Elämän tarkoitus

Hetkeen en ole saanut itsestäni irti tekstiä kirjoitetun muodossa.... monia lunnoksia on odottamassa loppuun jatkamista, mutta jostain syystä ne vain odottavat.
Asiaa olisi päässäni kyllä vaikka kuinka paljon! Ovatko sormeni siis hidastuneet, eivät jaksa enää kirjoittaa kaikkea mitä mietin... eikä toki tarvitsekaan.

Viimeistelenpä tässä yhden jo aiemmin aloitetun:

Miltä se tuntuu, kun löytää elämälleen tarkoituksen? Mistä sen tietää että se on tässä?
-Vatsassa nipistelee, sormia syyhyttää, silmät tuikkii ja hymy on herkässä.
... Kuulostaa samalta kuin rakastuminen. Ja niinhän sen kuuluukin.
Sitä ihan uhkuu toivoa ja mahdollisuuksia, tuntuu äärettömän hyvältä. Tahtoisi kuuluttaa sen koko maailmalle, mutta koittaa pitää enimmät mölyt mahassaan.

Näitä elämän tarkoituksia tulee elämän varrella eteen varmasti useampia eri aikakausina. Ainakin omalla kohdalla on tullut: Lapset, oma koti, työ, harrastus...

... Nyt sen tiedän mitä haluan. Haluan edistää monenlaisten asioiden eteenpäin viemistä: Seksuaalirikosten tuomioiden muuttamista inhimillisemmiksi, yrittäjyyden kuvan arvostamista, yrittäjyyden eri osa-alueiden järkevöittämistä, hyvinvoinnin ylläpitämistä, lasten turvallisuutta jne... Lupaan paukuttaa näillä asioilla, vaikken olekaan eduskuntavaaliehdokas, niin vien silti asioita eteenpäin. Näin me kaikki voimme tehdä, ei jäädä vain surkuttelemaan ja purnaamaan.

Tehdään Yhdessä Huippu Vuosi!

Loman tarpeessa?

Olen jo monta päivää (lue: monta viikkoa) aloittanut uutta blogitekstiä. Sormet vain eivät ole tahtoneet kirjoittaa mitään. Aivot eivät ole työstäneet yhtään tekstinpätkää - vain yksittäisiä sanoja. On ollut voimakkaita tunteita, iloisia ja surullisia, mutten ole normaaliin sähäkkään tapaani saanut niitä sanoiksi puettua.
Miksi?

Myönnettävä siis on, että tämä yrittäjä on loman tarpeessa. Niinkuin kuuluukin. Ihmisen kuuluu välillä "nollata" ja huilata. Ei sitä pidä väheksyä, vaikka moni (kuten itsekin monesti) meinaa tehdä.
Tiedän hyvin, että viikko asuntovaunulla perheen kera tuottaa taas niin paljon positiivista energiaa, että sormet eivät enää ehdi kirjoittaa kaikkea muistiin :D

Olen sanonut tätä samaa myös kollegoilleni sekä "alais"yrittäjilleni. Pitää antaa joskus itselleen lupa vain olla. Olla ajattelematta, olla tekemättä mitään. Ja sitten joku tulee ja potkaisee käyntiin. Niin sen kuuluu mennä =)

Näin juhannuksen alla haluaisin vielä muistuttaa, rakkaat lukijat, että pidetään huoli kavereista. Ettei ajettaisi humalassa tiellä, eikä vedessä. Huomioidaan perheen pienimmät. Koitetaan olla hukkumatta ja tappelematta. Kunnioitetaan toisiamme.
Mutta kuitenkin, nautitaan elämästä!

Aurinkoista juhannusta Sinulle.

Yksikin lyönti on liikaa...

Loma: Rentoutumista, lepoa, yhdessäoloa... tai ainkin pitäisi olla. Kaikilla näin ei ole. Loma onkin stressiä, pelkoa, ahdistusta.
Helposti tässä kohtaa ajattelee, että se on vain kirjoitus, harvalla niin on. Kuitenkin tosiasiassa pahaa oloa perheissä, etenkin lomien aikaan on paljon.

Koitetataan elää arkea, joka on erilainen kuin normaalisti totuttu työarkinen rytmi: lapset hoitoon, aikuiset tahoilleen töihin, illalla ruokaa, vaihdetaan pikaisesti kuulumiset, tehdään koti-askareet ja mennään nukkumaan.

Toisilla on tarkat suunnitelmat ja tiukat aikataulut - stressiä. Toisilla ei ole suunnitelmia lain, ja niitä pitäisi pikaisesti alkaa mietti - stressiä. Rahakin on ehkä tiukilla - lisää stressiä. On vapaata, toisille maistuu Kuningas Alkoholi - stressiä toiselle aikuiselle tai lapsille...

Stressaantunut tila on mitä parhain edesauttamaan pinnojen käryämistä, josta kaikki eivät osaa selvitä puhumalla ja rauhoittumalla... tulee mukaan nyrkki. Ehkä vain kerran, kerran viikossa, tai kerran lomalla. Sitten luvataan käsi raamatulla että ei enää ikinä ja anteeksi ja tuodaan kukkia. "Kun minun pinnani vähän kärähti..."

Ei se ole selitys.
Asiassa ikävintä on se, ettei uhri voi juurikaan muuttaa tekijää, vaikka moni niin ajattelee, kuten itsekin aikanaan. Tekijän olisi itse ymmärrettävä hakea apua, jos haluaa. Omasta halustaan.

Tässä kohtaa tulee varmasti lukijalle mieleen että helppohan se on kirjoittaa, kun on kaikki hyvin. Nyt on. Aina ei ole näin ollut. Kuten osa tietääkin millainen "entinen elämäni" oli (entinen elämä on sanontani edelliselle liitolle). Se alkoi ihan pienestä ja harmittomasta tavaroiden rikkomisesta... ja blogia taaksepäin lukemalla tiedät mihin se päättyi.
Olen onnellinen että olen elossa, se ei ole aina näissä tapauksissa itsestään selvää.

Puhuminen on paras lahja, millä monesta tilanteesta päsee eteenpäin. Sitä jaksan aina toitottaa, jaksakaa puhua ja jakaa asioita jonkun kanssa.
Tämän kertaisen blogin otsikko on linkki Aika Puhua kampanjaan jossa on myös Iidan ja Minnan tositarinat. Käy lukemassa.
Facebookissa myös asiaan liittyvä ryhmä : Sano EI lähisuhdeväkivallalle - liity ja vaikuta!

Pitäkää toisistanne huolta. :)