Yrittäjän HätäApuPalveluseteli

Ajat ovat vaikeita monelle yrittäjälle. Kauppa ei käy, asikkaita ei näy, oma jaksaminen on loppu tai loppumassa. Rahat on loppu, ideat on loppu, elämä tuntuu kaatuvan niskaan ja yritys talousvaikeuksiin. Päässä pyörivät enää vain mustat ajatukset, miten jaksaa enää päivääkään. Selviääkö tästä ikinä?

Tiedän kokemuksesta että monesta sotkusta ja mutkasta voi selvitä, kunhan vain löytää kanavat mistä apua saa. Mutta moniko jaksaa enää edes etsiä? Ja vaikka etsiikin, löytääkö ja jos löytää onko rahaa ostaa apua - osataanko ja halutaanko tarjota oikeaa apua oikeissa paikoissa?
Monesti kun avuksi riittää kuuntelu, kannustaminen, tsemppaaninen, yhdessä ideoiminen ja ehkä ovien avaaminen. Itse ei enää näe metsää puilta.
Joskus tarvitaan konkreettisesti auttavia käsiä, pään ja olkapäiden lisäksi. Käsiä ei kuitenkaan yleensä saa ilmaiseksi, eikä surkeimmalla hetkellä ehkä enää löydä mistään rahaa jolla maksaa apu. Usko on mennyt, toivo on loppunut, unelma murentunut. Enää ei uskalleta välttämättä kertoa missä jamassa olemme, hävettää.

Olen jo kauan puhunut eri foorumeilla hädässä olevien yrittäjien auttamisesta. Julkisella taholla tätä vain ei ole oikein otettu vakavasti - kaatukoot jos eivät toimi. Yksityiselläkin puolella apu keskittyy yleensä niihin suurimpiin firmoihin, joille on luvassa kaikenmaailman tukia - ainakin heillä on enemmän porukkaa ottamassa asioista selvää. Yksinyrittäjällä tilanne on toinen. Ei ehkä ole ketään muuta jakamassa tuskaasi. Kenelle voisi edes soittaa, ilman että sinua vähätellään tai sinulle nauretaan ylimielisesti? "Se on katsos silleen, ettei kaikista ole yrittäjiksi"...

Luin juuri jutun lampurista, joka päätyi siihen viimeiseen lopulliseen ratkaisuun.  Tämän tyyppinen tarina on tänäkin päivänä valitettavan totta monen yrittäjän kohdalla. Miksei meillä ole juuri mitään apuelementtejä? Tai jos on, ne ovat niin pitkissä kantimissa byrokratian ja monen luukun ja puhelun takana, että kuolema koitti jo, itselle ja yrityselle. Miksei tälle ole jo tehty jotain?

Ihan yksinkertaisinta olisi lanseerata nyt välittömästi Yrittäjän HätäApuPalveluSeteli, Yrittäjän ElvytysSeteli, jolla yrittäjä voisi ostaa avun ensihätään joltakulta jonka avulla hän pääsisi taas matkan verran eteenpäin. Sen setelin ei tarvitsisi olla suuren suuri. Joskus voisi riittää ihan vain 100 € arvoinen tunnin parin sparraus/neuvonta toiselta yrittäjältä, joskus ehkä 500 € arvoinen hiukan isompi apu. Setelin voisi käyttää auttaviin käsiin, sparraavaan tukeen ja neuvontaan tai johonkin muuhun pieneen investointiin - joka kuitenkin voi sillä hetkellä olla yrittäjälle se pelastava tekijä.
Summat eivät ole suuren suuria, vaan ehkä liian pieniä, että ketään korkeimmilla tahoilla kiinnostaisi alkaa tälläistä kehittäään. Jätetään yksi tuottamaton virka tai hanke aloittamatta ja jaetaan se raha oman kunnan pienyrittäjien tarpeisiin.
Setelin saaminen pitää olla helppoa. Idea katoaa jos tästä tehdään vaikeaa ja virkamiesmäistä. Onhan meillä sosiaalitoimisto yksityistäkin varten, miksei yrittäjiä varten? Yrittäjäkin on ihminen, ihminen joka tekee, ja on oikeasti harvoin paha.

Lopetetaan vähättely tuottamattomista pienyrityksistä. Se on bullshittiä, työn tekemisen muodolla ei ole väliä! Miksi menettää hyviä yrityksiä ja yrittäjiä, kun voisimme auttaa?

Kaikista ei ehkä tosiaankaan ole yrittäjiksi alkuvaiheessa. Mutta yrittäjyyttä voi myös oppia. Oikeasti. Kun vain saa oikeanlaista apua mielellään alusta asti. Emme vain osaa pyytää, koska vastaavaa apua ei ole oikein ollut. Eikö nyt siis olisi aika tarjota apua, alusta asti? Yrittäjät ne on ne jotka tätä maata pystyssä pitää. Eikö tämän maan siis pidä yrittää pitää ne yrittäjät pystyssä. Ei siihen suuria tekoja tarvita. Vain tahtoa tehdä asian eteen jotain muutakin kuin juhlapuheita. Ne eivät auta yhtään ketään, ei ketään!

PS. Näistä syistä perustin vuonna 2011 yritykseni Redesan Oy:n. Pienyrittäjien auttamista varten. Olen käynyt pohjalla itsekin ja siksi tiedän miten sieltä voi päästä ylös. Eräänä päivänä meillä on tähänkin asiaan ratkaisu, siitä pidän huolen.

Kun on pakko jaksaa

- Äiti, mitä teen?
- En tiedä... äiti ei jaksa... äiti on väsynyt.

Pystyt hoitamaan normaalit arkirutiinit jotenkuten, tottumuksesta. Olet väsynyt. Et enää tiedä miten päästä ulos kehästä. Mutta on pakko jaksaa. Olet yksin lastesi kanssa tai puolisosi on myöskin kyvytön käsittelemään väsymystä kanssasi. Ehkä hänkin on väsynyt. Sinulle sanotaan, että ei tarvitsekaan aina jaksaa, voit olla jaksamatta. Mutta mitä se vanhempana tarkoittaa? Jättäisitkö lapsesi heitteille? Itketkö heidän nähden? Pienet lapset hätääntyisivät, isot pelkäisivät. On jaksettava. Itkettää. Kurkkua kuristaa.

Tuttua tarinaa monelle, sillä elämä tuo eteensä monenlaista arvaamatonta hetkeä. Hetkiä, joita ei voi ennakoida. Hetkiä, jotka kuitenkin kuuluvat yleensä elämään. Harvalle meistä koko elämä on yhtä ruusuilla tanssia. Neuvojia riittää. Osa on itse kokenut saman, osa on vain lukenut kirjasta. Osalla ei ehkä ole omaa perhettä, ei pieniä lapsia joista on suurin huoli omien voimiensa ehtyessä. Mikä neuvoksi? Kun on vain pakko jaksaa!

Uutiset ovat kertoneet kauhutarinoita siitä kun ei enää jaksa, kun kamelin selkä katesi, miten sitten kävi? Tavallisen oloisia ihmisiä, joilla periaatteessa oli kaikki hyvin. Ulospäin maski naamalla, kun oli vain pakko jaksaa. Mihin pahaa oloaan olisi voinut purkaa?Ei meille ihmisille ole vara-akkuja joista saisi voimia ja virtaa virran loppuessa. Kun et jaksa kuunnella kenenkään sanovan, kyllä se siitä, ei sinun tarvitsekaan jaksaa. Kun positiivisuudesta on tullut vitsi ja olet luovuttanut. Eikä kukaan pysty sitä kuitenkaan näkemään. Et voi murtua. On jaksettava päivästä toiseen. Pakokauhua jokayö ja jokapäivä.

Asia ei ole missään nimessä yksiselitteinen, ihminen on niin monimutkainen luomus. Ja jokainen täysin erilainen olento. Onhan meillä suunnaton määrä apuja tarjolla, vaan löydämmekö niitä silloin kuin on pakko jaksaa, muttei jaksa?

Tämä tarina on osittain tarua, osittain totta. Koostettuna siitä mitä jokapäivä kohtaa ja kuulee. Mitä voisimme tehdä, yhdessä, jotta jaksaisimme taas huomiseen? Huomenna on kuitenkin uusi päivä, mutta entä jos sekin on musta? Millaisilla jutuilla sinä olet läheistäsi auttanut tälläisinä hetkinä? Millä sanoilla ja teoilla me kaikki voimme läheisiämme auttaa kohti parempaa huomista ja ylihuomista. Huomenna on uusi päivä, siis kädestä kiinni läheistä, halaus ja kuuntelu, ehkä vain ymmärrys koskeutuksen lisäksi. Jotta jaksaisimme kuitenkin. Jotta läheisemme jaksaisivat.

Voimia kaikille! Älä pelkää kertoa voimattomuudestasi, sillä keskustellessasi toisen kanssa jäsennät omaa oloasi. Etsi oikeanlaista keskusteluseuraa ja yritä vielä! Yksin harvoin pääsemme tästä eteenpäin, tarvitsemme toisen tai toisia ihmisiä purkamaan ja jäsentämään kanssamme ajatuksiamme. Niin töissä kuin kotonakin.

En minä kaadu, kallistun vain vähän.

En minä vaivu, kumarrun vain.

Kun sydän itkee, se puhdistuu. 

Kun suree surunsa ja elämä taas kirkastuu,

kylmän jälkeen auringon lämpö kasvoilla lämmittää, ei häikäise.

Onko työn tekemisen muodolla väliä?

Suomi elää työstä. 

Mielekästä työtä tekevä ihminen on onnellisempi, luo itselleen hyvinvointia ja jaksaa uskoa huomiseen. Työtä meillä riittää, mutta työn tekemisen muotoja pitää vain tarkastella uudesta näkökulmasta.

Meidän ei pidä enää vastakkain asetella työllistämistä ja työn tekemistä muilla tavoilla. Ihmisten työnsaantimahdollisuuksien vuoksi myös itsensä työllistäminen on yhä tärkeämpi toimintamalli tehdä töitä.  Työtä voi tehdä yrittäjänä, yhtiössä, yhdistyksessä, osuuskunnassa ja työntekijänä. Kaikki työ on yhtälailla arvokasta tekijälle sekä yhteiskunnallemme.

Itsensätyöllistäminen on siis tehtävä helpommaksi: vähemmän byrokratiaa ja parempi sosiaaliturva, suoja pahan päivän varalle. Tällä hetkellä yrittäjäksi alkanut putoaa käytännössä kokonaan pois sosiaaliturvasta, mutta siitäkin huolimatta hän haluaa yrittää ja tehdä työtä! Sosiaaliturvaa olisi oltava etenkin taloudellisesti heikkoina aikoina tai muina hetkinä, joita elämässä väistämättä toisinaan tulee, pyytämättä ja yllättäen.

Mantra työllistämiseen kannustamisesta ei auta, kun kannustimet ovat onnettomia ja nykyinen AY-lainsäädäntö järkyttävän kankea tämän hetken maailmaan nähden. Emme elää enää teollisuusyhteiskunnassa.

YT-neuvotteluiden tuloksena syntynyttä massatyöttömyyttä tulisi purkaa helpottamalla mikroyrittäjyyttä, itsensä työllistämistä. Työtä olisi tarjolla, mutta pienyritykset eivät uskalla työllistää.

Yrittäjyyden onnistumisen mitta ei saisi olla vain se, kuinka paljon yritys pystyy työllistämään ihmisiä. Ikään kuin työllistäminen olisi ainoa oleellinen asia yhteiskunnassamme. Yrityksen tärkein tehtävä on tehdä voittoa ja siksi myös menestyvä yksinyrittäjä on aarre yhteiskunnalle. Oleellisempaa lienee työn tekeminen ja itsensä sekä perheensä elättäminen ja sitä kautta verojen maksaminen.

Työllistämisen ja mikroyrittäjyyden vastakkainasettelun aika on ohi.

Myös ne pirunpienet yritykset joskus kasvavat kun edellytykset ovat kunnossa ja lisäksi verkottuneet yksinyrittäjät työllistävät toinen toisiaan ja antavat näin toisilleen työtä.

Me kuljemme kohti yhteiskuntaa, jossa itsensä työllistäminen yrittäjänä on yhä useammalle arkipäivää. Työtä voi siis tehdä monella tavalla, kun vain tulemme pois laatikoistamme ja ajattelemme samat asiat uudella tavalla rohkeasti. Työllistäviä yrityksiäkin tarvitaan, niitä on ja tulee olemaan, mutta vastakkainasettelu näille kahdelle vaihtoehdolle on nähdäkseni täysin turhaa.  Jokaiselle, jolla on halua tehdä, tulee antaa vapaus tehdä.

Annetaan siis kaikille vapaus tehdä ja ansaita, maksaa veroja ja olla onnellinen. Ilman tarpeetonta, kallista ja kankeaa byrokratiaa!

Sanna Jylänki, yrittäjä, yrittäjäaktiivi

Pitäisi kirjoittaa...

Pitäisi kirjoittaa, kirjoittaa, kirjoittaa... ja vielä vähän kirjoittaa.

...Vaan meinaa olla ettei saa aloitetuksi. No, tulihan tuossa kylläkin yksi kirja työstettyä (100 keinoa
tehdä markkinoinnilla tuloksia somessa, kera Timo Ropen) ja toinenkin opus jo työn alla... tosin siellä alla se nyt tuntuukin olevan, toistaiseki, puoliksi valmiina. Ideoiden puutetta tämä ei ole, niitä on ehkä jopa liikaakin. Välillä toivoisin jopa, että päähäni voisi asentaa usb-tulostimen joka suoltaisi ajatukset paperille tai näytölle ja sitten niitä voisi siitä työstää eteenpäin. Tosin, tuskin sekään auttaisi. Mikä ihme sitten auttaa?

Tuntuuko tutulta?

Olen lukenut useita vuosia ja paljon. Siitä ideat ja ajatukset ovatkin pursunneet ja toisaalta siksi olen nyt vähentänyt lukemista. Olen pitänyt luovia taukoja, ollut tekemättä juurikaan mitään - kesällä jopa liiankin pitkän tauon - ideat meinasivat jo pursuta päästä yli äyräidensä. Syksy on mennyt niiden kanssa touhuillessa - töitä on piisannut - hyvä niin! Välilä olen keskittynyt vain pelailemiseen ja lasten kanssa touhuiluun - se on minulle hyvää aivojen nollausta. Kuunnellut musiikka, soittanut ja laulanut.

On normaalia että välillä tulee lukuähky. Silloin on hyvä pitää kunnolla paussia. Lukemisen jälkeen tulee tarve kirjoittaa omia juttuja, jäsentää lukemaansa uuteen kuosiin. Vaikkakin neljän lapsen ja kahden yrittäjän perheessä aikaa ei tahdo kirjoittamiseen aina löytyä. Halu on kyllä. Eräänkin työreissun yhteydessä olin yksin iltapäivän ja illan hotellihuoneessa eväiden kanssa, kirjoittamassa! Kirjoitin, kirjoitin ja kirjoitin. Teki hyvää!

Välillä tahtoo iskeä paniikki, riittämättömyyden tunne. Haluaisi tehdä kaikkea ja paljon ja mielellään heti! Sparraajani sanoin: olo on kuin lapsella karkkikaupassa, haluaa kaikkea, heti. Normaalia kaiken sen jälkeen mitä teki vuosia aiemmin - rajoitettuna ja "sidottuna". Tilanteessa ei ole mitään pahaa, kunhan vain tunnistaa sen. Osaa karsia ja etsiä ne oikeat ja omat jutut ja siirtää muut kiva hautumaan ja odottamaan oikeaa aikaa. Mihinkäpä tässä kiire, paitsi elämään ;)

Nyt olen karsinut ja kirjoittanut jälleen to-do listat kuntoon. Nyt kirjoitetaan! Parikin sparraajaa on tullut "jengiin" mukaan - heidän avullaan saan jäsennettyä omaa päätäni. Täysin välttämätön tapa asiantuntijalle ja muillekin. Yksinään sitä ei näe puita metsältä. Tai sitten näkee vain yhden puun metsältä. Ulkopuolinen sparraaja helpottaa näkymiä - ja kun heitä on useita, saa useita näkökulmia. Se on oikein se.

Noniin, nyt siis kirjoitan. Tästä tämä lähtee. Loppua ei näy. Jos koet samoja tunteita, älä huoli. Relaa vähän ja sitten otat vain kynän ja paperin tai sähköisen dokumentin ja alat suoltaa sinne ihan mitä vain! Niin minä tein tämän tekstin kanssa. Ei ollut hajua mitä kirjoitan. Kirjoitin vain sen mitä päässä liikkui. Tästä siirryn seuraavaan tekstiin ja sitten seuraavaan ja ehkäpä vielä seuraavaankin.

Olo helpottuu ja mieli keventyy ja kirkastuu. Kokeile. Älä pelkää - kirjoita! Sinä osaat, koska minäkin osaan.

PS. Tiesitkö, en ole ollut mikään loistokirjoittaja koskaan, koska teen paljon virheitä - mutta kirjoitan silti. Sitä oppii kokoajan. Vain kirjoittamalla, ja lukemalla. Ja kokeilemalla. Anna palaa!

Uskallan olla erilainen äiti!

Olen äiti. Erialainen äiti.

Minusta tuli äiti 21-vuotiaana, silloin vuonna 1999. Siihen aikaan se nyt ei ollut mitenkään ihmeellistä saada lasta "niin nuorena". Minusta tuli äiti osittain lääkärin määräämäänä (pahan endon takia) ja toki olin jo vuoden ajan haaveillut omasta vauvasta. Vauva tuli ja vuoden päästä myös avioero. Mutta minä olin äiti ja ehkä juuri siksi olen vielä elossa. Minun piti suojella toista ihmistä.

Olin ajatellut ennen lapsen syntymää että normi alatiesynnytys. Niin sen pitää mennä. No, 25 tunnin puskennan jälkeen mentiin hätäsektioon. Olinko siis synnyttänyt? Olin. Pääasia että molemmat selvisivät. Nyt sektioita on jo neljä takana - lapset eivät vain koskaan halunneet tulla sieltä mistä "normaalisti". Olin myös päättänyt ensimmäisen kanssa imettää lähes vuoden. No erostressin ja pelon vuoksi homma lopahti 3kk kohdalla. Viisas neuvolantäti tyynnytteli että kasvaa ne lapset näinkin. Terveytemme on tärkein. Eikä tyttö ole sairastellut siltikään juuri koskaan. Eikä äitikään. Vaikka imetyksestä niin paasattiinkin ja paasataan edelleenkin, ei se vaan aina mene niin kuin kirjoissa. Siinä tilassa sitä herkästi masentuu kun homma ei toimi - etenkin kun joku tulee sinua "viisaampana" ohjeistamaan. Mikä on oikein ja mikä on väärin? Jokaisen neljän kanssa asiat ovat menneet painollaan, kellä mitenkin. Olen silti ollut heidän äitinsä ja tehnyt parhaani, meidän kaikkien parhaaksi. Monesti vaistot ovat ohjanneet.

Kolmen viimeisimmän kanssa on onneksi mukana ollut isäkin. Siis uusi isä, tämä nykyinen turvallinen mieheni. Ja saan olla sellainen äiti ja nainen kuin olen. Kaikkine kiloineen, iloineen sekä outoine tyyleineni.

Rakastan lapsiani ihan hirveästi. Vauva-ajat ovat olleet ihania, enkä ole tuntenut tippaakaan alakuloisuutta vaikka jokaisen vauvan kanssa on ollut omat kiikutuksensa ja keikutuksensa ja erilaiset keinot rauhoitella olotilaa. Äitiys on kai verissä. Jos minun pitää lapsiani puolustaa, saatan sen tehdä tyylillä, jota minusta ei muuten näe koskaan. Silloin olen se hurja leijonaemo. Annan mielelläni lapsilleni vastuuta ja iloitsen kun he oppivat asioita. Toisten lapset ovat ihan jees, mutta eivät mitenkään herätä hoivaviettiä (paitsi jos jollain lapsella on hätä - silloin jokin minussa herää), enkä välitä lasten kekkereistä. Järkkään toki niitä omille tarvittaessa, mutta siinä se.

Minä en kuitenkaan ole sellainen pullantuoksuinen hiekkalaatikon reunalla nököttävä äiti. En. Leivon minä joskus kerran kolmessa vuodessa hyvää pullaa. Ja teen hyviä ruokiakin omasta päästä. Mutta inhoan ruuan laittoa, enkä pidä leipomisestakaan. Teen sitä vain lasten ja miehen "mieliksi" ja tarpeiksi. Onneksi nykyinen mies on leipova ja kokkaava, kuten poikanikin. Pääsenpä vähemmmällä. Enkä ota pultteja jos kiireisinä aikoina syömme eineksiä, kunhan on jotain murua rinnan alle. Siivoaminenkaan ei oo mun juttu - olen erityisen laiska ja menen mielelläni sieltä mistä aita on matalin. Onneksi yksi tyttäristä auttaa ja tekee järjestelyjä kotona myös oma-aloitteisesti.

Kerran eräässä naisyrittäjien koulutuksessa sanoin etten pidä ruuanlaitosta ja kotihommista ja sain osakseni kummastelevia kysymyksiä: eihän äiti voi noin sanoa! Voipas. On hyvä, että myöntää mistä pitää ja mistä ei. Ei ole mitään tarvetta miellyttää ketään. Vain hoivata perheensä. Tyylejä on monia ja olo on tasapainoisempi kun ei yritä olla jotain mitä ei ole. On vain oma itsensä.

Minä olen äiti joka rakastaa tietokoneita ja laitteita. Joskus jonkun lapsen kaveri kysyi että mitä, pelaako teidän äiti konsolipelejä. Pelaa! Vanhin taas sanoi, että yleensä lapset neuvovat vanhempiaan koneiden kanssa, mutta meillä on toisin - äiti säätää koneet ja laitteet ja ymmärtää bittien päälle. Olen nörtti. Tämä äiti pelaa oikein mielellään lasten kanssa Wii:tä ja pleikkaria - niissä on opettavaisia ja urheilullisia pelejä - enkä ole koskaan tuntenut siitäkään huonoa omaatuntoa.

Siivota ja puunata ei tarvitse kuin sen verran että on turvallista ja hyvä olla. Ja jos joskus ei jaksa, olkoot. Omapa on koti. Aivan turhaa stressiä. Joulusiivousta en ole harrastanut ikinä. Joulustakaan en niin perusta. Enkä kyllä rannoista enkä kesähelteistä. Sen sijaan syksy, pimeys, viileä ilma, valot ja tihkusade ovat ihania! Aivan fantastisia! Myös kevät puroineen ja loskineen on uudestisyntymisen aika.

Meillä lapsia ei kuskailla harrastuksista toisiin - paitsi jos he oikein kovasti haluavat. Jokaisella on jotain, mutta ne eivät ohjaa elämäämme. Meidän pitää ohjata sitä itse. Tosin jos lapsi kysyy että veisinkö bussipysäkille tai sinne tai tänne ajoittain, yleensä vastaan ain kyllä.

Kesälomat ja muut pidemmät lomat lapset ovat kotona, eivät hoidossa tai leireillä - paitsi jälleen kerran, jos itse haluavat (siis isommat). Olen aina ollut päiväkotivastainen jostain syystä - ne ovat yleensä liian laitosmaisia ja olen nähnyt ja kuullut hoitajien kohtelevan lapsia rumasti. Lapset ovat vanhempien. Onneksi monessa paikassa on aivan ihania päiväkodin tätejä ja setiä - niin oli myös Vesangan päiväkodissa. Kiitos kaikille! Nyt meidän osalta onneksi päiväkotiaika on ohi ja kaikki ovat syksyllä koulussa. Ah, ihanaa - uusi aika perheessämme! Ei enää kurahousu ja vaihtovaate ruljanssia. Ihanaa kun lapset kasvaa ja heidän kanssaan voi touhua aivan uudenlaisia juttuja ja käydä mielenkiintoisia keskusteluja!

Vaikka voisi ajatella että olen vakava, niin en missään nimessä. Haluaisin hassutella ja tehdä hassuja juttuja arjessa. Ehkäpä joku päivä näytellä vaikkapa kesäteatterissa tai tanssia hurjaa hytkytystanssia kompassilla... elämässä pitää olla jotain vekkulia!

Odotan myös innolla että kesäloma päättyy - tulee rytmi. Saan olla töissä ja mennä omien aikataulujeni mukaan ja lapsilla on puuhaa ja kavereita. Onneksi meillä on neljä lasta, joten käytännössä touhuavat paljon keskenään. Oikeasti se helpottaa arkea ja nyt kun ovat jo isompia alkavat auttaa paljon ja tehdä touhujaan oma-aloitteisesti. Vaikka teen paljon töitä (paitsi kesällä olen sikalaiska) teen kotona tehtävät työt yleensä lasten lähellä - ehkä en ole läsnä joka hetki, mutta olen lähellä. Varmasti tästä riittää monella viisasteltavaa, mutta näin meillä. Mihinkä se tiikeri raidoistaan pääsisi? Lisäksi stressaisin ja tulisin varmaan jotenkin hulluksi jos minun pitäisi elää jonkin oppikirjan mukaisesti. Jotenkin kuten joku jossain määrää. Ei sovi minulle taaskaan!

Tärkeintä on olla tasapainossa itsensä kanssa. Pitää huolta että kukaan ei satuttaisi ainakaan kovin pahasti itseään tai toisiaan ja puhua välillä asioista avoimesti. Minulla on hieno perhe ja hyvin käyttäytyvät tavalliset lapset, vaikka äiti onkin hiukan erilainen. Minustahan piti tulla auto-asentaja... Koneet ja laitteet ovat niin mahtavia, kun taas shoppailu ja muut naisten jutut kiinnostavat kuin kilo kakkelia ;)

Sellainen äiti minä olen. Olen varsin tyytyväinen, sanokoot kuka mitä tahansa. Uskalla sinäkin olla oma itsesi.

Reissukokemuksia Kalajoki & pari muuta

Huh hellettä. Muutama sananen kesälomareissustamme.

Kesä tuli sitten sateista ja ropinoista huolimatta oikein kunnon heltein ja ukkosin. Ukkonenkin ehti paukauttaa porakaivopumppumme taas vaihteeksi. Onneksi paikallinen yrittäjä oli heti seuraavana aamuna korjaamassa vaurioita. Saimme lähteä lomareissulle karavaanaroimaan melko rauhassa. 

Viikon reissu asuntovaunulla teki taas hyvää. Tuli oltu pihalla, uimassa ja perheen parissa. Tällä jaksaa - arkea jo ilolla odetellen. Tällä kertaa pistäydyttiin Tuurin miljoonativolissa ja nukuttiin yö parkkipaikalla, koska leirintäalue oli niin täynnä. Menihän se niinkin. Seuraavana oli suuntana Powerpark, leirintäalueeksi valitsimme rauhallisen, siistin ja edullisen SFC alueen Sexsjön, jota todella voin suositella. Alue on n. 50 km päässä Powerparkista, mutta autollahan sitä pääsee liikkumaan. 

Siitä sitten suuntasimma parin yön jälkeen pohjoisempaan, kohti Kalajokea. Pari migreenikohtausta oli hoideltu ja yhden allergiareaktion hoito aloitettu edellisellä leiriytymisalueella. Konsultoitiinpa somechatilla illalla sairaanhoitajaystäväämmein kuvien kera reaktion vuoksi ja saimme hyvät ohjeet hoitoon. Kiitos siitä Susanna! Matkalla aina sattuu ja tapahtuu ja siksi pitää osata ottaa rennosti. Ei voi ikinä tietää mitä eteen tulee, ihan kuin yrittäjyydessäkin. 

Kalajoella päädyttiin leiriytymään yleiselle Kalajoen hiekkäsärkkien leirintäalueelle. Kuten nyt arvata saattaa, loppuviikko ja helteet - mölinää ja mökää tiedossa. Samaan aikaan sattui alueelle olemaan myös "Bimmerpartyt" eli bemarien tuunaajien kokoontuminen - arvannette ettei paljon nukuttu yöllä. Minulla ei ole mitään bemareita vastaan, mutta miksi jengin pitää touhuta tälläisissä kokoontumisissa kuin idiootit? Kaahaamaalla, ryyppäämäällä, huutamalla, jumputtamalla musiikkia täysillä klo 4.00 yöllä samalla kumia polttaen - ei mahtanut olla selvinpäin kuskit... Päivällä kaahailua alueella, alueen ulkopuolella ja kiilailua vaunuyhdistelmien ja muiden ajoneuvojen eteen sekä ajelemalla muutenkin holtittomasti. En sano, että kaikki bemaristit tekisivät näin, mutta tästä sakista ainakin suuri osa. Ei mikään hyvä mainos bemarille. 

Hauskaa saa ja pitää olla, mutta jos ollaan alueilla jossa on toisia ihmisiä ja etenkin pieniä lapsia lähellä toisiaan, silloin kyllä pitää ajatella muita, tai olla tulematta yleisille alueille. 

No, merivesi oli lämmintä ja ranta kiva. Polskittiin kuitenkin pari päivää. Joskaan en edelleenkään pidä hiekkasärkkien leirintäalueesta. Lasinsirpaletta on jokapuolella eikä näin suurella alueella ole minkäänlaista ruokakauppaa (okei, pari grillimakkaraa oli joskus ollut yhdessä baarin jääkaapissa myynnissä) - ravintolassa jossa hamppari maksaa 12€ - jää kyllä lapsiperheeltä väliin. Varmaan siellä muutoin viihtyisi kauemminkin. Onneksi löydettiin Kalajoen keskustasta tuoreehko pizzeria Hungry Birds, jossa sen sijaan oli mainio palvelu ja älyttömän suuret ja edulliset pitsat ja muut eväät. Kannattaa käydä syömässä jos siellä liikkuu! 

Sittenpä päätimme tavata vähän Tomin serkun perhettä tavoistamme poiketen (yleensä pyrimme olemaan lomareissuilla vain keskenämme). Ajelimme Haapaveden Mieluskylälle kahville illalla. Lapset pääsivät odotetulle navettavisiitille. Minuun teki vaikutuksen lypsyrobotti! Kyllä tekniikkaa katsellessa silmä lepää. Miten paljon onkaan muuttunut siitä kun viimeksi kävin navetassa joskus 90-luvulla. Todella mielenkiintoista. Myös lapsista. Paljon kysymyksiä sateli pienemmiltä etenkin. Kiitokset Mika ja Katja!

Lehmät ovat söpöjä, mutten silti alkaisi maatalon emännäksi ;) käyn kyllä mielläni niitä katsomassa toisten navetoissa. 

Viimeisen yö vietimmekin sitten Pyhäjärven Emolahdessa, jossa myös oli hyvä ja aurinkoinen ranta. Joskin karavanalue oli "perus" - eli ei mitään ihmeellistä. Rauhallinen alue ja siistit saniteettitilat, joskin hiukan hintava yhden yön pysähdykseen tosin. Kummeksuntaa herätti alueella siivousprojekti, jolloin kaikki karavaanialueen wc:t ja suihkut olivat pitkän aikaa lukossa. Ravintolan puolelta kyllä löytyi varawc, mutta paatunutta karavaanaria tämä kummastutti. Alue oli reissumme ainoa kohde, jossa vastaanottohenkilöstö puhui vain englantia.

Harmittelimme Tomin kanssa, ettemme ole tulleet kirjoitelleeksi 10 vuoden reissuamisen ajoilta muistiin eri paikoista ja alueista kokemuksiamme. Nyt ei enää tahdo muistaa missä olemme olleet tai missä emme ja oliko hyvä vai huono. Caravan-lehden kuvaukset kun eivät aina pidä ihan kutiaan. Pääsääntöisesti SCF alueet ovat kuitenkin aina parhaimmistoa verrattuna yleisiin alueisiin. Vaikka matka kaupunkiin on yleensä pidempi, on hinta huomattavasti halvempi ja lasten kanssa arvostaa siistiä ja rauhallista aluetta järki hinnalla. Etenkin ison perheen kanssa henkilömaksut tahtovat nousta turhan korkeiksi monessa paikkaa (kokonaishintaan ja laatuun nähden). 

Tällä kertaa olimme matkalla vuokravaunulla, koska viimekesäisen Tanskan reissun jälkeen möimme omamme pois ajan puutteen vuoksi. Työpaikkamme alakerrastahan näitä vaunuja löytyy aina kun niitä tarvitsee. Nytkin hieno vaunu palveli meitä koko matkan ajan. Kiitos Jyväs-Caravan, kyllä taasen kelpaa!

Miksi äänestäisit?

Jorinaa äänestämisestä.

On eurovaalien äänestyspäivä ja äänestyshuoneiden ovet avautuivat juuri. Mikset siis menisi antamaan ääntäsi?

Vaikka itse olenkin nykyisin mukana politiikan teon ytimessä, en ole ollut nuorempana pätkääkään kiinnostunut politiikasta. Inhosin sitä oikeastaan. Kuitenkin siitä asti kun olen äänioikeusikään tullut, olen aina, siis ihan aina käynyt äänestämässä.

Miksi?

Ensinnäkin se on kansalaisoikeus. Joukot eivät toimi ilman että joku niitä johtaa. Me saamme valita nämä "johtajat". Siitä ei tulisi yhtään mitään että kaikki 5 miljoonaa kansalaista lausuisi oman mielipiteensä yhteen ääneen. Eihän siitä kukaan saisi selvää. Siksi meillä on erilaisia puolueita, joissa ajamme kukin tahollamme erilaisia asioita edistäen. Kullakin puolueella on omat kärkijuttunsa. Kaikki kuitenkin ovat mukana jollain tasolla lähestulkoon kaikkien asioiden käsittelyssä. Sitä on demokratia. Tehdään yhdessä ja kuunnellaan toisiamme. Erimieltäkin saa ja pitääkin olla.

Muistan itsekin joskus miettineeni että mitä politiikalla tekee? Joutavan päiväistä! Vaan näinhän ei missään nimessä ole. Sinä joka olet asiaa tältäkantilta pohtinut, mietipä miten homma toimisi ilman politiikkaa? Jos kaikki puolueet poistettaisi, ei olisi "politiikkaa"? Koskaan ei olla oltu ilman politiikkaa. (Wikipedia: "Yleiskielessä sanalla politiikka tarkoitetaan usein johonkin tiettyyn kokonaisnäkemykseen tai aatteeseen pohjautuvaa toimintaa, jolla pyritään vaikuttamaan valtiollisiin, valtioiden välisiin tai yhteiskunnallisiin asioihin tai jolla hoidetaan niitä" )

Kun ihmiset, jotka ajattelevat asioista samalla tavalla, kokoontuvat yhteen ja pohtivat yhdessä toimia asioiden muuttamiseksi parempaan päin, on se mitä suurimmissa määrin politiikkaa. Olipa kyseessä puolue, yhdistys, työpaikka, koti, harrastus tai mikä vaan vastaava.

On siis turhaa nillittää, ettei politiikka kuulu minulle. Kuuluu se. Se koskettaa kaikkia ja me kaikki olemme osana sitä ja voimme siihen vaikuttaa. Tuskin mikään liikahtaa hetkessä, mutta ajan kanssa työtä tekemällä saamme yhdessä aikaan toiviamme tuloksia. Siksi teemme kaikki jokapäivä politiikkaa, olimmepa puolueissa kirjoilla tai emme. Ei siinä ole mitään pahaa, ei mitään pelättävää eikä mitään moitittavaa. Silleen se maailma vaan pyörii. EU:ssa ja Suomessa myös.

Tarvitsemme erilaisia mielipiteitä, erilaisia näkökulmia ja toimintatapoja. Tarvitsemme keskusteluja, väittelyjä ja kampanjointia. On upeaa, että meillä on mahdollisuus keskustella asioista yhdessä, yli puoluerajojen, tai ilman puolueita. Siitä on politiikka tehty. Olitpa siis sininen, punainen tai vihreä, lila, sateenkaaren värinen tai sinivalkoinen - äänestä. Ole avoin keskusteluille, kuuntele ja kysy. Tee yhdessä! Pienistä teoista kasvaa isoja juttuja.

Aurinkoista ja värikästä vaalipäivää - mennään kaikki vaikuttamaan.

Millä konsteilla pienyritykset loisivat lisää työpaikkoja?

 - Työllistäkää! Nyt on hyvä aika työllistää! Työllistäminen on yhteiskuntavastuuta!

Näin huudellaan eri areenoissa. Yritykset työllistäkää! Kannustetaan yrittäjiä työllistämään – niin kuin se itsessään olisi joku työllistävä toimenpide. Kannustaminenko on toimenpide? Ei se vaan maailma pyöri pelkällä kannustamisella. Pelkkä kannustaminen ei ole konkreettinen teko. Mutta mikä sitten on? Mikä avuksi työpaikkojen syntymiselle?

Tarvitaan toimenpiteitä joilla yritykset saavat asiakkaita ja keinoja joilla tehdään tulosta. Kuinka järjestää oma työnsä tehokkaasti ja tuloksekkaasti, keinoja joilla yritys pystyy tekemään tulosta. Tällöin yritys pystyy kasvamaan ja siten palkkaamaan lisää tekeviä käsiä.

Tähän tuloksellisuuteen meillä ei ole tarpeeksi haluttu panostaa. Yritys tarvitsee apua nimenomaan siihen miten parantaa tuloksellisuutta, jotta olisi mahdollista kasvun kautta palkata lisää ihmisiä. Yrityksiä pitää auttaa konkreettisesti: miten saada asiakkaita, kuinka myydä ja markkinoida kannattavasti, miten aikatauluttaa tekemisensä tehokkaaksi.

Mistä yrittäjä voi kysyä apua ilman pompottelua luukulta toiselle? Ne toimenpiteet joilla työpaikkoja luodaan maahamme – on panostaa pienyritysten kannattavuuden parantamiseen, asiakkuuksien hankintaan ja hallintaan, myynti- ja markkinointikeinojen helpottamiseen. Yrittäjän sparraamiseen, tehokkaasti ja tuloksekkaasti.

Kasvuhaluisia pienyrityksiä löytyy kyllä, jos heillä vain olisi aikaa löytää etsimänsä.

Kun kehitystoiminta on tehokasta, eikä aika kulu turhaan byrokratiaan, jää enemmän tilaa tehdä tuloksellista työtä. Tähän tarvitaan yrittäjän asiantuntemusta, yksityistä yritysneuvontapalvelua.

Paljon puhutaan, että meillä on monenmoisia työllistämistukia ja muitakin tukimahdollisuuksia, lähinnä rahallisia apuja. Kuitenkin ensimmäinen asia johon työllistämiskohdassa yritys törmää on byrokratia. Keneltä kysyä, mihin soittaa. Yrittäjää pompotellaan sinne sun tänne vaikka oikea tyyppi tehtävään on jo löytynyt tai tarve apukäsille on akuutti. Yleensä yrittäjä on itse niin kiinni työntouhussa, ettei pysty irrottautumaan oikeaa luukkua etsiäkseen. Valitettavasti juuri mikään julkinen ”yhdenluukun” juttu ei toimi. Pompottelu ei ole loppunut – päinvastoin ja byrokratiakin on lisääntynyt. Ja ne säädökset….

Sitten raha-asia: Yritys joka haluaisi työllistää voi saada tällä hetkellä palkkatukea ja ehkä kaupunkilisääkin. Näiden tukien maksuajat ovat kuitenkin yritykseen päin pitkiä. Palkkatuki tulee jopa kolme kuukautta jälkikäteen. Palkkatuen pitäisi siis olla ennakko, jolla työllistämisvaiheessa saadaan yrityksen kassa säilymään maksukykyisenä. Työllisyyden kannalta tuki on kuitenkin huono ratkaisu, sillä se voi johtaa harkitsemattomaan työllistämiseen. Vain kasvun kautta syntyvä työllistyminen tuo pysyvää vaikutusta.

Byrokraattinen maamme on tällä hetkellä esteenä kasvulle, käytännössä kukaan ei enää tunne kokonaisuutta ja siinä samassa unohtuu se oleellisin: Asiakas! Tässä kohtaa asiakas on se yrittäjä joka tarvitsee apua – ei paperinpyörittäjien kylää.

Annetaan tuki siihen kohtaan missä siitä on oikeasti apua ja hyödyttää hiukan pidemmässä juoksussa. Sparrataan yhdessä yrityksemme kasvuun – se on kannattavaa koko yhteiskunnalle! Ja yhteiskunta olemme me.

Sanna Jylänki

Yrittäjä, yritysneuvoja

Redesan Oy

Mikä on oikein ja mikä väärin?

Olen lukenut kirjoja, blogeja, artikkeleita ja katsonut lukemattoman määrn ohjelmia "oikeista" ja "vääristä" tavoista tehdä omia touhuja. Syödä, juoda, työskennellä, lomailla ja hengittää. Kuka määrittää sen oikean? Kuka väärän?

Sinä itse.

Voidaan viisastella loputtomiin siitä, mikä on kellekin oikein missäkin kohtaa. Olen kuullut, että minun pitäisi olla kotona, koska minulla on pieniä lapsia. Minun pitäisi välillä levätä, etten rasita itseäni. Minun ei pitäisi ajatella töitä niin paljoa. Minun pitäisi tehdä muutakin kuin yrittää. Minun pitäisi olla enemmän siellä ja vähemmän täällä. Syödä sitä mikä on hyväksi ja olla juomatta sitä mikä on pahaksi.

Olethan kuullut Zen Cafen biisin Aamuisin, jossa ohjeistetaan elämään. Ollaanko sitten onnellisempia? Mitäs jos en siivoakaan joulusiivousta, en petaa petiäni, imuroin silloin kun on tarvetta, lenkkeilen kun siltä tuntuu, kyläilen kun on sopiva hetki ja se on kaikista kivaa. Maailma tuskin pyörii eritavalla teimpä kumminpäin tahansa. Minä olen onnellisempi kun teen asiat siten kun itsestä ja läheisistä on hyvän tuntuista.

Olenko sitten onnellisempi kun teen niinkuin muiden mielestä pitää? Okei, jossain kohtaa kannattaa toki miettiä mikä on viisasta ja mikä ei ehkä ole omalle terveydelle hyväksi. Mikäli kohtuudessa pysyy ja itselleen pystyy asian perustelemaan, niin miksi vältellä kivaa ja hyvää? Sitä mikä tuntuu itsestä hyvältä? Yksi elämähän tässä vain on elettävänä, miksei otettaisi siitä irti sitä mikä saatavissa on. Lakot ja kiellot eivät vie loppupelissä mihinkään. Kohtuus toimii kaikessa.

Maalaisjärjellä. Sillä pääsee mahdottoman pitkälle. Virheitä tulee ihan varmasti, mutta niinhän ihmiseloon kuuluukin - niistä sitten oppii. Pahimmista voi koettaa välttyä lukemalla ja kuuntelemalla muita, mutta jossain kohtaa on vain hoksattava ettei tuo juttu ole minua varten. On kokeiltava omaa tyyliä ja toimintatapaa.

Minun tyyliini sopii työn ajattelu - se vain on mielessä kokoajan. Koska työni on kutsumukseni - se on myös intohimoni. Eräänäpäivänä lapset muuttavat omilleen ja silloinkin oltava jotain huikeaa minkä kanssa touhuaa.

Osaan relatakin välillä, silloin käännän nappulat nollaan - mutta vaikkapa nyt pääsiäisenaikaan, välillä istun koneen ääreen hiukan kirjoittelemaan ja välillä siivoilen ja laittelen ruokaa, välillä pelaan lasten kanssa. Välillä jopa lenkkeilen. Saatan ehkä lenkkeillessä sanella puhelimeeni jotain tulevia blogeja tai kirjojani varten. Rentoudun. Minun on hyvä olla. Teen asioita niinkuin ne hyvältä tuntuvat. Minun ja meidän perheen näköistä arkea. Sitä mikä on meidän jokaisen arjessa. En ota paineita siitä mitä "kirjan mukaan" pitäisi tehdä. Laitan asiat sellaiseen järjestykseen että pärjätään, että on hyvä olla. Meillä kaikilla.

"Elämä on lyhyt. 

Riko sääntöjä. 

Suutele hitaasti. 

Rakasta tosissasi ♥. 

Naura hysteerisesti, 

äläkä koskaan kadu jotain sellaista, 

mikä sai sinut hymyilemään."

Normi eloa astmasta huolimatta

Huhhhei. Aikaa on taas vierähtänyt edellisestä kirjoituksesta. Paljon olisi sanottavaa, vaan ei tahdo olla aikaa kirjoittaa kaikkea. No, pari kirjaakin tuossa työnalla. Ensimmäinen ilmestymässä kesän alussa. Kirjat ovat molemmat busineskirjoja. Täällä yksityispuolella kirjoittelen toistaiseksi vain tätä blogia silloin tällöin. Ainiin, paitsi että yksi tarinani sieltä "entisestä elämästä" on julkaistu Ilona Pietiläisen kirjoittamassa ja Docendon julkaisemassa kirjassa Kokonainen.

Kirjasta myöhemin ehkä lisää - tai käy ostamassa kirja täältä.

Kirjan tarina liittyy vuosien takaisiin tapahtumiin, miten selviydyin, miten minusta tuli minä.

Mutta astmasta meinasin tänään pari sanaa kirjoittaa. Nyt kun aikaa diagnoosista on jo toista vuotta ja pahin järkytys on poissa, voin todeta että elämä jatkuu. Ei voi sanoa, että niinkuin ennekin, mutta kaikkeen tottuu, kaiken kanssa oppii elämään. Minusta on nyt vain tullut ison reseptikasan kanssa liikkuva "sairastaja".

En voi kieltää, etteikö toisinaan kävisi mielessä MIKSI? Luonteeseeni kuitenkin kuuluu, ettei tapahtuneille voi mitään, vaan eteenpäin on mentävä ja elettävä sen mukaan mitä mahdollista. 

Lääkitykset ovat kutakuinkin kohdallaan ja lähes normaalina arki juoksee. Joskin aina on muistettava ettei ilman avaavaa lääkettä, "piippua", pidä lähteä minnekään. Myös allergialääkkeet on hyvä pitää matkassa, mikäli sattuu menemään tilaan jossa on sisäilman kanssa ongelmia tai sattuu olemaan muuta hengitystä piinaavaa haastetta matkalla. 

Alussa muutaman kerran apteekissa meinasi itku tulla kun reseptikasan kanssa tiskillä mietin mitäs lääkkeitä tänään otetaan. Tietoisena siitä, ettei tämä lääkeshow tule ihan lähivuosina loppumaan. Enää ei sureta - se on vain osa elämää jatkossa. 

En ole halunnut tehdä sairaudestani sen isompaa numeroa. Vaikka siitä kirjoitankin, kirjoitan siksi, että lukijat ja muut tiedon etsijät saisivat tukea ja apua arkeensä. 

Toki toisinaan joudun kertomaan asiakkailleni tai yhteistyötahoille astmastani, kun köhiskelen jatkuvasti ja nenä vuotaa. Ne, jotka eivät astmaa tunne - luulevat herkästi, että onpas tuolla paha köhä. Astmaatikolla kun nenä vuotaa ja köhittää vähän väliä, pienistäkin jutuista. Ja näin keväällä etenkin oikein extrana. 

Lääkäri kyselee aina tavatessamme, että olenkos puhallellut lukemia. Harvoin olen. En ole vielä keksinyt miksi niin pitäisi yhtenään tehdä. Olen omalla kohdallani tehnyt päätöksen, että jos olo tuntuu heikommalta, tsekkaan sitten mikä on tilanne ja pohdin lääkityksiäni sitten sen perusteella. Kyllä sen sitten tuntee kun joku ei ole kohdallaan, kun ei voi hyvin. En vain jaksa ottaa tästä elämää suurempaa juttua. Päivät kulkevat muutoin normaaliin tahtiin, lääkettä otetaan silloin kuin tarvitaan. 

Ystävältäni sain hyvän ohjeen, että ennen liikutansuorituksia kannattaa ottaa piipusta muutamankin kerran niin jaksaa sitten paremmin liikkua. Tämä on ollut hyvä neuvo. En ole niitä jotka lukevat toisten sairaskertomuksia tai lääkärikirjoja mitä pitää varoa ja mitä ei saa ja mitä saa tehdä. Luen sitten jos jokin tuntuu olevan pielessä. En halua rajoittaa elämääni rajoittamalla kaikkea. 

Teflonpannut lähtivät vuoden vaihteen jälkeen roskiin ja tilalle tulivat keraamiset pannut ihan TV-Shopista (!!! - koskaan ennen en ole sieltä tilannut, mutta tämä todella kannatti). Nyt ei yskitä aina ruokaa laittaessa.  Tämänkin halusin kokeilla ensin itse. Helpompi on tehdä päätöksiä kun tietää mikä toimii ja mikä ei. Mille on herkistynyt ja mille ei. Kaikki astmaatikot kun eivät oireile läheskään samoille asioille. Esimerkiksi pöly ja hiuslakka eivät juurikaan vaikuta minuun, luojan kiitos ;) Jouluna meillä oli kuusi ja hyasintteja. Lasten iloksi - vietiin ne sitten pois kun ei enää hyvälle tuntunut. 

Minun kohdalla home on pahin. Naama kuumenee, korvat menevät punaiseksi ja yskiminen alkaa n. 20 min päästä viimeistään. Lima nousee nieluun ja metallimaistuu suussa, tunnin päästä ääni alkaa reistailla. Näitä juttuja ei voi näytellä - eivätkä ne voi olla edes kuviteltuja, vaikka joskus niin toivoisinkin. Minähän olen terve. Välillä herkistymisen ja sairastumisen on jo melkein unohtanut. Kun ei joudu heikkoihin tiloihin menemään, ei oireiluja ole juuri ollenkaan. 

Lääkäriltäni kysyin, pitääkö minun välttää näitä tiloja. Kun joudun kuitenkin aika-ajoin käymään asiakkaiden ja yhteistyötahojen tiloissa, joissa on ongelmia. Lääkärini sanoi että ei ole haittaa, kunhan ei oleskele tiloissa jatkuvasti. Troppia naamaan vaan ennen tiloihin menoa, jos tietää ongelmia olevan. 

Hiihtolomalla käväisimme perheen kera Tallinnassa, iso pussi lääkkeitä mukana tottakai. Eihän koskaan voi tietää millainen hotelli/hostelli osuu kohdalle. Ja onneksi otinkin kasan troppeja mukaan, sillä melkoisen heikkohan tämän majapaikkamme kunto olikin. 10 min ja tunsin metallisen maun kielenpäällä ja kurkun kuristuksen yskimiskohtauksineen. No, reissusta selvittiin kun käytiin vain nukkumassa majapaikassa ja vedin kunnolla troppeja poskeen. Ei siitä sen isompaa juttua - toki se vähän matkatunnelmaa latisti, mutta oppia tämäkin =)

Kokonaisuudessa olen kovin huolissani home-asioista yleisesti, siis valtakunnallisesti. Meillä on tämän kanssa käsissämme melkoinen ongelma. Asiaa vähätellään edelleenkin monessa paikassa. Ongelmana on se, ettei ihmisestä oikein vieläkään kunnolla tiedetä mitä tutkitaan, rakennuksista puhumattakaan. Rakennuksia pyritään kyllä korjaamaan, mutta niin monessa saneeratussa paikassa käyneenä voin sanoa, että home on ja pysyy. Vain totaalinen uudelleen rakentaminen poistaa homeet.  Se on pyöveli semmonen veikkonen, ei kiva. 

Keskeisin ongelma näissä asioissa on huolto. Jos rakennetaan jotain, siitä on pidettävä hirmuisen hyvää huolta, koko ajan. Ongelmana on vain se, ettei ketään kiinnosta. "Ei oo mun päänsärky". Vaan eräänä päivänäpä tämä on aika monen päänsärky - on jo nyt. 

Minä kuulen milloin ihminen yskii astmaattisesti - haistan homeen - reagoin homeeseen - huomaan väsyneen ihmisen, vaikka kaiken pitäisi olla hyvin. Kaikille tätä vain ei voi sanoa. Asia on arka, mutta onneksi muuttumassa. 

Monesti väsymykseen ja pikku (!)  yskään yritetään löytää syytä muualta. "Onhan flunssa-aika" - "en vain ole liikkunut" - "vitamiinit syömättä" - "stressiä" - "liikaa töitä"... jne. 

Vika ei välttämättä ole sinussa. Jos epäilet sisäilmajuttuja, huomioi paikkoja missä voit heikommin. Jos vaihdat paikkaa, paraneeko olosi?

Ei ole helppoja asioita, mutta tärkeintä on saada itsensä kuntoon. Vähättelyyn ei ole varaa, eikä peittelyyn. Asioista kannattaa puhua, mutta hysteeriseksi ei kannata alkaa. Elää voi aivan perus elämää, jos niin päättää. Mukana voi olla pikkumutkia, mutta ne voi ottaa osana eloa. 

Värikästä pääsiäistä meille kaikille!

Nappula 0-asentoon

Kiirusta on pitänyt alkuvuoden, niin ettei ole ehtinyt edes kirjoittaa bloggauksia - ainakaan tänne. Nytpä siis pari riviä alkuvuodesta.

Vuosi alkoi työntouhulla, paljon tekemistä, kiirusta ja mielenkiintoisia projekteja. Uusia asiakkaita, uusia keikkoja, uusia yhteistyötahoja. Huippua.
Edellisen vuoden koitosten jälkeen tuntui, että parissa kuussa takki tyhjeni - fyysisesti lähinnä. Ennen hiihtolomaa, helmikuun lopulla oli jo kysyttävä tohtorilta että onko minussa jokin vika vai olenko vain väsynyt puurtamisesta. Nyt viikon totaalisen lomailun jälkeen arvelen olleen vain fyysistä väsähdystä. Olihan edellinen vuosi aika raakamainen ja verotti paljon fyysisiä voimavaroja.

Nappula 0-asentoon.

Olen puhunut monille yrittäjille oman päänsä nollaamisesta - enkä tarkoita humaltumista, enkä muitakaan päihdeaineita - vaan työasioiden unohtamista hetkeksi, mahdollisimman totaalisesti. Tämä vaatii opettelua, eikä yleensä onnistu ensimmäisinä yrittäjyysvuosina. Mutta tähän oppii, jos haluaa. Ja suosittelen - se kannattaa!
Sinä olet yrityksesi tärkein työkalu - jos et välillä oikeasti huili, menee työkalu epäkuntoon ja rasittuu jopa lopullisesti toimintakunnottomaksi.

Itse olen opetellut lomailuun vertauskuvan jolloin "käännän nappulan nolla-asentoon". Silloin ei työasioita mietitä, ei vastata puheluihin (jos ei nyt ihan pakon pakon pakko ole - onneksi nykyisin voi ulkoistaa myös tämän, eikä yksikään puhelu jää hoitamatta lomasta huolimatta) eikä lueta meilejä. Ei murehdita laskuista (no kannattaa ne ennen lomaa tsekata kuntoon) - ei tekemättömistä töistä eikä hoitamattomista hommista. Ollaan vaan. Viikossa saa jo huikean paljon lepoa kun koettaa olla pohtimatta edellä mainittuja asioita. Viikossa kun harvoin mikään vielä menee peruuttamattomasti pieleen. Väsyneenä et saa juuri mitään aikaan - pää ei toimi, inspiraatiot ovat hukassa ja innostuminen nollilla. Take a break!

Kuten sanoin, tätä pitää opetella. Pitää uskaltaa olla ajattelematta ja murehtimatta. Kummasti ajatukset selkiävät aika nopeastikin kun opettelee tämän nollaamisen taidon. Enkä suosittele käyttämään tähän alkoholia, ainakaan enenpää kuin yksi tai kaksi pientä rentouttavaa napsua. Pelaa, liiku, lue, lepää, käy jossain uudessa paikassa, työnnä työajatukset pois päästäsi.
Aina kun työasia pyrkii mieleesi - pyri heti ajattelemaan muuta. Opit kyllä!

Yleensä nollausaikaa tarvitaan vähintäänkin 3-4 päivää - mielellään viikko. Kukin tarvitsee erilaiset ajat, mutta mitä useammin, vaikkapa parin-kolmen kuukauden välein pystyt nollaamaan hiukan viikonloppua pidemmän ajan, alat toimia paremmin jatkossa! Ota tästä siis tapa.

Nappula 1-asentoon.

Ja sitten moottori käyntiin ja hommiin! Eikö tullutkin ideoita ja aivan uudenlainen draivi? Minulla ainakin. Lisäksi käynti Virossa Tallinnassa (oli muuten ensimmäinen Tallinnan vierailu elämässäni) perheen kera toi uudenlaista perspektiiviä elämiseen ylipäänsä.
Ja vaikka lomailu joskus vähän maksaakin, se yleensä kannattaa. Onhan se yksi investointi omaan jaksamiseen ja elämän laadun parantamiseen. Älä siis ikinä väheksy loman tarpeellisuutta - vaikka et aina matkustelisikaan kaukomaihin - huili silti jotenkin jossain. Kokemuksesta voin kertoa, että kannattaa.
Kerron tästä mielelläni lisää vaikkapa sparrauksen merkeissä, jos jäit pohtimaan miten tämän voisi tehdä.
Antoisaa maaliskuuta sinulle!

Huh mikä vuosi!

Se oli vuosi 2013... se oli tapahtumien vuosi...

Vaikka olenkin yltiö-optimisti, silti joskus pännii - minuakin ;)

Vuosi sitten en oikein uskonut, että näistä kaikista mullistuksista selvittäisi. Mutta jälleen kerran tuli todistettua se, että kaikkesta voi selvitä kun vaan puree hampaansa yhteen ja päättää niin. Ei ole ollut helppoa ja on vaatinut todella paljon sisua ja tahtoa. Välillä oli pistettävä silmät kiinni, puristettava nenästä ja sukellettava - tietämättä tuleeko pohja, josta ponnistaa taas pintaan, vastaan koskaan. Pohja tuli, se oli tällä kertaa todella syvällä ja kesti jonkun tovin, että jaksoi taas ponkaista pintaa kohti. On sanottava, että kyllä kieltämättä välillä kävi mielessä luovuttaminen. Mutta eihän se sovi minun kuvioihin, ei ole koskaan sopinut - eikä sopinut nytkään. Nyt voin taputtaa itseäni olalle ja sanoa ääneen: selvisin hengissä ja entistäkin ehompana!

Kun joutuu elämässään traagisten tai muuten vain kohtalaisen katastrofaalisen tapahtuman keskipisteeseen sitä tuppaa joko heittämään hanskat kokonaan tiskiin tai kasvamaan ihmisenä henkisesti mahdottoman vahvaksi.
Minulle tämä oli elämäni toinen suuri selviytymistarina.

Lyhyesti siitä mitä tapahtui: Vakava sairastuminen, syynä sisäilmaongelmat entisissä toimitiloissa.Taistelua tervehtymisestä, taistelua sopimuksista, taistelua taloudellisesti, taistelua jaksamisesta, niin kotona kuin töissäkin. Lääkäreitä, juristeja, reseptejä, sparraajia, apuja, neuvoja, neuvottomuutta, väsymystä, turhautumista, parisuhteen haasteita, perheen haasteita, työ haasteita, itkuja, nauruja, oppia, sopimisia... lopulta onnistumisia.

Vuoden sovittelujen, säätöjen, lääkäreissä juoksujen ja asioiden ja talouden elvyttämisen lopputulemana on entistäkin parempi tulevaisuus, kaikesta huolimatta. Nahka on jälleen paksumpi, vaikka kroppaa joudunkin vuosia lääkitsemään, mutten anna sen vaikuttaa. Sopimukset on saatu kirjoihin ja kansiin, uutta on sitä myöten saatu kehitettyä ja vanhasta irtauduttu.

Oppia... paljon oppia. Miten selvitä pienyrittäjänä tästä kaikesta? Pala kerrallaan, päivä kerrallaan.
Olen saanut paljon ammennettavaa vastaaviin tilanteisiin toisille yrittäjille annettavaksi. Vaikeimman kautta, mutta oman kokemuksen kautta. Tiedän miten eteenpäin pääsee, jos vain haluaa.

Oma tahto on se keskeisin asia. Kukaan ei tule nostamaan sinua suosta, jos et päätä itse sieltä nousta. Apuja tarvitaan ja niitä kannattaa ottaa vastaan ja pyytääkin. Mutta oma tahto on tärkein. Velttoa tyyppiä ei kukaan jaksa perässään vetää.

On saatava välillä purkaa surunsa ja turhautumisensa jollekin, niin hyvät kuin pahatkin.
Ja jälleen kerran olen huomannut, että selviytymiskeinoista paras on se, että saa kerrasta toiseen "oksentaa" kaiken pihalle jollekin tai joillekin luotettaville ihmisille. Niin livenä kuin sähköisestikin chattaillen. Silloin kun oksentamisen aika on pahiten käsillä.

Vuonna 2014 keskityn entistä enemmän yritykseeni Redesan Oy:öön ja Yrittäjän Kumppanitalon kehittämiseen. Jokusen hallituspaikankin jätin pois, mutta eihän sitä nyt harrastuksista kaikista luovuta - etenkin kun yrittäjyyteen liittyvät luottamustehtävät sekä edustamiset vievät samalla yritykseni ja toisten yrittäjien asioita eteenpäin. Sehän se on mun juttu!

No, nyt joku pohtii että mites perhe? Perhe on toki aina tärkein. Perhe menee edelleen kaiken edelle ja yrittäjyys mahdollistaa asioiden yhdistämisen lähes omaan tahtiin, vaikka tämä seikka on samalla ihanaa niin myös välillä kamalaa. Täytyy vain osata elää hetkessä, et voi tietää mitä huominen tuo tullessaan. Päätät vain selvitä jollain keinoilla, kävi miten kävi. Verkostojen avulla ja perheen tuella.

Siitä on yrittäminen tehty. Mahdottomasti mahdollisuuksia, mutkista huolimatta. Kasvua, monenmoista.