaisuus, kaikesta huolimatta. Nahka on jälleen paksumpi, vaikka kroppaa joudunkin vuosia lääkitsemään, mutten anna sen vaikuttaa. Sopimukset on saatu kirjoihin ja kansiin, uutta on sitä myöten saatu kehitettyä ja vanhasta irtauduttu.

Oppia... paljon oppia. Miten selvitä pienyrittäjänä tästä kaikesta? Pala kerrallaan, päivä kerrallaan.
Olen saanut paljon ammennettavaa vastaaviin tilanteisiin toisille yrittäjille annettavaksi. Vaikeimman kautta, mutta oman kokemuksen kautta. Tiedän miten eteenpäin pääsee, jos vain haluaa.

Oma tahto on se keskeisin asia. Kukaan ei tule nostamaan sinua suosta, jos et päätä itse sieltä nousta. Apuja tarvitaan ja niitä kannattaa ottaa vastaan ja pyytääkin. Mutta oma tahto on tärkein. Velttoa tyyppiä ei kukaan jaksa perässään vetää.

On saatava välillä purkaa surunsa ja turhautumisensa jollekin, niin hyvät kuin pahatkin.
Ja jälleen kerran olen huomannut, että selviytymiskeinoista paras on se, että saa kerrasta toiseen "oksentaa" kaiken pihalle jollekin tai joillekin luotettaville ihmisille. Niin livenä kuin sähköisestikin chattaillen. Silloin kun oksentamisen aika on pahiten käsillä.

Vuonna 2014 keskityn entistä enemmän yritykseeni Redesan Oy:öön ja Yrittäjän Kumppanitalon kehittämiseen. Jokusen hallituspaikankin jätin pois, mutta eihän sitä nyt harrastuksista kaikista luovuta - etenkin kun yrittäjyyteen liittyvät luottamustehtävät sekä edustamiset vievät samalla yritykseni ja toisten yrittäjien asioita eteenpäin. Sehän se on mun juttu!

No, nyt joku pohtii että mites perhe? Perhe on toki aina tärkein. Perhe menee edelleen kaiken edelle ja yrittäjyys mahdollistaa asioiden yhdistämisen lähes omaan tahtiin, vaikka tämä seikka on samalla ihanaa niin myös välillä kamalaa. Täytyy vain osata elää hetkessä, et voi tietää mitä huominen tuo tullessaan. Päätät vain selvitä jollain keinoilla, kävi miten kävi. Verkostojen avulla ja perheen tuella.

Siitä on yrittäminen tehty. Mahdottomasti mahdollisuuksia, mutkista huolimatta. Kasvua, monenmoista.

Minä sentään yritän

Syksy, sylissä läppäri, kupissa lämmin tee ja lapset pelailemassa ympärillä. Puuttuu vain tuli takasta. Mutta siitäkin huolimatta tuli pakottava tarve kirjoittaa blogi. En vielä tiedä mitä - katsotaan mitä sormet suoltavat tähän tänään.

Melkoista aallokkoa on vaihteeksi ollut rintamalla. Niin hyvässä kuin pahassakin. Moni asia tuntuu loksahtavan paikoilleen, mutta samaan aikaan myllerys on niin suurta, ettei tiedä miten päin olisi. Miksei jo rytise oikein urakalla? Miksei jo tyynny - niinkuin pidemmäksi aikaa? Kehittäminen ottaa aikansa ja paikkansa. Ja tahtotilan. Periksi ei vain voi antaa, ei ainakaan vielä. Eikös olekin tuttua touhua? Jokainen pystynee allekirjoittamaan nämä vaiheet elämässään.

Välillä olo on kuin lasten pelissä, jossa ukkelit seikkailevat labyrintissä. Ei näe eteen, ei taakse, ei seinän yli. On vain mentävä eteenpäin ja välillä tultava taaksepäin. Sitten törmää seinään ja on hetken pökkyrässä - jatkaakseen taas hetken päästä matkaa toiseen suuntaan. Tulee kavereita vastaan, toiset jäävät rinnalle, toiset jatkavat eri suuntiin. Toisten kanssa kuljetaan yhdessä eteenpäin, tuli mitä tuli.

Aina ei jaksa. Ja sitten jaksaa taas ihan hurjana. Mene ja tiedä. Sopii minulle. Sopii meille. On miljoona pientä osaa joista rakentamalla syntyy upea kuva, kuva jota voi ylpeänä eräänä päivänä esitellä kaikille. Mä tein sen. Ihan itse. Ainakin aloitin ihan itse, sitten tehtiin yhdessä. Yhdessä on helpompaa: Tulee näkökulmia, niin positiivisia kuin negatiivisiakin, on päitä ja olkapäitä, joita tarvitaan usein tueksi ja voimavaraksi. Rohkea pyytää apua, ei jää yksin suremaan nurkkaan.

Mutta hei, täähän on yhdenlaista elämän tuotteistamista samalla. Palasia siellä ja palasia täällä, ne kasaillaan johonkin muotoon, tarjotaan markkinoille, muokataan, tarjotaan uudelleen, kehitetään, muokataan ja taas tarjoillaan. Ei jämähdetä vaan mennään rohkeasti eteenpäin - vaikka välillä pelottaakin. Toivoa on ja uskoa.

No, semmosta tästä tuli tänään - ehkä joku sai jonkun kipinän. Joskus osuu, joskus ei. Sellaista se on tämä elämän peli.

Minä sentään yritän.

Saisiko olla byrokratiaa?

Byrokratia - tuo kansamme suurin vitsaus. Suomen Yrittäjien tuorein pk-yritysbarometri (2/2012) kertoo karua kieltään: Suomalaisista pk-yrityksistä 63% kokee byrokratian suurimpana yritysten kehittämisen esteenä. Keski-Suomen vastaava luku on jopa 81%! Missä mättää?

Muutama elävä esimerkki yrittäjien kentältä:

Harmaa talous.
Valtio menettää verotuloja, mutta ongelma ei ratkea vaikeuttamalla rehellisten yrittäjien työtä. Lakia tiukennetaan ja sääntöjä kiristetään. Rehellinen yrittäjä joutuu byrokraatin papereita täytellessään tekemään paljon tuottamatonta työtä.  Kuka korvaa sillä ajalla menetetyn tulon? Ei tule tulosta, eikä siten verojakaan. Rehellinen yrittäjä jättää ehkä leikin sikseen. Turha yrittää. Mutta rikollinen ei noudata lakia. Niinpä rikollinen menestyy aina vain paremmin.

Aloittava yrittäjä.
Innostunut henkilö haluaa perustaa yrityksen. Kilauttaa ehkä Elyyn tai paikalliseen kehitysyhtiöön kysyäkseen miten lähteä liikkeelle. Hänet ohjataan soittamaan sinne ja sitten tänne ja kolmanneksi tuonne. Yleensä joudut vielä itse kaivamaan tarkemmin nettiä ja yhteystietoja, koska virastot ja laitokset eivät ole tai halua olla asiakaskeskeisiä. Eikä yrittäjän alku osaa vielä kysyä oikein. Ei puhuta samaa kieltä.  Missä tulkki? Vastaukset voivat myös olla virheellisiä tai ei vain viitsitä auttaa vastausten etsinnässä. Mistä yrittäjä voi tietää mikä on oikein ja mikä väärin? Epäilläkö vai ei? Lähteekö yrittäjyyspolku heti väärään suuntaan ja romuttuuko liian pian.

Työntekijän palkkaaminen.
Jos sitten palkkaisi ensimmäisen työntekijän, ja kasvattaisi yritystä! Oppisopimus on hyvä diili vaikkapa nuorelle - kyllä, mutta oppisopimuskorvaus on liian pieni kattamaan opettamiseen kuluvaa aikaa ja omien tulojen menetystä. Laitat hakemusta sinne ja tänne - yhdeltä luukulta olisi helpompaa. Soittelet jälleen moneen paikkaan. Yksi virastotason ihminen osaa vastata vain yhden aihealueen kysymykseen.
Sitten on se palkkatukimahdollisuus, vaan sekin tulee vähintään kuukauden viiveellä eikä tuoreen yrityksen kassassa yleensä ole niin paljoa vararahastoa. Yritetään siis yksin.

Markkinointi ja myynti.
Yritys ei toimi ilman myyntiä ja markkinointia joihin etenkin pienyritys tarvitsee tukea, koulutusta ja opastausta. Vaan näitä ei kuitenkaan saa missään kehittämishankkeissa mainita. Kilpailu vääristyy. Suunnitellaan vaan lisää strategioita  ja niiden suunnitelmia. Miten on käytännön tekojen laita?

Idea!
Keksit hyvän idean ja tarjoat sitä johonkin julkisyhteisöön, koska tiedät kentän tarvitsevan tuotettasi tai palveluasi. Pitää kilpailuttaa. Byrokratia käyttää hirvittävän määrän aikaa kilpailutuksen järjestämiseen ja yrittäjä kilpailuun vastaamiseen. Kaikki häviää, aikaa ja rutkasti rahaa. Kuka voitti, kuka hävisi?

Tukea vain menestyville, ei orastaville nupuille.
Kun yrityksesi sitten jossain vaihessa ottaa ja menestyy, tukea tarjotaankin monessa muodossa. Kasvuhypetys on nyt in. Muista ei väliä. Kehittyvät nuput saa koittaa pyristellä kuolemanlaaksoissaan omissa oloissaan. Mites nyt on kilpailun laita? Ehkäpä olisi parempi lakkauttaa kaikki tuet tai sitten antaa jokaiselle saman verran? Jokainen voisi siten keksiä kilpailukeinot miten parhaakseen näkee. Tuella tai ilman - taitavimmat selviää. Näin myös byrokratian kieputuksessa ja kieputtamisessa. Tavalliset jää jalkoihin ja tuskastuu.

Näin byrokratia täällä ruohonjuuritasolla näyttäytyy. Miten tässä näin kävi?
Sapettaa. Henkseleiden paukuttelun pitää loppua nyt ja katsoa realiteetteja silmiin. Täällä kentällä ei tosiaankaan hommat pelitä, tervetuloa katsomaan ja kokemaan. Toimistosta käsin ei näe asioiden oikeaa laitaa.

Miten pääsemme eteenpäin?