Elämä, hymyillen.

Aurinko paistaa. Hymyilen.

Elämä on värikästä ja nautittavaa. 

Haluaisin jotain, lisää. 

Parempaa, enemmän. 

Ihminenhän on luonnostaan sellainen. Aina. 

Kaikki.

Olen joka päivästä onnellinen, kiitollinen. 

Olen turvassa. 

Näin ei aina ole ollut. 

Aurinko ei paistanut, en hymyillyt. 

En uskonut parempaan. Elämä oli harmaata. Aina. 

Elämä oli selviytymistä, elossa pysymistä. 

Taistelua päivästä toiseen.

Tarvitsin elämää. En tiennyt mistä löydän reitin. 

Korsi katkesi, elämä ei. 

Sai uusi elämä alkunsa, entinen jäi. 

Auringon säteet välkkyivät korsien lomasta. 

Toivoin, saavutin, selvisin. Parempaa.

Aurinko paistoi taas. Hymyilin. 

Elän. 

Päivä kerrallaan, nauttien, eteenpäin. 

Värit palasivat, haaveet ja unelmat kirkastuivat. 

Toteutuenkin. 

Haluan silti lisää, unelmia, elämää, haaveita. 

Ihminen vain on sellainen. Niin kuuluukin olla.

Kunhan on turvassa ja aurinko paistaa.

Hymyilen.

Sanna Jylänki