Onko työn tekemisen muodolla väliä?

Suomi elää työstä. 

Mielekästä työtä tekevä ihminen on onnellisempi, luo itselleen hyvinvointia ja jaksaa uskoa huomiseen. Työtä meillä riittää, mutta työn tekemisen muotoja pitää vain tarkastella uudesta näkökulmasta.

Meidän ei pidä enää vastakkain asetella työllistämistä ja työn tekemistä muilla tavoilla. Ihmisten työnsaantimahdollisuuksien vuoksi myös itsensä työllistäminen on yhä tärkeämpi toimintamalli tehdä töitä.  Työtä voi tehdä yrittäjänä, yhtiössä, yhdistyksessä, osuuskunnassa ja työntekijänä. Kaikki työ on yhtälailla arvokasta tekijälle sekä yhteiskunnallemme.

Itsensätyöllistäminen on siis tehtävä helpommaksi: vähemmän byrokratiaa ja parempi sosiaaliturva, suoja pahan päivän varalle. Tällä hetkellä yrittäjäksi alkanut putoaa käytännössä kokonaan pois sosiaaliturvasta, mutta siitäkin huolimatta hän haluaa yrittää ja tehdä työtä! Sosiaaliturvaa olisi oltava etenkin taloudellisesti heikkoina aikoina tai muina hetkinä, joita elämässä väistämättä toisinaan tulee, pyytämättä ja yllättäen.

Mantra työllistämiseen kannustamisesta ei auta, kun kannustimet ovat onnettomia ja nykyinen AY-lainsäädäntö järkyttävän kankea tämän hetken maailmaan nähden. Emme elää enää teollisuusyhteiskunnassa.

YT-neuvotteluiden tuloksena syntynyttä massatyöttömyyttä tulisi purkaa helpottamalla mikroyrittäjyyttä, itsensä työllistämistä. Työtä olisi tarjolla, mutta pienyritykset eivät uskalla työllistää.

Yrittäjyyden onnistumisen mitta ei saisi olla vain se, kuinka paljon yritys pystyy työllistämään ihmisiä. Ikään kuin työllistäminen olisi ainoa oleellinen asia yhteiskunnassamme. Yrityksen tärkein tehtävä on tehdä voittoa ja siksi myös menestyvä yksinyrittäjä on aarre yhteiskunnalle. Oleellisempaa lienee työn tekeminen ja itsensä sekä perheensä elättäminen ja sitä kautta verojen maksaminen.

Työllistämisen ja mikroyrittäjyyden vastakkainasettelun aika on ohi.

Myös ne pirunpienet yritykset joskus kasvavat kun edellytykset ovat kunnossa ja lisäksi verkottuneet yksinyrittäjät työllistävät toinen toisiaan ja antavat näin toisilleen työtä.

Me kuljemme kohti yhteiskuntaa, jossa itsensä työllistäminen yrittäjänä on yhä useammalle arkipäivää. Työtä voi siis tehdä monella tavalla, kun vain tulemme pois laatikoistamme ja ajattelemme samat asiat uudella tavalla rohkeasti. Työllistäviä yrityksiäkin tarvitaan, niitä on ja tulee olemaan, mutta vastakkainasettelu näille kahdelle vaihtoehdolle on nähdäkseni täysin turhaa.  Jokaiselle, jolla on halua tehdä, tulee antaa vapaus tehdä.

Annetaan siis kaikille vapaus tehdä ja ansaita, maksaa veroja ja olla onnellinen. Ilman tarpeetonta, kallista ja kankeaa byrokratiaa!

Sanna Jylänki, yrittäjä, yrittäjäaktiivi

Pitäisi kirjoittaa...

Pitäisi kirjoittaa, kirjoittaa, kirjoittaa... ja vielä vähän kirjoittaa.

...Vaan meinaa olla ettei saa aloitetuksi. No, tulihan tuossa kylläkin yksi kirja työstettyä (100 keinoa
tehdä markkinoinnilla tuloksia somessa, kera Timo Ropen) ja toinenkin opus jo työn alla... tosin siellä alla se nyt tuntuukin olevan, toistaiseki, puoliksi valmiina. Ideoiden puutetta tämä ei ole, niitä on ehkä jopa liikaakin. Välillä toivoisin jopa, että päähäni voisi asentaa usb-tulostimen joka suoltaisi ajatukset paperille tai näytölle ja sitten niitä voisi siitä työstää eteenpäin. Tosin, tuskin sekään auttaisi. Mikä ihme sitten auttaa?

Tuntuuko tutulta?

Olen lukenut useita vuosia ja paljon. Siitä ideat ja ajatukset ovatkin pursunneet ja toisaalta siksi olen nyt vähentänyt lukemista. Olen pitänyt luovia taukoja, ollut tekemättä juurikaan mitään - kesällä jopa liiankin pitkän tauon - ideat meinasivat jo pursuta päästä yli äyräidensä. Syksy on mennyt niiden kanssa touhuillessa - töitä on piisannut - hyvä niin! Välilä olen keskittynyt vain pelailemiseen ja lasten kanssa touhuiluun - se on minulle hyvää aivojen nollausta. Kuunnellut musiikka, soittanut ja laulanut.

On normaalia että välillä tulee lukuähky. Silloin on hyvä pitää kunnolla paussia. Lukemisen jälkeen tulee tarve kirjoittaa omia juttuja, jäsentää lukemaansa uuteen kuosiin. Vaikkakin neljän lapsen ja kahden yrittäjän perheessä aikaa ei tahdo kirjoittamiseen aina löytyä. Halu on kyllä. Eräänkin työreissun yhteydessä olin yksin iltapäivän ja illan hotellihuoneessa eväiden kanssa, kirjoittamassa! Kirjoitin, kirjoitin ja kirjoitin. Teki hyvää!

Välillä tahtoo iskeä paniikki, riittämättömyyden tunne. Haluaisi tehdä kaikkea ja paljon ja mielellään heti! Sparraajani sanoin: olo on kuin lapsella karkkikaupassa, haluaa kaikkea, heti. Normaalia kaiken sen jälkeen mitä teki vuosia aiemmin - rajoitettuna ja "sidottuna". Tilanteessa ei ole mitään pahaa, kunhan vain tunnistaa sen. Osaa karsia ja etsiä ne oikeat ja omat jutut ja siirtää muut kiva hautumaan ja odottamaan oikeaa aikaa. Mihinkäpä tässä kiire, paitsi elämään ;)

Nyt olen karsinut ja kirjoittanut jälleen to-do listat kuntoon. Nyt kirjoitetaan! Parikin sparraajaa on tullut "jengiin" mukaan - heidän avullaan saan jäsennettyä omaa päätäni. Täysin välttämätön tapa asiantuntijalle ja muillekin. Yksinään sitä ei näe puita metsältä. Tai sitten näkee vain yhden puun metsältä. Ulkopuolinen sparraaja helpottaa näkymiä - ja kun heitä on useita, saa useita näkökulmia. Se on oikein se.

Noniin, nyt siis kirjoitan. Tästä tämä lähtee. Loppua ei näy. Jos koet samoja tunteita, älä huoli. Relaa vähän ja sitten otat vain kynän ja paperin tai sähköisen dokumentin ja alat suoltaa sinne ihan mitä vain! Niin minä tein tämän tekstin kanssa. Ei ollut hajua mitä kirjoitan. Kirjoitin vain sen mitä päässä liikkui. Tästä siirryn seuraavaan tekstiin ja sitten seuraavaan ja ehkäpä vielä seuraavaankin.

Olo helpottuu ja mieli keventyy ja kirkastuu. Kokeile. Älä pelkää - kirjoita! Sinä osaat, koska minäkin osaan.

PS. Tiesitkö, en ole ollut mikään loistokirjoittaja koskaan, koska teen paljon virheitä - mutta kirjoitan silti. Sitä oppii kokoajan. Vain kirjoittamalla, ja lukemalla. Ja kokeilemalla. Anna palaa!