Minä sentään yritän

Syksy, sylissä läppäri, kupissa lämmin tee ja lapset pelailemassa ympärillä. Puuttuu vain tuli takasta. Mutta siitäkin huolimatta tuli pakottava tarve kirjoittaa blogi. En vielä tiedä mitä - katsotaan mitä sormet suoltavat tähän tänään.

Melkoista aallokkoa on vaihteeksi ollut rintamalla. Niin hyvässä kuin pahassakin. Moni asia tuntuu loksahtavan paikoilleen, mutta samaan aikaan myllerys on niin suurta, ettei tiedä miten päin olisi. Miksei jo rytise oikein urakalla? Miksei jo tyynny - niinkuin pidemmäksi aikaa? Kehittäminen ottaa aikansa ja paikkansa. Ja tahtotilan. Periksi ei vain voi antaa, ei ainakaan vielä. Eikös olekin tuttua touhua? Jokainen pystynee allekirjoittamaan nämä vaiheet elämässään.

Välillä olo on kuin lasten pelissä, jossa ukkelit seikkailevat labyrintissä. Ei näe eteen, ei taakse, ei seinän yli. On vain mentävä eteenpäin ja välillä tultava taaksepäin. Sitten törmää seinään ja on hetken pökkyrässä - jatkaakseen taas hetken päästä matkaa toiseen suuntaan. Tulee kavereita vastaan, toiset jäävät rinnalle, toiset jatkavat eri suuntiin. Toisten kanssa kuljetaan yhdessä eteenpäin, tuli mitä tuli.

Aina ei jaksa. Ja sitten jaksaa taas ihan hurjana. Mene ja tiedä. Sopii minulle. Sopii meille. On miljoona pientä osaa joista rakentamalla syntyy upea kuva, kuva jota voi ylpeänä eräänä päivänä esitellä kaikille. Mä tein sen. Ihan itse. Ainakin aloitin ihan itse, sitten tehtiin yhdessä. Yhdessä on helpompaa: Tulee näkökulmia, niin positiivisia kuin negatiivisiakin, on päitä ja olkapäitä, joita tarvitaan usein tueksi ja voimavaraksi. Rohkea pyytää apua, ei jää yksin suremaan nurkkaan.

Mutta hei, täähän on yhdenlaista elämän tuotteistamista samalla. Palasia siellä ja palasia täällä, ne kasaillaan johonkin muotoon, tarjotaan markkinoille, muokataan, tarjotaan uudelleen, kehitetään, muokataan ja taas tarjoillaan. Ei jämähdetä vaan mennään rohkeasti eteenpäin - vaikka välillä pelottaakin. Toivoa on ja uskoa.

No, semmosta tästä tuli tänään - ehkä joku sai jonkun kipinän. Joskus osuu, joskus ei. Sellaista se on tämä elämän peli.

Minä sentään yritän.

Raswaa koneeseen!

Kiire, paine, stressi, aikataulut, työt, saavutukset, menot ja tulot... niistä on yrittäjän arki tehty. Ja niillä minäkin elän pääosan vuodesta. Pidän paineesta, pidän siitä että on tekemistä - ettei kalenteri ole tyhjä. Mutta yhtälailla pidän siitä hetkestä kun voin joksikin aikaa päästää irti ja vain olla, unohtaa työt, kalenterit ja velvoitteet. Huilia.

Aurinkovarjon alla, oman pihan terassilla, koivujen huminassa on kiva kirjoitella ajatuksiaan ylös. Millä sitä taas kohta huiskitaan menemään. Tänäkin kesänä osasin taas olla vain, en juurikaan miettinyt töitä - tein sen mitä eteen tuli ja pari kolme viikkoa olin käytännössä totaalisesti poissa työmaalta, muilla mailla vierahilla - kirjaimellisesti. Nyt ideoita suorastaan pursuilee päästä!

Monen yrittäjän mielestä on mahtipontista ja oikeata yrittäjyyttä olla aina töissä, ilman yhtään lomapäivää. Vain työllä tulee hyväksi, vain rehkimällä tulee arvostus. "Mikä loma?" Eihän sitä nyt lomalla itseään elätetä?! Eikö?

Minulta kysytään usein, saako huilata. Voisiko hetkeksi hellittää, onko se ok?

On totta, ettei kaikilla aloilla pääse juuri kesällä lomailmemaan, mutta sitä sitten lomaillaan silloin kun siihen on mahdollisuus. Huilia kumminkin täytyy jossain vaiheessa. Olkoon vaikka reilusti pidennettyjä viikonloppuja, viikko tai pari. Se on sitä investointia itseensä - etkös sinä olekin yrityksesi tärkeä avain?

Mieti, jos jokin yrityksesi laite menee epäkuntoon? Vaikkapa tietokone, jota melkein jokainen yrittäjä tarvitsee työssään nykyisin. Työt seisahtuu. Tiedämme, että koneita täytyy huoltaa jotta työt soljuu. Miksei siis myös yrittäjää itseään? Ei sekään kone iänkaiken tahkoa. Huoltamattomana se pikkuhiljaa hiipuu ja lopettaa toimintansa, emme kai sitä toivo?

Olen monta kertaa paasannut yrittäjille ja muillekin läheisille, huilitauosta, maksoi mitä maksoi. Ei sen tarvitse olla etelän loma, eikä ryyppyputki varsinkaan, eikä lomaan sinällään aina tarvitse tuhlata suuria summia rahaa. Pääasia on että huilaa, kukin tyylillään. Jokainen tarvitsee siihen erilaisia ajanjaksoja - toiset enemmän ja pidempään ja toiset vähemmän ja harvemmin.
Väsyneenä ja uupuneena et ole enää tarpeeksi tuottava: teet työsi hitaammin, teet virheitä, masennut, hermostut, sekoilet, et jaksa etenpäin...

Mietit, ettei ole varaa olla poissa töistä. Kun on niitä laskuja ja kaikkea. Lomalla ei tuota. Mutta oikeasti se on niin, että LOMAILU se vasta TUOTTAAKIN!
Kassassa pitäisi olla sen verran pelivaraa, että pärjää yhden kuukauden tai puolikkaan hiukan huilien. Ja vaikka ei olisi - on toisinaan pakko vain pistää hetkeksi koneet kiinni, soittaa laskuttajille että nyt on tilanne tämä - pyrimme maksamaan laskumme silloin ja silloin, sopia maksuista ja relata hetki. Hiukan etäisyyttä ottamalla alkaakin nähdä asiat hetken päästä selkeämmin ja pääsee taas vauhtiin uusin eväin ja voimin.

Väitän, että ne jotka uskaltavat huilia sopivissa kohdissa, menestyvät parhaiten. Onneliselta, rentoutuneelta ja iloiselta yrittäjältä on mukavampi ostaa. Onnellinen, rento ja iloinen yrittäjä on myös parempi pomo - ja näin koko tiimi jaksaa yhdessä puhaltaa samaan hiileen.
Koko busines pitää pystyä rakentamaan ja kehittämiään niin, että välillä voi huilata. Joko vain pistää lapun hetkeksi luukulle: Olemme lomalla. Tai sitten ostamalla apuvoimia siksi aikaa - kyllä, kaikki tämä maksaa, mutta ajattele se investointina. Investoithan koneisiin ja laitteisiinkiin! Mitä yrityksesi olisi ilman sinua?

Minä olin lomalla, monta viikkoa, maksoi rahaa, mutta se kannatti. Nyt kone käy hurjaa vauhtia ja tahkoaa syksyllä entistä enemmän rahaa.
Raswaa koneeseen!

Terveisiä Atlantin rannalta!

Kasvaako raha puussa?

Tuumailinpa tässä lauantaiaamun hiljaisina tunteina rahajuttuja. Miten raha vaikuttaa, mistä sitä tulee ja pärjääkö ilman?

Viimeviikolla vasemmisto nuoret esittivät palkkakattoa, mikä näin yrittäjänä tuntuu aika hullulta. Jos teen niskalimassa töitä, niin enkös ole täysin oikeutettu saamaan omasta työstäni niin suuren palkan kuin vain jaksan työtä tehdä? Eihän se palkka minulle tupsahda ilman työtäni ja panostustani eikä heti sinä päivänä kun yritykseni perustan. Monesti yrittäjä on elänyt palkatta vuosia kehitystyön parissa. Palkka on palkkio tehdystä työstä, samoin osingot. Osingot tulevat tuotosta, vuosien kehittämisestä, pitkäjänteisestä työstä ja puurtamisesta.  Joku on tehnyt niidenkin eteen töitä. Työntekijäpuolella monesti saa bonuksia vuosien työstä - yrittäjällä boonukset ovat osinkoja. Ja vapaus tehdä sitä mihin on intohimo!

Meillä jokaisella työkuntoisella on mahdollisuus tehdä rahaa jos haluamme, ihan oikeasti. Se on vain halusta ja uskosta kiinni. Töitä se vaatii, niin pitääkin. Jos joku siis saa isompaa palkkaa, hän on tehnyt sen eteen töitä - kateellisuus ei kauas vie. Tehdään itsekin töitä, niin päästään samaan tilanteeseen. Toki monelle riittää ihan vaan se että pärjää, ei kaipaakkaan rahaa "liikaa" ja sekin on hyväksyttävää.

On tutkittu ja selväksi havaittu se tosiasia, että jos saat paljon rahaa, saat sen kaiken varmasti kulutettua. Jos sinulla taas on vähän rahaa, osaat kyllä elää sen mukaan. Niin kotioloissakin monta kertaa menee: pyykinpesukone hajoaa, joudut ostamaan koneen, säästät tämän jälkeen muista menoista ja jossain vaiheessa tilanne taas tasaantuu. Sama koskee yritystoimintaa, ei se ole sen kummoisempaa: rahaa tulee, tehdään investointeja, tehdään taas töitä, ansaitaan, säästetään ja taas investoidaan, kasvetaan.

Raha pitää aina tehdä, säästää ja jossain vaiheessa kuluttaa. Raha ei tule kenellekään ilmaiseksi, eikä mikään ole ilmaista loppupeleissä. On opittava arvostamaan asioita: puhdasta vettä, kouluja, terveydenhuoltoa, neuvontapalveluita, teitä, puistoja, infraa... joku ne on maksanut, käytännössä aina  me itse veroina. Ollaan totuttu saamaan aika paljon, emmekä aina muista ajatella kuka ne maksaa.

Meillä kotona, niin omassa kodissani lapsena, kuin perheessämme tänäpäivänäkin kaikki tekevät "töitä" rahan eteen. Että saa viikkorahaa, on sen eteen tehtävä töitä. Jos toivoo jotain extraa, on sen eteen tehtävä askareita. Jos haluamme lomamatkalle, kaikki perheessä tietävät, että silloin tehdään paljon töitä ja säästetään, jotta yhteinen lomamme on mahdollista. Raha ei tule seinästä, ei ole missään pussia josta voisimme sitä vain käydä ammentamassa, rahaa on tehtävä.

Joskus tuntuu tylsälle puhua rahasta, eikä sitä aina pidäkään tehdä. On tärkeää että on läheisiä, ihmisiä joille puhua, jotka sinua tukevat. Se on tottakai rahaakin tärkeämpää. Valitettavasti laskuja ei voi vielä maksaa läheisyyden tunteella ja ilman laskuja on lähes mahdotonta elää. Niinpä joskus joudumme kierteeseen että ei tunnu onnelliselta elää läheisten kanssa kun on niin kovat paineet rahattomuudesta. Ja sitten kun on paine tehdä rahaa, ei ehdi tai jaksa panostaa läheisiin, eikä edes kunnolla siihen työntekoon millä sitä rahaa pitäisi tehdä. Kierre on todellinen ja jännite käsin kosketeltava. Tätä ei pysty ymmärtämään ne, joilla ei koskaan ole ollut vastaavia ongelmia. Yrittäjäkentällä varsinkin tässäkohtaa tarvitaan paljon toisenkin päätä ja olkapäätä, ideoita eteenpäin menemiseen ja jaksamiseen.

Rahasta puhuminen ei saa myöskään tabu - helpottaa kun lasten kanssa keskustellaan mistä rahaa tulee ja mihin se menee. Kuka maksaa koulut, kuka opettajien palkat, kuka kustantaa tiet, taksit, uimahallit, kirjastot jne. Jos haluaa iPodin on sen eteen tehtävä töitä, jos haluaa luokkaretkelle, on senkin kustannukset tehtävä jonkinlaisella työllä. Kun oppii jo lapsena, ettei ilmaista rahaa ole vaan töitä on tehtävä, ei ole aikuisena niin hankalaa sopeutua maailman menoon. Ja ennenkaikkea, että ymmärtää mistä raha tulee ja mihin se menee. Ei se ole niin vaikeata. Vaatii vain vähän ajattelua!