- "Kyllä, olen täällä taas ja pikkuhiljaa "elävien kirjoissa". Ei, en ole suuttunut, ei vain ole ollut voimia enenpään."
Puoli vuotta on kyllä mennyt melkein kuin sumussa, tai jonkinlaisessa pahassa unessa. Välillä en todellakaan ole tiennyt miten tästä selvitään. Miten ihmeessä jaksaa ja pääsee eteenpäin? Mutta onneksi nyt näyttää olevan lämpöinen auringon valo vastassa. Tunnen sen jo. Näen valon ja kuljen sitä kohti oikein rivakasti, mutta samalla rennosti ja hölläillenkin. On tullut lisää oppia.
Se mistä kaikki alkoi, ei ollut mitenkään omissa käsissä - en olisi voinut välttää tilannetta juuri mitenkään. Enhän muutenkaan pidä jossittelusta saatikka muttailuista. Elämässä sattuu ja tapahtuu ja tilanteet on vain otettava vastaan kun niitä tulee. Etenkin kun vaa´alla on terveys.
Välillä olen miettinyt, miten voikin mennä niin, että yhden ihmisen harteille aina silloin tällöin tulee taakkaa enenpi kuin normaali ihminen osaa edes ajatella. Kyllä minustakin välillä tuntuu, että koko juttu on iso keksitty hätävalhe ja erittäin huono vitsi. Ei nämä kaikki tapahtumat voi olla totta, ei taas minun elinkaarella. Toisaalta, jos mitään ei tapahtuisi, ei kasvaisi ihmisenä. Joka hetki on ollut ja tulee olemaan oppia - joskin väillä tämä oppikoulu tuntuu turhan rankalta.
Mietin toisinaan, että entäs jos olisin vaan lyönyt silloin puoli vuotta sitten hanskat tiskiin, antanut olla, luovuttanut. Olisinko onnellisempi? Ei, en olisi - varmaan sen tiedät sinäkin, ainakin jos minut tunnet. Näin se vaan kuului mennä, vaikkei sairastuminen ole iloinen asia. Vakava astma, lääkitys aamuin illoin ehkä jopa loppuelämän, opettelua sairauden kanssa, taistelua entisten toimitilojen kanssa, tiedottomuutta asioiden suhteen, oppimista, rahattomuutta, voimattomuutta, onnistumisia, lupauksia, pettymyksiä, raskaita hetkiä, iloa, uusia verkostoja, näkyvyyttä, painetta, huikeita kokemuksia, rohkeita tekoja, rohkeita ihmisiä, mahdollisuuksia, tuloksia... Vuoristorataa.
Täällä siis olen. Uutta oppineena ja kokeneena. Hullunpyörityskoneen läpikäyneenä. Varmasti lisää pyöritystä on vielä luvassa, mutta nyt jaksaa taas uusilla voimilla eteenpäin puksuttaa.
Tiedän, että moni asia on jäänyt hoitamatta tänä aikana, ei vain ole ollut voimia kaikkeen vain juuri ja juuri elämiseen ja hengittämiseen. On ollut pakko jättää jotain tekemättä jotta jaksaisi taas huomiseen. Fyysisen jaksamisen ollessa välillä käytännössä nollassa, ei vain ole ollut muuta vaihtoehtoa.
Kestää aikansa kasata kaikki palikat taas ojennukseen ja toimintakuntoon. Toivottavasti ymmärrät ja jaksat odottaa, kysyäkin voit - oikeastaan toivonkin sitä.
Tiedän huomisen olevan täällä tänään ja huomennakin. Jaksaa taas yrittää päivän kerrallaan. Enempää ei kukaan voi.
Millä olen jaksanut? Usko tulevaan ja intohimo työhön sekä tekemiseen. Ehkäpä se "hulluus" on tässä auttanut. Toisinaan on hyvä vain mennä, miettimättä sen enempää. Innostuminen on ajanut eteenpäin vaikeimpinakin aikoina... ja eräänä päivänä tätä tarinaa kerrotaan eteenpäin suurella arvostuksella.
"Häviäjä on vain se joka antaa periksi, kaikki muut ovat voittajia.
Ja koittaa sekin päivä, jolloin vastoinkäymiset ovat muuttuneet tarinoiksi,
joita he kertovat ylpeinä jokaiselle joka haluaa kuulla.
Ja kaikki kuuntelevat kunnioittavasti ja oppivat kolme tärkeää seikkaa:
On odotettava kärsivällisesti oikeaa hetkeä toimia.
On osattava varoa, ettei seuraava tilaisuus livahda käsistä.
On oltava ylpeä omista arvistaan.
Arvet ovat tulisella raudalla lihaan poltettuja mitaleita,
jotka saavat vihollisen kavahtamaan,
sillä ne ovat hänellä merkki siitä että hänen edessään on ihminen joka tietää kaiken taistelusta."
Paulo Coelho
 |
| Mini-Idis projektin tuotos. Savion koulun oppilaan keksintö: Hullun pyörityskone. |
