Liekeissä!

Sormia kuumottaa, aivoja kuumottaa, ideoita pursuaa... olen liekeissä!

Kun perustin Redesanin viisi vuotta sitten, olin liekeissä. Liekeissä jotka roihusivat rajusti pari ensimmäistä vuotta. Olisivat roihunneet pidempäänkin, mutta homesairastuminen pudotti kaikelta jonkin verran pohjaa pois. Ei kuitenkaan sammuttanut liekkiä. Liekki oli muutaman vuoden ajan vain pienenä mielessä... jossain kaukana, jossain missä se ei edes lämmittänyt. Sen jotenkuten näki kyllä ja muisti sen olemassa olon - mutta siihen se jäikin. Tiesin että eräänä päivänä taas saan sen roihuun. Askel kerrallaan.
Ja sainkin!

Vaikka "katastrofin" jälkeiset aallot vaikuttavat vieläkin niin terveydessä kuin taloudessakin, on taas liekki voimistunut niin että se taas lämmittää ja pistää tekemään. Tekemisen palo on palannut. Olen liekeissä.
Kolmen vuoden ajan oli vain kerättävä itseänsä ja kasattava voimia, hidastettava, jaksaakseen jonain päivänä taas paremmin. On myönnettävä, että välillä mietin, laitanko kaikki jäihin. Lähdenkö palkkatöihin, pääsenkö helpommalla. Jaksanko enää löytää sitä intoa ja virtaa mikä sai minut perustamaan Redesanin suurine visioineen. En lähtenyt. Kokeilin kyllä, mutta vain huomatakseni ettei se ole se minun juttu. En saa siitä kiksejä - teen sitä vain rahasta, en palosta. Ja tarvitsen paloa jaksaakseni puurtaa. Se palo on yrittämisessä, kehittämisessä, ihmisten auttamisessa, innostamisessa ja kannustamisessa.

Uskon, että eräänä päivänä saan kirjoittaa nämä kaikki vastoinkäymiset johonkin kirjaan - antamaan voimaa ja energiaa toisille samoissa ongelmissa kamppaileville. Siihen kirjoitan kaiken auki. Ihan kaiken.

Mitä olen oppinut? Tiedän tarkalleen ottaen, omasta kokemuksta, mitä on käydä pohjalla. Mitä päässä liikkuu, miten sieltä voi selvitä, miten ajatukset risteilevät, miten usko kaikkeen horjuu, miten ihmiset tukevat hädässä pyydettäessä. Ja senkin, mitä jotkut luulevat sinusta tietävänsä - kun samaan aikaan olet aivan loppu ja haluat vain paeta pois kaikkea. Tiedän nyt entistäkin paremmin tämän kaiken. Ja tiedän että olen päässyt pahimman yli. Vielä kestää vuosia, että olen täysin kunnossa tapahtuneesta, mutta nyt jo tiedän että into on palannut.

Uudet tiimit, uudet ideat, entistä selkeämmät visiot - unelmien toteutukset. Tieto siitä, mikä on mun juttu ja mitä kaikkea aion vielä toteuttaa.

Olen liekeissä! Ja sen tulokset tulet näkemään vuoden ja parin sisällä. Enempää en voi vielä sanoa, mutta se on jotain, mikä tulee sinunkin elämääsi vaikuttamaan. Tiedän sen. Näen sen.

Voimia päivääsi - usko pois, minä tiedän - Huomenna on uusi päivä!

Kun maailma tuntui kaatuvan perjantaina 18.9.2015

Lupasin Facebookissa etten enää kirjoita lakkopuuhista, mutta sen verran joudun sanaani pyörtämään, että yhden blogin vielä aiheeseen liittyen pläjäytän maailmalle. Meilissäni nimittäin eilen illalla odotti tallenne Yle Keski-Suomen radiohaastattelusta perjantailta 18.9.2015. Minulta ja Finnchatin Roope Rämäseltä haluttiin kuulla yrittäjien ajatuksia hallituksen toimista. Minun kohdalla yksinyrittäjien näkökulmaa ja Roope kertoi puolestaan hienosti työllistävän kasvuyrityksen näkökulmaa. Kiitos toimittaja Jussi Lindroosille tallenteen lähettämisestä ja jutun tekemisestä.

Ilmassa oli jopa pelon ilmapiiriä ennen perjantaita 18.9.2015 sekä kyseisenä päivänä. Moni sanoi, että jotain pahaa tapahtuu. Mitä sitten tapahtui?

Minun maailmankuvaani on aina kuulunut katsella asioita monelta kantilta, kokonaisvaltaisesti, erilaisia mielipiteitä kuunnellen ja asiaa sitä kautta "mutustellen". Mihinkään asiaan kun ei ole sitä yhtäoikeaa vastausta ja aina väistämättä jotakuta sattuu tai joku ei tykkää. Niin se maailma vaan aina on mennyt ja tulee aina menemään. Meidän jokaisen on tahoillamme muodostettava asioista omaan tarpeeseemme riittävä käsitys ja toimittava sen mukaan. Vaikkakin liian usein monen tulkinta rajoittuu vain yhteen näkökulmaan ja sitä kautta fiilikseen, että maailma rojahtaa niskaan justiinsa. Isommassa mittakaavassa kun asiaa on tavallaan helpompi tarkastella, sen sijaan että lukittuisi vain yhteen näkökulmaan. Toisinaan on hyvä antaa vain aikaa ja pyrittävä olemaan miettimättä ihan kaikkea mitä eteen tulee. Yrittäjänä tämä taito auttaa huomattavasti arjessa.

Koska olen jo vuosia toiminut pienyrittäjien, etenkin yksinyrittäjien kanssa olen samalla saanut jonkinlaisen asiantuntija-aseman kentän parissa työskennellessäni. Tästä syystä minulta kysellään usein kentän mielipiteitä ja ajatuksia monenlaisiin yhteyksiin. Eihän tässäkään asiassa minulla tietenkään ole koko maailman tietoa, ei edes suomen mittakaavassa. Mutta aktiivisena somettajana, verkostoitujana sekä kirjoittajana ja lukijana on näkemykseni melkoisen kattava tällä saralla. Minulle uskoudutaan ja kerrotaan tarinoita, joita ei ole muille koskaan kerrottu, eikä tohdittaisi kertoakaan. Tämä on suuri rikkaus, jonka avulla voin tällä kentällä työskennellä entistäkin avarakatseisemmin asioita edistäen. Pienin askelin.

Viesti, mitä moni pienyrittäjä haluaa eteenpäin viestiä, on se, että eteenpäin on vain mentävä, tavalla tai toisella. Jos luemme liian paljon uutisia ja alamme vouhkata joka asiaan, menetämme vain aikaa ja energiaa. Kun bisneksen teon kannalta oleellisinta olisi keskittyä hankkimaan asiakkaita, kehittämään yritystä ja pitämään omasta jaksamisestaan huolta. Kirjoittelin tästä myös Redesanin blogiin.

Vastakkain asettelua olen aina inhonnut ja karttanut. En vain voi sitä ymmärtää. Emme voi missään maailmankolkassa toimia asetellen asioita mustavalkoisesti vastakkain. Ei. Meidän on tehtävä yhteistyötä. On pystyttävä keskustelemaan erimieltä olevien kanssa, yritettävä ymmärtää ja kuunnella myös sitä toista osapuolta ja pyrittävä löytämään yhdessä selviytymiskeinoja eteenpäin mennäksemme. Aina se ei suinkaan ole helppoa. Mutta välttämätöntä se on.

Jos itse palkkaan jonain päivänä henkilökuntaa, haluan että voimme sopia asioista yhdessä, siten että molemmat ovat tyytyväisiä. Siitähän kaikessa on kyse. Yhdessä sopimisesta, yhdessä tekemisestä, yhdessä oppimisesta, yhdessä erehtymisestä, yhdessä onnistumisesta.

No, perjantai meni ja lauantai tuli ja sunnuntaikin. Huomenna tulee maanantai ja hommat jatkuu. "Elämä jatkuu niinkuin sade" - kuten CMX laulaa. Ilmassa on avoinaisia asioita, niitä tulee aina olemaan ja niitä on aina ollut. Tutkaillaan siis maailmaa, monelta kantilta, mutta pyritään myös keskittymään omiin tekemisiimme, lopulta sillä on kaikista eniten merkitystä. Annetaan oma osamme, tehdään sitä mikä vie meitä eteenpäin. Nautitaan elämästä, kaikesta huolimatta. Elämä on ihmisen parasta aikaa :)

Jos haluat kuunnella millaisia ajatuksia radiossa ilmoille kannoin, kuuntele juttu tästä. Myös Yle Keski-Suomen uutissivulla on lyhyt kirjoitettu yhteenveto haastattelusta täällä. 

Yrittäjyysyhteiskunta - Suomen viimeinen toivo

Kohta 10 vuotta yrittäjänä toimineena, yrittäjien päänä ja olkapäänä, sekä yrittäjäsuvun viittaa kantavana olen nähnyt, kuullut ja kokenut monenlaista. Yrittäjyys on mahtava tapa työllistää itsensä, mutta  jotta yrittäjyys olisi enemmän kannustava vaihtoehto työllistää niin itsensä kuin muitakin, tarvitaan yhteiskuntarakenteisiin muutoksia. Tarvitaan yrittäjyysyhteiskunta, jossa on turvallista yrittää ja myös turvallista epäonnistua. Kuten elämässä yleensäkin, kuuluvat epäonnistumiset arkeen. Niin yrittäjyydessäkin. Yrittäjyyden kentälle tarvitaan siis myös turvaverkko.

Kirjoitanpa tähän listan asioista, jotka ovat minun nähdäkseni keskeisimpiä yrittäjyysyhteiskunnan kehittymisen esteitä. Listassa ovat siis vain keskeisimmät, enkä käy niitä tässä sen kummemmin ruotimaan. Kirjoittelen niistä sitten myöhemmin, ehkä myös muissa portaaleissa.

Verotus

Pienyritysten kasvun tukeminen mm. verohuojennuksin.

Tällä hetkellä kehittyminen on vaikeaa raskaan yritystuloverotuksen vuoksi vaikka moni pienyrittäjä investoisi kyllä työpaikkoihin ja kasvuun mikäli rahallisia resursseja olisi.

Viron malli, jossa vero maksetaan vain siitä rahasta, joka otetaan yrityksestä ulos, jättäisi yrityksille mahdollisuuden investoida. Nyt investointirahat menevät verottajan kassaan, eikä yritys pääse kasvamaan.

Paikallinen sopiminen

Yrittäjällä ja työntekijällä on oltava mahdollisuus sopia työajoista ja palkoista paikallisesti. Jos päätetään yhdessä, että tällä palkalla ja tällä työajalla pärjätään molemmat, niin se pitää mahdollistaa. Keneltä on pois jos työntekijä ja työnantaja sopivat yhdessä asioita ja kantavat vastuut yhdessä? Suomessa ammattiyhdistysliikkeen keskushallinnollinen määräysvalta estää työllistämistä. Nyky-yhteiskunnassa, yrittäjyysyhteiskunnassa, tämä ei enää toimi.

Työvoiman palkkaaminen

Yrittäjän kannettavana on valtava taakka. Suomen Neuvostotasavallan menneinä aikoina valtion teollisuusyksiköt hoitivat valtaosan sosiaaliturvasta. Siitä ajasta on tässä Pohjois-Kreikassa jäljellä enää valtavat työnantajakustannukset. Sosiaaliturva on valtion asia. Ei siitä huolehtiminen kuulu yrittäjälle.

Tämä nykyjärjestelmä vaikeuttaa merkittävästi työvoiman palkkaamista. Kassassa on oltava rutkasti rahaa, ennen työntekijän palkkaamista sillä kestää aikansa ennenkuin uusi tekijä pystyy tuottamaan palkkansa edes takaisin.

Lisäkädet on siis helpompi ja turvallisempi ostaa. Tällä on puolensa ja puolensa.

Yrittäjät vaikuttamaan

Jotta oikeisiin asioihin osattaisiin puuttua, tarvitsemme yrittäjiä kouluttamaan päättäjiä niin valtakunnallisella kuin kunnallisellakin tasolla. Ymmärrystä on lisättävä ja oivallus rahan tekemisen vaikeudesta saatava istutettua päättäjän mieleen, ennen kuin lanttiakaan yhteisiä rahoja käytetään.

Mikä sitten on yrittäjyysyhteiskunta?

Kaikkien ei tokikaan tarvitse olla yrittäjiä, mutta kaikkien pitää pystyä nyt ja jatkossa ajattelemaan enemmän yrittäjämäisesti. Työpaikat ovat yhä enemmän pienissä yrityksissä. Niissä eivät toimi samat valtiojohtoisten teollisuuslaitosten mallit kuin menneinä vuosina. Tarvitaan yhteistä ajattelua, ei ole vain sinun ja minun. On meidän yhteinen yhteiskunta ja yhteiskunta olemme me!

Yrittäjyyden arvostusta on nostettava, mikäli meinataan saada tämä maa jälleen toimivaksi ja velkaantuminen pysähtymään. Velkaantumisen pysäyttämiseen auttaa vain uudenlainen ajattelutapa ja uudet rohkeat toimenpiteet – luomme toimintatapoja tulevaisuutta varten, meidän lastemme yhteiskunnaksi.

Vielä tällä hetkellä koulut kasvattavat lapsiamme vieraille töihin, ja siksi onkin keskityttävä yrittäjyyskasvatukseen. Pienyrityksissä tarvitaan yrittäjämäistä asennetta. Töitä riittää kyllä, mutta tekijän on osattava asennoitua yrittäjämäisesti. Vastuu omasta ja toisen työpaikasta on jokaisella.

Yrittäjyyskasvatus ei siis ole välttämättä yrittäjäksi ryhtymistä vaan yritteliäistä ajattelutapaa, jota kouluissa pitäisi opettaa käytännönläheisesti jo alakouluissa. Että mihin sitä matikkaa ja äikkää ja enkkua tarvitaan, missä niitä oikeassa elämässä käytetään ja miten. Koulutusta voisi jo peruskoulussa toteuttaa samoilla malleilla kuin vaikkapa Tiimiakatemiassa sekä Steinerkouluissa: tekemällä ja kokeilemalla. Tästä ensimmäinen esimerkki on Yrityskylä, joka on alakoulujen kuudensille luokille tarkoitettu ”yhteiskunnan simulaatiomaailma”.

Kovasti monella taholla tätä asiaa viedäänkin eteenpäin, yhtenä esimerkkinä vielä mainittakoon YES-keskus, joka edistää koulujen ja yritysten yhteistyötä kohti yrittäjyysyhteiskuntaa.

Nyt on siis oltava rohkea uudistaja, sillä vain siten saamme estettyä Suomen konkurssin.

Yhdessä yrittäen!

YouTubessa videoita #yrittäjäarki teemalla, suoraan arjesta:

Hitokseen laiska!

Pitäisi tehdä yhtä ja toista, olisi aloitettava jotain ja jatkettava toista aiemmin kesken jäänyttä hommaa. Hommia riittää listalla, eikä lista tunnu loppuvan koskaan. Laiskottaa, tympäsee ja ärsyttää. Kuka ottaisi niskasta kiinni ja käskisi hommiin? Motivaatio on kadonnut, tai ainakin jossain piilossa - piilottelee kuin vettä pelkäävä kissa, eikä halua tulla ulos. Ei edes makkaran palalla houkuttelemalla. Pahinta on se, että se makkaranpalakin on hukassa, totaalisesti! Ei tuoksu, ei innosta. Laiskottaa.

Niin on laiskaa että hävettää!

Tuntuuko tutulle? Minusta ainakin tuntuu, että olen oikeasti ihan sika laiska. Saan tehtyä aivan liian vähän asioita. Samaan aikaan tiedän että niin asiakkaissani, läheisissäni kuin ystävissänikin asuu samanlainen laiskuus. Laiskuus, joka on täysin luontaista ihmiselle, laiskuus joka itseasiassa on se joka lopulta ajaa tekemään niitä parhaita juttuja, tehokkaimmin! Siis että mitenkä?

Niin, kun on laiska sitä alkaa keksiä jotain millä pääsisi helpommin pisteestä a pisteeseen b. Aikansa mietittyään tähän löytyy vastaus. Ja silti samaan aikaan tunnemme itsemme ärysttävän laiskoiksi, niin laiskoiksi että hävettää! Eikä sitä ainakaan kehtaa kellekään kertoa, ei ääneen, saatikka että kirjoittaa blogiinsa, että kylläpä hitto laiskottaa!

Eikös meidän pitänyt kirjoittaa vain niistä asioista mitä olemme saaneet aikaan, eikä siitä mitä emme ole saaneet aikaan, saatikka että olemme olleet oikeastei ja todistettavasti laiskoja?
Ei maailma laiskoja elätä, sanotaan jossain isommassa jutussa. Kuitenkin ne suuurimman laiskuuspisteen saavuttaneet ne vasta keksivätkin niitä parhaita ideoita päästäkseen paremmin ja nopeammin tuloksiin. Meidän siis tulisikin tuntea laiskuttaa ihan rehellisesti aika-ajoin!
No, eihän se lyhyin ja nopein tie suinkaan ole aina se oikea, mutta se voi olla se ratkaisevin tekijä. Vaikka joskus tippuukin korkeelta ja kovaa. Kun yritti vaan päästä helpommalla.

Minä olen taas tänäänkin ollut laiskana. Vaikka heräsin aamulla 7.00 viedäkseni pojan parturiin, käydäkseni töissä muutaman tunnin, pitääkseni lounaspalaverin yrittäjäkaverini kanssa, ehtiäkseni laittamaan nuoremmille ruokaa kotiin, ehtiäkseni raportoida työtekemisiä, muistaakseni pestä vähän pyykkiä ja heittääkseni välillä tiskitkin koneeseen, kirjoittaakseni pari sivua kirjaa ja yhden blogin ja somettaakseni hiukkasen. Silti tunnen itseni äärimmäisen laiskaksi. En vain saa tehtyä tarpeeksi. Tunnen oloni riittämättömäksi. Vaan kuka sen määrittää mikä riittää ja mikä ei? Milloin on tarpeeksi, milloin ei? Jonkun mielestä teen liikaa ja jos taas läheisiltä kysytään, niin liian vähän. Koetapa siinä sitten olla. Laiskana, mutta liikaa tehneenä?

Riittämättömyys lähtee kuitenkin syvältä meistä itsestämme, mihin vertaamme tekemisiämme. Toisiin ihmisiin tai omiin aiempiin tekemisiin? Tärkeintä olisikin miettä omia päämääriä, mitä haluan saavuttaa, missä haluan tulla hyväksi, millaisella aikataululla. Josko vain laittaisin kalenteriin etapin milloin on tehtävä mitäkin. Otettava itse itseään niskasta kiinni ja tartuttava toimeen. Vaikka hitokseen laiskottaakin!

Toisaalta aivot saavat virtaa juuri laiskottelusta, kunhan jossain vaiheessa löytää jonkin inspiraation lähteen, jolla homma taas käyntiin lähtee. Siispä laiskotellaan ihan luvan kanssa välillä! Ja sitten ne muut hetket ollaan tomeria ja toimeliaita. Kaikkea sopivassa suhteessa - omaa elämää vartenhan tässä ollaan. Vai mitä?

Laiskottelemisiin!

Poistan sut kavereistani!

... koska et ole samaa mieltä kanssani.

Aktiivisena somekäyttäjänä huomaa aika-ajoin, kuinka tyyppejä poistuu seuraajista tai kaverilistoilta. Osa varmaan vaan lopettaa somen käytön, osa ei jaksa vouhkaamistasi (lue: aktiivista tiedon jakamista) ja osa siksi että on eri mieltä kanssasi.

Somesta on tullut yksi nykypäivän yhteydenpitoväline. Joskus aikoinaan se oli oikean paperikirjeen kirjoittaminen, sitten (lanka)puhelimella soittaminen ja nyt some eli sosiaalinen media. Seuraavana on vuorossa ties mikä väline. Ajat muuttuu ja välineet siinä samalla. Some on tullut kuitenkin niin nopeasti joukkomme, ettemme oikein osaa sitä vielä käsitellä ja hallita. Emme vain kunnolla ymmärrä mistä on kyse.

Voi hyvin olla totta, että on helpompaa elää ilman somea ja siirtyä vaikkapa kirjeen kirjoittajaksi. Hidasta ja kallista, mutta toimivaa sekin. Somesta puskee liikaa tietoa, ja aina on joku eri mieltä kanssasi. On siis helpompaa olla vain niiden kanssa jotka ovat samaa mieltä. Oltiin sitä ennen somejakin eri mieltä, lehtien lyhyet palstoilla ja muilla vastaavilla. Nimettömästi yleensä. Joskus jotkus jaksoivat kirjoittaa jopa nimen kera mielipidepalstoille.

Ennen oli paremmin! 

Vai oliko? Tässä kohtaa suosittelen jokaista näin ajattelevaa kuuntelemaan tai lukemaan professori Esko Valtaojaa.  Asioita kannattaa nimittäin katsoa hiukan isommassa mittakaavassa kuin mitä vaikkapa some silmiemme eteen tuo. Toki somen kautta olemme alkaneet nähdä paljon laajemmalti kuin ennen paikallislehtien palstojen kautta. Maailmasta on tullut pienenpi paikka ja siksi välillä tuntuu, että ennen oli paremmin. Se ei tosin pidä paikkaansa. Sillä ennen vain emme tienneet maailman, edes oman maan asioista, kuten nyt tiedämme. Suuressa kokonaiskuvassa kuitenkin nyt on paremmin kuin koskaan! Jos et usko minua, tutustu toki Eskon tutkimuksiin. Suosittelen. Avartaa kummasti ajatteluasi.

Koskaan et voi kaikkia miellyttää!

Tämä on oppi nro 1. Ja oikeastaan se ainoa oppi mitä tarvitset kun kirjoitat someen, lehtiin, kirjeisiin taikka puhut jossain missä on muita kuin sinä itse. Olemme kaikki jollain tavalla mielipiteidemme vankeja ja toisaalta myös mielipidevaikuttajia. Kaikki olemme eri mieltä toistemme kanssa eri asioista. Se on muuttumaton fakta ja hyvä niin. Oleellista onkin oppia suvaitsemaan ja suodattamaan itselle tarpeellista tietoa ja samalla kyseenalaistamaan omaa näkökantaa. Kenties paremin vastaamaan tuleviin vastaväitteisiin oman kantasi mukaisesti.
Kuten Esko sanoo, jokainen meistä haluaa mielipiteensä ja uskomuksensa tueksi samankaltaisia ihmisiä ja asioita. Harvat kuitenkaan uskaltavat ottaa vastaan eriäviä mielipiteitä. Jos näin uskaltaa tehdä, on paljon pidemmällä arvostuksessa kuin moni muu. Eriävät mielipiteet kun tuovat asioihin uudenlaista näkökulmaa - ajattelemme samoista asioista niin erilailla. Onko lasisi puoliksi tyhjä vai täysi kun se on puolillaan?

Kuka sanoo mikä on oikein?

Lehtiin ja erilaisiin artikkeleihin kirjoitetaan listoja siitä, mitä kannattaa ja mitä ei kannata somessa tai muissa ulostuloissa tehdä. Kuka sanoi, että ne ovat ainoita oikeita listoja? Kuka sanoo mitä listaa on noudatettava? Mitä listaa taas ei tarvitse noudattaa? Meillähän on Suomessa kuitenkin  ilmaisunvapaus - ei kirjoittamisiamme tai sanomisiamme siis oikeastaan kukaan määrää - niin kauan kuin sanomisillamme tai kirjoittamisillamme emme satuta tai loukkaa ketään.
Satuta tai loukkaa? Toisaalta voimme satuttaa tai loukata itsemme lähes mistä vain toisten sanomista, kirjoittamisista tai tekemisistä. Niinpä onkin viisainta oppia suodattamaan lukemaamme!
Olemme turhaan rajoittaneet kirjoittamisiamme siksi että joku on johonkin kirjoittanut, ettei näin ole "viisasta" tehdä.

• Selfiet on typeriä - selfiet on parasta somessa! 
• Ketään ei kiinnosta videot somessa - Miksi YouTube sitten on niin suosittu?
• Vaipan vaihdosta kertominen on ääliömäistä - vaipanvaihdot ovat arkea! 
• Ketä kiinnostaa mitä tänään teit - aika monia muuten kiinnostaa mitä tänään teit! 
• Jakaminen somessa on tarpeetonta - somesta löydät helposti uutiset joista keskustellaan kahvi pöydissä! 
• Somessa kannattaa vain seurailla toisia, ei keskustella ja kirjoittaa itse mitään - Some on sosiaalinen media, eli siellä nimenomaan pitääkin keskustella! 
• Joku voi olla erimieltä, älä kirjoita mitään - Haluan kertoa mielipiteeni ja keskustella aiheesta!

Opettele suvaitsemaan ja suodattamaan!

Mitä jos kaikki kaverimme somessa ja muuallakin ovat vain niitä, jotka ovat samaa mieltä kanssamme? Aika rajoittunut olisi maailmamme tuolloin. Joskushan se voi olla hyväkin. Mutta jos haluat yhtään enempää ymmärtää maailman menoa ja ihmisyyttä, opettele kuuntelemaan ja keskustelemaan myös erimieltä olevien kanssa. Ei heitä tarvitse poistaa kavereista, jos et itse niin halua. On suorastaan virkistävää, joskin joskus jopa verenpainetta nostattavaa, kuulla eriäiviä mielipiteitä aiheesta kuin aiheesta. Mitä enemmän sinulla on piirejä ympärilläsi, sitä varmemmin ja useammin kohtaat heitä joiden mielestä lähes kaikki sanomisesi on jollain tapaa vääränlaista. Kenen mielestä vääränlaista? Mietipä sitä.

Mene siis asiasi ulkopuolelle ja ota mielipiteet mielipiteinä, joista joskus voit jopa saada lisää lihaa luitten ympärille ajatusmaailmaasi. Mielipiteet ovat rikkautta! Opettele käyttämään niitä oikein ja tekemään yhteistyötä mahdollisimman monenlaisen ajattelijan kanssa. Huomaat miten rikasta elämää voitkaan elää näin. Verenpainekin laskee kun ei ota lämpöjä jokaisesta jutusta, ainakaan kovin pitkään.



Uskalla!

Uskalla julkaista omia ajatuksiasi. Vaikka hyvin tiedät jo valmiiksi, etteivät kaikki sen asian takana seisokaan. Eikä pidäkään. Ei koskaan. Ravistele maailmaa hellästi tai hiukan rajummin, senkin voit tehdä fiksusti, keskustelua herätellen, joskus jopa hiukan provosoiden. Mikään maailmassa ei ole hyväksi isosti nautittuna, mutta pienesti käytellen sopivasti yhdessä saat värikästä jälkeä aikaan. Kokeile, uskalla, rohkene, seiso asiasi takana, mutta kuuntele muita. Keskustele ja nautiskele. Herättele sopivasti. Jätä nillittäjät omaan arvoonsa - nillittäminen kertoo vain heistä itsestään.

Jos tykkäsit tästä jutusta, tulepa kaverikseni/seuraajaksi somekanaviin, jos et tykännyt - poista minut heti kaikista kaveripiireistäsi =)

PS. Jos haluat tietää mitä somessa voisi tehdä saadakseen lisää näkyvyyttä, niin lukaisepa vaikka eKirjani 100 keinoa tehdä somemarkkinoinnilla tuloksia (Jylänki & Rope, 2014). Loppuvuodesta 2015 tulossa "jatko-osa" - Yrittäjä, Sinä olet mainos.

Elämä, hymyillen.

Aurinko paistaa. Hymyilen.

Elämä on värikästä ja nautittavaa. 

Haluaisin jotain, lisää. 

Parempaa, enemmän. 

Ihminenhän on luonnostaan sellainen. Aina. 

Kaikki.

Olen joka päivästä onnellinen, kiitollinen. 

Olen turvassa. 

Näin ei aina ole ollut. 

Aurinko ei paistanut, en hymyillyt. 

En uskonut parempaan. Elämä oli harmaata. Aina. 

Elämä oli selviytymistä, elossa pysymistä. 

Taistelua päivästä toiseen.

Tarvitsin elämää. En tiennyt mistä löydän reitin. 

Korsi katkesi, elämä ei. 

Sai uusi elämä alkunsa, entinen jäi. 

Auringon säteet välkkyivät korsien lomasta. 

Toivoin, saavutin, selvisin. Parempaa.

Aurinko paistoi taas. Hymyilin. 

Elän. 

Päivä kerrallaan, nauttien, eteenpäin. 

Värit palasivat, haaveet ja unelmat kirkastuivat. 

Toteutuenkin. 

Haluan silti lisää, unelmia, elämää, haaveita. 

Ihminen vain on sellainen. Niin kuuluukin olla.

Kunhan on turvassa ja aurinko paistaa.

Hymyilen.

Sanna Jylänki