On taas tovi vierähtänyt kiireiden keskellä.
Töistä tultua lueskelin vasta ilmestynyttä Endofiini lehteä. Lehti on Endometrioosi yhdistyksen jäsenlehti. Mikä endometrioosi sitten on, tiedätkö sinä?
Ote endometrioosiyhdistyksen sivulta:
"Endometrioosia eli kohdun limakalvon pesäkesirottumatautia sairastaa arviolta joka viides suomalainen nainen. Kyseessä on sen yleisyydestä huolimatta erittäin huonosti tunnettu sairaus. Hyvin monelle sairaus aiheuttaa kovaa kipua, erilaisia kudosvaurioita sekä lapsettomuutta. Sairaus on krooninen, joten oireita voidaan vain osittain lievittää kirurgisesti ja/tai lääkehoidolla."
Itsellä tauti todettiin vuonna 1998. Tätä ennen oli sanottu vain että kuukautiskipuja, ota tyttö buranaa. Koulussa vähäteltiin: menkka kivut kuuluu asiaan, kaikilla!
Sitä luuli että 2vk kivut ja vuodot on siis ihan normaalia. Onpa kurja elämä tiedossa tämän valossa... vaivaiset 40-50 vuotta siis vain. Jep.
Vuonna -98 tutkimuksiin mennessä eräs lääkäri hoki vain että tee lapsia, tee lapsia. Sillä se paranee. Noh, hoidoksi leikaavalta lääkäriltä sainkin: Tee lapsia. Tosin ystävälliseen sävyyn: "Jos meinaa, olisi ne tehtävä nyt". Olin tuolloin vasta 21 vuotias. Muistan vieläkin ne kuvat joita lääkäri mahastani näytti, kertoi ettei ole koskaan tavannut näin paljon kiinnikkeitä näin nuorella ihmisellä.
Mutta, lapsia tuli, kohtalaisen helposti. Ja tässä suhteessa olen hiukan erilainen endometrioosi potilas. Uskon että syynä on suurimmalta osalta se että olin liikkeellä aika nuorena. Nykysynnyttäjän keski-ikä kun on jo kolmenkympin tienoilla, on tauti jo tuolloin mahdollisesti hyvinkin pahana ja lasten teko huomattavasti vaikeampaa.
Joskus, kun puhun ihmisten kanssa, tunnen että minun pitäisi pitää suuni kiinni, koska sain lapset.
Minulla on silti tauti. Vaikka joidenki mielestä se on vain paha silloin kun ei saa lapsia. Näin ei ole, aina.
Lastenteko ei sairauttani parantanut, päinvastoin, pahensi. Viimeksi tänään kävin lääkäriltä kyselemessä että miksi tuntuu siltä että suolet pyrkii kylkiluiden päälle. No, johtunee endometrioosista ja hurjasta määrästä kiinnikkeitä. Eikä oikein mitään voi niin kauan kuin ei ole mitään ylimääräisiä kipuja tai oireita.
Tauti on ja jyllää, koskaan ei tiedä millainen seuraava vuosi on. Nyt aika hyvin hallussa kipujen suhteen oikealla hoidolla. Mutta miten ensivuonna. Minun endoani ei ensimmäisenä lähdetä leikkaamaan, pesäkkeen hankalan paikan vuoksi.
Voin elää kutakuinkin normaalia elämää, mutta aina se on mielessä, entä jos...
Endometrioosia vähätellään edelleen, yleislääkäreillä ja kouluterkkareilla ei ole tarpeeksi tietoa, vaikka tauti on hyvin yleinen ja kohtalaisen helposti tunnistettavissa. Ei tarvitsis kymmentä vuotta tuskineen nuorena olla kun voisi saada oikeita lääkkeitä ja hoitoja.
Siksi kirjoitan tästä nyt. Asioista pitää puhua, enemmän. Tiedättehän, kuten olen puhunut muistakin vaikeistan asioista. Ei tämä ole sen kummempi.
Facobookista löytyy myös vertaisryhmä, joten jos tuntuu, liity mukaan. Tämä ei ole tarttuva tauti, mutta periytyvä on.
Kivuttomia päiviä ja rakastettuja hetkiä kaikille.
maanantai 25. lokakuuta 2010
sunnuntai 26. syyskuuta 2010
Sunnuntaina ajatellaan töitä...?!
On kaunis syksyinen sunnuntai aamupäivä. Yrittäjällä siis perinteinen siivouspäivä kotona, päivä jolloin saa kulkea aamutakissa koko päivän järjestellen nurkkia, voidakseen taas huomenna sännätä työnsykkeeseen. Jonkun on ehkä vaikea uskoa, mutta pidän tästä kaikesta.
Lasten iloa, naurua, väriä, syysiltoja, vesisateita, kotona oloa = Rakkautta.
Hypätäänpä hetkeksi huomiseen:
Minulla on pitkän aikaa ollut tarpeen saada apukädet toimistolleni. Mutta en ole löytänyt edelleenkään turvallista ratkaisua. Kuten jo aiemmin olen kirjoittanut, työntekijän palkkaaminen on tässä maassa aivan liian kallista ja pykälöityä. Tähän pitäisi saada muutosta ja pian, jotta työllisyys ihan oikeasti lähtisi nousuun. Valitettavasti en usko tämän hetkisiin työllisyyden parannusprojekteihin, ei niillä pitkäkestoisia tuloksia tehdä, ei.
Leikitäänpä hetki. (HUOM: ei heikko hermoisille, tämä on karrigoitua)
Aloitetaan ihan puhtaalta pöydältä.
Poistetaan työnantajan TyEl ja sotu maksut. Jokainen vastaa elämänsä kustannuksista henkilökohtaisesti miten parhaaksi näkee - opittaisi ajattelemaa itse: Mihin raha menee ja mistä se tulee.
Valtion tai kuntien ei tarvitse ajatella ja tehdä yksilön puolesta ratkaisuja. Raha ei tule ilmaiseksi mistään. Ei edes yrityksille, työtä tehdään niskalimassa ja kaikesta maksetaan niskalimassa. (Siltikin mielestäni yrittäminen on paras tapa työllistää itsensä, vaikkakin muutettavia asioita yrittämisessä on, vaikutetaan niihin yhdessä!)
Jokainen yritys voi itse määritellä työntekijälleen palkan työntekijän kyvykkyyden mukaan. Myös työsuhteen pelisäännöt määritellään yrityksissä, ei järjestöissä.
Toimeentulotukia saisi vain tekemällä jotain yhteishyödyllistä työtä, ei sohvalla makaamalla.
Miksi?
Etenkin pienyrittäjän ensimmäisten työntekijöiden palkkaaminen helpottuisi, kun ei tarvitisi pelätä sairaus- tai äitiyslomia, etenkin naisvaltaisella alalla. Valitettavaa, mutta totta.
Lomarahat säästetään omalla työllä tehdystä rahasta, näinhän yrittäjätkin tekevät.
Aloituspalkka sovitaan yhdessä työntekijän kanssa ja sitä korotetaan aina kun työtehtävät alkavat sujua odotetulla tavalla.
Lopetaan leikki tähän tällä kertaa.
... Mutta jäädään miettimään.
Asiat eivät tokikaan ole niin yksinkertaisia. Yrittäjänä ja suurperheen äitinä olen oppinut että joskus on parempi pistää pöytä puhtaaksi ja aloittaa suunnittelu alusta kuin yrittää rakentaa vanhalle pohjalle toimivaa systeemiä. Yleensä se ei onnistu.
Pitää olla innovatiivisuutta, rohkeutta ja innostusta!
Tämmöisiä painavia juttuja sunnuntaina ratoksi pohdiskellen ja toivoen että näistä voitaisi ihan oikeasti keskustella myös naamakkain, ei riidellen, vaan pohtien. Mitä nyt olisi tehtävä? Kuka uskaltaa ensin?
Lasten iloa, naurua, väriä, syysiltoja, vesisateita, kotona oloa = Rakkautta.
Hypätäänpä hetkeksi huomiseen:
Minulla on pitkän aikaa ollut tarpeen saada apukädet toimistolleni. Mutta en ole löytänyt edelleenkään turvallista ratkaisua. Kuten jo aiemmin olen kirjoittanut, työntekijän palkkaaminen on tässä maassa aivan liian kallista ja pykälöityä. Tähän pitäisi saada muutosta ja pian, jotta työllisyys ihan oikeasti lähtisi nousuun. Valitettavasti en usko tämän hetkisiin työllisyyden parannusprojekteihin, ei niillä pitkäkestoisia tuloksia tehdä, ei.
Leikitäänpä hetki. (HUOM: ei heikko hermoisille, tämä on karrigoitua)
Aloitetaan ihan puhtaalta pöydältä.
Poistetaan työnantajan TyEl ja sotu maksut. Jokainen vastaa elämänsä kustannuksista henkilökohtaisesti miten parhaaksi näkee - opittaisi ajattelemaa itse: Mihin raha menee ja mistä se tulee.
Valtion tai kuntien ei tarvitse ajatella ja tehdä yksilön puolesta ratkaisuja. Raha ei tule ilmaiseksi mistään. Ei edes yrityksille, työtä tehdään niskalimassa ja kaikesta maksetaan niskalimassa. (Siltikin mielestäni yrittäminen on paras tapa työllistää itsensä, vaikkakin muutettavia asioita yrittämisessä on, vaikutetaan niihin yhdessä!)
Jokainen yritys voi itse määritellä työntekijälleen palkan työntekijän kyvykkyyden mukaan. Myös työsuhteen pelisäännöt määritellään yrityksissä, ei järjestöissä.
Toimeentulotukia saisi vain tekemällä jotain yhteishyödyllistä työtä, ei sohvalla makaamalla.
Miksi?
Etenkin pienyrittäjän ensimmäisten työntekijöiden palkkaaminen helpottuisi, kun ei tarvitisi pelätä sairaus- tai äitiyslomia, etenkin naisvaltaisella alalla. Valitettavaa, mutta totta.
Lomarahat säästetään omalla työllä tehdystä rahasta, näinhän yrittäjätkin tekevät.
Aloituspalkka sovitaan yhdessä työntekijän kanssa ja sitä korotetaan aina kun työtehtävät alkavat sujua odotetulla tavalla.
Lopetaan leikki tähän tällä kertaa.
... Mutta jäädään miettimään.
Asiat eivät tokikaan ole niin yksinkertaisia. Yrittäjänä ja suurperheen äitinä olen oppinut että joskus on parempi pistää pöytä puhtaaksi ja aloittaa suunnittelu alusta kuin yrittää rakentaa vanhalle pohjalle toimivaa systeemiä. Yleensä se ei onnistu.
Pitää olla innovatiivisuutta, rohkeutta ja innostusta!
Tämmöisiä painavia juttuja sunnuntaina ratoksi pohdiskellen ja toivoen että näistä voitaisi ihan oikeasti keskustella myös naamakkain, ei riidellen, vaan pohtien. Mitä nyt olisi tehtävä? Kuka uskaltaa ensin?
keskiviikko 22. syyskuuta 2010
Ylämäki alamäki... yhteisöllisyys kantaa
Yhdessä yrittäen:
Alkukuun porskuttelin messujen huiskeessa aamusta iltaan, kolme viikkoa putkeen... Nyt sitten tuntuukin oudolle kun on illat vapaana. :O
Tosi ihanaa toki on olla perheen parissa, vaikka ihanaa on välillä oikein kunnolla rutistaakin työn merkeissä. Vieläpä kun saa tehdä työtä josta tykkää.
Tässä parina päivänä olen miettinyt jälleen elämän ylä- ja alamäkiä. Yhtenä päivänä menee lujaa ja toisena vähemmän lujaa. Miten sitä jaksaa?
No, toiset hyvin ja toiset huonosti, riippuu varmasti vain ja ainoastaan omasta asenteesta elämään ja elämässä tapahtuviin seikkoihin, sillä juuri mitään et voi ennustaa etukäteen.
Itselleni haasteet ovat tuoneet aina lisää virtaa. Ehkäpä otan joskus liikaakin haasteita, mutta lähes aina hoidan ne myös. Ja jos en pysty hoitamaan, kerron senkin, joku muu voi hoitaa. Eikä näin ole tokikaan aina ollut, tähän olen oppinut, kasvanut ihmisenä. Epäonnistuminen ei ole heikkoutta, se on oppia. Yrittämättömyys on heikkoutta - Pahinta sellaista!
En ole koskaan kokenut vaikeaksi kysyä jotain, en edes niitä kuuluisia tyhmiä kysymyksiä. Niinpä rohkaisen myös muita tekemään. Tyhmiä kysymyksiä kun _ei_ ole.
Toimittuani erilaisissa yhteisöissä olen saanut kokea yhteisön voiman. Kun jollakulla on vaikeaa, yhteisö tulee apuun - kun vain avaa suunsa ja kertoo mikä murhe painaa.
Kun on iloinen, yhteisö iloitsee kanssasi - kunhan vain kerrot ilosta ääneen.
Kun olet täynnä kysymyksiä ja luulet ettei vastauksia ole olemassa - avaa suusi yhteisölle, sillä jollakin on melko varmasti vastaus tai ainakin hän tietää mistä kannattaa lähteä etsimään.
Mikä on Sinun yhteisösi? Harrastuksen, työn, opiskelun, ihastuksen vai jopa perinteen myötä? Pelkkä kuuluminen ei auta, lähde mukaan toimintaan. Haistele yhteisön tuulia ja huomaat miten innostuksesi kasvaa. Saat varmasti paljon ja varmasti myös annat huomaamattasi paljon. Enkä tarkoita rahaa, vaan henkistä pääomaa. Sitä ei voi rahassa mitata, koskaan.
Kysy! Ihmettele! Keskustele! - KIK ;)
Alkukuun porskuttelin messujen huiskeessa aamusta iltaan, kolme viikkoa putkeen... Nyt sitten tuntuukin oudolle kun on illat vapaana. :O
Tosi ihanaa toki on olla perheen parissa, vaikka ihanaa on välillä oikein kunnolla rutistaakin työn merkeissä. Vieläpä kun saa tehdä työtä josta tykkää.
Tässä parina päivänä olen miettinyt jälleen elämän ylä- ja alamäkiä. Yhtenä päivänä menee lujaa ja toisena vähemmän lujaa. Miten sitä jaksaa?
No, toiset hyvin ja toiset huonosti, riippuu varmasti vain ja ainoastaan omasta asenteesta elämään ja elämässä tapahtuviin seikkoihin, sillä juuri mitään et voi ennustaa etukäteen.
Itselleni haasteet ovat tuoneet aina lisää virtaa. Ehkäpä otan joskus liikaakin haasteita, mutta lähes aina hoidan ne myös. Ja jos en pysty hoitamaan, kerron senkin, joku muu voi hoitaa. Eikä näin ole tokikaan aina ollut, tähän olen oppinut, kasvanut ihmisenä. Epäonnistuminen ei ole heikkoutta, se on oppia. Yrittämättömyys on heikkoutta - Pahinta sellaista!
En ole koskaan kokenut vaikeaksi kysyä jotain, en edes niitä kuuluisia tyhmiä kysymyksiä. Niinpä rohkaisen myös muita tekemään. Tyhmiä kysymyksiä kun _ei_ ole.
Toimittuani erilaisissa yhteisöissä olen saanut kokea yhteisön voiman. Kun jollakulla on vaikeaa, yhteisö tulee apuun - kun vain avaa suunsa ja kertoo mikä murhe painaa.
Kun on iloinen, yhteisö iloitsee kanssasi - kunhan vain kerrot ilosta ääneen.
Kun olet täynnä kysymyksiä ja luulet ettei vastauksia ole olemassa - avaa suusi yhteisölle, sillä jollakin on melko varmasti vastaus tai ainakin hän tietää mistä kannattaa lähteä etsimään.
Mikä on Sinun yhteisösi? Harrastuksen, työn, opiskelun, ihastuksen vai jopa perinteen myötä? Pelkkä kuuluminen ei auta, lähde mukaan toimintaan. Haistele yhteisön tuulia ja huomaat miten innostuksesi kasvaa. Saat varmasti paljon ja varmasti myös annat huomaamattasi paljon. Enkä tarkoita rahaa, vaan henkistä pääomaa. Sitä ei voi rahassa mitata, koskaan.
Kysy! Ihmettele! Keskustele! - KIK ;)
lauantai 4. syyskuuta 2010
Messujen huiskeessa
Onpas tovi vierähtänyt edellisestä blogitekstistä :O
Hieman ollunna huisketta - virtaa kun tuli hyvin huilatulla kesälomalla ladattua pattereihin, niin nyt sitä jaksaa!
Hämmästyin, kun olen kuullut monen sanovan että enkö lepää koskaan. Vaikka käytännössä koko kesä, juhannukselta elokuun alkuun olin käytännössä täysin töitä tekemättä. Hoidin vain pakolliset asiat, mistä yksityisyrittäjä ei ainakaan ilman suuria summia pääse eroon.
Ehkäpä "ei-yrittäjä"-ihminen kokee yrityksen laskujen maksut tai tilausten käsittelemiset lomailun pettämisenä. Vaan ei, lomaa on silloin kun saa olla perheen kera, vaikka kävisikin töissä tyhjentämässä laskut postilaatikosta. Lomalla ei muutoin ajatella töitä - ja arvatkaas, minäkään en ajatellut! Ihan oikeasti. Vasta elokuun alussa aloin kirjoittaa paperille ylös asioita, mitä syksyllä olisi hyvä tehdä.
Ja nyt olenkin alkanut toteuttaa strategioitani. Ja tuntuu hyvältä!
Tässä huomasi helposti sen mitä tekstillä ei aina saa välitettyä vaikka kuinka yrittää. Että lomailin - ja latauduin. Olen hyvin tyytyväinen itseeni, että annoin itselleni luvan vain olla. Nyt olen taas Duracel ;)
Eilen seisottiin Sipa-yrittäjän, jälleenmyyjien sekä parin harjoittelijan kanssa vesisateessa ja melkoisessa tuiverruksessa jakamassa EveLace tietoutta kävelykadulla. Erilaista!
Tänään sää olikin onneksi hyvä ja ihmisiä oli välillä ihan tungokseen asti ja ehti vähän jutellakin ihmisten kera. Tykkäsin päivästä - vaikkakin jalat olivat hiukkasen väsyneet kun pääsin kotiin laskemaan miehen Yrittäjien iltakirkkoon.
Huomenna sitten Muksu-messuillaan, otanpa aamulla muksutkin mukaan - saavat puuhata siellä ja ainahan yrittäjän lapset ovat myös mielellään työntouhussa oman jaksamisensa mukaan =) Ja oikeasti, ne tykkää siitä!
Ja nyt nostan hetkeksi jalat kattoon ja huilaan. Illalla vaihdetaan miehen kanssa kuulumisia - Ainiin! kirkkovaalit lähestyy, kannattaa siis lukea mieheni Tomin blogia myös =)
http://tomijylanki.blogspot.com/
Hieman ollunna huisketta - virtaa kun tuli hyvin huilatulla kesälomalla ladattua pattereihin, niin nyt sitä jaksaa!
Hämmästyin, kun olen kuullut monen sanovan että enkö lepää koskaan. Vaikka käytännössä koko kesä, juhannukselta elokuun alkuun olin käytännössä täysin töitä tekemättä. Hoidin vain pakolliset asiat, mistä yksityisyrittäjä ei ainakaan ilman suuria summia pääse eroon.
Ehkäpä "ei-yrittäjä"-ihminen kokee yrityksen laskujen maksut tai tilausten käsittelemiset lomailun pettämisenä. Vaan ei, lomaa on silloin kun saa olla perheen kera, vaikka kävisikin töissä tyhjentämässä laskut postilaatikosta. Lomalla ei muutoin ajatella töitä - ja arvatkaas, minäkään en ajatellut! Ihan oikeasti. Vasta elokuun alussa aloin kirjoittaa paperille ylös asioita, mitä syksyllä olisi hyvä tehdä.
Ja nyt olenkin alkanut toteuttaa strategioitani. Ja tuntuu hyvältä!
Tässä huomasi helposti sen mitä tekstillä ei aina saa välitettyä vaikka kuinka yrittää. Että lomailin - ja latauduin. Olen hyvin tyytyväinen itseeni, että annoin itselleni luvan vain olla. Nyt olen taas Duracel ;)
Eilen seisottiin Sipa-yrittäjän, jälleenmyyjien sekä parin harjoittelijan kanssa vesisateessa ja melkoisessa tuiverruksessa jakamassa EveLace tietoutta kävelykadulla. Erilaista!
Tänään sää olikin onneksi hyvä ja ihmisiä oli välillä ihan tungokseen asti ja ehti vähän jutellakin ihmisten kera. Tykkäsin päivästä - vaikkakin jalat olivat hiukkasen väsyneet kun pääsin kotiin laskemaan miehen Yrittäjien iltakirkkoon.
Huomenna sitten Muksu-messuillaan, otanpa aamulla muksutkin mukaan - saavat puuhata siellä ja ainahan yrittäjän lapset ovat myös mielellään työntouhussa oman jaksamisensa mukaan =) Ja oikeasti, ne tykkää siitä!
Ja nyt nostan hetkeksi jalat kattoon ja huilaan. Illalla vaihdetaan miehen kanssa kuulumisia - Ainiin! kirkkovaalit lähestyy, kannattaa siis lukea mieheni Tomin blogia myös =)
http://tomijylanki.blogspot.com/
tiistai 3. elokuuta 2010
Wind Of Change...
Hurjat helteet ovat onneksi ohi ja nyt jaksaa taas tehdäkin jotain. Kyllä se vain on tämmöiselle valkolaiselle ihan liikaa tuollainen +30 astetta, minulle ainakin.
Mutta se säästä ;)
Aiemmin olin huolissani terveydestäni, mutta ilokseni sekä perheeni iloksi voin kertoa, että huoli olit todennäköisesti turha. Olemme kuitenkin Tomin kanssa päättäneet, että jos oikeasti joku huolettaa, niin mennään lääkäriin ja tutkitaan. Ei tarvitse sitten jahkailla että entäs jos ja mitäs sitten.
Arkinen työrytmi palailee hiljalleen, viikon päästä viimeistään kun koulut jälleen alkavat - meilläkin kaksi jo koulutiellä :O Niko odottaa kovasti koulun alkua... Jonna ehkä hiukan vähemmän ;)
Sitä aina jossain välissä miettii että onko tässä kaikki se mitä haluaa, haluaisiko jotain muuttaa tai lisätä, tai vaikka poistaa? Tarkoitan toki tehtäviä, en ihmisiä ;)
Ja sitten tulee hetkiä jolloin pysyväksi kuviteltu asia muuttuukin... mutta onneksi olen jo ehtinyt tässä elämässä oppia sen että näin se elämä menee =) Ei enää hetkauta.
Jos tänään ei ole hyvin, ehkä huomenna on. Jos huomenna tulee mutkia matkaan, sitten edetään niiden mukaan ja koitetaan luovia oikeaan suuntaan... tai ainakin luovia.
Näin sitä pääsee eteenpäin. Aina.
Toisaalta olen sellainen ihminen että muutokset kuitenkin innostavat joltain kantilta. Uskon että niillä on kumminkin jokin tarkoitus. Ja yleensä olen huomannut että näin on ollut.
Yrityksessäni on aika tehdä loppuvuoden toimintastrategia, ehkäpä se on hyvä tehdä myös kotipuolessa. Sitähän jaksaa paremmin kun on mitä odottaa ;)
Tänään vain tämmöinen katkelma ajatuksistani... ei sen ihmeempää. Muistakaahan jutella ajatuksistanne läheistenne kanssa.
Ja tähän loppuun kuunnellaan Scorppareita ;)
YouTube - iConcerts - Scorpions - Wind Of Change (live)
Mutta se säästä ;)
Aiemmin olin huolissani terveydestäni, mutta ilokseni sekä perheeni iloksi voin kertoa, että huoli olit todennäköisesti turha. Olemme kuitenkin Tomin kanssa päättäneet, että jos oikeasti joku huolettaa, niin mennään lääkäriin ja tutkitaan. Ei tarvitse sitten jahkailla että entäs jos ja mitäs sitten.
Arkinen työrytmi palailee hiljalleen, viikon päästä viimeistään kun koulut jälleen alkavat - meilläkin kaksi jo koulutiellä :O Niko odottaa kovasti koulun alkua... Jonna ehkä hiukan vähemmän ;)
Sitä aina jossain välissä miettii että onko tässä kaikki se mitä haluaa, haluaisiko jotain muuttaa tai lisätä, tai vaikka poistaa? Tarkoitan toki tehtäviä, en ihmisiä ;)
Ja sitten tulee hetkiä jolloin pysyväksi kuviteltu asia muuttuukin... mutta onneksi olen jo ehtinyt tässä elämässä oppia sen että näin se elämä menee =) Ei enää hetkauta.
Jos tänään ei ole hyvin, ehkä huomenna on. Jos huomenna tulee mutkia matkaan, sitten edetään niiden mukaan ja koitetaan luovia oikeaan suuntaan... tai ainakin luovia.
Näin sitä pääsee eteenpäin. Aina.
Toisaalta olen sellainen ihminen että muutokset kuitenkin innostavat joltain kantilta. Uskon että niillä on kumminkin jokin tarkoitus. Ja yleensä olen huomannut että näin on ollut.
Yrityksessäni on aika tehdä loppuvuoden toimintastrategia, ehkäpä se on hyvä tehdä myös kotipuolessa. Sitähän jaksaa paremmin kun on mitä odottaa ;)
Tänään vain tämmöinen katkelma ajatuksistani... ei sen ihmeempää. Muistakaahan jutella ajatuksistanne läheistenne kanssa.
Ja tähän loppuun kuunnellaan Scorppareita ;)
YouTube - iConcerts - Scorpions - Wind Of Change (live)
lauantai 24. heinäkuuta 2010
Työn tarpeessa!?
Ennen juhannusta, loman alkaessa kirjoittelin että olen loman tarpeessa, kuten olinkin. Nyt olen ollut "lomalla" kuukauden ajan, josta reilun viikon ihan totaalisesti lomalla ja loput tekemällä töitä kotoa käsin ja välillä käynyt vain hetken toimistolla.
On tuntunut lomalta, kaikin puolin.
Nyt voin sanoa että kaipaan jo töihin :O
Annoin kuitenkin itselleni luvan olla tekemättä liikoja töitä loman ajan. Yrittäjällähän sitä olisi jatkuvasti, vaan päätin että nyt lepään. Annan ajatusten huilata ja jatkan tästä sitten loman jälkeen. Huomaankin nyt että on kannattanut. Nyt on jaksamista ja voimia - ja syksystä tuleekin entistä kiireisempi kaikkine tapahtumineen ja koulutuksineen - mutta niin sen kuuluukin. Se on sitä työnmakua.
Perheen parissa on siis oltu, lasten kanssa puuhattu, reissattu ja tehty kaikkea kivaa välillä kotia siivoillen ja laitellen. Myös parisuhde on saanut aikaa MUSE:n keikan merkeissä. Tästä on siis hyvä lähteä syksyä kohti.
Mieltä hitusen painaa vain oma terveydentila, mutta uskon että siihenkin löytyy tarvittavat ratkaisut tarpeen tullen. Tästä lisää myöhemmin.
Mitäs kaikkea syksyllä pitikään tehdä? - Kehittää WoimaVerkkoa, kehittää Keski-Suomen Yrittäjänaisia, kehittää SanWear Oy:tä (sitä omaa yritystäni) sekä järjestää erilaisia tapahtumia, kirjoitella ja olla hiukan mukana poliittisessa maailmassa, ajaa raiskaustuomio asioita....jne.
- Paljon tärkeitä ja mielenkiintoisia juttuja tiedossa siis! Jes!
On tuntunut lomalta, kaikin puolin.
Nyt voin sanoa että kaipaan jo töihin :O
Annoin kuitenkin itselleni luvan olla tekemättä liikoja töitä loman ajan. Yrittäjällähän sitä olisi jatkuvasti, vaan päätin että nyt lepään. Annan ajatusten huilata ja jatkan tästä sitten loman jälkeen. Huomaankin nyt että on kannattanut. Nyt on jaksamista ja voimia - ja syksystä tuleekin entistä kiireisempi kaikkine tapahtumineen ja koulutuksineen - mutta niin sen kuuluukin. Se on sitä työnmakua.
Perheen parissa on siis oltu, lasten kanssa puuhattu, reissattu ja tehty kaikkea kivaa välillä kotia siivoillen ja laitellen. Myös parisuhde on saanut aikaa MUSE:n keikan merkeissä. Tästä on siis hyvä lähteä syksyä kohti.
Mieltä hitusen painaa vain oma terveydentila, mutta uskon että siihenkin löytyy tarvittavat ratkaisut tarpeen tullen. Tästä lisää myöhemmin.
Mitäs kaikkea syksyllä pitikään tehdä? - Kehittää WoimaVerkkoa, kehittää Keski-Suomen Yrittäjänaisia, kehittää SanWear Oy:tä (sitä omaa yritystäni) sekä järjestää erilaisia tapahtumia, kirjoitella ja olla hiukan mukana poliittisessa maailmassa, ajaa raiskaustuomio asioita....jne.
- Paljon tärkeitä ja mielenkiintoisia juttuja tiedossa siis! Jes!
sunnuntai 4. heinäkuuta 2010
Matkalla koettua lyhyesti...
Huh hellettä...
Niin se vuoden ainoa kunnon kesäloma viikko hurahti perheen kanssa vaunuillessa pitkin Suomenmaata. Seuraavan kerran tällä yrittäjällä on kunnon loma vuoden vaihteessa joulusta vuoden vaihteeseen.
Meinasin kuitenkin heinäkuun tehdä osin kotoa käsin työt, onni on nämä läppärit ja puhelimet. Pari kertaa viikossa jos pistäytyy toimistolla niin varmaan piisaa... ja sittenkin voi ottaa lapset mukaan.
No, pari uutta tekijää aloittanee piakkoin, joten reissua tulee vähän lisää.
Kuluneesta viikosta vähän, kuten lupasin jo facebookissa.
Mehän on reissattu jo vaunuillen useita vuosia, eikä ole vielä kertaakaan sattunut auton tai vaunun kanssa äksön tilanteita (ei onneksi pahemmin henkilöillekään - jos ei mahatauteja lasketa ;).
Nyt lähtiessä oli jo tunne että jotain menee pieleen. Auto ei ole enää ihan tuliterä (kun ei sitä uutta MPV:tä ole edelleenkään tulossa markkinoille, ja muitahan en ole kelpuuttanut)... eikä tuo vaunukaan ole ihan uusinta uutta ;)
No, heti juhannuksen jälkeen lähdettiin matkaan ja hellettä piisasi.
Matkasimme ensin Savonlinnan suuntaan, tarkoituksena käydä Mekaanisen musiikin museossa mennessä Varkaudessa. Tosin, se oli juuri juhannus viikonloppuna suljettu, joten jätimme tämän seuraavaan kertaan.
Savonlinnan lähellä majailimme pari yötä Kuus-Hukkalassa ja vierailimme Olavinlinnassa yhtenä päivänä. SFC alue oli mukava ja siisti, suosittelemme.
Sitten auton nokka kohti Lahtea ja Mukkulaa (tätä leirintä aluette en suosittele etenkään lapsiperheille, ei niin mitään ja lasinsirpaleita rannassa - tämä ei olekaan SFC vaan kaupungin yleinen alue.)
No, hiukan ennen Järvenpäätä auton AC herkesi toimimasta. Ulkona lämmintä 28 astetta ja moottoritie, vaunu perässä... eikä viilenny. Samaan aikaan moottorin lämpötila nousi liian korkealle. Ajettiin hetki ja sitten P-alueelle tutkimaan missä vika. Onneksi tästä selvittiin lisäämällä vettä johonkin paistuntasäiliöön (onneksi Tomi osaa vähän konenpellinkin alla tehdä hommia ;)
Ja matka jatkui. Tämä ongelma ei vaivannut enää matkallamme. Mutta hiukan hirvitti, jos kone leviää ja mitäs sitten :O
Vaunussa huomattiin muutamia pikku kuluma vikoja myös, mutta nämä kaikki saadaan ehjättyä kotitekoisesti. Tuleepahan ehjättyä timmiksi kun vissiin piakkoin vaihdamme isompaan ;)
Lahdessa käytiin laivalla risteilemässä ja torilla syömässä jädeä. Vierailtiin myös Radio- ja TV museossa, josta lapsia ei meinannut saada pois :D Suosittelen siis tätäkin! Nostalgista ja puuhaa koko perheelle =)
Sitten pariksi päiväksi Espooseen enon talon eteen parkkiin ja Lintsille. Hellettä piisasi, mutta lintsillä hurahti yksi päivä kepeästi. Enolassa saatiin myös oikein maukkaita eväitä sekä juomia iltaisin ;)
Sitten vielä pistäydyttiin katsomassa Hankoa ja suunta kotiakohti, eli ylöpäin hivuttautumaan. Päivä varattiin ajelulle. Mennessä pysähdyttiin mm. Raaseporin linnan raunioilla.
Muutenkin meillä on tapana pysähtyä erilaisissa paikoissa ekstempore =)
Päätimme suunnata nokan Lammille Tilkunpelto SFC:lle koska muilla alueilla sillä suunnalla oli karaoke tansseja tai karavantreffejä, joista emme välitä.
Ilta oli jo pitkällä kun Forssasta kaupasta lähtiessämme jatkoimme matkaa matkan viimeiselle leirintäalueelle. Rengossa, 15km ennen Hämeenlinnaa se sitten tapahtui - Vaunusta räjähti yksi rengas... Kello oli kahdeksan illalla. (mainittakoon että leirintäalueille pääsee sisään yleensä vain 22 saakka).
Sitten vain tiensivuun ja mietttimään mitä tehdään. Vaunuissahan ei yleensä ole vararengasta, eikä siis meilläkään. Ei myöskään avainta jolla renkaan saisi irti. Siispä puhelimet käteen. Onneksi on Autoliitto ja avustavat ihmiset. Näin saimme siis Lammilta sedän apuumme. Hän myös neuvokkaana keksi mistä saamme perjantai iltana niin myöhään uuden renkaan. Pari tuntia meni tämän episodin kanssa tienposkessa mutta lopulta meillä oli uusi rengas alla ja matka jatkui. Soitimme alueelle ja meidät luvattiin laskea sisään vielä. Olimme alueella juuri klo 23.00.
Lopen uupunut sakki nukkumaan - ei tarvinnut kulkaa montaa kertaa kysellä unia :D
Tähän aamuun saakka, eli pari yötä, lepäilimmekin siis vain alueella. Emme liikkunut mihinkään.
Tilkunpelto on aivan fantastinen SFC alue, kaksi ihanaa uima-allasta, hyvä leikkipaikka, siistit huoltorakennukset, erittäin ystävälliset sekä mukavat isännät sekä pleikkareita ym mukavaa lapsille =)
Tänne menemme toisenkin kerran ja suosittelemme tätä erittäin lämpimästi muillekin Karavanaareille!
Täälläkin oli tanssit ja karaoket pe ja la iltana, mutta onneksi alue oli niin iso, ettei tämä juurikaan häirinnyt meitä.
Nyt sitten olemme viikon reissun jälkeen kotona ja kaikki hyvin. Rentoudumme ja olemme vain.
Itse teen tosiaan töitä tulevalla viikolla, mutta kotoa käsin, lomaa se on sekin =)
Mutta, yhteenvetona, nollattua tuli. Ei mietitty töitä!
Nyt vähän StarWarssia ja siideriä sekä pähkinöitä (lipsui tuo hiilarittomuus reissussa :D)
Hyvää helleviikkoa!
Niin se vuoden ainoa kunnon kesäloma viikko hurahti perheen kanssa vaunuillessa pitkin Suomenmaata. Seuraavan kerran tällä yrittäjällä on kunnon loma vuoden vaihteessa joulusta vuoden vaihteeseen.
Meinasin kuitenkin heinäkuun tehdä osin kotoa käsin työt, onni on nämä läppärit ja puhelimet. Pari kertaa viikossa jos pistäytyy toimistolla niin varmaan piisaa... ja sittenkin voi ottaa lapset mukaan.
No, pari uutta tekijää aloittanee piakkoin, joten reissua tulee vähän lisää.
Kuluneesta viikosta vähän, kuten lupasin jo facebookissa.
Mehän on reissattu jo vaunuillen useita vuosia, eikä ole vielä kertaakaan sattunut auton tai vaunun kanssa äksön tilanteita (ei onneksi pahemmin henkilöillekään - jos ei mahatauteja lasketa ;).
Nyt lähtiessä oli jo tunne että jotain menee pieleen. Auto ei ole enää ihan tuliterä (kun ei sitä uutta MPV:tä ole edelleenkään tulossa markkinoille, ja muitahan en ole kelpuuttanut)... eikä tuo vaunukaan ole ihan uusinta uutta ;)
No, heti juhannuksen jälkeen lähdettiin matkaan ja hellettä piisasi.
Matkasimme ensin Savonlinnan suuntaan, tarkoituksena käydä Mekaanisen musiikin museossa mennessä Varkaudessa. Tosin, se oli juuri juhannus viikonloppuna suljettu, joten jätimme tämän seuraavaan kertaan.
Savonlinnan lähellä majailimme pari yötä Kuus-Hukkalassa ja vierailimme Olavinlinnassa yhtenä päivänä. SFC alue oli mukava ja siisti, suosittelemme.
Sitten auton nokka kohti Lahtea ja Mukkulaa (tätä leirintä aluette en suosittele etenkään lapsiperheille, ei niin mitään ja lasinsirpaleita rannassa - tämä ei olekaan SFC vaan kaupungin yleinen alue.)
No, hiukan ennen Järvenpäätä auton AC herkesi toimimasta. Ulkona lämmintä 28 astetta ja moottoritie, vaunu perässä... eikä viilenny. Samaan aikaan moottorin lämpötila nousi liian korkealle. Ajettiin hetki ja sitten P-alueelle tutkimaan missä vika. Onneksi tästä selvittiin lisäämällä vettä johonkin paistuntasäiliöön (onneksi Tomi osaa vähän konenpellinkin alla tehdä hommia ;)
Ja matka jatkui. Tämä ongelma ei vaivannut enää matkallamme. Mutta hiukan hirvitti, jos kone leviää ja mitäs sitten :O
Vaunussa huomattiin muutamia pikku kuluma vikoja myös, mutta nämä kaikki saadaan ehjättyä kotitekoisesti. Tuleepahan ehjättyä timmiksi kun vissiin piakkoin vaihdamme isompaan ;)
Lahdessa käytiin laivalla risteilemässä ja torilla syömässä jädeä. Vierailtiin myös Radio- ja TV museossa, josta lapsia ei meinannut saada pois :D Suosittelen siis tätäkin! Nostalgista ja puuhaa koko perheelle =)
Sitten pariksi päiväksi Espooseen enon talon eteen parkkiin ja Lintsille. Hellettä piisasi, mutta lintsillä hurahti yksi päivä kepeästi. Enolassa saatiin myös oikein maukkaita eväitä sekä juomia iltaisin ;)
Sitten vielä pistäydyttiin katsomassa Hankoa ja suunta kotiakohti, eli ylöpäin hivuttautumaan. Päivä varattiin ajelulle. Mennessä pysähdyttiin mm. Raaseporin linnan raunioilla.
Muutenkin meillä on tapana pysähtyä erilaisissa paikoissa ekstempore =)
Päätimme suunnata nokan Lammille Tilkunpelto SFC:lle koska muilla alueilla sillä suunnalla oli karaoke tansseja tai karavantreffejä, joista emme välitä.
Ilta oli jo pitkällä kun Forssasta kaupasta lähtiessämme jatkoimme matkaa matkan viimeiselle leirintäalueelle. Rengossa, 15km ennen Hämeenlinnaa se sitten tapahtui - Vaunusta räjähti yksi rengas... Kello oli kahdeksan illalla. (mainittakoon että leirintäalueille pääsee sisään yleensä vain 22 saakka).
Sitten vain tiensivuun ja mietttimään mitä tehdään. Vaunuissahan ei yleensä ole vararengasta, eikä siis meilläkään. Ei myöskään avainta jolla renkaan saisi irti. Siispä puhelimet käteen. Onneksi on Autoliitto ja avustavat ihmiset. Näin saimme siis Lammilta sedän apuumme. Hän myös neuvokkaana keksi mistä saamme perjantai iltana niin myöhään uuden renkaan. Pari tuntia meni tämän episodin kanssa tienposkessa mutta lopulta meillä oli uusi rengas alla ja matka jatkui. Soitimme alueelle ja meidät luvattiin laskea sisään vielä. Olimme alueella juuri klo 23.00.
Lopen uupunut sakki nukkumaan - ei tarvinnut kulkaa montaa kertaa kysellä unia :D
Tähän aamuun saakka, eli pari yötä, lepäilimmekin siis vain alueella. Emme liikkunut mihinkään.
Tilkunpelto on aivan fantastinen SFC alue, kaksi ihanaa uima-allasta, hyvä leikkipaikka, siistit huoltorakennukset, erittäin ystävälliset sekä mukavat isännät sekä pleikkareita ym mukavaa lapsille =)
Tänne menemme toisenkin kerran ja suosittelemme tätä erittäin lämpimästi muillekin Karavanaareille!
Täälläkin oli tanssit ja karaoket pe ja la iltana, mutta onneksi alue oli niin iso, ettei tämä juurikaan häirinnyt meitä.
Nyt sitten olemme viikon reissun jälkeen kotona ja kaikki hyvin. Rentoudumme ja olemme vain.
Itse teen tosiaan töitä tulevalla viikolla, mutta kotoa käsin, lomaa se on sekin =)
Mutta, yhteenvetona, nollattua tuli. Ei mietitty töitä!
Nyt vähän StarWarssia ja siideriä sekä pähkinöitä (lipsui tuo hiilarittomuus reissussa :D)
Hyvää helleviikkoa!
maanantai 21. kesäkuuta 2010
Elämän tarkoitus
Hetkeen en ole saanut itsestäni irti tekstiä kirjoitetun muodossa.... monia lunnoksia on odottamassa loppuun jatkamista, mutta jostain syystä ne vain odottavat.
Asiaa olisi päässäni kyllä vaikka kuinka paljon! Ovatko sormeni siis hidastuneet, eivät jaksa enää kirjoittaa kaikkea mitä mietin... eikä toki tarvitsekaan.
Viimeistelenpä tässä yhden jo aiemmin aloitetun:
Miltä se tuntuu, kun löytää elämälleen tarkoituksen? Mistä sen tietää että se on tässä?
-Vatsassa nipistelee, sormia syyhyttää, silmät tuikkii ja hymy on herkässä.
... Kuulostaa samalta kuin rakastuminen. Ja niinhän sen kuuluukin.
Sitä ihan uhkuu toivoa ja mahdollisuuksia, tuntuu äärettömän hyvältä. Tahtoisi kuuluttaa sen koko maailmalle, mutta koittaa pitää enimmät mölyt mahassaan.
Näitä elämän tarkoituksia tulee elämän varrella eteen varmasti useampia eri aikakausina. Ainakin omalla kohdalla on tullut: Lapset, oma koti, työ, harrastus...
... Nyt sen tiedän mitä haluan. Haluan edistää monenlaisten asioiden eteenpäin viemistä: Seksuaalirikosten tuomioiden muuttamista inhimillisemmiksi, yrittäjyyden kuvan arvostamista, yrittäjyyden eri osa-alueiden järkevöittämistä, hyvinvoinnin ylläpitämistä, lasten turvallisuutta jne... Lupaan paukuttaa näillä asioilla, vaikken olekaan eduskuntavaaliehdokas, niin vien silti asioita eteenpäin. Näin me kaikki voimme tehdä, ei jäädä vain surkuttelemaan ja purnaamaan.
Tehdään Yhdessä Huippu Vuosi!
Asiaa olisi päässäni kyllä vaikka kuinka paljon! Ovatko sormeni siis hidastuneet, eivät jaksa enää kirjoittaa kaikkea mitä mietin... eikä toki tarvitsekaan.
Viimeistelenpä tässä yhden jo aiemmin aloitetun:
Miltä se tuntuu, kun löytää elämälleen tarkoituksen? Mistä sen tietää että se on tässä?
-Vatsassa nipistelee, sormia syyhyttää, silmät tuikkii ja hymy on herkässä.
... Kuulostaa samalta kuin rakastuminen. Ja niinhän sen kuuluukin.
Sitä ihan uhkuu toivoa ja mahdollisuuksia, tuntuu äärettömän hyvältä. Tahtoisi kuuluttaa sen koko maailmalle, mutta koittaa pitää enimmät mölyt mahassaan.
Näitä elämän tarkoituksia tulee elämän varrella eteen varmasti useampia eri aikakausina. Ainakin omalla kohdalla on tullut: Lapset, oma koti, työ, harrastus...
... Nyt sen tiedän mitä haluan. Haluan edistää monenlaisten asioiden eteenpäin viemistä: Seksuaalirikosten tuomioiden muuttamista inhimillisemmiksi, yrittäjyyden kuvan arvostamista, yrittäjyyden eri osa-alueiden järkevöittämistä, hyvinvoinnin ylläpitämistä, lasten turvallisuutta jne... Lupaan paukuttaa näillä asioilla, vaikken olekaan eduskuntavaaliehdokas, niin vien silti asioita eteenpäin. Näin me kaikki voimme tehdä, ei jäädä vain surkuttelemaan ja purnaamaan.
Tehdään Yhdessä Huippu Vuosi!
perjantai 18. kesäkuuta 2010
Loman tarpeessa?
Olen jo monta päivää (lue: monta viikkoa) aloittanut uutta blogitekstiä. Sormet vain eivät ole tahtoneet kirjoittaa mitään. Aivot eivät ole työstäneet yhtään tekstinpätkää - vain yksittäisiä sanoja. On ollut voimakkaita tunteita, iloisia ja surullisia, mutten ole normaaliin sähäkkään tapaani saanut niitä sanoiksi puettua.
Miksi?
Myönnettävä siis on, että tämä yrittäjä on loman tarpeessa. Niinkuin kuuluukin. Ihmisen kuuluu välillä "nollata" ja huilata. Ei sitä pidä väheksyä, vaikka moni (kuten itsekin monesti) meinaa tehdä.
Tiedän hyvin, että viikko asuntovaunulla perheen kera tuottaa taas niin paljon positiivista energiaa, että sormet eivät enää ehdi kirjoittaa kaikkea muistiin :D
Olen sanonut tätä samaa myös kollegoilleni sekä "alais"yrittäjilleni. Pitää antaa joskus itselleen lupa vain olla. Olla ajattelematta, olla tekemättä mitään. Ja sitten joku tulee ja potkaisee käyntiin. Niin sen kuuluu mennä =)
Näin juhannuksen alla haluaisin vielä muistuttaa, rakkaat lukijat, että pidetään huoli kavereista. Ettei ajettaisi humalassa tiellä, eikä vedessä. Huomioidaan perheen pienimmät. Koitetaan olla hukkumatta ja tappelematta. Kunnioitetaan toisiamme.
Mutta kuitenkin, nautitaan elämästä!
Aurinkoista juhannusta Sinulle.
Miksi?
Myönnettävä siis on, että tämä yrittäjä on loman tarpeessa. Niinkuin kuuluukin. Ihmisen kuuluu välillä "nollata" ja huilata. Ei sitä pidä väheksyä, vaikka moni (kuten itsekin monesti) meinaa tehdä.
Tiedän hyvin, että viikko asuntovaunulla perheen kera tuottaa taas niin paljon positiivista energiaa, että sormet eivät enää ehdi kirjoittaa kaikkea muistiin :D
Olen sanonut tätä samaa myös kollegoilleni sekä "alais"yrittäjilleni. Pitää antaa joskus itselleen lupa vain olla. Olla ajattelematta, olla tekemättä mitään. Ja sitten joku tulee ja potkaisee käyntiin. Niin sen kuuluu mennä =)
Näin juhannuksen alla haluaisin vielä muistuttaa, rakkaat lukijat, että pidetään huoli kavereista. Ettei ajettaisi humalassa tiellä, eikä vedessä. Huomioidaan perheen pienimmät. Koitetaan olla hukkumatta ja tappelematta. Kunnioitetaan toisiamme.
Mutta kuitenkin, nautitaan elämästä!
Aurinkoista juhannusta Sinulle.
sunnuntai 6. kesäkuuta 2010
Yksikin lyönti on liikaa...
Loma: Rentoutumista, lepoa, yhdessäoloa... tai ainkin pitäisi olla. Kaikilla näin ei ole. Loma onkin stressiä, pelkoa, ahdistusta.
Helposti tässä kohtaa ajattelee, että se on vain kirjoitus, harvalla niin on. Kuitenkin tosiasiassa pahaa oloa perheissä, etenkin lomien aikaan on paljon.
Koitetataan elää arkea, joka on erilainen kuin normaalisti totuttu työarkinen rytmi: lapset hoitoon, aikuiset tahoilleen töihin, illalla ruokaa, vaihdetaan pikaisesti kuulumiset, tehdään koti-askareet ja mennään nukkumaan.
Toisilla on tarkat suunnitelmat ja tiukat aikataulut - stressiä. Toisilla ei ole suunnitelmia lain, ja niitä pitäisi pikaisesti alkaa mietti - stressiä. Rahakin on ehkä tiukilla - lisää stressiä. On vapaata, toisille maistuu Kuningas Alkoholi - stressiä toiselle aikuiselle tai lapsille...
Stressaantunut tila on mitä parhain edesauttamaan pinnojen käryämistä, josta kaikki eivät osaa selvitä puhumalla ja rauhoittumalla... tulee mukaan nyrkki. Ehkä vain kerran, kerran viikossa, tai kerran lomalla. Sitten luvataan käsi raamatulla että ei enää ikinä ja anteeksi ja tuodaan kukkia. "Kun minun pinnani vähän kärähti..."
Ei se ole selitys.
Asiassa ikävintä on se, ettei uhri voi juurikaan muuttaa tekijää, vaikka moni niin ajattelee, kuten itsekin aikanaan. Tekijän olisi itse ymmärrettävä hakea apua, jos haluaa. Omasta halustaan.
Tässä kohtaa tulee varmasti lukijalle mieleen että helppohan se on kirjoittaa, kun on kaikki hyvin. Nyt on. Aina ei ole näin ollut. Kuten osa tietääkin millainen "entinen elämäni" oli (entinen elämä on sanontani edelliselle liitolle). Se alkoi ihan pienestä ja harmittomasta tavaroiden rikkomisesta... ja blogia taaksepäin lukemalla tiedät mihin se päättyi.
Olen onnellinen että olen elossa, se ei ole aina näissä tapauksissa itsestään selvää.
Puhuminen on paras lahja, millä monesta tilanteesta päsee eteenpäin. Sitä jaksan aina toitottaa, jaksakaa puhua ja jakaa asioita jonkun kanssa.
Tämän kertaisen blogin otsikko on linkki Aika Puhua kampanjaan jossa on myös Iidan ja Minnan tositarinat. Käy lukemassa.
Facebookissa myös asiaan liittyvä ryhmä : Sano EI lähisuhdeväkivallalle - liity ja vaikuta!
Pitäkää toisistanne huolta. :)
Helposti tässä kohtaa ajattelee, että se on vain kirjoitus, harvalla niin on. Kuitenkin tosiasiassa pahaa oloa perheissä, etenkin lomien aikaan on paljon.
Koitetataan elää arkea, joka on erilainen kuin normaalisti totuttu työarkinen rytmi: lapset hoitoon, aikuiset tahoilleen töihin, illalla ruokaa, vaihdetaan pikaisesti kuulumiset, tehdään koti-askareet ja mennään nukkumaan.
Toisilla on tarkat suunnitelmat ja tiukat aikataulut - stressiä. Toisilla ei ole suunnitelmia lain, ja niitä pitäisi pikaisesti alkaa mietti - stressiä. Rahakin on ehkä tiukilla - lisää stressiä. On vapaata, toisille maistuu Kuningas Alkoholi - stressiä toiselle aikuiselle tai lapsille...
Stressaantunut tila on mitä parhain edesauttamaan pinnojen käryämistä, josta kaikki eivät osaa selvitä puhumalla ja rauhoittumalla... tulee mukaan nyrkki. Ehkä vain kerran, kerran viikossa, tai kerran lomalla. Sitten luvataan käsi raamatulla että ei enää ikinä ja anteeksi ja tuodaan kukkia. "Kun minun pinnani vähän kärähti..."
Ei se ole selitys.
Asiassa ikävintä on se, ettei uhri voi juurikaan muuttaa tekijää, vaikka moni niin ajattelee, kuten itsekin aikanaan. Tekijän olisi itse ymmärrettävä hakea apua, jos haluaa. Omasta halustaan.
Tässä kohtaa tulee varmasti lukijalle mieleen että helppohan se on kirjoittaa, kun on kaikki hyvin. Nyt on. Aina ei ole näin ollut. Kuten osa tietääkin millainen "entinen elämäni" oli (entinen elämä on sanontani edelliselle liitolle). Se alkoi ihan pienestä ja harmittomasta tavaroiden rikkomisesta... ja blogia taaksepäin lukemalla tiedät mihin se päättyi.
Olen onnellinen että olen elossa, se ei ole aina näissä tapauksissa itsestään selvää.
Puhuminen on paras lahja, millä monesta tilanteesta päsee eteenpäin. Sitä jaksan aina toitottaa, jaksakaa puhua ja jakaa asioita jonkun kanssa.
Tämän kertaisen blogin otsikko on linkki Aika Puhua kampanjaan jossa on myös Iidan ja Minnan tositarinat. Käy lukemassa.
Facebookissa myös asiaan liittyvä ryhmä : Sano EI lähisuhdeväkivallalle - liity ja vaikuta!
Pitäkää toisistanne huolta. :)
sunnuntai 23. toukokuuta 2010
Jyväskylässä hyvinvointia?
Hyvinvointi käsitteenä tarkoittaa sitä että voi hyvin. Yksinkertaista - vai onko?
Hyvinvoiva lapsi on onnellinen, hyvinvoiva yritys menestyy, hyvinvoivat aikuiset jaksavat arjen aherruksessa, hyvinvoivat "aikaihmiset" jaksavat hymyillä meille sekä toisilleen...
Näin ei kuitenkaan ole ollut kaikilla Jyväskylässä asuvilla viimeaikoina. Yrittäjänä sekä perheen äitinä olen tuntenut näinäpäivinä pahoinvointia kaupungin ehdotuksen, pakottaa kaikki yksityiset perhepäivähoitajat yrittäjiksi, vuoksi.
Muutama kohta menee pieleen: Yrittäjäksi ei voi pakottaa, yksityinen perhepäivähoito ei ole liiketoimintaa, perheellä pitää olla mahdollisuuksia palkata mieleisensä lastenhoitaja niin halutessaan ja opiskelijoilla tulee olla mahdollisuus tehdä lastenhoitotyötä opiskelujensa ohella.
1.8.2010 jälkeen Jyväskylän kaupungin esityksen mukaan perhe, jossa on yksityinen lastenhoitaja, ei saisi enää palvelurahaa, mikäli hoitajalla ei ole y-tunnusta. Yksityisistä perhepäivähoitajista on nyt jo pulaa: Moni vanhempi haluaa varmasti mieluummin lapsensa hoitoon turvallisempaan ja inhimillisempään perhepäivähoitoon kuin suureen päiväkotiin. Päiväkotipaikkoja kun ei edes aina löydy omalta alueelta vaan lapset joudutaan kuljettamaan pitkienkin matkojen päähän.
Onko tämä hyvinvointia? Ei.
Vastustan jyrkästi kaupungin yksipuoleista ehdotusta. Kaupungin tulee tässäkin kohtaa kuunnella "käyttäjiä" eli meitä Jyväskyläläisiä - jotta yhdessä voisimme tehdä Jyväskylästä hyvinvointikunnan. Että täällä olisi hyvä asua ja yrittää ja voisi sanoa että tänne kannattaa muuttaa - meitä kuunnellaan.
Kuuleko Kaupunki?
Hyvinvoiva lapsi on onnellinen, hyvinvoiva yritys menestyy, hyvinvoivat aikuiset jaksavat arjen aherruksessa, hyvinvoivat "aikaihmiset" jaksavat hymyillä meille sekä toisilleen...
Näin ei kuitenkaan ole ollut kaikilla Jyväskylässä asuvilla viimeaikoina. Yrittäjänä sekä perheen äitinä olen tuntenut näinäpäivinä pahoinvointia kaupungin ehdotuksen, pakottaa kaikki yksityiset perhepäivähoitajat yrittäjiksi, vuoksi.
Muutama kohta menee pieleen: Yrittäjäksi ei voi pakottaa, yksityinen perhepäivähoito ei ole liiketoimintaa, perheellä pitää olla mahdollisuuksia palkata mieleisensä lastenhoitaja niin halutessaan ja opiskelijoilla tulee olla mahdollisuus tehdä lastenhoitotyötä opiskelujensa ohella.
1.8.2010 jälkeen Jyväskylän kaupungin esityksen mukaan perhe, jossa on yksityinen lastenhoitaja, ei saisi enää palvelurahaa, mikäli hoitajalla ei ole y-tunnusta. Yksityisistä perhepäivähoitajista on nyt jo pulaa: Moni vanhempi haluaa varmasti mieluummin lapsensa hoitoon turvallisempaan ja inhimillisempään perhepäivähoitoon kuin suureen päiväkotiin. Päiväkotipaikkoja kun ei edes aina löydy omalta alueelta vaan lapset joudutaan kuljettamaan pitkienkin matkojen päähän.
Onko tämä hyvinvointia? Ei.
Vastustan jyrkästi kaupungin yksipuoleista ehdotusta. Kaupungin tulee tässäkin kohtaa kuunnella "käyttäjiä" eli meitä Jyväskyläläisiä - jotta yhdessä voisimme tehdä Jyväskylästä hyvinvointikunnan. Että täällä olisi hyvä asua ja yrittää ja voisi sanoa että tänne kannattaa muuttaa - meitä kuunnellaan.
Kuuleko Kaupunki?
torstai 13. toukokuuta 2010
Elämä on parasta huumetta
Vapaapäivä, helatorstai siis.
Kotona puuhaamista, lepäämistä, grilliä ja muuta mukavaa perheen parissa.
Tämä tuntuu hyvälle, maistuu elämältä.
Kiireisessä työrytmissä sitä nauttii niistä hetkistä kun saa vain olla oman perheen kanssa, rennosti - ilman aikatauluja, tukka pystyssä, löysissä lökäreissä.
Arkena (ja joskus viikonloppuisinkin) sitä lähdetään kiireessä töihin, tullaan illalla takaisin (jos ei olla reissunpäällä tai muissa menoissa), vaihdetaan vaatteet, syödään, istutaan ja vaihdetaan kuulumisia perheen kanssa. Sitten mennäänkin nukkumaan, jotta taas jaksetaan aamulla nousta töihin. Sekin on elämää. On ihanaa kun saa tehdä asioita joilla on tarkoitus, tuntuu hyvälle tehdä, vaikka välillä väsyttääkin. Mutta rakastan työtäni sekä luottamustehtäviäni.
Joku voisi ajatella että ollaan erakoiduttu, kun ei kyläillä... Erakot eivät taida olla työelämässäkään keskipisteen lähellä?
Pidämme kuitenkin tärkeämpämä olla perheenä yhdessä ja onnellisia, kuin miettiä kenen luona on käyty ja kenen ei. Tämä yksi elämähän on meitä varten, ajatelkoot muut mitä vain. Tällä me elämme ja jaksamme. Ja kyllä sitä joskus on hetkiä että haluaa lähteä tontiltaan toisen tontille.
Kävin lasten kanssa katsomassa myös mitä asuntovaunullemme kuuluu talven jäljiltä: Siellähän se oli lähes valmiina matkaan. Kaapin oveen kiinnitetyssä kartassa on edellisten vuosien reittejä pitkin ihanaa Suomenmaata. Tänä kesänä viivoja tulee kaakkois-Suomen suunnalle lisää. Erakkovaunu siis starttaa taas ;)
Haluaisin tällä lyhyellä kirjoitelmalla muistuttaa teemasta - Elämä on parasta huumetta! - Sillä sitä se on. On vain itsestäsi kiinni miten nautinnollisen matkan saat aikaan. Huonoja päiviä tulee, mutta aina tulee myös huominen. On ihanaa voida mennä tuhatta ja sataa välillä ja sitten taas istua kuistilla lämpimänä kevätiltana ja katsoa lastensa puuhia omalla pihalla. Maailman paras iskä ja maailman paras äiti - kahvikupit käsissä. Sydämessä tuntuu hyvältä. Olen onnellinen.
Kotona puuhaamista, lepäämistä, grilliä ja muuta mukavaa perheen parissa.
Tämä tuntuu hyvälle, maistuu elämältä.
Kiireisessä työrytmissä sitä nauttii niistä hetkistä kun saa vain olla oman perheen kanssa, rennosti - ilman aikatauluja, tukka pystyssä, löysissä lökäreissä.
Arkena (ja joskus viikonloppuisinkin) sitä lähdetään kiireessä töihin, tullaan illalla takaisin (jos ei olla reissunpäällä tai muissa menoissa), vaihdetaan vaatteet, syödään, istutaan ja vaihdetaan kuulumisia perheen kanssa. Sitten mennäänkin nukkumaan, jotta taas jaksetaan aamulla nousta töihin. Sekin on elämää. On ihanaa kun saa tehdä asioita joilla on tarkoitus, tuntuu hyvälle tehdä, vaikka välillä väsyttääkin. Mutta rakastan työtäni sekä luottamustehtäviäni.
Joku voisi ajatella että ollaan erakoiduttu, kun ei kyläillä... Erakot eivät taida olla työelämässäkään keskipisteen lähellä?
Pidämme kuitenkin tärkeämpämä olla perheenä yhdessä ja onnellisia, kuin miettiä kenen luona on käyty ja kenen ei. Tämä yksi elämähän on meitä varten, ajatelkoot muut mitä vain. Tällä me elämme ja jaksamme. Ja kyllä sitä joskus on hetkiä että haluaa lähteä tontiltaan toisen tontille.
Kävin lasten kanssa katsomassa myös mitä asuntovaunullemme kuuluu talven jäljiltä: Siellähän se oli lähes valmiina matkaan. Kaapin oveen kiinnitetyssä kartassa on edellisten vuosien reittejä pitkin ihanaa Suomenmaata. Tänä kesänä viivoja tulee kaakkois-Suomen suunnalle lisää. Erakkovaunu siis starttaa taas ;)
Haluaisin tällä lyhyellä kirjoitelmalla muistuttaa teemasta - Elämä on parasta huumetta! - Sillä sitä se on. On vain itsestäsi kiinni miten nautinnollisen matkan saat aikaan. Huonoja päiviä tulee, mutta aina tulee myös huominen. On ihanaa voida mennä tuhatta ja sataa välillä ja sitten taas istua kuistilla lämpimänä kevätiltana ja katsoa lastensa puuhia omalla pihalla. Maailman paras iskä ja maailman paras äiti - kahvikupit käsissä. Sydämessä tuntuu hyvältä. Olen onnellinen.
maanantai 26. huhtikuuta 2010
Kuka päättää kuka lapsemme hoitaa
Tässä avoin kirjeeni, jota ei ole vielä lehdissä julkaistu, vaikka lähetetty on materiaali:
Saimme kirjeen Jyväskylän kaupungilta, Pirjo Tuosalta, lasten päivähoitopalveluyksiköstä, joka on päivätty 12.4.2010.
Kirjeessä kerrotaan että kaupunki haluaa kehittää yksityistä perhepäivähoitoa: parantaa laatua ja kehittää valvontaa. Kaupunki on kirjeen mukaan valmistelemassa perusturvalautakunnalle esitystä jonka mukaan yksityisiltä perhepäivähoitajilta edellytetään y-tunnusta 1.8.2010 alkaen. Kirjeessä kerrotaan kuinka tämä muutos helpottaisi perheitä, kun hoitaja huolehtisi itse yhteiskunnallisista velvoitteistaan (verot, eläkemaksut, vakuutukset), eikä hoitaja olisi enää työsuhteessa perheeseen. Kaupunki myös hyväksyisi perhepäivähoitajat ja hyväksymisprosessissa kiinnitettäisi huomiota hoitajan koulutukseen sekä sopivuuteen alalle.
Muutoksen toteutuessa, perheet saisivat palvelurahaa vain y-tunnuksella toimivan hoitajan kustannuksiin.
Kirjeessä annetaan ymmärtää, että on toki vaihtoehtona hakea kunnallista hoitopaikkaa kodin ulkopuolelta. Lisäksi kerrotaan mistä saa tietoa yrittäjäksi ryhtymiseen sekä hoitajan hyväksymiseen.
Ihmettelen, miksi kunnan pitää valvoa laatua, jos perhe on työnantaja? Perhehän on palkannut hoitajan juuri hänen sopivuutensa vuoksi, eikö se ole tällöin lähinnä työnantajan asia valvoa että homma toimii? Uudessa mallissa perheeltä poistuu vapaus valita lastensa hoitaja. Kaupungin hyväksyntä menettely johtaisi keskushallinnon määräämään lastenhoitajaan.
Lasten paras hoitopaikka on kuitenkin kotona, pienessä ryhmässä turvallisen hoitajan kanssa.
Edistetäänkö tällä muutoksella työllisyyttä? Yksityinen perhepäivähoidon kustannustason olisi noustava huomattavasti, jotta alalla voitaisiin toimia liiketaloudellisin periaattein. Että lastenhoitajayrittäjä saisi itselleen palkan, olisi maksut korotettava niin suuriksi, ettei normaaliperhe pysty tällaisia maksuja maksamaan. Näin yrittäjänä toimimisesta annetaan siis väärä kuva.
Kyllä valvontaan löytyy muitakin keinoja. Mitä jos kaupunki ja perhetyönantajat tekisivät yhteistyötä? Kaupunki voisi kuunnella mitä perheillä on sanottavana ja tehdä päätöksiä ja ehdotuksia sen pohjalta. Työyhteisössä näitä kutsutaan kehityskeskusteluiksi tai yhteistyöpalavereiksi.
Nuorisotyöttömyyttäkään ei ratkaista tällä keinoin, tällä mallillahan opiskelijat ja nuoret jäisivät jälleen kerran vaille niitäkin vähäisiä töitä, mitä tarjolla olisi muun muassa perheissä.
Vaikka yrittäjyyttä itse tuenkin, yrittäjyyden tulee lähteä yrittäjän omasta tahdosta, ei pakosta. Jyväskylän kaupungin tulee tarjota lastenhoitoon riittävästi vaihtoehtoja, koska lapsimäärät täällä kasvavat vuosivuodelta kaupungin kehittyessä ja kasvaessa.
... tämä ei voi mennä näin. Ei yrittäjäksi voi pakottaa - EI!
Saimme kirjeen Jyväskylän kaupungilta, Pirjo Tuosalta, lasten päivähoitopalveluyksiköstä, joka on päivätty 12.4.2010.
Kirjeessä kerrotaan että kaupunki haluaa kehittää yksityistä perhepäivähoitoa: parantaa laatua ja kehittää valvontaa. Kaupunki on kirjeen mukaan valmistelemassa perusturvalautakunnalle esitystä jonka mukaan yksityisiltä perhepäivähoitajilta edellytetään y-tunnusta 1.8.2010 alkaen. Kirjeessä kerrotaan kuinka tämä muutos helpottaisi perheitä, kun hoitaja huolehtisi itse yhteiskunnallisista velvoitteistaan (verot, eläkemaksut, vakuutukset), eikä hoitaja olisi enää työsuhteessa perheeseen. Kaupunki myös hyväksyisi perhepäivähoitajat ja hyväksymisprosessissa kiinnitettäisi huomiota hoitajan koulutukseen sekä sopivuuteen alalle.
Muutoksen toteutuessa, perheet saisivat palvelurahaa vain y-tunnuksella toimivan hoitajan kustannuksiin.
Kirjeessä annetaan ymmärtää, että on toki vaihtoehtona hakea kunnallista hoitopaikkaa kodin ulkopuolelta. Lisäksi kerrotaan mistä saa tietoa yrittäjäksi ryhtymiseen sekä hoitajan hyväksymiseen.
Ihmettelen, miksi kunnan pitää valvoa laatua, jos perhe on työnantaja? Perhehän on palkannut hoitajan juuri hänen sopivuutensa vuoksi, eikö se ole tällöin lähinnä työnantajan asia valvoa että homma toimii? Uudessa mallissa perheeltä poistuu vapaus valita lastensa hoitaja. Kaupungin hyväksyntä menettely johtaisi keskushallinnon määräämään lastenhoitajaan.
Lasten paras hoitopaikka on kuitenkin kotona, pienessä ryhmässä turvallisen hoitajan kanssa.
Edistetäänkö tällä muutoksella työllisyyttä? Yksityinen perhepäivähoidon kustannustason olisi noustava huomattavasti, jotta alalla voitaisiin toimia liiketaloudellisin periaattein. Että lastenhoitajayrittäjä saisi itselleen palkan, olisi maksut korotettava niin suuriksi, ettei normaaliperhe pysty tällaisia maksuja maksamaan. Näin yrittäjänä toimimisesta annetaan siis väärä kuva.
Kyllä valvontaan löytyy muitakin keinoja. Mitä jos kaupunki ja perhetyönantajat tekisivät yhteistyötä? Kaupunki voisi kuunnella mitä perheillä on sanottavana ja tehdä päätöksiä ja ehdotuksia sen pohjalta. Työyhteisössä näitä kutsutaan kehityskeskusteluiksi tai yhteistyöpalavereiksi.
Nuorisotyöttömyyttäkään ei ratkaista tällä keinoin, tällä mallillahan opiskelijat ja nuoret jäisivät jälleen kerran vaille niitäkin vähäisiä töitä, mitä tarjolla olisi muun muassa perheissä.
Vaikka yrittäjyyttä itse tuenkin, yrittäjyyden tulee lähteä yrittäjän omasta tahdosta, ei pakosta. Jyväskylän kaupungin tulee tarjota lastenhoitoon riittävästi vaihtoehtoja, koska lapsimäärät täällä kasvavat vuosivuodelta kaupungin kehittyessä ja kasvaessa.
... tämä ei voi mennä näin. Ei yrittäjäksi voi pakottaa - EI!
tiistai 20. huhtikuuta 2010
Perhe työnantajana - kuka päättää, kuka maksaa?
Sain eilen kirjeen Jyväskylän kaupungilta:
Kirje kaupungilta 12.4.2010:
"Hyvät vanhemmat
Haluamme kehittää edelleen yksityistä perhepäivähoitoa. Tavoitteenamme on parantaa perhepäivähoidon laatua ja varmistaa sitä kehittämällä valvontaa. Olemme valmistelemassa perusturvalautakunnalle esitystä, jonka mukaan yksyisiltä perhepäivähoitajilta edellytetään 1.8.2010 alkaen y-tunnusta (yrittäjä-tunnus). Tämä tarkoittaa, että perhepäivähoitajat huolehtisivat itse yhteiskunnallisista velvoitteistaan (verot, eläkemaksut, vakuutukset), ja että he eivät olisi enää työsuhteessa perheeseen. Kaupunki hyväksyy perhepäivähoitajat, ja hyväksymisessä kiinnitetään huomiota hoitajan koulutukseen ja sopivuuteen alalle.
Mikäli muutos toteutuu, perheet voivat jatkossa saada palvelurahaa sekä hoitajan tai lapsen kotona tapahtuvaanyksityiseen perhepäivähoitoon valitsemalla lastensa hoitajaksi y-tunnuksella toimivan hoitajan. Palveluraha maksetaan tällöin suoraan perhepäivähoitajalle ja perhe maksaisi ainoastaan hoitomaksun hoitajalle. Muut ehdot palvelurahan saamiseksi yksityiseen perhepäivähoitoon pysyisivät samoina.
Mikäli palvelurahan makasmisen edellytykset säilyvät ennallaan, kaikki nykyiset palvelurahapäätökset ovat kuitenkin voimassa päätöksessä olevaan päättymispäivään saakka.
Palverurahan vaihtoehtona perheillä on mahdollisuus hakea Kelan myöntämää yksyitsen hoidon tukea tai kotihoidontukea sekä yksityistä tai kunnallista päivähoitopaikkaa kodin ulkopuolelta."
Lopuksi kirjeessä kerrottiin miten näppärästi y-tunnuksen voi hakea www.ytj.fi osoitteesta.
... Hetkinen?
Tämä järjestelmä, jossa lapset voivat olla kotihoidossa, yksityisen perhepäivähoitojan hyvässä hoidossa, on ollut erittäin upea systeemi kiireiselle yrittäjä perheelle, jossa lapsia on neljä. Lapset ovat saaneet erittäin hyvää hoitoa ja onpa mukaan mahtaunut lapsi myös toisesta perheestä. Näin olemme edenneet jo pari vuotta. Ei sairastumiskierteitä, ei karkaamisia tarhan pihasta, ei kiukkuisia aamuherätyksiä, ei henkilökunta vajeita - vaan mukavaa kotihoitoa pienessä "ryhmässä".
Hoitaja on meillä palkkasuhteessa, olemme siis hänen työnantajiaan ja huolehdimme näin myös velvoitteista, TyEL:stä ynnä muista sotumaksuista ansioverot mukaan lukien.
Nyt tuon kirjeen perusteella kuitenkin tämä hieno systeemi olisi päättymässä, koska hoitajan tulisi olla yrittäjä, jotta palvelurahaan olisi oikeus 1.8.2010 jälkeen.
Lisäksi kaupunki päättäisi kuka lapsiani voisi hoitaa. - Karvat nousee äidillä pystyyn tässä kohtaa.
"Kehittämällä valvontaa" ... ? Emmekö me vanhempina vastaa siitä että lapsilla on hyvä olla? Väitän, että kotihoidossa olevilla lapsilla on varmasti paremmat oltavat kuin monessa suuressa päiväkotiryhmässä. Eritoten jos kyseessä on jollain tapaa erilainen lapsi - siis oikeasti tavallinen lapsi - lapsi joka poikkeaa hitusen näistä "normeista" joita mm. neuvoloissa jaetaan.
Jos halutaan valvoa sitä kuka saa kotihoidontukea, kuka palvelurahaa, kuka lapsilisää, eikö siihen olisi muita keinoja? Eihän lapsilisääkään varten tarvitse perustaa valvontakomiteaa tutkimaan oletko oikeutettu lapsilisään vai et.
Eikö lastenhoito kuulu jollain tapaa lapsiperheen oikeuksiin?
Nythän päiväkotipaikat ovat muutenkin kortilla, mahdollisesti joudut ajamaan lapsesi hoitoon aivan toiselle puolelle pitäjää - edistääkö tämä hyvinvointia?
Hyvinvointiyhteiskunnassa tulee poistaa stressitekijöitä, tehdä eläminen ja oleminen sekä yrittäminen (ja työntekeminen) ihmisilliseksi ja järkeväksi.
Yhteiskuntahan tukee myös päiväkotien toimintaa, ei sitä(kään) sentään rahoitetan vanhempien maksamilla päivähoitomaksuilla. Hetkisitten pyrittiin saamaan lisää perhepäivähoitajia ja nyt niistä koitetaan päästä eroon?
Yrittäjyyttä toki pitää tukea, muttei siihen pakottaa voi. Toisaalta yrittäjän velvoitteet ovat sitä luokkaa ettei lastenhoidosta tule saamaan sellaisia tuloja, että se olisi yritystoiminnallisesti kannattavaa. Mitenkäs vaikka vammaisen henkilöin henkilökohtaisetavustajat? He ovat monesti opiskelevia nuoria, eivät varmasti halua yritystä perustaa vain siksi, että voisivat tehdä työtä jolla on tarkoitus.
Mikäli yrittäjäksi mielii, tulee sen tapahtua omaaloitteisesti.
Mitenkäs, jos tarvitse hoitajaa illaksi ja sinulla on opiskelija ilta hommissa, hänenkin tulisi olla yrittäjä? - Jos siis teet vaikka yö- tai iltavuoroa töissäsi. Etkä tarvitse hoitajaa päivisin, palvelurahaanhan tulee olla tällöinkin oikeus.
No, mikäli lastenhoitaja olisi yrittäjä, tarkoittaisi se käytännössä sitä että lastenhoitomenot vähintäänkin tuplaantuisivat perheelle (etenkin jos lapsia on useita).
Kiintoisaa tässä yhtälössä on se, ettei lastenhoitajalle itselleen mennyt tästä tiedotetta, vain työnantaja perheille. "Käskepäs työntekijäsi yrittäjäksi, se on katsos helppoa!".
Miten tämän voisi ratkaista?
Jos kaupungilla on ongelma valvoa rahojensa käyttöä, voisi yksinkertaisesti tehdä listan, mitä perheeltä työnantajana velvoitetaan. Lista maksuista ja velvoitteista mitä työnantajan tulee hoitaa sekä malli esimerkki työsopimuksen tekemiseen.
Palkkanauhan voisi lähettää kaupungille tositteeksi maksetuista palkoista ja velvoitteista ja tätä vastaan tuet saisi. Työnantajaperheelle maksettaisi tuet kaikkinensa ja työnantaja huolehtisi näiden kaikkien vero- ja muut maksut - jos kaupungilla on ongelmana hallita "sinun ja minun" rahoja ja maksuja.
Ja mikäpä estäisi perheen ja kaupungin toimihenkilön tapaamista vaikka vuosittain tai työsuhteen alkaessa, jotta tiedetään missä mennään.
Listan voisi tehdä myös työntekijälle, mitä hänen tulee huomioida ollessaan toisella töissä, jos tässä on vielä jotain epäselvää. Olipa kyseessä siis yksityinen tai yritystyönantajana, pitää työntekijän itse huolehtia, että hänen palkkasuhteessaan kaikki on kunnossa, kyllä se on tänäpäivänä mahdollista.
Lasten hyvinvointi on myös tärkeää hyvinvointiyhteiskunnassamme, yritän pitää huolen että näin myös on. Tässä on yksi askel facebook ryhmän lisäksi. Pidetään ääntä!
Kirje kaupungilta 12.4.2010:
"Hyvät vanhemmat
Haluamme kehittää edelleen yksityistä perhepäivähoitoa. Tavoitteenamme on parantaa perhepäivähoidon laatua ja varmistaa sitä kehittämällä valvontaa. Olemme valmistelemassa perusturvalautakunnalle esitystä, jonka mukaan yksyisiltä perhepäivähoitajilta edellytetään 1.8.2010 alkaen y-tunnusta (yrittäjä-tunnus). Tämä tarkoittaa, että perhepäivähoitajat huolehtisivat itse yhteiskunnallisista velvoitteistaan (verot, eläkemaksut, vakuutukset), ja että he eivät olisi enää työsuhteessa perheeseen. Kaupunki hyväksyy perhepäivähoitajat, ja hyväksymisessä kiinnitetään huomiota hoitajan koulutukseen ja sopivuuteen alalle.
Mikäli muutos toteutuu, perheet voivat jatkossa saada palvelurahaa sekä hoitajan tai lapsen kotona tapahtuvaanyksityiseen perhepäivähoitoon valitsemalla lastensa hoitajaksi y-tunnuksella toimivan hoitajan. Palveluraha maksetaan tällöin suoraan perhepäivähoitajalle ja perhe maksaisi ainoastaan hoitomaksun hoitajalle. Muut ehdot palvelurahan saamiseksi yksityiseen perhepäivähoitoon pysyisivät samoina.
Mikäli palvelurahan makasmisen edellytykset säilyvät ennallaan, kaikki nykyiset palvelurahapäätökset ovat kuitenkin voimassa päätöksessä olevaan päättymispäivään saakka.
Palverurahan vaihtoehtona perheillä on mahdollisuus hakea Kelan myöntämää yksyitsen hoidon tukea tai kotihoidontukea sekä yksityistä tai kunnallista päivähoitopaikkaa kodin ulkopuolelta."
Lopuksi kirjeessä kerrottiin miten näppärästi y-tunnuksen voi hakea www.ytj.fi osoitteesta.
... Hetkinen?
Tämä järjestelmä, jossa lapset voivat olla kotihoidossa, yksityisen perhepäivähoitojan hyvässä hoidossa, on ollut erittäin upea systeemi kiireiselle yrittäjä perheelle, jossa lapsia on neljä. Lapset ovat saaneet erittäin hyvää hoitoa ja onpa mukaan mahtaunut lapsi myös toisesta perheestä. Näin olemme edenneet jo pari vuotta. Ei sairastumiskierteitä, ei karkaamisia tarhan pihasta, ei kiukkuisia aamuherätyksiä, ei henkilökunta vajeita - vaan mukavaa kotihoitoa pienessä "ryhmässä".
Hoitaja on meillä palkkasuhteessa, olemme siis hänen työnantajiaan ja huolehdimme näin myös velvoitteista, TyEL:stä ynnä muista sotumaksuista ansioverot mukaan lukien.
Nyt tuon kirjeen perusteella kuitenkin tämä hieno systeemi olisi päättymässä, koska hoitajan tulisi olla yrittäjä, jotta palvelurahaan olisi oikeus 1.8.2010 jälkeen.
Lisäksi kaupunki päättäisi kuka lapsiani voisi hoitaa. - Karvat nousee äidillä pystyyn tässä kohtaa.
"Kehittämällä valvontaa" ... ? Emmekö me vanhempina vastaa siitä että lapsilla on hyvä olla? Väitän, että kotihoidossa olevilla lapsilla on varmasti paremmat oltavat kuin monessa suuressa päiväkotiryhmässä. Eritoten jos kyseessä on jollain tapaa erilainen lapsi - siis oikeasti tavallinen lapsi - lapsi joka poikkeaa hitusen näistä "normeista" joita mm. neuvoloissa jaetaan.
Jos halutaan valvoa sitä kuka saa kotihoidontukea, kuka palvelurahaa, kuka lapsilisää, eikö siihen olisi muita keinoja? Eihän lapsilisääkään varten tarvitse perustaa valvontakomiteaa tutkimaan oletko oikeutettu lapsilisään vai et.
Eikö lastenhoito kuulu jollain tapaa lapsiperheen oikeuksiin?
Nythän päiväkotipaikat ovat muutenkin kortilla, mahdollisesti joudut ajamaan lapsesi hoitoon aivan toiselle puolelle pitäjää - edistääkö tämä hyvinvointia?
Hyvinvointiyhteiskunnassa tulee poistaa stressitekijöitä, tehdä eläminen ja oleminen sekä yrittäminen (ja työntekeminen) ihmisilliseksi ja järkeväksi.
Yhteiskuntahan tukee myös päiväkotien toimintaa, ei sitä(kään) sentään rahoitetan vanhempien maksamilla päivähoitomaksuilla. Hetkisitten pyrittiin saamaan lisää perhepäivähoitajia ja nyt niistä koitetaan päästä eroon?
Yrittäjyyttä toki pitää tukea, muttei siihen pakottaa voi. Toisaalta yrittäjän velvoitteet ovat sitä luokkaa ettei lastenhoidosta tule saamaan sellaisia tuloja, että se olisi yritystoiminnallisesti kannattavaa. Mitenkäs vaikka vammaisen henkilöin henkilökohtaisetavustajat? He ovat monesti opiskelevia nuoria, eivät varmasti halua yritystä perustaa vain siksi, että voisivat tehdä työtä jolla on tarkoitus.
Mikäli yrittäjäksi mielii, tulee sen tapahtua omaaloitteisesti.
Mitenkäs, jos tarvitse hoitajaa illaksi ja sinulla on opiskelija ilta hommissa, hänenkin tulisi olla yrittäjä? - Jos siis teet vaikka yö- tai iltavuoroa töissäsi. Etkä tarvitse hoitajaa päivisin, palvelurahaanhan tulee olla tällöinkin oikeus.
No, mikäli lastenhoitaja olisi yrittäjä, tarkoittaisi se käytännössä sitä että lastenhoitomenot vähintäänkin tuplaantuisivat perheelle (etenkin jos lapsia on useita).
Kiintoisaa tässä yhtälössä on se, ettei lastenhoitajalle itselleen mennyt tästä tiedotetta, vain työnantaja perheille. "Käskepäs työntekijäsi yrittäjäksi, se on katsos helppoa!".
Miten tämän voisi ratkaista?
Jos kaupungilla on ongelma valvoa rahojensa käyttöä, voisi yksinkertaisesti tehdä listan, mitä perheeltä työnantajana velvoitetaan. Lista maksuista ja velvoitteista mitä työnantajan tulee hoitaa sekä malli esimerkki työsopimuksen tekemiseen.
Palkkanauhan voisi lähettää kaupungille tositteeksi maksetuista palkoista ja velvoitteista ja tätä vastaan tuet saisi. Työnantajaperheelle maksettaisi tuet kaikkinensa ja työnantaja huolehtisi näiden kaikkien vero- ja muut maksut - jos kaupungilla on ongelmana hallita "sinun ja minun" rahoja ja maksuja.
Ja mikäpä estäisi perheen ja kaupungin toimihenkilön tapaamista vaikka vuosittain tai työsuhteen alkaessa, jotta tiedetään missä mennään.
Listan voisi tehdä myös työntekijälle, mitä hänen tulee huomioida ollessaan toisella töissä, jos tässä on vielä jotain epäselvää. Olipa kyseessä siis yksityinen tai yritystyönantajana, pitää työntekijän itse huolehtia, että hänen palkkasuhteessaan kaikki on kunnossa, kyllä se on tänäpäivänä mahdollista.
Lasten hyvinvointi on myös tärkeää hyvinvointiyhteiskunnassamme, yritän pitää huolen että näin myös on. Tässä on yksi askel facebook ryhmän lisäksi. Pidetään ääntä!
torstai 8. huhtikuuta 2010
Rikosoikeuden professori vaatii raiskauksista kovempia tuomioita | Kotimaa | YLE Uutiset | yle.fi
Hienoa Terttu Utriainen!
Kerranki joku "tolkku"ihminen puhuu asiaa ja tätä on ihan tutkittu. Tätä kannattaa jatkaa siis...
Rikosoikeuden professori vaatii raiskauksista kovempia tuomioita | Kotimaa | YLE Uutiset | yle.fi
Kerranki joku "tolkku"ihminen puhuu asiaa ja tätä on ihan tutkittu. Tätä kannattaa jatkaa siis...
Rikosoikeuden professori vaatii raiskauksista kovempia tuomioita | Kotimaa | YLE Uutiset | yle.fi
maanantai 5. huhtikuuta 2010
Lastenpaikka?
Pääsiäinen alkaa olla ohi ja lomat pidetty, eli koti siivottu ja pääsee taas töihin... niin, pääsee.
Tämä voi kuulostaa oudolle neljän lapsen äidin suusta, mutta nautin töistäni suunnattomasti. Tottakai joskus mietin että mikä on oikein ja mikä väärin. Nuorin lapsenihan on vasta kaksi vuotias ja äiti on monesti myös iltaisin poissa kotoa.
Silloin tällöin kuulen, etenkin vanhempien ikäpolvien, päivittelevän asiaa: Äidin pitäisi olla lastensa kanssa kun he ovat pieniä, se aika menee niin nopeasti.
... niin, menee. Tiedän sen ja sitä välillä vertaan nykyiseen kiireiseen elämänmenooni. Hetkellisesti tunnen siitä syyllisyyttä, mutta kun mietin tarkemmin, uskon olevani oikealla polulla. Sydämeni sanoo niin.
Mietitäänpä yhdessä: Vanhimmaiseni syntyi kohta 11 vuotta sitten (1999) ja siitä saakka olin kotona äitiyslomalla ja/tai tein töitä kotoa käsin aina vuoteen 2008 saakka. Eli olen ollut kotona lasten kanssa lähes 10 vuotta!
No, nuorinhan syntyi vuonna 2008 ja työtarjouksista johtuen lähdin töihin kodin ulkopuolelle jo hänen ollessaan puolen vuoden iässä. Mitä jos olisin kotona myös siihen asti kun hän menee kouluun? tai täyttää 10 vuotta? Tällöin olisin ollut kotona 20 vuotta :O Ja oma ikä olisi menossa jo reippaasti viidennellä kymmentä. Olisiko siinä vaiheessa aikaa itselle?
Minun filosofiani mukaan elämme täällä vain kerran ja elämä on elettävä niin ettei sitten 90 vuotiaana kiikkustuolissa harmita että jäi tekemättä ja kokematta jokin unelma. Ja jos voimia ja jaksamista riittää, uskon että teen töitä vielä ainakin 80-vuotiaana.
Lapset ovat saaneet olla aina kotihoidossa, tänäkin päivänä. Uskon että heidän elämänsä on hyvin tasapainoista ja turvallista, hoitopaikka kuskauksia ja korvatulehduskierteitä ei meidän perheessä ole ollut. Joskus käy niin että olemme Tomin kanssa molemmat illan poissa ja tällöin apuun tulee joko ystvämme Liisa tai MLL-hoitajat. Näistkin kaikista meillä kaikilla on pelkästään hyviä kokemuksia.
Kyllähän se välillä harmittaa lapsia ja miestäkin kun äiti on välillä paljon poissa, mutta toisaalta sitten on mahdollista pitää omia vapaita ja olla kotona. Tästä puhumme monesti myös lapsille ja pyrimme suunnittelemaan aina seuraavat lomareissut valmiiksi, jotta jaksaisi taas pakertaa koulun ja työn merkeissä, kun on mitä odottaa =)
Kun nyt on virtaa, niin miksipä tukahduttaisin liekkini vakan alle? Muutaman päivän loma on näemmä taas tehnyt tehtävänsä ja huikeasti on taas virtaa tässä WoimaNaesessa ;) Joten odottakaapa vain :D
"On turha jäädä suremaan menneitä, elämä odottaa, noustaan ylös ja hymyillään. Maailmalla on meille paljon annettavana... ja meillä maailmalle!"
Tämä voi kuulostaa oudolle neljän lapsen äidin suusta, mutta nautin töistäni suunnattomasti. Tottakai joskus mietin että mikä on oikein ja mikä väärin. Nuorin lapsenihan on vasta kaksi vuotias ja äiti on monesti myös iltaisin poissa kotoa.
Silloin tällöin kuulen, etenkin vanhempien ikäpolvien, päivittelevän asiaa: Äidin pitäisi olla lastensa kanssa kun he ovat pieniä, se aika menee niin nopeasti.
... niin, menee. Tiedän sen ja sitä välillä vertaan nykyiseen kiireiseen elämänmenooni. Hetkellisesti tunnen siitä syyllisyyttä, mutta kun mietin tarkemmin, uskon olevani oikealla polulla. Sydämeni sanoo niin.
Mietitäänpä yhdessä: Vanhimmaiseni syntyi kohta 11 vuotta sitten (1999) ja siitä saakka olin kotona äitiyslomalla ja/tai tein töitä kotoa käsin aina vuoteen 2008 saakka. Eli olen ollut kotona lasten kanssa lähes 10 vuotta!
No, nuorinhan syntyi vuonna 2008 ja työtarjouksista johtuen lähdin töihin kodin ulkopuolelle jo hänen ollessaan puolen vuoden iässä. Mitä jos olisin kotona myös siihen asti kun hän menee kouluun? tai täyttää 10 vuotta? Tällöin olisin ollut kotona 20 vuotta :O Ja oma ikä olisi menossa jo reippaasti viidennellä kymmentä. Olisiko siinä vaiheessa aikaa itselle?
Minun filosofiani mukaan elämme täällä vain kerran ja elämä on elettävä niin ettei sitten 90 vuotiaana kiikkustuolissa harmita että jäi tekemättä ja kokematta jokin unelma. Ja jos voimia ja jaksamista riittää, uskon että teen töitä vielä ainakin 80-vuotiaana.
Lapset ovat saaneet olla aina kotihoidossa, tänäkin päivänä. Uskon että heidän elämänsä on hyvin tasapainoista ja turvallista, hoitopaikka kuskauksia ja korvatulehduskierteitä ei meidän perheessä ole ollut. Joskus käy niin että olemme Tomin kanssa molemmat illan poissa ja tällöin apuun tulee joko ystvämme Liisa tai MLL-hoitajat. Näistkin kaikista meillä kaikilla on pelkästään hyviä kokemuksia.
Kyllähän se välillä harmittaa lapsia ja miestäkin kun äiti on välillä paljon poissa, mutta toisaalta sitten on mahdollista pitää omia vapaita ja olla kotona. Tästä puhumme monesti myös lapsille ja pyrimme suunnittelemaan aina seuraavat lomareissut valmiiksi, jotta jaksaisi taas pakertaa koulun ja työn merkeissä, kun on mitä odottaa =)
Kun nyt on virtaa, niin miksipä tukahduttaisin liekkini vakan alle? Muutaman päivän loma on näemmä taas tehnyt tehtävänsä ja huikeasti on taas virtaa tässä WoimaNaesessa ;) Joten odottakaapa vain :D
"On turha jäädä suremaan menneitä, elämä odottaa, noustaan ylös ja hymyillään. Maailmalla on meille paljon annettavana... ja meillä maailmalle!"
torstai 1. huhtikuuta 2010
Pilailua vai ei?
Vuoden ensimmäinen kvarttaali on takanapäin ja kevät on alkanut. Kevät on paras vuoden aika, kaikki herää silloin jälleen eloon lumikinosten alta, aurinko paistaa, ei ole liian kuuma, eikä liian kylmä. Kuiva maantie suorastaan kutsuu autoilemaan - ah, niin ihanaa!
Olen saanut MOT dokumentin jälkeen hyvin hyvin paljon viestejä ja puheluita tutuilta ja tuntemattomiltakin ihmisiltä. Samanmoisia kokemuksia on todella paljon, ja kaikkia ei ole jaksettu/voitu viedä eteenpäin. Ja ymmärrän vallan hyvin miksi ei. Monen vuoden prosessi ja erittäin intiimi ja vaikea asia - puhumattakaan siitä että tuomio tulee olemaan tämä Terttu Utriaisen puhuma keskiverto tuomio eli 1v 6kk ehdollista...
Kuten sanoin, ihan yhtätyhjän kanssa.
Oikeudet ohjaavat siis rikollisia tekemään lisää rikoksia, koska tuomiot ovat näin lieviä. Ja jos sitten vaikka vankilaan joutuisikin hetkeksi makkaraa syömään, pääsee sieltä pian vapaalle resurssipulan vuoksi ja näin rikollinen tie voi jatkua.
Vankila ei varmasti paranna, mutta ei sitä kyllä tee ehdollinen tuomiokaan. Joutuuko tekijä miettimään tekosiaan, kun omasta mielestään ei ole mitään edes tehnyt?
On totta, että joukossa on myös aiheettomia syytöksiä, niitä jotka tahtovat kasvonsa lehtiin kun joku julkkis muka teki heille seksuaalista toimintaa ilman toisen tahtoa.
Tässä kohtaa voisi ehkä tarkastella tekijän ja uhrin elämää vaikka psykologisellakin tasolla, ei pelkästään poliisi kuulusteluissa. Voisiko tässä kohtaa selvitä mikä homman nimi oli?
Väittäisin silti, että suurin osa seksuaalirikoksista ei ole keksittyjä.
Asenne kasvatustahan tähän tarvitaan toki myös. Mihin saa koskea, mihin ei. Mistä tuomitaan ja mistä ei. Ja ennenkaikkea, että oikeasti tuomitaan.
Minusta on edelleen jollain tapaa kiehtova ajatus se että kuvat nettiin ja rikkeet mitä on tehnyt.
Otetaan siitä uusi maan tapa: Hakkaat vaimosi - kuva, nimi ja rikkomus nettiin ja päivän lehteen. Raiskaat naapurisi - kuva, nimi ja rikkomus ko. medioihin, pahoinpitelet eläimen - sama juttu (eipähän kukaan myy enää tälle eläintä)... jokaiselle oma osasto vaikka alueittain: myymälä varkaat, vaaralliset kaaharit, insestit ym ym, jotka voivat aiheuttaa toiselle elävälle olennolle fyysistä tai henkistä pahaa.
Mutta huomio! Minulle on ihan sama mihin talousrikolliset laitetaan, eivät he satuta muuta kuin Valtiota mutta kuitenkin niistä puhutaan aina ja jokapaikassa ja heille langetetaan kauheita tuomioita ihan vankilaan saakka. Tämä ON NIIN Väärin! Tekee pahaa, se on vain rahaa.
Päätään tämän jutun tänään tähän tällä erää, mutten suinkaan lopeta tästä puhumista ja kirjoittamista. Nyt kun kissa on pöydällä, annetaan sen kuulla siitä!
Eikä tämä ole myöskään aprillipilaa, ei.
Olen saanut MOT dokumentin jälkeen hyvin hyvin paljon viestejä ja puheluita tutuilta ja tuntemattomiltakin ihmisiltä. Samanmoisia kokemuksia on todella paljon, ja kaikkia ei ole jaksettu/voitu viedä eteenpäin. Ja ymmärrän vallan hyvin miksi ei. Monen vuoden prosessi ja erittäin intiimi ja vaikea asia - puhumattakaan siitä että tuomio tulee olemaan tämä Terttu Utriaisen puhuma keskiverto tuomio eli 1v 6kk ehdollista...
Kuten sanoin, ihan yhtätyhjän kanssa.
Oikeudet ohjaavat siis rikollisia tekemään lisää rikoksia, koska tuomiot ovat näin lieviä. Ja jos sitten vaikka vankilaan joutuisikin hetkeksi makkaraa syömään, pääsee sieltä pian vapaalle resurssipulan vuoksi ja näin rikollinen tie voi jatkua.
Vankila ei varmasti paranna, mutta ei sitä kyllä tee ehdollinen tuomiokaan. Joutuuko tekijä miettimään tekosiaan, kun omasta mielestään ei ole mitään edes tehnyt?
On totta, että joukossa on myös aiheettomia syytöksiä, niitä jotka tahtovat kasvonsa lehtiin kun joku julkkis muka teki heille seksuaalista toimintaa ilman toisen tahtoa.
Tässä kohtaa voisi ehkä tarkastella tekijän ja uhrin elämää vaikka psykologisellakin tasolla, ei pelkästään poliisi kuulusteluissa. Voisiko tässä kohtaa selvitä mikä homman nimi oli?
Väittäisin silti, että suurin osa seksuaalirikoksista ei ole keksittyjä.
Asenne kasvatustahan tähän tarvitaan toki myös. Mihin saa koskea, mihin ei. Mistä tuomitaan ja mistä ei. Ja ennenkaikkea, että oikeasti tuomitaan.
Minusta on edelleen jollain tapaa kiehtova ajatus se että kuvat nettiin ja rikkeet mitä on tehnyt.
Otetaan siitä uusi maan tapa: Hakkaat vaimosi - kuva, nimi ja rikkomus nettiin ja päivän lehteen. Raiskaat naapurisi - kuva, nimi ja rikkomus ko. medioihin, pahoinpitelet eläimen - sama juttu (eipähän kukaan myy enää tälle eläintä)... jokaiselle oma osasto vaikka alueittain: myymälä varkaat, vaaralliset kaaharit, insestit ym ym, jotka voivat aiheuttaa toiselle elävälle olennolle fyysistä tai henkistä pahaa.
Mutta huomio! Minulle on ihan sama mihin talousrikolliset laitetaan, eivät he satuta muuta kuin Valtiota mutta kuitenkin niistä puhutaan aina ja jokapaikassa ja heille langetetaan kauheita tuomioita ihan vankilaan saakka. Tämä ON NIIN Väärin! Tekee pahaa, se on vain rahaa.
Päätään tämän jutun tänään tähän tällä erää, mutten suinkaan lopeta tästä puhumista ja kirjoittamista. Nyt kun kissa on pöydällä, annetaan sen kuulla siitä!
Eikä tämä ole myöskään aprillipilaa, ei.
maanantai 29. maaliskuuta 2010
Dokumentin jälkeen
Huh... hyvä dokumentti! Vaikka meinasi alussa hiukan paljon jännittää :O
Olen tyytyväinen että lähdin mukaan. Uskon, että tästä oikeasti nousee lisää keskustelua ja ehkäpä joskus jotain konkreettistakin.
Ohjelma on viikon ajan katsottavissa netissä: http://areena.yle.fi/video/861337
Kuinka tähän tultiin? Siis tähän ohjelmaan... tai kuinka minä tulin. Kaikki alkoi facebookista. Löysin ryhmän 100 000 vastaan itä-suomen hovioikeus, jonne liityin.
Muistan kuinka tuolla ryhmän sivulla joskus joku sanoi että ihan turhaa täällä on jupista, ei se mitään auta. Olin silloin ja olen edelleen erimieltä. Tämä on jo alku.
Sillä juuri facebookin kautta tämä juttu tuli mahdolliseksi.
Nyt jäämme odottamaan jatkoa, herääkö lainsäätäjät, herääkö eduskunta.
Nyt lasi punkkua ja rentoutumaan. Ei kaduta että lähdin mukaan. Kiitos vielä toimittaja Tiina Lundell sekä toki kuvaaja (jonka nimen jo unohdin ;) Hyvää työtä!
Olen tyytyväinen että lähdin mukaan. Uskon, että tästä oikeasti nousee lisää keskustelua ja ehkäpä joskus jotain konkreettistakin.
Ohjelma on viikon ajan katsottavissa netissä: http://areena.yle.fi/video/861337
Kuinka tähän tultiin? Siis tähän ohjelmaan... tai kuinka minä tulin. Kaikki alkoi facebookista. Löysin ryhmän 100 000 vastaan itä-suomen hovioikeus, jonne liityin.
Muistan kuinka tuolla ryhmän sivulla joskus joku sanoi että ihan turhaa täällä on jupista, ei se mitään auta. Olin silloin ja olen edelleen erimieltä. Tämä on jo alku.
Sillä juuri facebookin kautta tämä juttu tuli mahdolliseksi.
Nyt jäämme odottamaan jatkoa, herääkö lainsäätäjät, herääkö eduskunta.
Nyt lasi punkkua ja rentoutumaan. Ei kaduta että lähdin mukaan. Kiitos vielä toimittaja Tiina Lundell sekä toki kuvaaja (jonka nimen jo unohdin ;) Hyvää työtä!
perjantai 19. maaliskuuta 2010
Raiskaus ja rangaistus
Maaliskuu on ollut extra kiireinen, bloggailukin jäänyt hyvin vähälle.
Messuviikonlopun humussa muistutan näin blogin välityksellä huomisesta MOT ohjelmasta johon annoin haastatteluni ja jonka tekemisessä olen ollut taustalla mukana. Uskon että Tiina Lundell on tehnyt ohjelmasta puhuttavan.
Toki hiukan jännityksellä odotan ohjelmaa, mitä sen jälkeen. Aihe mille annan kasvoni, on hyvin intiimi ja arka monelle. Haastattelusta muistan että olin jotenkin "blogissa", puhuin kuin jossain menneisyydessä - josta jälkeenpäin en muista mitään.
Ihmismieli on kumma. Vieläkin 10 vuoden jälkeen koko kroppa reagoi aiheesta puhuttaessa.
Aika näyttää. Itse toivon että tämä herättää keskustelua ja oikeita toimia.
Jos minua tämän jälkeen joku tulee jututtamaan kadulla, pysähdyn toki juttelemaan ja kertomaan mielipiteeni asiasta.
Nyt lähden vierailemaan messuille ja juttelemaan muista asioista =)
Kaikki kynnelle kykenevät, huomenna TV1:n ääreen ja MOT klo 20.00 - olkaa hengessä mukana.
Messuviikonlopun humussa muistutan näin blogin välityksellä huomisesta MOT ohjelmasta johon annoin haastatteluni ja jonka tekemisessä olen ollut taustalla mukana. Uskon että Tiina Lundell on tehnyt ohjelmasta puhuttavan.
Toki hiukan jännityksellä odotan ohjelmaa, mitä sen jälkeen. Aihe mille annan kasvoni, on hyvin intiimi ja arka monelle. Haastattelusta muistan että olin jotenkin "blogissa", puhuin kuin jossain menneisyydessä - josta jälkeenpäin en muista mitään.
Ihmismieli on kumma. Vieläkin 10 vuoden jälkeen koko kroppa reagoi aiheesta puhuttaessa.
Aika näyttää. Itse toivon että tämä herättää keskustelua ja oikeita toimia.
Jos minua tämän jälkeen joku tulee jututtamaan kadulla, pysähdyn toki juttelemaan ja kertomaan mielipiteeni asiasta.
Nyt lähden vierailemaan messuille ja juttelemaan muista asioista =)
Kaikki kynnelle kykenevät, huomenna TV1:n ääreen ja MOT klo 20.00 - olkaa hengessä mukana.
perjantai 12. maaliskuuta 2010
Terveiset Eduskunnasta!
Eilen, torstaina 11.3.2010 sain jälleen yhden kokemuksen lisää. Kävimme luovuttamassa sen paljon puhutun seksuaalirikosten lainsäädäntöön liittyvän adressin.
Vaikka juuri luin (jälleen kerran) yhden pöyristyttävän selonteon hovi-oikeuden käytöksestä, olen silti kovin iloinen eduskuntakeikastamme.
Tilaisuus oli asian vakavuudesta huolimatta hyvin positiivinen kokemus. Paikalla oli kuusi kansanedustajaa jotka vaikuttivat erittäin kiinnostuneilta ja asiaanpaneutuneilta.
Paikalla olivat:
- Anna-Maija Henriksson (r.)
- Mirja Vehkaperä (vihr.)
- Jari Larikka (kok)
- Heli Järvinen (vihr.)
- Kari Uotila (vas.)
- Janina Andersson (vihr.)
- Pirkko Ruohonen-Lerner (ps.)
Keskustelimme vallitsevasta tilanteesta kaikkien kanssa, kuvausryhmän hääriessä ympärillämme. Esittelimme edustajille myös facebook-sivustoa sekä adressia suoraan netistä. Facebook sivusto jossa käymme paljon aiheeseen liittyvää keskustelua on nimeltään "100 000 vastaan Itä-Suomen hovioikeus", jonka Tia Glad perusti reilu puolitoista vuotta sitten hetken mielijohteesta, kun nämä epäkohdat alkoivat todella jurppia häntä. Ryhmän aihealue lienee pikemminkin nykyisin seksuaalirikollisten tuomioiden epäkohdat, kuin varsinaisesti jonkin hovioikeuden moittiminen. Vaikkakin outoa on että suurin osa jutuista, mitä joutuu lukemaan tulevat juuri mainitun oikeuden piiristä.
Odotan mielenkiinnolla jonkinlaista reportaasia koko maan kattavasta tutkimuksesta miten erioikeusasteissa tuomioita jaetaan.
Eilen illalla tuli myös A-talk, jossa keskusteltiin aiheesta. Ohjelman voi katsoa viikon ajan myös Ylen Arenalta, jota suosittelen!
Eduskunta käynnin jälkeen sitten menin tekemään MOT dokumenttia kuvaajan sekä toimittajan kanssa. Uskon että tästä Tiina Lundellin toimittamasta jutusta tulee hyvä, sitä on työstetty oikein olan takaa =)
MOT dokumentti, jossa olen mukana, tulee ulos TV1:lta 29.3.2010 klo 20.00. Laittakaa ylös. (Myös tämän voi katsoa Arenalta ohjelman ulostulon jälkeen).
Vaikka aihe on vaikea ja haastatteluissa tuntuu edelleen että minulla menee päälle jokin suojamoodi, niin olen tyytyväinen eiliseen päivään.
On todella ihailtavaa että asiasta nyt vihdoin puhutaan joka tuutissa.
Raiskaus on raiskaus, vaikka voissa paistaisi. Ei sitä voi tietää ennenkuin sen joutuu itse kokemaan. Tosin toivon ettei kenenkään tarvitsisi. Oikeus ei saisi antaa viestiä, että tämä on sallittua. Nyt siltä kuitenkin tuntuu...
Tältä erää päätän tähän ja jatkan hetken muilla asioilla. Tehdään ja vaikutetaan yhdessä, eikös?
Vielä kerran kiitos Tia:lle. Uskon että ryhmän perustamisen jälkeen on tämä vyyhti oikeasti lähtenyt purkautumaan! Facebook tekee ihmeitä - mehän tapasimme Tian kanssa livenä ekan kerran vasta tuolla eduskuntatalon rappusilla eilen =)
Vaikka juuri luin (jälleen kerran) yhden pöyristyttävän selonteon hovi-oikeuden käytöksestä, olen silti kovin iloinen eduskuntakeikastamme.
Tilaisuus oli asian vakavuudesta huolimatta hyvin positiivinen kokemus. Paikalla oli kuusi kansanedustajaa jotka vaikuttivat erittäin kiinnostuneilta ja asiaanpaneutuneilta.
Paikalla olivat:
- Anna-Maija Henriksson (r.)
- Mirja Vehkaperä (vihr.)
- Jari Larikka (kok)
- Heli Järvinen (vihr.)
- Kari Uotila (vas.)
- Janina Andersson (vihr.)
- Pirkko Ruohonen-Lerner (ps.)
Keskustelimme vallitsevasta tilanteesta kaikkien kanssa, kuvausryhmän hääriessä ympärillämme. Esittelimme edustajille myös facebook-sivustoa sekä adressia suoraan netistä. Facebook sivusto jossa käymme paljon aiheeseen liittyvää keskustelua on nimeltään "100 000 vastaan Itä-Suomen hovioikeus", jonka Tia Glad perusti reilu puolitoista vuotta sitten hetken mielijohteesta, kun nämä epäkohdat alkoivat todella jurppia häntä. Ryhmän aihealue lienee pikemminkin nykyisin seksuaalirikollisten tuomioiden epäkohdat, kuin varsinaisesti jonkin hovioikeuden moittiminen. Vaikkakin outoa on että suurin osa jutuista, mitä joutuu lukemaan tulevat juuri mainitun oikeuden piiristä.
Odotan mielenkiinnolla jonkinlaista reportaasia koko maan kattavasta tutkimuksesta miten erioikeusasteissa tuomioita jaetaan.
Eilen illalla tuli myös A-talk, jossa keskusteltiin aiheesta. Ohjelman voi katsoa viikon ajan myös Ylen Arenalta, jota suosittelen!
Eduskunta käynnin jälkeen sitten menin tekemään MOT dokumenttia kuvaajan sekä toimittajan kanssa. Uskon että tästä Tiina Lundellin toimittamasta jutusta tulee hyvä, sitä on työstetty oikein olan takaa =)
MOT dokumentti, jossa olen mukana, tulee ulos TV1:lta 29.3.2010 klo 20.00. Laittakaa ylös. (Myös tämän voi katsoa Arenalta ohjelman ulostulon jälkeen).
Vaikka aihe on vaikea ja haastatteluissa tuntuu edelleen että minulla menee päälle jokin suojamoodi, niin olen tyytyväinen eiliseen päivään.
On todella ihailtavaa että asiasta nyt vihdoin puhutaan joka tuutissa.
Raiskaus on raiskaus, vaikka voissa paistaisi. Ei sitä voi tietää ennenkuin sen joutuu itse kokemaan. Tosin toivon ettei kenenkään tarvitsisi. Oikeus ei saisi antaa viestiä, että tämä on sallittua. Nyt siltä kuitenkin tuntuu...
Tältä erää päätän tähän ja jatkan hetken muilla asioilla. Tehdään ja vaikutetaan yhdessä, eikös?
Vielä kerran kiitos Tia:lle. Uskon että ryhmän perustamisen jälkeen on tämä vyyhti oikeasti lähtenyt purkautumaan! Facebook tekee ihmeitä - mehän tapasimme Tian kanssa livenä ekan kerran vasta tuolla eduskuntatalon rappusilla eilen =)
keskiviikko 10. maaliskuuta 2010
Huomenna Eduskuntaan
Huomenna, torstaina 11.3.2010, menemme Tia Gladin kanssa luovuttamaan adressia eduskunnalle koskien seksuaalirikosten lainsäädäntöä. Luovutuksen jälkeen teemme myös MOT ohjelman kuvaukset. Myöskin Ylen A-Talk ohjelmassa käsitellään ko. asiaa. Kannattaa siis katsoa
http://atuubi.yle.fi/ohjelmat/a_talk
On todella hienoa, että vihdoin on herätty tähän epäinhimilliseen epäkohtaan, josta itse olen koittanu vaihtelevalla menestyksellä 10 vuoden ajan taistella.
Tämän aamun Radio Rock otti myös upeasti kantaa aiheeseen, kannanotot huvittivat, vaikka toki aihe on vakava. Näin kuitenkin saatiin jälleen erilaisten kuulijoiden tietoisuuten näitä faktoja ja epäkohtia. Studioon soitti mies Tampereelta, joka puhui vanhasta jutustani. Se muistetaan. Vaikkei näissä asioissa aina ole hyväksi muistaa kaikkea, niin epäkohdat jäävät mieleen. Uskon että lähestulkoon kaikki ovat kanssani samaa mieltä, no tekijät itse ehkä ei.
Tänään on ollut pitkä, kiireinen ja mukava päivä töissä. Huomenna aamulla hyppään junaan kohti "seikkailuja". Täältä tullaan Helsinki!
Jos yhteydet pelaa, saatan kirjoitella junamatkalla tuntemuksia päivästä.
Ja tämän kaiken teen kanssasisarieni vuoksi, toivoen, ettei näitä tarvitsisi niin monen miettiä tulevaisuudessa.
Tämä on yksi unelmani, ja uskon siihen. Sillä jaksaa taas huomiseen.
http://atuubi.yle.fi/ohjelmat/a_talk
On todella hienoa, että vihdoin on herätty tähän epäinhimilliseen epäkohtaan, josta itse olen koittanu vaihtelevalla menestyksellä 10 vuoden ajan taistella.
Tämän aamun Radio Rock otti myös upeasti kantaa aiheeseen, kannanotot huvittivat, vaikka toki aihe on vakava. Näin kuitenkin saatiin jälleen erilaisten kuulijoiden tietoisuuten näitä faktoja ja epäkohtia. Studioon soitti mies Tampereelta, joka puhui vanhasta jutustani. Se muistetaan. Vaikkei näissä asioissa aina ole hyväksi muistaa kaikkea, niin epäkohdat jäävät mieleen. Uskon että lähestulkoon kaikki ovat kanssani samaa mieltä, no tekijät itse ehkä ei.
Tänään on ollut pitkä, kiireinen ja mukava päivä töissä. Huomenna aamulla hyppään junaan kohti "seikkailuja". Täältä tullaan Helsinki!
Jos yhteydet pelaa, saatan kirjoitella junamatkalla tuntemuksia päivästä.
Ja tämän kaiken teen kanssasisarieni vuoksi, toivoen, ettei näitä tarvitsisi niin monen miettiä tulevaisuudessa.
Tämä on yksi unelmani, ja uskon siihen. Sillä jaksaa taas huomiseen.
lauantai 6. maaliskuuta 2010
Yrittäjä lomalla
... ja heti olisi pitänyt lisätä tuohon että PIENyrittäjä (oikeastaan mikro-) lomalla...
No, lomalla on perheen kanssa oltu, ihan Tahkon lähimaastossa mökillä viisi päivää!
Läppäri ja puhelin toki mukana, kun busines pyörii, yrittäjän lomasta huolimatta.
Itse koin sen silti lomaksi, olinhan perheen parissa, joskin välillä meinasi tulla harmaita hiuksia hitaalla kännymodeemilla töitä tehdessä.
Hassua on edelleen miten erilailla eriryhmien ihmiset näkevät yrittäjyyden. On niitä joiden mielestä olet heti rikas kuin Roope Ankka kun yrittäjäksi itseäsi tituleeraat. Sitten toisille oletkin Toope Ankka, ihan hullu kun tuollaiseen ryhtyi.
Niinpä, meitä on moneksi, makuja myös. Toiset tykkää .... ja toiset ei ;)
Timo Rope luennoi loppuvuodesta eräässä koulutuksessa Yrittäjäyhtälöstä. Se jäi mieleeni. Me yrittäjät olemme tosiaan omalaatuinen porukka. Teemme työtä 24/7 ja silti vielä nautimme, harva meistä kunnon yrittäjistä vaihtaisi takaisin palkolliseksi. Se on se oma vapaus, voit itse päättää mihin yritystäsi luotsaat, vaikka vaakakupissa painaa jatkuva paine papereiden ja rahojen pyörityksestä - Kaikkeen pitäisi revetä.
Piskuisen yrityksen ei kannata palkata ihan heti tässä maassa työntekijää, vaikka itselläni olisi heti paikka kahdelle auki, vaan ehei. Verot ja sotut ovat sen verran suurta luokkaa (niin työnantaja maksaa sosiaalikuluja n. 22% + muut vakuutukset ym). Lisäksi lomarahat ja mahdolliset sairastumisajan palkat ... ei sellaista riskiä uskalla ottaa. Näisä älyttömistä lakoista puhumattakaan.
Onneksi on SIPA, yrittäjän ystävä. SIPA on yrittäjä, jolle maksetaan laskulla työstä mikä on tehty. Sairastumiset ja lomat on hänen oman yrityksensä huoli.
Olen monesti miettinyt olisiko mahdollista rakentaa koko yhteiskunta yrittäjyydellä toimivaksi? Tätä pitäisi miettiä, ainakin voi leikkiä ajatuksella.
AY-liike on muodista mennyttä, anteeksi vain. Nyt pitää keskittyä tukemaan yrittäjyyttä ja lopettaa tälläiset älyttömät yhteiskuntaa vahingoittavat lakko pelleilyt. Otetaan vastuuta ja hoidetaan se myös. Jospa ahtaajatkin alkaisivat yrittäjiksi...?
Samasta työstä sama palkka -mentaliteetti ei mielestäni päde. Jos teet työsi huonosti, on oikeus ja kohtuus että siitä maksetaan vähemmän kun siitä työstä joka on tehty tunnollisesti ja hyvin. Sillä me yrittäjätkin pärjätään!
Lauantai-illan tunnelmista, letuntuoksusta...
No, lomalla on perheen kanssa oltu, ihan Tahkon lähimaastossa mökillä viisi päivää!
Läppäri ja puhelin toki mukana, kun busines pyörii, yrittäjän lomasta huolimatta.
Itse koin sen silti lomaksi, olinhan perheen parissa, joskin välillä meinasi tulla harmaita hiuksia hitaalla kännymodeemilla töitä tehdessä.
Hassua on edelleen miten erilailla eriryhmien ihmiset näkevät yrittäjyyden. On niitä joiden mielestä olet heti rikas kuin Roope Ankka kun yrittäjäksi itseäsi tituleeraat. Sitten toisille oletkin Toope Ankka, ihan hullu kun tuollaiseen ryhtyi.
Niinpä, meitä on moneksi, makuja myös. Toiset tykkää .... ja toiset ei ;)
Timo Rope luennoi loppuvuodesta eräässä koulutuksessa Yrittäjäyhtälöstä. Se jäi mieleeni. Me yrittäjät olemme tosiaan omalaatuinen porukka. Teemme työtä 24/7 ja silti vielä nautimme, harva meistä kunnon yrittäjistä vaihtaisi takaisin palkolliseksi. Se on se oma vapaus, voit itse päättää mihin yritystäsi luotsaat, vaikka vaakakupissa painaa jatkuva paine papereiden ja rahojen pyörityksestä - Kaikkeen pitäisi revetä.
Piskuisen yrityksen ei kannata palkata ihan heti tässä maassa työntekijää, vaikka itselläni olisi heti paikka kahdelle auki, vaan ehei. Verot ja sotut ovat sen verran suurta luokkaa (niin työnantaja maksaa sosiaalikuluja n. 22% + muut vakuutukset ym). Lisäksi lomarahat ja mahdolliset sairastumisajan palkat ... ei sellaista riskiä uskalla ottaa. Näisä älyttömistä lakoista puhumattakaan.
Onneksi on SIPA, yrittäjän ystävä. SIPA on yrittäjä, jolle maksetaan laskulla työstä mikä on tehty. Sairastumiset ja lomat on hänen oman yrityksensä huoli.
Olen monesti miettinyt olisiko mahdollista rakentaa koko yhteiskunta yrittäjyydellä toimivaksi? Tätä pitäisi miettiä, ainakin voi leikkiä ajatuksella.
AY-liike on muodista mennyttä, anteeksi vain. Nyt pitää keskittyä tukemaan yrittäjyyttä ja lopettaa tälläiset älyttömät yhteiskuntaa vahingoittavat lakko pelleilyt. Otetaan vastuuta ja hoidetaan se myös. Jospa ahtaajatkin alkaisivat yrittäjiksi...?
Samasta työstä sama palkka -mentaliteetti ei mielestäni päde. Jos teet työsi huonosti, on oikeus ja kohtuus että siitä maksetaan vähemmän kun siitä työstä joka on tehty tunnollisesti ja hyvin. Sillä me yrittäjätkin pärjätään!
Lauantai-illan tunnelmista, letuntuoksusta...
perjantai 5. maaliskuuta 2010
Aina se seuraa...
Terveisiä lomalta. Nyt tosin jo kotona, mutta mukava lomaviikko perheen kanssa vietetty Pohjois-Savossa mökkeillen. Rentouduttiin ja oltiin vaan. Kaikki nauttivat.
Edellisellä viikolla käytiin läpi niitä vanhoja juttuja ja kuinka ollakaan, elämähän aina tahtoo tuoda juttuja kerralla eteen kun sille tielle lähtee. Niinpä tiistai iltana mökillä soi puhelin ja siellähän soitteli tämä herra entisestä elämästä. Onneksi Tomi oli se joka sattui vastaamaan puhelimeen ja teki humalaiselle herralle selväksi ettei hän voi puhua tyttärensä kanssa (johon ei ole ollut 10 vuoteen missään yhteydessä - viimeksi jonna oli reilun vuoden kun kävi katsomassa....) tuossa tilassa.
Kas kummaa kun tämä henkilö soittaa noin viiden vuoden välein, myöhään illalla, kännissä. Siinäpä ne yhteydenotot - yhteensä kaksi kappaletta näiden vuosien aikaan.
Oli siinä sitten Tomilla etenkin adrenaliini korkealla illan, tämän puhelun jälkeen. Eikä ihme, ensimmäinen kerta kun pääsi juttelemaan kyseiselle tyypille. Ja juuri nyt, perheen yhteisellä lomalla.
Voisi luulla, että nämä asiat olisivat jo unohtuneet mielestä, ja ainakin sitä olen kovasti koittanut tehdä - mutta ei, uneenhan ne tämän puhelun jälkeen taas tulivat. Onneksi vain yhtenä yönä.
Jotenkin vain jännnää, että tämä sattui juuri nyt... No, odotettavissahan näitä on toki aina välillä.
Ei siinä mitään. Toki isä saisi lapseensa olla yhteydessä, jos se tapahtuisi oikein. Selvinpäin, asiallisesti jne. Vähän vaikea tässä vaiheessa alkaa rakentamaan jotain suhdetta lapseen, edes selvinpäin. Kai se on viha ja katkeruus jotka toisella puolella saavat aina tekemään kaikkea typerää.
- Ja tätä asiaa siliteltiin silloin aikanaan. Ja silitellään samoja tapauksia edelleenkin. "Eihän se nyt niin kauheata ole".
No, toisilla on aivot ja toisilla ei. Jos on lusikalla anettu, ei voi kauhalla ottaa... vai miten se meni?
Muutoin olen kyllä hyvällä mielellä. Samu oli loman ajan kivassa hoitopaikassa ja kaikki meni tosi hyvin siellä =)
Pari päivää tässä on vielä aikaa aloitella kiireistä työrytmiä taas. Keväästä tulee extra kiireinen, mutta nyt on akut ladattuna. Monenmonta ajatusta päässä, tulevalla viikolla käydään facebook tuttavuuden Tian kanssa luovuttamassa adressia eduskuntaan.
Maantaina viikko alkaa mukavasti huiskeessa, koska on naistenpäivä ja monenmoista tapahtumaa on pitkin Suomenmaan. Aluetukussa meillä on SIPA Sannan kanssa Ryhtiä Naiseuteen päivä. Mukavasti onkin tulossa jo vieraita ryhdikkääseen tapahtumaamme.
Tälläisin loman jälkeisin tunnelmin...
Edellisellä viikolla käytiin läpi niitä vanhoja juttuja ja kuinka ollakaan, elämähän aina tahtoo tuoda juttuja kerralla eteen kun sille tielle lähtee. Niinpä tiistai iltana mökillä soi puhelin ja siellähän soitteli tämä herra entisestä elämästä. Onneksi Tomi oli se joka sattui vastaamaan puhelimeen ja teki humalaiselle herralle selväksi ettei hän voi puhua tyttärensä kanssa (johon ei ole ollut 10 vuoteen missään yhteydessä - viimeksi jonna oli reilun vuoden kun kävi katsomassa....) tuossa tilassa.
Kas kummaa kun tämä henkilö soittaa noin viiden vuoden välein, myöhään illalla, kännissä. Siinäpä ne yhteydenotot - yhteensä kaksi kappaletta näiden vuosien aikaan.
Oli siinä sitten Tomilla etenkin adrenaliini korkealla illan, tämän puhelun jälkeen. Eikä ihme, ensimmäinen kerta kun pääsi juttelemaan kyseiselle tyypille. Ja juuri nyt, perheen yhteisellä lomalla.
Voisi luulla, että nämä asiat olisivat jo unohtuneet mielestä, ja ainakin sitä olen kovasti koittanut tehdä - mutta ei, uneenhan ne tämän puhelun jälkeen taas tulivat. Onneksi vain yhtenä yönä.
Jotenkin vain jännnää, että tämä sattui juuri nyt... No, odotettavissahan näitä on toki aina välillä.
Ei siinä mitään. Toki isä saisi lapseensa olla yhteydessä, jos se tapahtuisi oikein. Selvinpäin, asiallisesti jne. Vähän vaikea tässä vaiheessa alkaa rakentamaan jotain suhdetta lapseen, edes selvinpäin. Kai se on viha ja katkeruus jotka toisella puolella saavat aina tekemään kaikkea typerää.
- Ja tätä asiaa siliteltiin silloin aikanaan. Ja silitellään samoja tapauksia edelleenkin. "Eihän se nyt niin kauheata ole".
No, toisilla on aivot ja toisilla ei. Jos on lusikalla anettu, ei voi kauhalla ottaa... vai miten se meni?
Muutoin olen kyllä hyvällä mielellä. Samu oli loman ajan kivassa hoitopaikassa ja kaikki meni tosi hyvin siellä =)
Pari päivää tässä on vielä aikaa aloitella kiireistä työrytmiä taas. Keväästä tulee extra kiireinen, mutta nyt on akut ladattuna. Monenmonta ajatusta päässä, tulevalla viikolla käydään facebook tuttavuuden Tian kanssa luovuttamassa adressia eduskuntaan.
Maantaina viikko alkaa mukavasti huiskeessa, koska on naistenpäivä ja monenmoista tapahtumaa on pitkin Suomenmaan. Aluetukussa meillä on SIPA Sannan kanssa Ryhtiä Naiseuteen päivä. Mukavasti onkin tulossa jo vieraita ryhdikkääseen tapahtumaamme.
Tälläisin loman jälkeisin tunnelmin...
keskiviikko 24. helmikuuta 2010
Pienen lapsen vuoksi, 10v sitten...
Viikko vasta alkoi... ja hups, se onkin jo kohta ohi :O No, parin päivän päästä on loma, koko perheen yhteinen hiihtoloma! Me kaikki kuusi - yhdessä.
Tähän viikkoon onkin mahtunut tosi paljon tekemistä ja puhumista, aina 10 vuoden takaisten asioiden läpikäymisestä lähtien. Yllättävää, miten tunteet on edelleen pinnassa kun lukee ja puhuu syvällisesti monta tuntia "vanhan elämän" tapahtumista.
Teimme MOT toimittaja Tiina Lundellin kanssa monta tuntia töitä seksuaalirikosjuttuun. Kohdallani tämä tarkoittaa siis tulevaa haastattelua TV1:n ohjelmaan. Kaapeista piti kaivaa kaikki vanhat paperit ja lukea ne läpi, ensimmäistä kertaa "selkein" ajatuksin. Löysin myös mielenkiintoisia seikkoja, mitä ei otettu tuolloin huomioon. Mutta tämä rikos on jo vanhentunut ja se siitä.
Nyt osaisi jäsentää tapahtuneet paremmin ja mietinkin, jos hovioikeus olisi käyty nyt, olisin ymmärtänyt vaatia asioita enemmän.
Silloin en osannut, tai ainakaan en jaksanut. Kaikki oli hurjaa pyöritystä. Kuin elokuvissa - ja nyt luen sitä tarinan käsikirjoitusta. Opettelen jälleen vuorosanoja.
Asiat eivät onneksi enää palaa uniin. Ymmärrän, että on kyse vain vanhasta tarinasta. Vaikka käsikirjoituksen kannessa lukee: "Tositapahtumiin perustuva".
Minua edelleen ihmetyttävin asia näissä omissa oikeudenkäynneissä on ollut se, ettei pienen lapsen läsnäoloa otettu missään oikeusasteessa huomioon. Ei välitetty.
Ja kuitenkin itselleni se oli kaikista suurin huoli, miten lapselle käy, millaiset traumat hänelle jää, parantuuko hän tästä koskaan:
- Pieni avuton ihminen, joka hädissään itkee saamatta apua. Äidillä on joku huonosti, miksi äiti ei tule ja auta? Miksi tuo toinen ihminen, tekee pahaa äidille - lapsi kyllä vaistoaa milloin on pahaa ja milloin on hyvää. Ja tämä ei ole hyvää.
Aikuinen ihminen kyllä pystyy parantumaan ja varmasti lapsetkin. Mutta ei niin helposti. Tuskan tunne jää varmasti iäksi asumaan pieneen ihmiseen. Ei vuoden ikäiselle pysty selittämään miksi näin kävi, kun ei aikuisellekaan. Kun ei ole syytä miksi.
Pistää vihaksi kun kuulee puhuttavan, että ei saa pukeutua liian paljastavasti ettei tulisi raiskatuksi. Niin... saako kaupasta sitten varastaa kun tavarat on näkösällä hyllyssä?
Kun toimittaja kysyi, miltä tuntui odottaa oikeudenkäyntien väliaikoina, muistin vain sen että oli huoli tyttärestä. Hänen hyvinvoinnistaan. Ja sitten muistin yhden synkän illan. Ajattelin pienen hetken tehdä jotain typerää, mutta vain ajattelin ja vain pienen hetken.
Moni asia on unohtunut noilta vuosilta, varmasti niin on tarkoitettu. Sitä jaksaa rakentaa uutta, kuten pitääkin. Eteenpäin ei pääse jos jää vain miettimään ja suremaan. Kun on kuitenkin vain tämä yksi elämä, sen tahtoo elää elämästä nauttien. Sillon jaksoin lapsen takia, itsestä ei ollut niin väliä. Joku oli jo häväissyt tekemällä pahaa, eikä se ollut oma tahtoni.
Lasten kautta sitä kasvaa kokoajan. On ihanaa tulla kotiin kun isot ja pienet lapsukaiset tulevat halaamaan ja tervehtimään ovella raskaan työpäivän jälkeen. Ja aina, kun tulen yöllä kotiin, käyn aina katsomassa jokaisen lapsen ennen nukkumaan menoani. Lapsista saa voimaa, pyytämättä.
Nautin vuosista kotona lasten kanssa, mutta nautin myös tästä ajasta työni ääressä. Perheen ja työn yhteensovittaminen ei aina ole helppoa, mutta uskon että siitä selviää, varsinkin kun apuna on hyviä hoitotätejä. Kiitos apuhoitotädeille =)
Niin... tänäpäivänä se pieni tyttö on jo vähän isompi tyttö - Kohta 11v, kasvamassa kovaa vauhtia naiseksi. Naiseksi miesten maailmaan - vai tulisiko tästä kuitenkin kokoajan enemmän tasavertainen maailma? Sitä ainakin haluan eteenpäin viedä.
Nainenkin voi tehdä työtä ja yrittää, nainen saa päättää omasta ruumistaan itse, nainen on tasavertainen miehen rinnalla. Näitä meidän tulee opettaa lapsillemme. Ketään ei tule vahingoittaa, toista tulee kunniottaa.
... ja kaikkien lasteni vuoksi myös tänään ja huomenna. Tällä jaksan.
Tähän viikkoon onkin mahtunut tosi paljon tekemistä ja puhumista, aina 10 vuoden takaisten asioiden läpikäymisestä lähtien. Yllättävää, miten tunteet on edelleen pinnassa kun lukee ja puhuu syvällisesti monta tuntia "vanhan elämän" tapahtumista.
Teimme MOT toimittaja Tiina Lundellin kanssa monta tuntia töitä seksuaalirikosjuttuun. Kohdallani tämä tarkoittaa siis tulevaa haastattelua TV1:n ohjelmaan. Kaapeista piti kaivaa kaikki vanhat paperit ja lukea ne läpi, ensimmäistä kertaa "selkein" ajatuksin. Löysin myös mielenkiintoisia seikkoja, mitä ei otettu tuolloin huomioon. Mutta tämä rikos on jo vanhentunut ja se siitä.
Nyt osaisi jäsentää tapahtuneet paremmin ja mietinkin, jos hovioikeus olisi käyty nyt, olisin ymmärtänyt vaatia asioita enemmän.
Silloin en osannut, tai ainakaan en jaksanut. Kaikki oli hurjaa pyöritystä. Kuin elokuvissa - ja nyt luen sitä tarinan käsikirjoitusta. Opettelen jälleen vuorosanoja.
Asiat eivät onneksi enää palaa uniin. Ymmärrän, että on kyse vain vanhasta tarinasta. Vaikka käsikirjoituksen kannessa lukee: "Tositapahtumiin perustuva".
Minua edelleen ihmetyttävin asia näissä omissa oikeudenkäynneissä on ollut se, ettei pienen lapsen läsnäoloa otettu missään oikeusasteessa huomioon. Ei välitetty.
Ja kuitenkin itselleni se oli kaikista suurin huoli, miten lapselle käy, millaiset traumat hänelle jää, parantuuko hän tästä koskaan:
- Pieni avuton ihminen, joka hädissään itkee saamatta apua. Äidillä on joku huonosti, miksi äiti ei tule ja auta? Miksi tuo toinen ihminen, tekee pahaa äidille - lapsi kyllä vaistoaa milloin on pahaa ja milloin on hyvää. Ja tämä ei ole hyvää.
Aikuinen ihminen kyllä pystyy parantumaan ja varmasti lapsetkin. Mutta ei niin helposti. Tuskan tunne jää varmasti iäksi asumaan pieneen ihmiseen. Ei vuoden ikäiselle pysty selittämään miksi näin kävi, kun ei aikuisellekaan. Kun ei ole syytä miksi.
Pistää vihaksi kun kuulee puhuttavan, että ei saa pukeutua liian paljastavasti ettei tulisi raiskatuksi. Niin... saako kaupasta sitten varastaa kun tavarat on näkösällä hyllyssä?
Kun toimittaja kysyi, miltä tuntui odottaa oikeudenkäyntien väliaikoina, muistin vain sen että oli huoli tyttärestä. Hänen hyvinvoinnistaan. Ja sitten muistin yhden synkän illan. Ajattelin pienen hetken tehdä jotain typerää, mutta vain ajattelin ja vain pienen hetken.
Moni asia on unohtunut noilta vuosilta, varmasti niin on tarkoitettu. Sitä jaksaa rakentaa uutta, kuten pitääkin. Eteenpäin ei pääse jos jää vain miettimään ja suremaan. Kun on kuitenkin vain tämä yksi elämä, sen tahtoo elää elämästä nauttien. Sillon jaksoin lapsen takia, itsestä ei ollut niin väliä. Joku oli jo häväissyt tekemällä pahaa, eikä se ollut oma tahtoni.
Lasten kautta sitä kasvaa kokoajan. On ihanaa tulla kotiin kun isot ja pienet lapsukaiset tulevat halaamaan ja tervehtimään ovella raskaan työpäivän jälkeen. Ja aina, kun tulen yöllä kotiin, käyn aina katsomassa jokaisen lapsen ennen nukkumaan menoani. Lapsista saa voimaa, pyytämättä.
Nautin vuosista kotona lasten kanssa, mutta nautin myös tästä ajasta työni ääressä. Perheen ja työn yhteensovittaminen ei aina ole helppoa, mutta uskon että siitä selviää, varsinkin kun apuna on hyviä hoitotätejä. Kiitos apuhoitotädeille =)
Niin... tänäpäivänä se pieni tyttö on jo vähän isompi tyttö - Kohta 11v, kasvamassa kovaa vauhtia naiseksi. Naiseksi miesten maailmaan - vai tulisiko tästä kuitenkin kokoajan enemmän tasavertainen maailma? Sitä ainakin haluan eteenpäin viedä.
Nainenkin voi tehdä työtä ja yrittää, nainen saa päättää omasta ruumistaan itse, nainen on tasavertainen miehen rinnalla. Näitä meidän tulee opettaa lapsillemme. Ketään ei tule vahingoittaa, toista tulee kunniottaa.
... ja kaikkien lasteni vuoksi myös tänään ja huomenna. Tällä jaksan.
lauantai 20. helmikuuta 2010
Keskisuomalaisesta poimittua
Perjantaina 19.2.2010 kirjotitaa sanomalehti Keskisuomalainen seuraavasti:
Lapsen törkeästä hyväksikäytöstä yhdyskuntapalvelua
Etelä-Savon käräjäoikeus tuomitsi torstaina 42-vuotiaan tamperelaismiehen törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä puoleksi vuodeksi vankeuteen.
Mies saa suorittaa rangaistuksen 160 tunnin yhdyskuntapalveluna. Rangastusta alensi miehen aiemmin saama ehdoton vankeusrangaistus.
Korkeakoulututkijana työskennellyt mies pääsi viime kesänä ehdonalaiseen vapauteen. Hänet oli tuomittu viideksi ja puoleksi vuodeksi vankeuteen yli 40 tytön seksuaalisesta hyväksikäytöstä tai sen yrityksestä. Mies tutustui 8-16 vuotiaisiin tyttöihin lähinnä internetin keskustelupalstojen kautta. Mikkelin käräjäoikeun nyt käsittelmä törkeä hyväksikäyttö tapahtui vuosina 2001-2004.
------
... Siis että mitenkä? 10v takaisessa omassa jutussa tuli lievennystä kun tekijä oli eka kertalainen. No, sen nyt vielä voisi jotenkin ymmärtää tämän jutun rinnalla (vaikka ensikertalaisuus ei ole selitys - tappoi kerran, annetaan anteeksi ja toivotaan ettei tappaisi toista kertaa?!). Nyt siis tuomiota ALENSI aiemmin saatu rangaistus. Ööö - ei mahdu järkeen. Ei sitten millään...
Lapsen törkeästä hyväksikäytöstä yhdyskuntapalvelua
Etelä-Savon käräjäoikeus tuomitsi torstaina 42-vuotiaan tamperelaismiehen törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä puoleksi vuodeksi vankeuteen.
Mies saa suorittaa rangaistuksen 160 tunnin yhdyskuntapalveluna. Rangastusta alensi miehen aiemmin saama ehdoton vankeusrangaistus.
Korkeakoulututkijana työskennellyt mies pääsi viime kesänä ehdonalaiseen vapauteen. Hänet oli tuomittu viideksi ja puoleksi vuodeksi vankeuteen yli 40 tytön seksuaalisesta hyväksikäytöstä tai sen yrityksestä. Mies tutustui 8-16 vuotiaisiin tyttöihin lähinnä internetin keskustelupalstojen kautta. Mikkelin käräjäoikeun nyt käsittelmä törkeä hyväksikäyttö tapahtui vuosina 2001-2004.
------
... Siis että mitenkä? 10v takaisessa omassa jutussa tuli lievennystä kun tekijä oli eka kertalainen. No, sen nyt vielä voisi jotenkin ymmärtää tämän jutun rinnalla (vaikka ensikertalaisuus ei ole selitys - tappoi kerran, annetaan anteeksi ja toivotaan ettei tappaisi toista kertaa?!). Nyt siis tuomiota ALENSI aiemmin saatu rangaistus. Ööö - ei mahdu järkeen. Ei sitten millään...
perjantai 19. helmikuuta 2010
Vuosien takaa...
Muutamaan päivään ei ole kerennyt kirjoitella tänne, onkohan jopa viikko hurahtanut.
Gaala on juhlittu ja se menikin todella loistavasti. Olen ylpeä tiimistäni.
Kuten aiemminkin olen maininnut, elämä tuo välillä eteen kaikenlaista. Eilen lupauduin eduskuntaan luovuttamaan adressia tästä kampanjoimastamme asiasta seksuaalirikosten lainsäädännön uudistamisen puolesta. Emme ole Tian kanssa tavanneet koskaan "livenä", vaan olemme ajaneet molemmat samaa asiaa. Juttu alkoi tuolta facebookkiin luodusta ryhmästä. Sen myötä annoin sen radio haastattelun Amenestylle (heidän lehteensä tulee muuten myös juttu) ja nyt sitten TV1:n MOT ohjelma oli ottanut Tian yhteyttä ja lupauduin myös tähän.
Kuulostaa pahalta, eikö? Seksuaalirikoksen uhri sanana saa kasvot. Luulen että esiintyisin vain etunimellä, koska en edelleenkään halua tähän sotkettavan nykyistä miestäni Tomia. Tukea ja turvaani.
Radiohaastattelun jälkeen minulta kysyttiin että mitä jos tulisi televisio juttu, lähtisinkö. Siitä asti olenkin asiaa miettinyt ja aika pian päätinkin että jos kysytään, lähden. En siksi että haluan julkisuutta, ei, en halua, etenkään näin.
Lähden mukaan siksi ettei kovinkaan moni näitä asioita läpikäynyt halua tulla julkisuuteen, koska teko on niin häpeällinen. Vaikka ei ole millään tavalla uhrin vika, niin sitä kuitenkin tuntee itsensä likaiseksi - aina. Sen sanan lukeminen, saatikka sanominen saa vatsan joka kerran kääntymään ympäri.
Jotain pitäisi siis tehdä ja siksi olen nyt päättnyt olla mukana. Toivoen, että asiohin saadaan muutosta. Että seksuaalirikollinen saa hänelle kuuluvan rangaistuksensa, että uhrit otetaan vakavasti, ja että uhrit uskaltaisivat kertoa tapahtuneesta. Nyt näin ei ole. Tunnen suunnattoman määrän ihmisiä, jotka ovat joutuneet ko. rikoksen uhriksi, mutteivät halua viedä asiaa edes poliisille. Se surettaa minua. Vaikka myönnänkin, että tie on pitkä ja kivinen. Ja pelko on aina niskassa.
Toivon että tekoni auttaa myöhemmin toisia uhreja. Omalta kohdaltani ei enää muutosta voi tulla. Vaikka en olekaan sitä mieltä että silmä-silmästä mentaliteetti asioita auttaisi, niin kannatan kuitenkin suurempia rangaistuksia. Edes tekijälle häpeämistä, julkisesti. Veljeni on sitä mieltä että kuvat ja nimet lehteen ja nettiin. Kannatan tätä. Osaisivat muut varoa ainakin näiden kohdalla.
Ei ole helppoa lukea 10 vuoden takaisia juttuja, esitutkintamateriaalia, käräjä- ja hovioikeuden lausuntoja, omia ja tekijän sekä todistajien lausuntoja. Välillä itkettää, välilä pistää vihaksi. Välillä oksettaa - sen tuntee kirjaimellisesti.
Ihmismieli on halunnut painaa nuo pahat asiat jonnekin kauas ja nyt ne revitään taas muistiin noiden papereiden avulla. Oma valinta. Tietoinen. Tiedän että olen henkisesti sen verran vahva tällä hetkellä että pystyn tämän tekemään.
Auttaakseni muita.
Samalla tiedän, että saan asian tiimoilta myös jonkin verran negatiivistä palautetta. Mutta en välitä, ainakin koitan olla välittämättä. Mielipiteitä mahtuu tähän maailmaan. Ajan asiaani tietoisesti ja seison sanomisteni takana.
Kiitän myös jo tässä vaiheessa blogiani lukevia kannustavista kommenteista, niiden myötä päätin tähän rikosjutun eteenpäin viemiseen ryhtyä.
Nyt on paikallaan siideri ja loput raskaiden papereiden läpikäymisestä...
Gaala on juhlittu ja se menikin todella loistavasti. Olen ylpeä tiimistäni.
Kuten aiemminkin olen maininnut, elämä tuo välillä eteen kaikenlaista. Eilen lupauduin eduskuntaan luovuttamaan adressia tästä kampanjoimastamme asiasta seksuaalirikosten lainsäädännön uudistamisen puolesta. Emme ole Tian kanssa tavanneet koskaan "livenä", vaan olemme ajaneet molemmat samaa asiaa. Juttu alkoi tuolta facebookkiin luodusta ryhmästä. Sen myötä annoin sen radio haastattelun Amenestylle (heidän lehteensä tulee muuten myös juttu) ja nyt sitten TV1:n MOT ohjelma oli ottanut Tian yhteyttä ja lupauduin myös tähän.
Kuulostaa pahalta, eikö? Seksuaalirikoksen uhri sanana saa kasvot. Luulen että esiintyisin vain etunimellä, koska en edelleenkään halua tähän sotkettavan nykyistä miestäni Tomia. Tukea ja turvaani.
Radiohaastattelun jälkeen minulta kysyttiin että mitä jos tulisi televisio juttu, lähtisinkö. Siitä asti olenkin asiaa miettinyt ja aika pian päätinkin että jos kysytään, lähden. En siksi että haluan julkisuutta, ei, en halua, etenkään näin.
Lähden mukaan siksi ettei kovinkaan moni näitä asioita läpikäynyt halua tulla julkisuuteen, koska teko on niin häpeällinen. Vaikka ei ole millään tavalla uhrin vika, niin sitä kuitenkin tuntee itsensä likaiseksi - aina. Sen sanan lukeminen, saatikka sanominen saa vatsan joka kerran kääntymään ympäri.
Jotain pitäisi siis tehdä ja siksi olen nyt päättnyt olla mukana. Toivoen, että asiohin saadaan muutosta. Että seksuaalirikollinen saa hänelle kuuluvan rangaistuksensa, että uhrit otetaan vakavasti, ja että uhrit uskaltaisivat kertoa tapahtuneesta. Nyt näin ei ole. Tunnen suunnattoman määrän ihmisiä, jotka ovat joutuneet ko. rikoksen uhriksi, mutteivät halua viedä asiaa edes poliisille. Se surettaa minua. Vaikka myönnänkin, että tie on pitkä ja kivinen. Ja pelko on aina niskassa.
Toivon että tekoni auttaa myöhemmin toisia uhreja. Omalta kohdaltani ei enää muutosta voi tulla. Vaikka en olekaan sitä mieltä että silmä-silmästä mentaliteetti asioita auttaisi, niin kannatan kuitenkin suurempia rangaistuksia. Edes tekijälle häpeämistä, julkisesti. Veljeni on sitä mieltä että kuvat ja nimet lehteen ja nettiin. Kannatan tätä. Osaisivat muut varoa ainakin näiden kohdalla.
Ei ole helppoa lukea 10 vuoden takaisia juttuja, esitutkintamateriaalia, käräjä- ja hovioikeuden lausuntoja, omia ja tekijän sekä todistajien lausuntoja. Välillä itkettää, välilä pistää vihaksi. Välillä oksettaa - sen tuntee kirjaimellisesti.
Ihmismieli on halunnut painaa nuo pahat asiat jonnekin kauas ja nyt ne revitään taas muistiin noiden papereiden avulla. Oma valinta. Tietoinen. Tiedän että olen henkisesti sen verran vahva tällä hetkellä että pystyn tämän tekemään.
Auttaakseni muita.
Samalla tiedän, että saan asian tiimoilta myös jonkin verran negatiivistä palautetta. Mutta en välitä, ainakin koitan olla välittämättä. Mielipiteitä mahtuu tähän maailmaan. Ajan asiaani tietoisesti ja seison sanomisteni takana.
Kiitän myös jo tässä vaiheessa blogiani lukevia kannustavista kommenteista, niiden myötä päätin tähän rikosjutun eteenpäin viemiseen ryhtyä.
Nyt on paikallaan siideri ja loput raskaiden papereiden läpikäymisestä...
keskiviikko 10. helmikuuta 2010
Alkuwoimaa!
Pari kokonaista päivää vielä ennen H-hetkeä. Valmistelut on onneksi aika hyvin kuosissaan, tosin tehtävää on vielä ja lauantai tulee olemaan kiireen täyttämä.
Tuntuu siltä että mitä enemmän jotain tekee, sen enemmän virtaa riittää. Vielä kun on saatu perhe asiatkin mukavasti mallilleen, eli omassa perheessä rauha ja hyvä keskustelu vireys kaikilla sekä pieniä lomasessioitakin kalenterissa niin avot!
Kyllä elämästä pitää nauttia, joskus sen voi tehdä myös työnmerkeissä, kun sitten sopivasti välillä lomaileekin.
Kun tarpeeksi paljon luottaa itseensä ja toimiinsa, ei pienet murheet, eikä toisten sanomisetkaan tunnu juuri missään. Tärkeintä on itse tietää mitä tekee ja miksi. Luja usko toimiinsa auttaa siis jaksamaan silloinkin kun joku tulee kertomaan sinulle että teet asiat hänen mielestään väärin.
Itse olen ollut äitinä kohta 11 vuotta ja olen nauttinut lähestulkoon jokaisesta päivästä. Onhan toki huonojakin päiviä ollut, sitä on turhakieltää. Nämä liittyivät aikaan kun olin yksin Jonnan kanssa ja tyttö oli kipeä ja piti monta yötä hänen kanssaan valvoa. Silloin tuli pari kertaa mietittyä että miksi pitää yksin tämä kaikki kestää. No, mutta oli ystävät, ja on edelleen. Aamulla sitä oli aina toinen mieli kun pikkuinen napero kömpi saman peiton alle, nosti pikkusormillaan silmäluomeni auki ja sanoi "äiti". Eipä sitä muuta tarvinnutkaan. Sitä tahtoo tehdä lastensa eteen mitä vain. Äidin rakkaus se on vaan se ihmeellinen asia.
Olen useasti miettinyt että sammuuko se joskus? Voiko omia lapsia inhota? vaikka sitten kun ovat aikuisia ja tekevät mielestäni vääriä tekoja? Vai olisiko niin ettei nk. "vääriä" tekoja tulekaan jos saa kasvatettua lapset hyviksi kansalaisiksi - en tiedä. Vaikka tokihan muistan omasta nuoruudesta että piti kokeilla kaikenlaista, se varmasti kuuluu jokaisen nuoren elämään, kunhan vain osaa ajatella asioiden seurauksia. Sitä olemme koittaneet lapsille opettaa. Ja puhumista myös. Ilman asioiden läpikäymistä ei elämä kyllä kovin ruusuista ole. Ja kyllä meillä puhutaankin, myös ikävät asiat. Annetaan erilaisille ajatuksille tilaa, jokainen meidän perheen kuudesta jäsenestä on erilainen, oma persoona. Niinkuin kaikki ihmiset maanpäällä.
On turhaa kuvitella että kaikkien pitäisi olla samanlaisia, ei, ei missään nimessä. Tärkeintä on oppia ymmärtämään ja suvaitsemaan erilaisuutta. Kaikista ei tarvitse tykätä, mutta etenkin aikuisten ihmisten pitää osata käyttäytyä korrektisti. Sillä pääsee pitkälle. Ja toinen tärkeä asia: Joskus vanhat jutut on vain haudattava, annettava olla. Turha jäädä märehtimään ja varsinkaan palata aina ja uudestaan vanhoihin tapahtumiin, siinä vain taantuu. Muumit karkaa laaksosta.
Vaikeina aikoina, vaikeiden asioiden keskellä, on asioista puhuminen tuonut helpotuksen. Tai jos ei ole voinut kellekään puhua, niin asioiden kirjoittaminenkin auttoi.
10v sitten minulla oli omat nettisivut jonne tein elämäni ABC:n. Siihen kasasin kaikkia, tuolloin 23 vuotiaana, tielleni osuneita hyviä ja huonoja asioita.
Lista ei ollut mitään ihan kaunista luettavaa, mutta elämää. Ja selkeytti paljon omia ajatuksia.
Nytkin, vaikkei mitään kriisiä olekaan oikeastaan, on kivaa kirjoitella ajatuksia tänne, samaa sanoo Tomi. Kilpaa kirjoitellaan blogejamme ja luetaankin toki toinen toistemme kirjoituksia - sekin on kivaa - vaikka aika paljon jo toisesta tietääkin, oppii silti uutta kokoajan.
Meidän suhde on jotenkin jännä, ollut alusta asti: Tavattiin netissä - kirjoiteltiin siis - sitten sokkotreffit elokuviin, 1kk päästä kihloihin, 6kk päästä naimisissa, siitä vuoden päästä syntyi Niko, sitten reilu vuosi kun syntyi Henna ja samalla alettiin rakentamaan taloamme. Sitten tuli vielä muutaman vuoden päästä Jenna. Nyt on perheluku tässä ja elämä tuntuu vaan paranevan kokoajan!
Alussa ei ollut sitä mahtavaa suurta rakkautta, vaan kaksi aikuista ihmistä, jotka tahtoi samoja asioita: perhettä ja yhteistä kotia. Kuulostaa tylyltä, mutta siitä sitä lähdettiin rakentamaan. Ja nyt ollaan kohtalaisen onnellisia yhdessä. Hyvin erilaisia persoonia olemme, mutta osaamme täydentää toisiamme ja saada uusia ulottuvuuksia ja vahvuuksia elämään. Ei se aina helppoa ole ollut, mutta kun ei enää niin helpolla tahdo luovuttaa ja osaa ajatella myös tiskin toiselta puolelta, niin hyvä siitä tulee. Paranee vain vuosi vuodelta! Ja vielä kun on keksitty mukavia yhteisiä harrastuksia, kuten asuntovaunuilu sekä uusin juttu politikointi... niin, juuri se :D
Jep, tämmöisä Muumilaakson tarinoita tällä kertaa.
Tuntuu siltä että mitä enemmän jotain tekee, sen enemmän virtaa riittää. Vielä kun on saatu perhe asiatkin mukavasti mallilleen, eli omassa perheessä rauha ja hyvä keskustelu vireys kaikilla sekä pieniä lomasessioitakin kalenterissa niin avot!
Kyllä elämästä pitää nauttia, joskus sen voi tehdä myös työnmerkeissä, kun sitten sopivasti välillä lomaileekin.
Kun tarpeeksi paljon luottaa itseensä ja toimiinsa, ei pienet murheet, eikä toisten sanomisetkaan tunnu juuri missään. Tärkeintä on itse tietää mitä tekee ja miksi. Luja usko toimiinsa auttaa siis jaksamaan silloinkin kun joku tulee kertomaan sinulle että teet asiat hänen mielestään väärin.
Itse olen ollut äitinä kohta 11 vuotta ja olen nauttinut lähestulkoon jokaisesta päivästä. Onhan toki huonojakin päiviä ollut, sitä on turhakieltää. Nämä liittyivät aikaan kun olin yksin Jonnan kanssa ja tyttö oli kipeä ja piti monta yötä hänen kanssaan valvoa. Silloin tuli pari kertaa mietittyä että miksi pitää yksin tämä kaikki kestää. No, mutta oli ystävät, ja on edelleen. Aamulla sitä oli aina toinen mieli kun pikkuinen napero kömpi saman peiton alle, nosti pikkusormillaan silmäluomeni auki ja sanoi "äiti". Eipä sitä muuta tarvinnutkaan. Sitä tahtoo tehdä lastensa eteen mitä vain. Äidin rakkaus se on vaan se ihmeellinen asia.
Olen useasti miettinyt että sammuuko se joskus? Voiko omia lapsia inhota? vaikka sitten kun ovat aikuisia ja tekevät mielestäni vääriä tekoja? Vai olisiko niin ettei nk. "vääriä" tekoja tulekaan jos saa kasvatettua lapset hyviksi kansalaisiksi - en tiedä. Vaikka tokihan muistan omasta nuoruudesta että piti kokeilla kaikenlaista, se varmasti kuuluu jokaisen nuoren elämään, kunhan vain osaa ajatella asioiden seurauksia. Sitä olemme koittaneet lapsille opettaa. Ja puhumista myös. Ilman asioiden läpikäymistä ei elämä kyllä kovin ruusuista ole. Ja kyllä meillä puhutaankin, myös ikävät asiat. Annetaan erilaisille ajatuksille tilaa, jokainen meidän perheen kuudesta jäsenestä on erilainen, oma persoona. Niinkuin kaikki ihmiset maanpäällä.
On turhaa kuvitella että kaikkien pitäisi olla samanlaisia, ei, ei missään nimessä. Tärkeintä on oppia ymmärtämään ja suvaitsemaan erilaisuutta. Kaikista ei tarvitse tykätä, mutta etenkin aikuisten ihmisten pitää osata käyttäytyä korrektisti. Sillä pääsee pitkälle. Ja toinen tärkeä asia: Joskus vanhat jutut on vain haudattava, annettava olla. Turha jäädä märehtimään ja varsinkaan palata aina ja uudestaan vanhoihin tapahtumiin, siinä vain taantuu. Muumit karkaa laaksosta.
Vaikeina aikoina, vaikeiden asioiden keskellä, on asioista puhuminen tuonut helpotuksen. Tai jos ei ole voinut kellekään puhua, niin asioiden kirjoittaminenkin auttoi.
10v sitten minulla oli omat nettisivut jonne tein elämäni ABC:n. Siihen kasasin kaikkia, tuolloin 23 vuotiaana, tielleni osuneita hyviä ja huonoja asioita.
Lista ei ollut mitään ihan kaunista luettavaa, mutta elämää. Ja selkeytti paljon omia ajatuksia.
Nytkin, vaikkei mitään kriisiä olekaan oikeastaan, on kivaa kirjoitella ajatuksia tänne, samaa sanoo Tomi. Kilpaa kirjoitellaan blogejamme ja luetaankin toki toinen toistemme kirjoituksia - sekin on kivaa - vaikka aika paljon jo toisesta tietääkin, oppii silti uutta kokoajan.
Meidän suhde on jotenkin jännä, ollut alusta asti: Tavattiin netissä - kirjoiteltiin siis - sitten sokkotreffit elokuviin, 1kk päästä kihloihin, 6kk päästä naimisissa, siitä vuoden päästä syntyi Niko, sitten reilu vuosi kun syntyi Henna ja samalla alettiin rakentamaan taloamme. Sitten tuli vielä muutaman vuoden päästä Jenna. Nyt on perheluku tässä ja elämä tuntuu vaan paranevan kokoajan!
Alussa ei ollut sitä mahtavaa suurta rakkautta, vaan kaksi aikuista ihmistä, jotka tahtoi samoja asioita: perhettä ja yhteistä kotia. Kuulostaa tylyltä, mutta siitä sitä lähdettiin rakentamaan. Ja nyt ollaan kohtalaisen onnellisia yhdessä. Hyvin erilaisia persoonia olemme, mutta osaamme täydentää toisiamme ja saada uusia ulottuvuuksia ja vahvuuksia elämään. Ei se aina helppoa ole ollut, mutta kun ei enää niin helpolla tahdo luovuttaa ja osaa ajatella myös tiskin toiselta puolelta, niin hyvä siitä tulee. Paranee vain vuosi vuodelta! Ja vielä kun on keksitty mukavia yhteisiä harrastuksia, kuten asuntovaunuilu sekä uusin juttu politikointi... niin, juuri se :D
Jep, tämmöisä Muumilaakson tarinoita tällä kertaa.
tiistai 9. helmikuuta 2010
Yrittäjäyhtälö
Sanotaan, että yrittäjyys kantaa Suomea, mutta millainen onkaan yrittäjyyden leima näinä päivinä? Näen jatkuvasti ihmisten säikähtävän, kun kerron olevani yrittäjä ja vielä kun miehenikin on yrittäjä, jopa kahdessa yrityksessä. Päästään vialla siis molemmat, kun eivät mene ”oikeisiin” töihin.
Olemme kuitenkin tavattoman ylpeitä yrityksistämme sekä yrittäjyydestämme ylipäänsä ja haluamme molemmat tahoillamme viedä yrittäjien asioita eteenpäin, tehdä yrittäjän elämää paremmaksi. Niin että jonain päivänä yrittäjyys voisi olla tasavertainen vaihtoehto palkkatyölle vaikkapa jo heti koulunpenkin jälkeen.
Yrittäjäksi lähtiessään ihmisellä on yleensä toivo: Toivo paremmasta huomisesta, toivo paremmasta toimeentulosta mielekkäässä työssä. Uusi yrittäjä elää siis unelmaansa, kuten kuuluukin. Toivo on motivaatio, jonka avulla jaksaa tehdä ja odottaa huomista. Vaikka olisi huono päivä, jaksaa silti tehdä töitä, sillä huomenna on jälleen uusi päivä yrittää ja tehdä tulosta.
Jotta tähän toivoyrittäjätilaan päästään, tarvitaan kuitenkin paljon alkuavustusta - toivoa, mitä ei mielestäni virkamiesten sekä muiden vastaavien tahojen puolelta heru. Enkä puhu pelkästään rahasta. Kun neuvoja on antamassa ihminen, joka ei ole itse ollut yrittäjänä, ei lopputulos voi olla kaksinen. Yleensä innostunut yrittäjäehdokas teilataan heti alkumetreillä. ”Ei tämä kannata”. Suurin piirtein näin sanottiin minullekin neljä vuotta sitten. Minä vain en luovuttanut, koska minulla oli, ja on edelleen, usko tämän yritysidean menestykseen.
Ihmettelen suuria työttömyyslukuja, kun työtä kyllä riittäisi, jos ei alettaisi krantuiksi. Toki, jos sohvalla makaamisesta maksetaan, niin eihän sitä kannata töitä tehdä, varsinkaan jos työ ei ole ”seksikästä” tai siitä ei tekijän mielestä makseta tarpeeksi. Mikäli tätä sohvaperunarahaa annettaisiin niille yrittäjätoivoille, jotka haluaisivat yrittää, niin uskon vakaasti, että syntyisi lukuisia uusia yrityksiä ja tätä kautta työttömyys vähenisi huomattavasti.
Yrittäjyyteen sekä yrittäjä-arvostukseen on nyt panostettava. Suomen toivo on yrittäjyydessä, eritoten pienyrittäjyydessä. Yrittäjällä on taito unelmoida, sekä taito tehdä unelmista totta!
Olemme kuitenkin tavattoman ylpeitä yrityksistämme sekä yrittäjyydestämme ylipäänsä ja haluamme molemmat tahoillamme viedä yrittäjien asioita eteenpäin, tehdä yrittäjän elämää paremmaksi. Niin että jonain päivänä yrittäjyys voisi olla tasavertainen vaihtoehto palkkatyölle vaikkapa jo heti koulunpenkin jälkeen.
Yrittäjäksi lähtiessään ihmisellä on yleensä toivo: Toivo paremmasta huomisesta, toivo paremmasta toimeentulosta mielekkäässä työssä. Uusi yrittäjä elää siis unelmaansa, kuten kuuluukin. Toivo on motivaatio, jonka avulla jaksaa tehdä ja odottaa huomista. Vaikka olisi huono päivä, jaksaa silti tehdä töitä, sillä huomenna on jälleen uusi päivä yrittää ja tehdä tulosta.
Jotta tähän toivoyrittäjätilaan päästään, tarvitaan kuitenkin paljon alkuavustusta - toivoa, mitä ei mielestäni virkamiesten sekä muiden vastaavien tahojen puolelta heru. Enkä puhu pelkästään rahasta. Kun neuvoja on antamassa ihminen, joka ei ole itse ollut yrittäjänä, ei lopputulos voi olla kaksinen. Yleensä innostunut yrittäjäehdokas teilataan heti alkumetreillä. ”Ei tämä kannata”. Suurin piirtein näin sanottiin minullekin neljä vuotta sitten. Minä vain en luovuttanut, koska minulla oli, ja on edelleen, usko tämän yritysidean menestykseen.
Ihmettelen suuria työttömyyslukuja, kun työtä kyllä riittäisi, jos ei alettaisi krantuiksi. Toki, jos sohvalla makaamisesta maksetaan, niin eihän sitä kannata töitä tehdä, varsinkaan jos työ ei ole ”seksikästä” tai siitä ei tekijän mielestä makseta tarpeeksi. Mikäli tätä sohvaperunarahaa annettaisiin niille yrittäjätoivoille, jotka haluaisivat yrittää, niin uskon vakaasti, että syntyisi lukuisia uusia yrityksiä ja tätä kautta työttömyys vähenisi huomattavasti.
Yrittäjyyteen sekä yrittäjä-arvostukseen on nyt panostettava. Suomen toivo on yrittäjyydessä, eritoten pienyrittäjyydessä. Yrittäjällä on taito unelmoida, sekä taito tehdä unelmista totta!
maanantai 8. helmikuuta 2010
Jollekin aina väärin...
Maanantai.
Jep, se huomattiin SIPA Sannan kanssa jo aamulla. Mitkään koneet ja vehkeet ei tahtoneet toimia. No, tuttua sinällään. Huvittaa yleensä.
Päivä ollut hyvin työntäyteinen tulevien tapahtumien vuoksi, mutta paljon saatiin taas tehtyä. Huomenna jatkuu.
33 ikävuoteen sitä on nähnyt ja kuullut jo aikalailla ja silti vieläkin jaksaa hämmästyä. Koitat tehdä oikein, niin joku on jokatapaukasessa sitä mieltä että teet väärin. Kaikkia ei toki voi, eikä pidäkään miellyttää. Pääasia on että itsellä ja perheellä on hyvin, jos toiminta ei muita miellytä, niin voi katsella omaa napaa. Kaikkien ei pidäkään kaikista pitää, mutta joskus voi pitää mölyt mahassaan, ettei tulisi poltettua liikaa siltoja. Aina niitä ei voi korjata takanapäin.
Olen kuitenkin oppinut, että viisain on koittaa keskittyä omaan elämäänsä, oman perheensää hyvinvointiin. Joskus nuorena koitin auttaa kaikkia ja olla jokapaikassa (joo, vaikka nytkin olen jokapaikassa, niin kuitenkin keskittyneesti, jokin punainen lanka koko touhussa). Sitten opin, ettei se kannattanut.
Kuuntelen toki mielelläni edelleen toisten murheita ja jaan iloja, mutta koitan ottaa ne "ammattimaisesti" - enkä tarkoita kylmästi (enkä ole psykologi, vaikka haluaisinkin ;) , vaan siten etten huolehtisi liiaksi toisten asioita, kun välillä omissakin on huolehtimista.
Maailmassa tapahtuu kokoajan kauheita asioita, niitä on aina tapahtunut, ja tulee aina tapahtumaan. Ja sen mukaan meidän on elettävä. Koitettava tehdä maailmasta parempi paikka elää, etenkin lapsillemme - jälkipolvillemme.
Kaikkea ei kuitenkaan yksin voi muuttaa. Siihen tarvitaan tiimi.
Tiimi on se avainsana. Tiimi työssä, tiimi kotona, tiimi kavereiden kera, tiimi harrastukissa, tiimi luottamustehtävissä. Tiimityöllä tehdään isoja tuloksia, yhdessä, toisia kuunnellen ja sopivasti myötäillen, mutta kuitenkin omia ideoita mukaan rohkeasti tuoden.
Ja sekin on kuitenkin jollekin väärin, eikä se mitään. Joku tahtoo toteuttaa yksin.
Olisi kuitenkin maininnanarvoista, että aikuiset ihmiset puhuisivat aikuistentavoin. Lapset saavat puhua lastentavoin.
Minusta on upeaa kun voin näyttää miehelleni Tomille tekstejä ja töitä mitä teen. Meillä on täysin erilainen näkökanta monen asian suhteen: minä olen savolaiskarjalainen nainen ja Tomi on pohjanmaanjuuret omaava insinöörimies... Eipä sitä tarvinne enempää selitellä.
Mutta, yhtäkaikki, molemmat saamme toisiltamme täysin erilaisia kommentteja ja vinkkejä, joista voimme poimmia itsellemme kehitysideoita työhömme. Joskus ne ärsyttää ihan sikana, mutta kun niitä hetken miettii niin eipä ne niin huonoja ideoita ollutkaan. Tämä on molemminpuolista. Eikä meillä toisen kommenttien perusteella muuteta kaikkea tekemäänsä, vaan jotain niitä pieniä hippusia - kuten aina opastan myyjiäni ja markkinoinnin parissa työskenteleviä ihmisiä - ole myös välillä asiakkaan housuissa.
Pitää muistaa katsella muidenkin silmin maailmaa. Mutta tiedän, se ei ole kaikille meille helppoa, mutta siihen voi opetella. Siis ottamaan vastaan kehitysideoita suuttumatta. Se on rikkaus ja minusta suuri viisaus ihmisessä.
Nyt menen antamaan tällä ihanalle kotitiimille iltapalaa. Jokaisella on roolinsa, jokainen on arvokas juuri sellaisena kuin on. Kaikenlaisia mielipiteitä tarvitaan ja niistä pitää ymmärtää oma punainen lankansa, juuri tälle tiimille tarkoitettu. Elämmehän täällä vain tämän yhden kerran.
Jep, se huomattiin SIPA Sannan kanssa jo aamulla. Mitkään koneet ja vehkeet ei tahtoneet toimia. No, tuttua sinällään. Huvittaa yleensä.
Päivä ollut hyvin työntäyteinen tulevien tapahtumien vuoksi, mutta paljon saatiin taas tehtyä. Huomenna jatkuu.
33 ikävuoteen sitä on nähnyt ja kuullut jo aikalailla ja silti vieläkin jaksaa hämmästyä. Koitat tehdä oikein, niin joku on jokatapaukasessa sitä mieltä että teet väärin. Kaikkia ei toki voi, eikä pidäkään miellyttää. Pääasia on että itsellä ja perheellä on hyvin, jos toiminta ei muita miellytä, niin voi katsella omaa napaa. Kaikkien ei pidäkään kaikista pitää, mutta joskus voi pitää mölyt mahassaan, ettei tulisi poltettua liikaa siltoja. Aina niitä ei voi korjata takanapäin.
Olen kuitenkin oppinut, että viisain on koittaa keskittyä omaan elämäänsä, oman perheensää hyvinvointiin. Joskus nuorena koitin auttaa kaikkia ja olla jokapaikassa (joo, vaikka nytkin olen jokapaikassa, niin kuitenkin keskittyneesti, jokin punainen lanka koko touhussa). Sitten opin, ettei se kannattanut.
Kuuntelen toki mielelläni edelleen toisten murheita ja jaan iloja, mutta koitan ottaa ne "ammattimaisesti" - enkä tarkoita kylmästi (enkä ole psykologi, vaikka haluaisinkin ;) , vaan siten etten huolehtisi liiaksi toisten asioita, kun välillä omissakin on huolehtimista.
Maailmassa tapahtuu kokoajan kauheita asioita, niitä on aina tapahtunut, ja tulee aina tapahtumaan. Ja sen mukaan meidän on elettävä. Koitettava tehdä maailmasta parempi paikka elää, etenkin lapsillemme - jälkipolvillemme.
Kaikkea ei kuitenkaan yksin voi muuttaa. Siihen tarvitaan tiimi.
Tiimi on se avainsana. Tiimi työssä, tiimi kotona, tiimi kavereiden kera, tiimi harrastukissa, tiimi luottamustehtävissä. Tiimityöllä tehdään isoja tuloksia, yhdessä, toisia kuunnellen ja sopivasti myötäillen, mutta kuitenkin omia ideoita mukaan rohkeasti tuoden.
Ja sekin on kuitenkin jollekin väärin, eikä se mitään. Joku tahtoo toteuttaa yksin.
Olisi kuitenkin maininnanarvoista, että aikuiset ihmiset puhuisivat aikuistentavoin. Lapset saavat puhua lastentavoin.
Minusta on upeaa kun voin näyttää miehelleni Tomille tekstejä ja töitä mitä teen. Meillä on täysin erilainen näkökanta monen asian suhteen: minä olen savolaiskarjalainen nainen ja Tomi on pohjanmaanjuuret omaava insinöörimies... Eipä sitä tarvinne enempää selitellä.
Mutta, yhtäkaikki, molemmat saamme toisiltamme täysin erilaisia kommentteja ja vinkkejä, joista voimme poimmia itsellemme kehitysideoita työhömme. Joskus ne ärsyttää ihan sikana, mutta kun niitä hetken miettii niin eipä ne niin huonoja ideoita ollutkaan. Tämä on molemminpuolista. Eikä meillä toisen kommenttien perusteella muuteta kaikkea tekemäänsä, vaan jotain niitä pieniä hippusia - kuten aina opastan myyjiäni ja markkinoinnin parissa työskenteleviä ihmisiä - ole myös välillä asiakkaan housuissa.
Pitää muistaa katsella muidenkin silmin maailmaa. Mutta tiedän, se ei ole kaikille meille helppoa, mutta siihen voi opetella. Siis ottamaan vastaan kehitysideoita suuttumatta. Se on rikkaus ja minusta suuri viisaus ihmisessä.
Nyt menen antamaan tällä ihanalle kotitiimille iltapalaa. Jokaisella on roolinsa, jokainen on arvokas juuri sellaisena kuin on. Kaikenlaisia mielipiteitä tarvitaan ja niistä pitää ymmärtää oma punainen lankansa, juuri tälle tiimille tarkoitettu. Elämmehän täällä vain tämän yhden kerran.
sunnuntai 7. helmikuuta 2010
Juontoja kirjoitellessa...
Ehtoota
Mietin että mitähän kirjoittaisin, kun jotain tahdon kertoa.
Olemme EveLace jälleenmyyjieni kanssa toteuttamassa Jyväskylään EveLace Gaalaa ensiviikon lauantaiksi. Gaala on yksi EveLace organisaation 15-vuotisjuhlavuoden kunniaksi järjestettävä alueellinen tapahtuma. Olemme tiiminä ensikertaa tekemässä tälläistä spektaakkelia, joskin muotinäytöksiä olemme järkänneet jo useaamman vuoden Fashion Unitin kanssa. Nyt kuitenkin teemme kaiken itse.
Tehtävää onkin paljon, se tiedettiin jo viimesyksynä kun tätä alettiin suunnitella. Nyt on enää viikko aikaa ja kuten aina, viimeiset puristukset menossa. Aikataulutusta, juontojen kirjoittelua, tuotteiden etsimisiä, tarjoilujen suunnittelua, musiikkien etsintää, vaatteiden viimeistelyä, koreografioita ym ym ym...
Meillä on onneksi tosi hyvä tiimi tätä tekemässä, jokaiselle riittää hommaa jopa yllinkyllin =) Ohjelmassa on laulua ja tanssia, arvontaa, kilpailua sekä huipennuksena muotinäytös, joka on toteutettu yhdessä myyjien sekä asiakkaidemme kesken. Vaikka tänään oli vasta eka yhteinen harjoitus, niin uskon että lauantaina kaikki on mallillaan klo 19.00 kun ovet yleisölle avautuu ja allekirjoittanut on ovella kättelemässä ihmisiä sisälle.
Mikäli jollakulla herää nyt kiinnostus ko. tapahtumaan, niin kysy ihmeessä lisää, sillä lippuja myydään vain ennakkoon ja lipun myynti on nyt käynnissä. Ravintola Kharmaan mahtuu vain rajoitettu määrä ihmisiä. Tilaisuus on muuten yksityistilaisuus.
Tälläiset tapahtumat ovat toki suuritöisiä, mutta itse ainakin saan hirveästi virtaa, vaikka välillä väsyttää ja uuvuttaa koittaa saada palikoita kasaan. Siitä huolimatta rakastan tälläistä sommittelua =) Eikä ihan kaikkea tarvitse yksin tehdä, kiitos ihanien jälleenmyyjieni sekä muiden apujoukkojen.
Samaan aikaan sattuu olemaan myös Hää- ja Juhlamessut Muuramessa, jossa myös olemme mukana: osastolla sekä muotinäytöksellä.
Että on siinä yhdelle viikonlopulle hommaa... niin ja kaikenlisäksi kun toiset aluejohtajat, Nina Norvio Järvenpäästä sekä Satu Siltaniemi Kemistä, sekä EveLace Oy:n toimitusjohtaja Eeva-Riitta Fingerroos saapuu myös juhlaamme, niin pidämmepä siihen perään sitten aluejohtaja päivät. No, kaksi (tai kolme, tai neljä..) kärpästä yhdellä iskulla!
Jostain syystä olen aina saanut kaikista eniten virtaa tekemisestä. Ehkäpä ihminen on muutenkin sellainen: jos jää paikalleen, sitä on siinä kuin täi tervessa, eikä saa mitään aikaiseksi. Mutta kun alkaa tehdä jotain kivaa ja kiinnostavaa jokin suurempi intressi takaraivossa, niin sitä vaan innostuu ja tekee lisää!
Eikä kannata huolia, kyllä minä lepäänkin. Minun lepoa on se että saan hetken istua koneella pelaamassa vaikka farmia facebookissa tai Guitar Herota lasten kanssa.
Nyt koitan työstää lauantain juonnot aluilleen. Puku ja kengät on jo hommattu. Olenkin haaveillut joskus näyttelijän urasta, mutta meneehän tämäkin ;) Rakastan esillä olemista, kun se on positiivista ja mukavaa. Mikään juorulehtimagneetti en halua kuitenkaan olla, jätetään ne jutut muille =)Minä teen mielelläni vain tätä työtä sekä mahdollisesti jossain vaiheessa vähän poltiittisia kuvioita ihan vain yrittäjyys-asioiden parantamisen merkeissä....
"Toivotan lämpimästi tervetulleeksi...."
- tästä se lähtee... ;) Oletko paikalla kanssamme juhlimassa 13.2.?
Mietin että mitähän kirjoittaisin, kun jotain tahdon kertoa.
Olemme EveLace jälleenmyyjieni kanssa toteuttamassa Jyväskylään EveLace Gaalaa ensiviikon lauantaiksi. Gaala on yksi EveLace organisaation 15-vuotisjuhlavuoden kunniaksi järjestettävä alueellinen tapahtuma. Olemme tiiminä ensikertaa tekemässä tälläistä spektaakkelia, joskin muotinäytöksiä olemme järkänneet jo useaamman vuoden Fashion Unitin kanssa. Nyt kuitenkin teemme kaiken itse.
Tehtävää onkin paljon, se tiedettiin jo viimesyksynä kun tätä alettiin suunnitella. Nyt on enää viikko aikaa ja kuten aina, viimeiset puristukset menossa. Aikataulutusta, juontojen kirjoittelua, tuotteiden etsimisiä, tarjoilujen suunnittelua, musiikkien etsintää, vaatteiden viimeistelyä, koreografioita ym ym ym...
Meillä on onneksi tosi hyvä tiimi tätä tekemässä, jokaiselle riittää hommaa jopa yllinkyllin =) Ohjelmassa on laulua ja tanssia, arvontaa, kilpailua sekä huipennuksena muotinäytös, joka on toteutettu yhdessä myyjien sekä asiakkaidemme kesken. Vaikka tänään oli vasta eka yhteinen harjoitus, niin uskon että lauantaina kaikki on mallillaan klo 19.00 kun ovet yleisölle avautuu ja allekirjoittanut on ovella kättelemässä ihmisiä sisälle.
Mikäli jollakulla herää nyt kiinnostus ko. tapahtumaan, niin kysy ihmeessä lisää, sillä lippuja myydään vain ennakkoon ja lipun myynti on nyt käynnissä. Ravintola Kharmaan mahtuu vain rajoitettu määrä ihmisiä. Tilaisuus on muuten yksityistilaisuus.
Tälläiset tapahtumat ovat toki suuritöisiä, mutta itse ainakin saan hirveästi virtaa, vaikka välillä väsyttää ja uuvuttaa koittaa saada palikoita kasaan. Siitä huolimatta rakastan tälläistä sommittelua =) Eikä ihan kaikkea tarvitse yksin tehdä, kiitos ihanien jälleenmyyjieni sekä muiden apujoukkojen.
Samaan aikaan sattuu olemaan myös Hää- ja Juhlamessut Muuramessa, jossa myös olemme mukana: osastolla sekä muotinäytöksellä.
Että on siinä yhdelle viikonlopulle hommaa... niin ja kaikenlisäksi kun toiset aluejohtajat, Nina Norvio Järvenpäästä sekä Satu Siltaniemi Kemistä, sekä EveLace Oy:n toimitusjohtaja Eeva-Riitta Fingerroos saapuu myös juhlaamme, niin pidämmepä siihen perään sitten aluejohtaja päivät. No, kaksi (tai kolme, tai neljä..) kärpästä yhdellä iskulla!
Jostain syystä olen aina saanut kaikista eniten virtaa tekemisestä. Ehkäpä ihminen on muutenkin sellainen: jos jää paikalleen, sitä on siinä kuin täi tervessa, eikä saa mitään aikaiseksi. Mutta kun alkaa tehdä jotain kivaa ja kiinnostavaa jokin suurempi intressi takaraivossa, niin sitä vaan innostuu ja tekee lisää!
Eikä kannata huolia, kyllä minä lepäänkin. Minun lepoa on se että saan hetken istua koneella pelaamassa vaikka farmia facebookissa tai Guitar Herota lasten kanssa.
Nyt koitan työstää lauantain juonnot aluilleen. Puku ja kengät on jo hommattu. Olenkin haaveillut joskus näyttelijän urasta, mutta meneehän tämäkin ;) Rakastan esillä olemista, kun se on positiivista ja mukavaa. Mikään juorulehtimagneetti en halua kuitenkaan olla, jätetään ne jutut muille =)Minä teen mielelläni vain tätä työtä sekä mahdollisesti jossain vaiheessa vähän poltiittisia kuvioita ihan vain yrittäjyys-asioiden parantamisen merkeissä....
"Toivotan lämpimästi tervetulleeksi...."
- tästä se lähtee... ;) Oletko paikalla kanssamme juhlimassa 13.2.?
torstai 4. helmikuuta 2010
Haastattelu
Tuossapa tuo haastattelun linkki...
http://ylex.yle.fi/radio/ohjelmat/ylex-tanaan/ylex-tanaanin-jutut/asenne-esiin-tyypillinen-raiskaaja-ei-vaani-puistossa
ja Tuija Braxin haastattelun edellisen jälkeen:
http://ylex.yle.fi/ihmiset/vierasarkisto/oikeusministeri-tuija-brax-seksuaalirikoksissa-tuomiot-ovat-aivan-liian-epayht
http://ylex.yle.fi/radio/ohjelmat/ylex-tanaan/ylex-tanaanin-jutut/asenne-esiin-tyypillinen-raiskaaja-ei-vaani-puistossa
ja Tuija Braxin haastattelun edellisen jälkeen:
http://ylex.yle.fi/ihmiset/vierasarkisto/oikeusministeri-tuija-brax-seksuaalirikoksissa-tuomiot-ovat-aivan-liian-epayht
Voimia ja verkkoja!
Tänään sain kuunnella YleX:ltä oman haastatteluni sekä perään Tuija Braxin haastattelun. Harmillista, ettei ainakaan vielä ollut tuosta minun osuudesta podcastia. Toivotaan että tulee.
Juttu kuulostin ihan "hyvältä", vaikka tuntuikin että en yhtään muistanut enää mitä olin puhunut. Tuntui haastattelun aikaan että hukun sanoihini, mutta moni sanoi ihan muuta =) Se oli vain siis henkistä ahtautta. Voimat olikin koko eilisen illan ihan poissa ja nukuin tosi sikeästi. Nyt on ollut sitten taas uusi päivä.
Kaikkien muiden työkiireiden ohella tämä oli siis yllättävän iso tehtävä, henkisesti. Olen silti hyvin tyytyväinen itseeni, että sen tein. Toivottavasti tästä on apua muille.
Sitten muita asioita.
Olen aina toitottanut kärsivällisyyttä etenkin yrittäjyyden kanssa. Tänään sain puhelun ihmiseltä, jonka haastattelin useampi vuosi sitten. Tämän jälkeen olen silloin tällöin meilannut työasioissa, mutta muuta yhteyttä emme ole pitäneet.
No, tänään hän soitti minulle jälleen työasioissa, ihan toiselta puolelta Suomea ja yht´äkkiä meillä oli vaikka kuinka paljon yhteistä! Lähinnä juuri näissä naisasioissa. Olin ihan että : WAU!
Hän nimittäin ehdotti isohkoa yhteistyökuviota tulevaisuuteen organisaatiollemme!
Tämä entisestään vahvisti verkkojen kutomisen ja heittelemisen tärkeyttä, ikinä ei pidä luovuttaa ja lopettaa ennen aikojaan, sillä et voi koskaan tietää mihin siimaan se kala tarttuu ja sinulle avautuu aivan uusia ja upeita maailmoja. Eikä tämä ole mitään sanahelinää. Kun siis lähdet johonkin toimeen, usko itseesi ja etenkin usko siihen mitä teet ja tee työtä siihen malliin kuin tekisit sitä seuraavat 80 vuotta. Rakenna kokoajan peruskiveä, jotta aikanaan katonrajassa olisi turvallista ja hyvä olla.
Yksin kotona sohvalla pohtiessa ja murehtiessa et saa juurikaan mitään aikaiseksi. (paitsi joskus pitää kyllä huilata tekemättä mitään, myös minun ;)
Näin tänään. Huomenna huisketta lisää.
Juttu kuulostin ihan "hyvältä", vaikka tuntuikin että en yhtään muistanut enää mitä olin puhunut. Tuntui haastattelun aikaan että hukun sanoihini, mutta moni sanoi ihan muuta =) Se oli vain siis henkistä ahtautta. Voimat olikin koko eilisen illan ihan poissa ja nukuin tosi sikeästi. Nyt on ollut sitten taas uusi päivä.
Kaikkien muiden työkiireiden ohella tämä oli siis yllättävän iso tehtävä, henkisesti. Olen silti hyvin tyytyväinen itseeni, että sen tein. Toivottavasti tästä on apua muille.
Sitten muita asioita.
Olen aina toitottanut kärsivällisyyttä etenkin yrittäjyyden kanssa. Tänään sain puhelun ihmiseltä, jonka haastattelin useampi vuosi sitten. Tämän jälkeen olen silloin tällöin meilannut työasioissa, mutta muuta yhteyttä emme ole pitäneet.
No, tänään hän soitti minulle jälleen työasioissa, ihan toiselta puolelta Suomea ja yht´äkkiä meillä oli vaikka kuinka paljon yhteistä! Lähinnä juuri näissä naisasioissa. Olin ihan että : WAU!
Hän nimittäin ehdotti isohkoa yhteistyökuviota tulevaisuuteen organisaatiollemme!
Tämä entisestään vahvisti verkkojen kutomisen ja heittelemisen tärkeyttä, ikinä ei pidä luovuttaa ja lopettaa ennen aikojaan, sillä et voi koskaan tietää mihin siimaan se kala tarttuu ja sinulle avautuu aivan uusia ja upeita maailmoja. Eikä tämä ole mitään sanahelinää. Kun siis lähdet johonkin toimeen, usko itseesi ja etenkin usko siihen mitä teet ja tee työtä siihen malliin kuin tekisit sitä seuraavat 80 vuotta. Rakenna kokoajan peruskiveä, jotta aikanaan katonrajassa olisi turvallista ja hyvä olla.
Yksin kotona sohvalla pohtiessa ja murehtiessa et saa juurikaan mitään aikaiseksi. (paitsi joskus pitää kyllä huilata tekemättä mitään, myös minun ;)
Näin tänään. Huomenna huisketta lisää.
keskiviikko 3. helmikuuta 2010
Elämää, ei sen enenpää...
Haastattelu on nyt annettu. Yllättävän paljon vei henkisiä voimia kuitenkin, vaikken odottanut. Huomenna, torstaina, voipi sitten YleX kanavalta radiosta kuunnella haastattelun klo 11.45, ohjelmassa myös Oikeusministeri Tuija Brax. Suosittelen asiasta kiinnostuneita kuuntelemaan ohjelman.
Tämän päivän Amenesty haastattelu löytyy ainakin podcastina:
http://areena.yle.fi/audio/727032
Päivät ovat olleet tämän vuoden alkupuoliskon erittäin kiireisiä, johtuen messuista sekä reilun viikonpäästä olevasta EveLace Gaalasta. Näitä tapahtumia on ihana tehdä ja toteuttaa, voisin varmaan tehdä tätäkin ihan työkseni, mutta nyt sopivissa määrin annosteltuna =)
Koska juonnan koko Gaalan ja olen toki samalla illan "emäntä", täytyi etsiä jälleen sopiva puku. Niinpä marssin ystäväni Sirpan yritykseen, Krinoliinin, ja löysin aika upean puvun. Huomenna vielä sovitus kenkien kera....
Mietin tuossa kotiin ajaessa, puheluiden lomassa, miten hassusti elämässäni on tullut eteen asioita, joista minulla ei juurikaan ole ollut tietoa eikä taitoa, mutta olen tehtäviin kuitenkin jostain syystä ajautunut tai joutunut. Kumminkin kun tahtotilaa on ollut riittävästi, olen oppinut tehtävät oikeastaan todella hienosti.
Siksipä luotan vahvasti sanontaan: Kaiken voi oppi. - Pitää muuten paikkansa!
Aika usein olen joutunut vielä ihan itse opiskelemaan asioita. Ehkäpä se on juuri se mitä yrittäjältä odotetaan. Kaikki ei tule valmiina kuin Manulle illallinen. Eikä pidäkään. Se on myös yksi syy miksi olen aktiivinen Naisyrittäjä sekä nyttemmin myös Kokoomusnainen. Asioille on itse yrittettävä tehdä jotain jos tahtoo, muutoin valittaminen on turhaa.
On totta, kun on monessa mukana ja neljä pienehköä lasta kotona, ettei kaikki voi olla tip top. Kotia voisi siivota ja laittaa enemmän, urheilla voisi enemmän, lasten kanssa voisi harrastaa enemmän, voisi viettää enemmän aikaa miehen kanssa, voisi pitää yhteyttä enemmän sukulaisiin ja ystäviin ja ja ja voisi ja voisi....
Olen kuitenkin päättänyt että tämä on nyt sitä meidän elämää, minun unelmaani - ja teen tämän omalla tyylilläni. Olin kuitenkin enenpi ja vähenpi kotona (kotoa käsin pyörittelin omaa ja miehen yritystä) kolmen ensimmäisen lapsen kanssa, joten olen säästänyt itseni oman tunnontuskilta siitä että, nelonen "joutui" vieraalle hoitoon 6kk iässä. Tosin lapset ovat saaneet olla aina kotona hoidossa, toistensa seurassa.
Pian on onneksi hiihtoloma ja tänä vuonna saamme viettää koko perhe sen yhdessä, ehkäpä ensimmäistä kertaa, mutta ei varmaan viimeistä.
Huomista radiolähetystä odotellen, tämän illan huilaten...tämmöisin ajatuksin =)
Tämän päivän Amenesty haastattelu löytyy ainakin podcastina:
http://areena.yle.fi/audio/727032
Päivät ovat olleet tämän vuoden alkupuoliskon erittäin kiireisiä, johtuen messuista sekä reilun viikonpäästä olevasta EveLace Gaalasta. Näitä tapahtumia on ihana tehdä ja toteuttaa, voisin varmaan tehdä tätäkin ihan työkseni, mutta nyt sopivissa määrin annosteltuna =)
Koska juonnan koko Gaalan ja olen toki samalla illan "emäntä", täytyi etsiä jälleen sopiva puku. Niinpä marssin ystäväni Sirpan yritykseen, Krinoliinin, ja löysin aika upean puvun. Huomenna vielä sovitus kenkien kera....
Mietin tuossa kotiin ajaessa, puheluiden lomassa, miten hassusti elämässäni on tullut eteen asioita, joista minulla ei juurikaan ole ollut tietoa eikä taitoa, mutta olen tehtäviin kuitenkin jostain syystä ajautunut tai joutunut. Kumminkin kun tahtotilaa on ollut riittävästi, olen oppinut tehtävät oikeastaan todella hienosti.
Siksipä luotan vahvasti sanontaan: Kaiken voi oppi. - Pitää muuten paikkansa!
Aika usein olen joutunut vielä ihan itse opiskelemaan asioita. Ehkäpä se on juuri se mitä yrittäjältä odotetaan. Kaikki ei tule valmiina kuin Manulle illallinen. Eikä pidäkään. Se on myös yksi syy miksi olen aktiivinen Naisyrittäjä sekä nyttemmin myös Kokoomusnainen. Asioille on itse yrittettävä tehdä jotain jos tahtoo, muutoin valittaminen on turhaa.
On totta, kun on monessa mukana ja neljä pienehköä lasta kotona, ettei kaikki voi olla tip top. Kotia voisi siivota ja laittaa enemmän, urheilla voisi enemmän, lasten kanssa voisi harrastaa enemmän, voisi viettää enemmän aikaa miehen kanssa, voisi pitää yhteyttä enemmän sukulaisiin ja ystäviin ja ja ja voisi ja voisi....
Olen kuitenkin päättänyt että tämä on nyt sitä meidän elämää, minun unelmaani - ja teen tämän omalla tyylilläni. Olin kuitenkin enenpi ja vähenpi kotona (kotoa käsin pyörittelin omaa ja miehen yritystä) kolmen ensimmäisen lapsen kanssa, joten olen säästänyt itseni oman tunnontuskilta siitä että, nelonen "joutui" vieraalle hoitoon 6kk iässä. Tosin lapset ovat saaneet olla aina kotona hoidossa, toistensa seurassa.
Pian on onneksi hiihtoloma ja tänä vuonna saamme viettää koko perhe sen yhdessä, ehkäpä ensimmäistä kertaa, mutta ei varmaan viimeistä.
Huomista radiolähetystä odotellen, tämän illan huilaten...tämmöisin ajatuksin =)
tiistai 2. helmikuuta 2010
10 vuoden takaa...
Toisinaan tulee hetkiä jolloin elämässä joutuu muistelemaan menneitä. Joskus hyvän, joskus ikävän asian vuoksi.
Haastattelu johon aiemmin viittasin, tehdään huomenna ja ulos ohjelma tulee torstaina.
Haastattelu liittyy 10 vuoden takaiseen tapahtumaan, josta uutisoitiin kahdeksan vuotta sitten aika paljonkin. Oli tapaus Kuopiossa, jossa tekijä sai pahoinpitelystä ja raiskauksesta vain 70 tuntia yhdyskuntapalvelua ja puolitoista vuotta ehdonalaista. Uhri sai pariksi vuodeksi "suojakseen" lähestymiskiellon.
Onneksi tässä tapauksessa lähestymiskielto auttoi, näin ei aina ole. Lähestymiskielto ei ole mikään lasimuuri uhrin ympärillä.
Tekijällä oli työpaikka ja hän oli ensikertalainen tämän tyyppisen rikoksen tekijä, joten Itä-Suomen hovioikeuden mielestä nämä seikat lievensivät tuomion laatua. Käräjäoikeushan oli tuominnut tekijän aiemmin 2,5 vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen, mikä olisi mielestäni ollut kohtuullinen kärsimys hänen aiheuttamastaan pahasta uhria kohtaan. Hovioikeus katsoi lisäksi että teko ei ollut niin paha koska tekijä tunsi uhrinsa.
Tässä tapauksessa uhrina sanon kuitenkin, että kaikista pahinta on juuri se että tiedät kuka teki ja mitä. Näet kasvot öisin unissa, joudut tekemisiin yhteisen lapsen asioiden vuoksi jne. Tämän kaiken jälkeen ymmärsin hyvin mitä tarkoittaa se kun jonkun ihmisen näkeminen oksettaa. Kirjaimellisesti.
Vuosiin en ole asiasta juurikaan puhunut, en halua asian nostattavan esiin sääliä tai muuta vastaavaa, mutta oikeuden pitäisi toteutua inhimillisesti.
Olen seurannut vuosien mittaan vastaavia tapauksia ja olen todella pettynyt Suomen oikeuslaitokseen. Pahantekijöitä silitellään. Mutta talousrikos se vasta on todella tuomittavaa! Siitä ei selviäkään rahalla ja hyvällä työpaikalla vaan joutuu ihan oikeasti linnaan. Mutta ei hakkaajat ja raiskaajat. Sehän voi olla jopa uhrin oma vika että niin kävi.
Voin myös pahoin kanssasisarieni puolesta, niiden jotka jäävät näihin jopa tappaviin suhteisiin, puolesta. (mainittakoon että toki on myös vastaavassa tilanteessa olevia miehiä, mutta vähemmistönä). Elämä voi ihan oikeasti olla parempi, jos itse niin tahtoo. Se ei ole pelkkä klisee. Tahtotila on vain tultava omasta sydämestä, eikä se aina ole helppoa.
Lopuksi: Oikeasti, en ole yhtään katkera tapahtuneista. Mutta niin monet asiat ovat menneet nykysuomessa päin pyllyä. Sitten mietitään miksi on pahaolla nuorilla? Miksi on paha olla lapsilla? Odotetaan että joku hoitaa, muttei itse tehdä mitään.
- Mutta minä aion tehdä, tämän ja monen muunkin asian eteen jotain. Saan niistä älyttömästi voimaa!
Hyvää yötä ihmiset =)
Haastattelu johon aiemmin viittasin, tehdään huomenna ja ulos ohjelma tulee torstaina.
Haastattelu liittyy 10 vuoden takaiseen tapahtumaan, josta uutisoitiin kahdeksan vuotta sitten aika paljonkin. Oli tapaus Kuopiossa, jossa tekijä sai pahoinpitelystä ja raiskauksesta vain 70 tuntia yhdyskuntapalvelua ja puolitoista vuotta ehdonalaista. Uhri sai pariksi vuodeksi "suojakseen" lähestymiskiellon.
Onneksi tässä tapauksessa lähestymiskielto auttoi, näin ei aina ole. Lähestymiskielto ei ole mikään lasimuuri uhrin ympärillä.
Tekijällä oli työpaikka ja hän oli ensikertalainen tämän tyyppisen rikoksen tekijä, joten Itä-Suomen hovioikeuden mielestä nämä seikat lievensivät tuomion laatua. Käräjäoikeushan oli tuominnut tekijän aiemmin 2,5 vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen, mikä olisi mielestäni ollut kohtuullinen kärsimys hänen aiheuttamastaan pahasta uhria kohtaan. Hovioikeus katsoi lisäksi että teko ei ollut niin paha koska tekijä tunsi uhrinsa.
Tässä tapauksessa uhrina sanon kuitenkin, että kaikista pahinta on juuri se että tiedät kuka teki ja mitä. Näet kasvot öisin unissa, joudut tekemisiin yhteisen lapsen asioiden vuoksi jne. Tämän kaiken jälkeen ymmärsin hyvin mitä tarkoittaa se kun jonkun ihmisen näkeminen oksettaa. Kirjaimellisesti.
Vuosiin en ole asiasta juurikaan puhunut, en halua asian nostattavan esiin sääliä tai muuta vastaavaa, mutta oikeuden pitäisi toteutua inhimillisesti.
Olen seurannut vuosien mittaan vastaavia tapauksia ja olen todella pettynyt Suomen oikeuslaitokseen. Pahantekijöitä silitellään. Mutta talousrikos se vasta on todella tuomittavaa! Siitä ei selviäkään rahalla ja hyvällä työpaikalla vaan joutuu ihan oikeasti linnaan. Mutta ei hakkaajat ja raiskaajat. Sehän voi olla jopa uhrin oma vika että niin kävi.
Voin myös pahoin kanssasisarieni puolesta, niiden jotka jäävät näihin jopa tappaviin suhteisiin, puolesta. (mainittakoon että toki on myös vastaavassa tilanteessa olevia miehiä, mutta vähemmistönä). Elämä voi ihan oikeasti olla parempi, jos itse niin tahtoo. Se ei ole pelkkä klisee. Tahtotila on vain tultava omasta sydämestä, eikä se aina ole helppoa.
Lopuksi: Oikeasti, en ole yhtään katkera tapahtuneista. Mutta niin monet asiat ovat menneet nykysuomessa päin pyllyä. Sitten mietitään miksi on pahaolla nuorilla? Miksi on paha olla lapsilla? Odotetaan että joku hoitaa, muttei itse tehdä mitään.
- Mutta minä aion tehdä, tämän ja monen muunkin asian eteen jotain. Saan niistä älyttömästi voimaa!
Hyvää yötä ihmiset =)
maanantai 1. helmikuuta 2010
33 ja 5, ihan yks kaks...
Tänään, yks kaks, tuli 33 vuotta täyteen allekirjoittaneelle ja 5 vuotta täyteen Hennalle. Henna on perheemme kolmonen, siis kolmas synnyttämäni lapsi. Yhteensähän lapsukaisia on perheessämme 4.
Olen ylpeä juuri tästä vuosiluvusta nyt ja uskon että olen siitä ylpeä myös tulevaisuudessa joka vuosipäivä. Ikä tuo varmuutta ja elämänkokemusta jokahetki. Kuten 80 vuotias mummoni eilen sanoi, kaikki vuodet ovat elämäniloisia vuosia.
Elämääni on mahtunutkin jo yhtä sun toista ja yhteen näistä ikävimmistä tapahtumista annan huomenna ensimmäisen haastatteluni YLE:n televisio dokumenttiin. Tästä tapahtumasta on jo 10 vuotta aikaa ja nyt olen valmis omalla äänelläni sekä etunimelläni esiintymään puhelinhaastattelussa. Toivon tämän dokumentin osaltaan edistävän väkivaltarikosten tuomioden ja yleisen oikeustajun lähentymistä, sekä toisille uhreille rohkeuden puhua tapahtuneista.
Haastattelu liittyy entiseen elämääni (kuten yleensä puhun - tarkoittaen edellistä avioliittoani), eikä siis millään tavalla nykyiseen suhteeseen. Kauheuksia läpikäyneenä sitä osaa laittaa asiat erilaiseen tärkeysjärjestykseen.
Elämä ei siis ole aina ollut ruusuilla tanssimista, mutten ole myöskään katkeroitunut tapahtumista.
Olen sanonut monta kertaa, etten olisi se mitä nyt olen, jos en olisi joutunut läpikäymään tapahtuneita. Puhumalla ja kirjoittamalla elämässä pääsi eteenpäin tuolloin. Siksipä niin paljon painotan asioista puhumista lapsilleni sekä miehelleni. Koskaan ei voi puhua liikaa asiasta. Ja se ihan oikeasti auttaa!
Yrittäjänä olen myös huomannut, että huomiseen on hyvää luottaa vaikeina aikoina, mutta tätä päivää eletään kuitenkin "meno päällä" ja jalat maassa - mutta aina jokin toive tai haave korvantakana ;)
Sitä jaksaa paremmin kun on mitä odottaa =)
33 ja risat
Olen ylpeä juuri tästä vuosiluvusta nyt ja uskon että olen siitä ylpeä myös tulevaisuudessa joka vuosipäivä. Ikä tuo varmuutta ja elämänkokemusta jokahetki. Kuten 80 vuotias mummoni eilen sanoi, kaikki vuodet ovat elämäniloisia vuosia.
Elämääni on mahtunutkin jo yhtä sun toista ja yhteen näistä ikävimmistä tapahtumista annan huomenna ensimmäisen haastatteluni YLE:n televisio dokumenttiin. Tästä tapahtumasta on jo 10 vuotta aikaa ja nyt olen valmis omalla äänelläni sekä etunimelläni esiintymään puhelinhaastattelussa. Toivon tämän dokumentin osaltaan edistävän väkivaltarikosten tuomioden ja yleisen oikeustajun lähentymistä, sekä toisille uhreille rohkeuden puhua tapahtuneista.
Haastattelu liittyy entiseen elämääni (kuten yleensä puhun - tarkoittaen edellistä avioliittoani), eikä siis millään tavalla nykyiseen suhteeseen. Kauheuksia läpikäyneenä sitä osaa laittaa asiat erilaiseen tärkeysjärjestykseen.
Elämä ei siis ole aina ollut ruusuilla tanssimista, mutten ole myöskään katkeroitunut tapahtumista.
Olen sanonut monta kertaa, etten olisi se mitä nyt olen, jos en olisi joutunut läpikäymään tapahtuneita. Puhumalla ja kirjoittamalla elämässä pääsi eteenpäin tuolloin. Siksipä niin paljon painotan asioista puhumista lapsilleni sekä miehelleni. Koskaan ei voi puhua liikaa asiasta. Ja se ihan oikeasti auttaa!
Yrittäjänä olen myös huomannut, että huomiseen on hyvää luottaa vaikeina aikoina, mutta tätä päivää eletään kuitenkin "meno päällä" ja jalat maassa - mutta aina jokin toive tai haave korvantakana ;)
Sitä jaksaa paremmin kun on mitä odottaa =)
33 ja risat
lauantai 30. tammikuuta 2010
25 juttua elämästä ja elämisestä
Kopsasin tämän tänne facebook sivustoltani: (kirjoitettu n. vuosi sitten)
1. Tällä hetkellä tunnen elämäni onnelliseksi
2. Minulla on 4 ihanaa lasta sekä hyvä aviomies
3. Minulla aivan totaalisen ihana työ, josta olen ylpeä
4. Minussa asuu jonkinsortin nörtti, rakastan koneiden näpräämistä
5. Luen mielelläni (edelleenkin) lässyjä rakkausromaaneja
6. Lapset aina ensin
7. Lasten ja eläinten pahoinpitelijöille voisi mielestäni langettaa kuoleman tuomion. (nämä ovat viattomia ja yleensä avuttomia luontokappaleita!).
8. Minulle tulee lähes aina tippa silmään kun luen/kuulen että lasta on kohdeltu huonosti.
9. Suomen oikeusjärjestelmä antaa kaikkien hullujen liikkua liian vapaasti.
10. Pienyrittäjien asemaa pitää parantaa, meitä verotetaan ihan liikaa kaikenmaailman maksuilla
11. Turhasta kotona olosta maksetaan liikaa, kyllä maailmassa työtä riittää!
12. Minua pistelee vihaksi kun joku ei halua tehdä tekemätöntä työtä sen takia kun menettää muuten työttömyys/sosiaalietuutensa(muutoin kuin opiskelun tai todellisen sairauden takia).
13. Liika hygieenisyys on pahasta ihmiselle
14. Asuntovaunuilusta olemme löytäneet mahtavan tälle katraalle sopivan harrastuksen
15. Mikrokuitupitkikset ovat helpottaneet elämää kummasti :D (ei ahdistavia kalsareita tai sukkahousuja enää ikinä!)
16. Kunnon alusvaatteet tekevät ihmisen itsevarmaksi
17. Puhuminen on yhdessäelämisen tärkeä perusedellytys
18. Olen hyvin suvaitsevainen
19. Tykkään kovasti työskennellä ja pitää hauskaa erilaisten ihmisten kanssa
20. Guitar Hero peli on muuten fantastinen ;)
21. Huomenna on uusi päivä!
22. Liika pessimismi rasittaa elämää
23. Meillä on vain tämä yksi elämä ja mielestäni se pitää elää sen mukaan kunniallisesti, mutta iloiten =)
24. Nauru ja hymy antaa luonnollisen kasvojen kohotuksen
25. Elämä on opettanut minua joskus kovalla kädellä, mutta se on ollut minulle suuri rikkaus ja siksi olen nyt sitä mitä olen.
1. Tällä hetkellä tunnen elämäni onnelliseksi
2. Minulla on 4 ihanaa lasta sekä hyvä aviomies
3. Minulla aivan totaalisen ihana työ, josta olen ylpeä
4. Minussa asuu jonkinsortin nörtti, rakastan koneiden näpräämistä
5. Luen mielelläni (edelleenkin) lässyjä rakkausromaaneja
6. Lapset aina ensin
7. Lasten ja eläinten pahoinpitelijöille voisi mielestäni langettaa kuoleman tuomion. (nämä ovat viattomia ja yleensä avuttomia luontokappaleita!).
8. Minulle tulee lähes aina tippa silmään kun luen/kuulen että lasta on kohdeltu huonosti.
9. Suomen oikeusjärjestelmä antaa kaikkien hullujen liikkua liian vapaasti.
10. Pienyrittäjien asemaa pitää parantaa, meitä verotetaan ihan liikaa kaikenmaailman maksuilla
11. Turhasta kotona olosta maksetaan liikaa, kyllä maailmassa työtä riittää!
12. Minua pistelee vihaksi kun joku ei halua tehdä tekemätöntä työtä sen takia kun menettää muuten työttömyys/sosiaalietuutensa(muutoin kuin opiskelun tai todellisen sairauden takia).
13. Liika hygieenisyys on pahasta ihmiselle
14. Asuntovaunuilusta olemme löytäneet mahtavan tälle katraalle sopivan harrastuksen
15. Mikrokuitupitkikset ovat helpottaneet elämää kummasti :D (ei ahdistavia kalsareita tai sukkahousuja enää ikinä!)
16. Kunnon alusvaatteet tekevät ihmisen itsevarmaksi
17. Puhuminen on yhdessäelämisen tärkeä perusedellytys
18. Olen hyvin suvaitsevainen
19. Tykkään kovasti työskennellä ja pitää hauskaa erilaisten ihmisten kanssa
20. Guitar Hero peli on muuten fantastinen ;)
21. Huomenna on uusi päivä!
22. Liika pessimismi rasittaa elämää
23. Meillä on vain tämä yksi elämä ja mielestäni se pitää elää sen mukaan kunniallisesti, mutta iloiten =)
24. Nauru ja hymy antaa luonnollisen kasvojen kohotuksen
25. Elämä on opettanut minua joskus kovalla kädellä, mutta se on ollut minulle suuri rikkaus ja siksi olen nyt sitä mitä olen.
Ensimmäinen blogini
Olen niin voimaantunut viimeaikoina, että päätin alkaa pitää vihdoinkin blogia ajatuksistani.
Minuthan tavoittaa jo aika usein facebookista "bloggaamasta" tilapäivityksiäni, mutta tässä voin vähän jäsentää lisää ajatuksiani sekä toiveitani tulevasta.
Yrittäjien asiat ovat minulle tällä hetkellä lähellä sydäntäni ja tahdon ajaa etenki meidän pienyrittäjien asioita. Toki perhe; lapset ja koti, ovat myös tärkeitä elämässäni. Äitiys- ja yrittäjyysasiaa unohtamatta.
Mottoni on ollut jo pitkään: Huomenna on uusi päivä.
Se on minua kantanut pitkälle vaikeimpienkin asioiden yli. Kun on toivo, sitä jaksaa odottaa huomista. Toivo taas lähtee itsestään ja jaksaa taas Yrittää.
Tämä on minun uskontoni: Huominen.
Näistä ajatuksista syvällisemmin piakkoin =)
Hennan 5v synttäreiden valmistelujen keskeltä...
Sanna
Minuthan tavoittaa jo aika usein facebookista "bloggaamasta" tilapäivityksiäni, mutta tässä voin vähän jäsentää lisää ajatuksiani sekä toiveitani tulevasta.
Yrittäjien asiat ovat minulle tällä hetkellä lähellä sydäntäni ja tahdon ajaa etenki meidän pienyrittäjien asioita. Toki perhe; lapset ja koti, ovat myös tärkeitä elämässäni. Äitiys- ja yrittäjyysasiaa unohtamatta.
Mottoni on ollut jo pitkään: Huomenna on uusi päivä.
Se on minua kantanut pitkälle vaikeimpienkin asioiden yli. Kun on toivo, sitä jaksaa odottaa huomista. Toivo taas lähtee itsestään ja jaksaa taas Yrittää.
Tämä on minun uskontoni: Huominen.
Näistä ajatuksista syvällisemmin piakkoin =)
Hennan 5v synttäreiden valmistelujen keskeltä...
Sanna
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)