Normi eloa astmasta huolimatta

Huhhhei. Aikaa on taas vierähtänyt edellisestä kirjoituksesta. Paljon olisi sanottavaa, vaan ei tahdo olla aikaa kirjoittaa kaikkea. No, pari kirjaakin tuossa työnalla. Ensimmäinen ilmestymässä kesän alussa. Kirjat ovat molemmat busineskirjoja. Täällä yksityispuolella kirjoittelen toistaiseksi vain tätä blogia silloin tällöin. Ainiin, paitsi että yksi tarinani sieltä "entisestä elämästä" on julkaistu Ilona Pietiläisen kirjoittamassa ja Docendon julkaisemassa kirjassa Kokonainen.

Kirjasta myöhemin ehkä lisää - tai käy ostamassa kirja täältä.

Kirjan tarina liittyy vuosien takaisiin tapahtumiin, miten selviydyin, miten minusta tuli minä.

Mutta astmasta meinasin tänään pari sanaa kirjoittaa. Nyt kun aikaa diagnoosista on jo toista vuotta ja pahin järkytys on poissa, voin todeta että elämä jatkuu. Ei voi sanoa, että niinkuin ennekin, mutta kaikkeen tottuu, kaiken kanssa oppii elämään. Minusta on nyt vain tullut ison reseptikasan kanssa liikkuva "sairastaja".

En voi kieltää, etteikö toisinaan kävisi mielessä MIKSI? Luonteeseeni kuitenkin kuuluu, ettei tapahtuneille voi mitään, vaan eteenpäin on mentävä ja elettävä sen mukaan mitä mahdollista. 

Lääkitykset ovat kutakuinkin kohdallaan ja lähes normaalina arki juoksee. Joskin aina on muistettava ettei ilman avaavaa lääkettä, "piippua", pidä lähteä minnekään. Myös allergialääkkeet on hyvä pitää matkassa, mikäli sattuu menemään tilaan jossa on sisäilman kanssa ongelmia tai sattuu olemaan muuta hengitystä piinaavaa haastetta matkalla. 

Alussa muutaman kerran apteekissa meinasi itku tulla kun reseptikasan kanssa tiskillä mietin mitäs lääkkeitä tänään otetaan. Tietoisena siitä, ettei tämä lääkeshow tule ihan lähivuosina loppumaan. Enää ei sureta - se on vain osa elämää jatkossa. 

En ole halunnut tehdä sairaudestani sen isompaa numeroa. Vaikka siitä kirjoitankin, kirjoitan siksi, että lukijat ja muut tiedon etsijät saisivat tukea ja apua arkeensä. 

Toki toisinaan joudun kertomaan asiakkailleni tai yhteistyötahoille astmastani, kun köhiskelen jatkuvasti ja nenä vuotaa. Ne, jotka eivät astmaa tunne - luulevat herkästi, että onpas tuolla paha köhä. Astmaatikolla kun nenä vuotaa ja köhittää vähän väliä, pienistäkin jutuista. Ja näin keväällä etenkin oikein extrana. 

Lääkäri kyselee aina tavatessamme, että olenkos puhallellut lukemia. Harvoin olen. En ole vielä keksinyt miksi niin pitäisi yhtenään tehdä. Olen omalla kohdallani tehnyt päätöksen, että jos olo tuntuu heikommalta, tsekkaan sitten mikä on tilanne ja pohdin lääkityksiäni sitten sen perusteella. Kyllä sen sitten tuntee kun joku ei ole kohdallaan, kun ei voi hyvin. En vain jaksa ottaa tästä elämää suurempaa juttua. Päivät kulkevat muutoin normaaliin tahtiin, lääkettä otetaan silloin kuin tarvitaan. 

Ystävältäni sain hyvän ohjeen, että ennen liikutansuorituksia kannattaa ottaa piipusta muutamankin kerran niin jaksaa sitten paremmin liikkua. Tämä on ollut hyvä neuvo. En ole niitä jotka lukevat toisten sairaskertomuksia tai lääkärikirjoja mitä pitää varoa ja mitä ei saa ja mitä saa tehdä. Luen sitten jos jokin tuntuu olevan pielessä. En halua rajoittaa elämääni rajoittamalla kaikkea. 

Teflonpannut lähtivät vuoden vaihteen jälkeen roskiin ja tilalle tulivat keraamiset pannut ihan TV-Shopista (!!! - koskaan ennen en ole sieltä tilannut, mutta tämä todella kannatti). Nyt ei yskitä aina ruokaa laittaessa.  Tämänkin halusin kokeilla ensin itse. Helpompi on tehdä päätöksiä kun tietää mikä toimii ja mikä ei. Mille on herkistynyt ja mille ei. Kaikki astmaatikot kun eivät oireile läheskään samoille asioille. Esimerkiksi pöly ja hiuslakka eivät juurikaan vaikuta minuun, luojan kiitos ;) Jouluna meillä oli kuusi ja hyasintteja. Lasten iloksi - vietiin ne sitten pois kun ei enää hyvälle tuntunut. 

Minun kohdalla home on pahin. Naama kuumenee, korvat menevät punaiseksi ja yskiminen alkaa n. 20 min päästä viimeistään. Lima nousee nieluun ja metallimaistuu suussa, tunnin päästä ääni alkaa reistailla. Näitä juttuja ei voi näytellä - eivätkä ne voi olla edes kuviteltuja, vaikka joskus niin toivoisinkin. Minähän olen terve. Välillä herkistymisen ja sairastumisen on jo melkein unohtanut. Kun ei joudu heikkoihin tiloihin menemään, ei oireiluja ole juuri ollenkaan. 

Lääkäriltäni kysyin, pitääkö minun välttää näitä tiloja. Kun joudun kuitenkin aika-ajoin käymään asiakkaiden ja yhteistyötahojen tiloissa, joissa on ongelmia. Lääkärini sanoi että ei ole haittaa, kunhan ei oleskele tiloissa jatkuvasti. Troppia naamaan vaan ennen tiloihin menoa, jos tietää ongelmia olevan. 

Hiihtolomalla käväisimme perheen kera Tallinnassa, iso pussi lääkkeitä mukana tottakai. Eihän koskaan voi tietää millainen hotelli/hostelli osuu kohdalle. Ja onneksi otinkin kasan troppeja mukaan, sillä melkoisen heikkohan tämän majapaikkamme kunto olikin. 10 min ja tunsin metallisen maun kielenpäällä ja kurkun kuristuksen yskimiskohtauksineen. No, reissusta selvittiin kun käytiin vain nukkumassa majapaikassa ja vedin kunnolla troppeja poskeen. Ei siitä sen isompaa juttua - toki se vähän matkatunnelmaa latisti, mutta oppia tämäkin =)

Kokonaisuudessa olen kovin huolissani home-asioista yleisesti, siis valtakunnallisesti. Meillä on tämän kanssa käsissämme melkoinen ongelma. Asiaa vähätellään edelleenkin monessa paikassa. Ongelmana on se, ettei ihmisestä oikein vieläkään kunnolla tiedetä mitä tutkitaan, rakennuksista puhumattakaan. Rakennuksia pyritään kyllä korjaamaan, mutta niin monessa saneeratussa paikassa käyneenä voin sanoa, että home on ja pysyy. Vain totaalinen uudelleen rakentaminen poistaa homeet.  Se on pyöveli semmonen veikkonen, ei kiva. 

Keskeisin ongelma näissä asioissa on huolto. Jos rakennetaan jotain, siitä on pidettävä hirmuisen hyvää huolta, koko ajan. Ongelmana on vain se, ettei ketään kiinnosta. "Ei oo mun päänsärky". Vaan eräänä päivänäpä tämä on aika monen päänsärky - on jo nyt. 

Minä kuulen milloin ihminen yskii astmaattisesti - haistan homeen - reagoin homeeseen - huomaan väsyneen ihmisen, vaikka kaiken pitäisi olla hyvin. Kaikille tätä vain ei voi sanoa. Asia on arka, mutta onneksi muuttumassa. 

Monesti väsymykseen ja pikku (!)  yskään yritetään löytää syytä muualta. "Onhan flunssa-aika" - "en vain ole liikkunut" - "vitamiinit syömättä" - "stressiä" - "liikaa töitä"... jne. 

Vika ei välttämättä ole sinussa. Jos epäilet sisäilmajuttuja, huomioi paikkoja missä voit heikommin. Jos vaihdat paikkaa, paraneeko olosi?

Ei ole helppoja asioita, mutta tärkeintä on saada itsensä kuntoon. Vähättelyyn ei ole varaa, eikä peittelyyn. Asioista kannattaa puhua, mutta hysteeriseksi ei kannata alkaa. Elää voi aivan perus elämää, jos niin päättää. Mukana voi olla pikkumutkia, mutta ne voi ottaa osana eloa. 

Värikästä pääsiäistä meille kaikille!

Nappula 0-asentoon

Kiirusta on pitänyt alkuvuoden, niin ettei ole ehtinyt edes kirjoittaa bloggauksia - ainakaan tänne. Nytpä siis pari riviä alkuvuodesta.

Vuosi alkoi työntouhulla, paljon tekemistä, kiirusta ja mielenkiintoisia projekteja. Uusia asiakkaita, uusia keikkoja, uusia yhteistyötahoja. Huippua.
Edellisen vuoden koitosten jälkeen tuntui, että parissa kuussa takki tyhjeni - fyysisesti lähinnä. Ennen hiihtolomaa, helmikuun lopulla oli jo kysyttävä tohtorilta että onko minussa jokin vika vai olenko vain väsynyt puurtamisesta. Nyt viikon totaalisen lomailun jälkeen arvelen olleen vain fyysistä väsähdystä. Olihan edellinen vuosi aika raakamainen ja verotti paljon fyysisiä voimavaroja.

Nappula 0-asentoon.

Olen puhunut monille yrittäjille oman päänsä nollaamisesta - enkä tarkoita humaltumista, enkä muitakaan päihdeaineita - vaan työasioiden unohtamista hetkeksi, mahdollisimman totaalisesti. Tämä vaatii opettelua, eikä yleensä onnistu ensimmäisinä yrittäjyysvuosina. Mutta tähän oppii, jos haluaa. Ja suosittelen - se kannattaa!
Sinä olet yrityksesi tärkein työkalu - jos et välillä oikeasti huili, menee työkalu epäkuntoon ja rasittuu jopa lopullisesti toimintakunnottomaksi.

Itse olen opetellut lomailuun vertauskuvan jolloin "käännän nappulan nolla-asentoon". Silloin ei työasioita mietitä, ei vastata puheluihin (jos ei nyt ihan pakon pakon pakko ole - onneksi nykyisin voi ulkoistaa myös tämän, eikä yksikään puhelu jää hoitamatta lomasta huolimatta) eikä lueta meilejä. Ei murehdita laskuista (no kannattaa ne ennen lomaa tsekata kuntoon) - ei tekemättömistä töistä eikä hoitamattomista hommista. Ollaan vaan. Viikossa saa jo huikean paljon lepoa kun koettaa olla pohtimatta edellä mainittuja asioita. Viikossa kun harvoin mikään vielä menee peruuttamattomasti pieleen. Väsyneenä et saa juuri mitään aikaan - pää ei toimi, inspiraatiot ovat hukassa ja innostuminen nollilla. Take a break!

Kuten sanoin, tätä pitää opetella. Pitää uskaltaa olla ajattelematta ja murehtimatta. Kummasti ajatukset selkiävät aika nopeastikin kun opettelee tämän nollaamisen taidon. Enkä suosittele käyttämään tähän alkoholia, ainakaan enenpää kuin yksi tai kaksi pientä rentouttavaa napsua. Pelaa, liiku, lue, lepää, käy jossain uudessa paikassa, työnnä työajatukset pois päästäsi.
Aina kun työasia pyrkii mieleesi - pyri heti ajattelemaan muuta. Opit kyllä!

Yleensä nollausaikaa tarvitaan vähintäänkin 3-4 päivää - mielellään viikko. Kukin tarvitsee erilaiset ajat, mutta mitä useammin, vaikkapa parin-kolmen kuukauden välein pystyt nollaamaan hiukan viikonloppua pidemmän ajan, alat toimia paremmin jatkossa! Ota tästä siis tapa.

Nappula 1-asentoon.

Ja sitten moottori käyntiin ja hommiin! Eikö tullutkin ideoita ja aivan uudenlainen draivi? Minulla ainakin. Lisäksi käynti Virossa Tallinnassa (oli muuten ensimmäinen Tallinnan vierailu elämässäni) perheen kera toi uudenlaista perspektiiviä elämiseen ylipäänsä.
Ja vaikka lomailu joskus vähän maksaakin, se yleensä kannattaa. Onhan se yksi investointi omaan jaksamiseen ja elämän laadun parantamiseen. Älä siis ikinä väheksy loman tarpeellisuutta - vaikka et aina matkustelisikaan kaukomaihin - huili silti jotenkin jossain. Kokemuksesta voin kertoa, että kannattaa.
Kerron tästä mielelläni lisää vaikkapa sparrauksen merkeissä, jos jäit pohtimaan miten tämän voisi tehdä.
Antoisaa maaliskuuta sinulle!

Huh mikä vuosi!

Se oli vuosi 2013... se oli tapahtumien vuosi...

Vaikka olenkin yltiö-optimisti, silti joskus pännii - minuakin ;)

Vuosi sitten en oikein uskonut, että näistä kaikista mullistuksista selvittäisi. Mutta jälleen kerran tuli todistettua se, että kaikkesta voi selvitä kun vaan puree hampaansa yhteen ja päättää niin. Ei ole ollut helppoa ja on vaatinut todella paljon sisua ja tahtoa. Välillä oli pistettävä silmät kiinni, puristettava nenästä ja sukellettava - tietämättä tuleeko pohja, josta ponnistaa taas pintaan, vastaan koskaan. Pohja tuli, se oli tällä kertaa todella syvällä ja kesti jonkun tovin, että jaksoi taas ponkaista pintaa kohti. On sanottava, että kyllä kieltämättä välillä kävi mielessä luovuttaminen. Mutta eihän se sovi minun kuvioihin, ei ole koskaan sopinut - eikä sopinut nytkään. Nyt voin taputtaa itseäni olalle ja sanoa ääneen: selvisin hengissä ja entistäkin ehompana!

Kun joutuu elämässään traagisten tai muuten vain kohtalaisen katastrofaalisen tapahtuman keskipisteeseen sitä tuppaa joko heittämään hanskat kokonaan tiskiin tai kasvamaan ihmisenä henkisesti mahdottoman vahvaksi.
Minulle tämä oli elämäni toinen suuri selviytymistarina.

Lyhyesti siitä mitä tapahtui: Vakava sairastuminen, syynä sisäilmaongelmat entisissä toimitiloissa.Taistelua tervehtymisestä, taistelua sopimuksista, taistelua taloudellisesti, taistelua jaksamisesta, niin kotona kuin töissäkin. Lääkäreitä, juristeja, reseptejä, sparraajia, apuja, neuvoja, neuvottomuutta, väsymystä, turhautumista, parisuhteen haasteita, perheen haasteita, työ haasteita, itkuja, nauruja, oppia, sopimisia... lopulta onnistumisia.

Vuoden sovittelujen, säätöjen, lääkäreissä juoksujen ja asioiden ja talouden elvyttämisen lopputulemana on entistäkin parempi tulevaisuus, kaikesta huolimatta. Nahka on jälleen paksumpi, vaikka kroppaa joudunkin vuosia lääkitsemään, mutten anna sen vaikuttaa. Sopimukset on saatu kirjoihin ja kansiin, uutta on sitä myöten saatu kehitettyä ja vanhasta irtauduttu.

Oppia... paljon oppia. Miten selvitä pienyrittäjänä tästä kaikesta? Pala kerrallaan, päivä kerrallaan.
Olen saanut paljon ammennettavaa vastaaviin tilanteisiin toisille yrittäjille annettavaksi. Vaikeimman kautta, mutta oman kokemuksen kautta. Tiedän miten eteenpäin pääsee, jos vain haluaa.

Oma tahto on se keskeisin asia. Kukaan ei tule nostamaan sinua suosta, jos et päätä itse sieltä nousta. Apuja tarvitaan ja niitä kannattaa ottaa vastaan ja pyytääkin. Mutta oma tahto on tärkein. Velttoa tyyppiä ei kukaan jaksa perässään vetää.

On saatava välillä purkaa surunsa ja turhautumisensa jollekin, niin hyvät kuin pahatkin.
Ja jälleen kerran olen huomannut, että selviytymiskeinoista paras on se, että saa kerrasta toiseen "oksentaa" kaiken pihalle jollekin tai joillekin luotettaville ihmisille. Niin livenä kuin sähköisestikin chattaillen. Silloin kun oksentamisen aika on pahiten käsillä.

Vuonna 2014 keskityn entistä enemmän yritykseeni Redesan Oy:öön ja Yrittäjän Kumppanitalon kehittämiseen. Jokusen hallituspaikankin jätin pois, mutta eihän sitä nyt harrastuksista kaikista luovuta - etenkin kun yrittäjyyteen liittyvät luottamustehtävät sekä edustamiset vievät samalla yritykseni ja toisten yrittäjien asioita eteenpäin. Sehän se on mun juttu!

No, nyt joku pohtii että mites perhe? Perhe on toki aina tärkein. Perhe menee edelleen kaiken edelle ja yrittäjyys mahdollistaa asioiden yhdistämisen lähes omaan tahtiin, vaikka tämä seikka on samalla ihanaa niin myös välillä kamalaa. Täytyy vain osata elää hetkessä, et voi tietää mitä huominen tuo tullessaan. Päätät vain selvitä jollain keinoilla, kävi miten kävi. Verkostojen avulla ja perheen tuella.

Siitä on yrittäminen tehty. Mahdottomasti mahdollisuuksia, mutkista huolimatta. Kasvua, monenmoista.