- Työllistäkää! Nyt on hyvä aika työllistää! Työllistäminen
on yhteiskuntavastuuta!
Näin huudellaan eri areenoissa. Yritykset työllistäkää!
Kannustetaan yrittäjiä työllistämään – niin kuin se itsessään olisi joku
työllistävä toimenpide. Kannustaminenko on toimenpide? Ei se vaan maailma pyöri
pelkällä kannustamisella. Pelkkä kannustaminen ei ole konkreettinen teko. Mutta
mikä sitten on? Mikä avuksi työpaikkojen syntymiselle?
Tarvitaan toimenpiteitä joilla yritykset saavat asiakkaita
ja keinoja joilla tehdään tulosta. Kuinka järjestää oma työnsä tehokkaasti ja
tuloksekkaasti, keinoja joilla yritys pystyy tekemään tulosta. Tällöin yritys
pystyy kasvamaan ja siten palkkaamaan lisää tekeviä käsiä.
Tähän tuloksellisuuteen meillä ei ole tarpeeksi haluttu
panostaa. Yritys tarvitsee apua nimenomaan siihen miten parantaa tuloksellisuutta,
jotta olisi mahdollista kasvun kautta palkata lisää ihmisiä. Yrityksiä pitää auttaa
konkreettisesti: miten saada asiakkaita, kuinka myydä ja markkinoida
kannattavasti, miten aikatauluttaa tekemisensä tehokkaaksi.
Mistä yrittäjä voi kysyä apua ilman pompottelua luukulta
toiselle? Ne toimenpiteet joilla työpaikkoja luodaan maahamme – on panostaa
pienyritysten kannattavuuden parantamiseen, asiakkuuksien hankintaan ja
hallintaan, myynti- ja markkinointikeinojen helpottamiseen. Yrittäjän
sparraamiseen, tehokkaasti ja tuloksekkaasti.
Kasvuhaluisia pienyrityksiä löytyy kyllä, jos heillä vain
olisi aikaa löytää etsimänsä.
Kun kehitystoiminta on tehokasta, eikä aika kulu turhaan byrokratiaan,
jää enemmän tilaa tehdä tuloksellista työtä. Tähän tarvitaan yrittäjän
asiantuntemusta, yksityistä yritysneuvontapalvelua.
Paljon puhutaan, että meillä on monenmoisia työllistämistukia
ja muitakin tukimahdollisuuksia, lähinnä rahallisia apuja. Kuitenkin
ensimmäinen asia johon työllistämiskohdassa yritys törmää on byrokratia.
Keneltä kysyä, mihin soittaa. Yrittäjää pompotellaan sinne sun tänne vaikka oikea
tyyppi tehtävään on jo löytynyt tai tarve apukäsille on akuutti. Yleensä
yrittäjä on itse niin kiinni työntouhussa, ettei pysty irrottautumaan oikeaa
luukkua etsiäkseen. Valitettavasti juuri mikään julkinen ”yhdenluukun” juttu ei
toimi. Pompottelu ei ole loppunut – päinvastoin ja byrokratiakin on lisääntynyt.
Ja ne säädökset….
Sitten raha-asia: Yritys joka haluaisi työllistää voi saada
tällä hetkellä palkkatukea ja ehkä kaupunkilisääkin. Näiden tukien maksuajat ovat
kuitenkin yritykseen päin pitkiä. Palkkatuki tulee jopa kolme kuukautta jälkikäteen.
Palkkatuen pitäisi siis olla ennakko, jolla työllistämisvaiheessa saadaan
yrityksen kassa säilymään maksukykyisenä. Työllisyyden kannalta tuki on
kuitenkin huono ratkaisu, sillä se voi johtaa harkitsemattomaan
työllistämiseen. Vain kasvun kautta syntyvä työllistyminen tuo pysyvää
vaikutusta.
Byrokraattinen maamme on tällä hetkellä esteenä kasvulle,
käytännössä kukaan ei enää tunne kokonaisuutta ja siinä samassa unohtuu se
oleellisin: Asiakas! Tässä kohtaa asiakas on se yrittäjä joka tarvitsee apua –
ei paperinpyörittäjien kylää.
Annetaan tuki siihen kohtaan missä siitä on oikeasti apua ja
hyödyttää hiukan pidemmässä juoksussa. Sparrataan yhdessä yrityksemme kasvuun –
se on kannattavaa koko yhteiskunnalle! Ja yhteiskunta olemme me.
Olen lukenut kirjoja, blogeja, artikkeleita ja katsonut lukemattoman määrn ohjelmia "oikeista" ja "vääristä" tavoista tehdä omia touhuja. Syödä, juoda, työskennellä, lomailla ja hengittää. Kuka määrittää sen oikean? Kuka väärän?
Sinä itse.
Voidaan viisastella loputtomiin siitä, mikä on kellekin oikein missäkin kohtaa. Olen kuullut, että minun pitäisi olla kotona, koska minulla on pieniä lapsia. Minun pitäisi välillä levätä, etten rasita itseäni. Minun ei pitäisi ajatella töitä niin paljoa. Minun pitäisi tehdä muutakin kuin yrittää. Minun pitäisi olla enemmän siellä ja vähemmän täällä. Syödä sitä mikä on hyväksi ja olla juomatta sitä mikä on pahaksi.
Olethan kuullut Zen Cafen biisin Aamuisin, jossa ohjeistetaan elämään. Ollaanko sitten onnellisempia? Mitäs jos en siivoakaan joulusiivousta, en petaa petiäni, imuroin silloin kun on tarvetta, lenkkeilen kun siltä tuntuu, kyläilen kun on sopiva hetki ja se on kaikista kivaa. Maailma tuskin pyörii eritavalla teimpä kumminpäin tahansa. Minä olen onnellisempi kun teen asiat siten kun itsestä ja läheisistä on hyvän tuntuista.
Olenko sitten onnellisempi kun teen niinkuin muiden mielestä pitää? Okei, jossain kohtaa kannattaa toki miettiä mikä on viisasta ja mikä ei ehkä ole omalle terveydelle hyväksi. Mikäli kohtuudessa pysyy ja itselleen pystyy asian perustelemaan, niin miksi vältellä kivaa ja hyvää? Sitä mikä tuntuu itsestä hyvältä? Yksi elämähän tässä vain on elettävänä, miksei otettaisi siitä irti sitä mikä saatavissa on. Lakot ja kiellot eivät vie loppupelissä mihinkään. Kohtuus toimii kaikessa.
Maalaisjärjellä. Sillä pääsee mahdottoman pitkälle. Virheitä tulee ihan varmasti, mutta niinhän ihmiseloon kuuluukin - niistä sitten oppii. Pahimmista voi koettaa välttyä lukemalla ja kuuntelemalla muita, mutta jossain kohtaa on vain hoksattava ettei tuo juttu ole minua varten. On kokeiltava omaa tyyliä ja toimintatapaa.
Minun tyyliini sopii työn ajattelu - se vain on mielessä kokoajan. Koska työni on kutsumukseni - se on myös intohimoni. Eräänäpäivänä lapset muuttavat omilleen ja silloinkin oltava jotain huikeaa minkä kanssa touhuaa.
Osaan relatakin välillä, silloin käännän nappulat nollaan - mutta vaikkapa nyt pääsiäisenaikaan, välillä istun koneen ääreen hiukan kirjoittelemaan ja välillä siivoilen ja laittelen ruokaa, välillä pelaan lasten kanssa. Välillä jopa lenkkeilen. Saatan ehkä lenkkeillessä sanella puhelimeeni jotain tulevia blogeja tai kirjojani varten. Rentoudun. Minun on hyvä olla. Teen asioita niinkuin ne hyvältä tuntuvat. Minun ja meidän perheen näköistä arkea. Sitä mikä on meidän jokaisen arjessa. En ota paineita siitä mitä "kirjan mukaan" pitäisi tehdä. Laitan asiat sellaiseen järjestykseen että pärjätään, että on hyvä olla. Meillä kaikilla.
Huhhhei. Aikaa on taas vierähtänyt edellisestä kirjoituksesta. Paljon olisi sanottavaa, vaan ei tahdo olla aikaa kirjoittaa kaikkea. No, pari kirjaakin tuossa työnalla. Ensimmäinen ilmestymässä kesän alussa. Kirjat ovat molemmat busineskirjoja. Täällä yksityispuolella kirjoittelen toistaiseksi vain tätä blogia silloin tällöin. Ainiin, paitsi että yksi tarinani sieltä "entisestä elämästä" on julkaistu Ilona Pietiläisen kirjoittamassa ja Docendon julkaisemassa kirjassa Kokonainen.
Kirjan tarina liittyy vuosien takaisiin tapahtumiin, miten selviydyin, miten minusta tuli minä.
Mutta astmasta meinasin tänään pari sanaa kirjoittaa. Nyt kun aikaa diagnoosista on jo toista vuotta ja pahin järkytys on poissa, voin todeta että elämä jatkuu. Ei voi sanoa, että niinkuin ennekin, mutta kaikkeen tottuu, kaiken kanssa oppii elämään. Minusta on nyt vain tullut ison reseptikasan kanssa liikkuva "sairastaja".
En voi kieltää, etteikö toisinaan kävisi mielessä MIKSI? Luonteeseeni kuitenkin kuuluu, ettei tapahtuneille voi mitään, vaan eteenpäin on mentävä ja elettävä sen mukaan mitä mahdollista.
Lääkitykset ovat kutakuinkin kohdallaan ja lähes normaalina arki juoksee. Joskin aina on muistettava ettei ilman avaavaa lääkettä, "piippua", pidä lähteä minnekään. Myös allergialääkkeet on hyvä pitää matkassa, mikäli sattuu menemään tilaan jossa on sisäilman kanssa ongelmia tai sattuu olemaan muuta hengitystä piinaavaa haastetta matkalla.
Alussa muutaman kerran apteekissa meinasi itku tulla kun reseptikasan kanssa tiskillä mietin mitäs lääkkeitä tänään otetaan. Tietoisena siitä, ettei tämä lääkeshow tule ihan lähivuosina loppumaan. Enää ei sureta - se on vain osa elämää jatkossa.
En ole halunnut tehdä sairaudestani sen isompaa numeroa. Vaikka siitä kirjoitankin, kirjoitan siksi, että lukijat ja muut tiedon etsijät saisivat tukea ja apua arkeensä.
Toki toisinaan joudun kertomaan asiakkailleni tai yhteistyötahoille astmastani, kun köhiskelen jatkuvasti ja nenä vuotaa. Ne, jotka eivät astmaa tunne - luulevat herkästi, että onpas tuolla paha köhä. Astmaatikolla kun nenä vuotaa ja köhittää vähän väliä, pienistäkin jutuista. Ja näin keväällä etenkin oikein extrana.
Lääkäri kyselee aina tavatessamme, että olenkos puhallellut lukemia. Harvoin olen. En ole vielä keksinyt miksi niin pitäisi yhtenään tehdä. Olen omalla kohdallani tehnyt päätöksen, että jos olo tuntuu heikommalta, tsekkaan sitten mikä on tilanne ja pohdin lääkityksiäni sitten sen perusteella. Kyllä sen sitten tuntee kun joku ei ole kohdallaan, kun ei voi hyvin. En vain jaksa ottaa tästä elämää suurempaa juttua. Päivät kulkevat muutoin normaaliin tahtiin, lääkettä otetaan silloin kuin tarvitaan.
Ystävältäni sain hyvän ohjeen, että ennen liikutansuorituksia kannattaa ottaa piipusta muutamankin kerran niin jaksaa sitten paremmin liikkua. Tämä on ollut hyvä neuvo. En ole niitä jotka lukevat toisten sairaskertomuksia tai lääkärikirjoja mitä pitää varoa ja mitä ei saa ja mitä saa tehdä. Luen sitten jos jokin tuntuu olevan pielessä. En halua rajoittaa elämääni rajoittamalla kaikkea.
Teflonpannut lähtivät vuoden vaihteen jälkeen roskiin ja tilalle tulivat keraamiset pannut ihan TV-Shopista (!!! - koskaan ennen en ole sieltä tilannut, mutta tämä todella kannatti). Nyt ei yskitä aina ruokaa laittaessa. Tämänkin halusin kokeilla ensin itse. Helpompi on tehdä päätöksiä kun tietää mikä toimii ja mikä ei. Mille on herkistynyt ja mille ei. Kaikki astmaatikot kun eivät oireile läheskään samoille asioille. Esimerkiksi pöly ja hiuslakka eivät juurikaan vaikuta minuun, luojan kiitos ;) Jouluna meillä oli kuusi ja hyasintteja. Lasten iloksi - vietiin ne sitten pois kun ei enää hyvälle tuntunut.
Minun kohdalla home on pahin. Naama kuumenee, korvat menevät punaiseksi ja yskiminen alkaa n. 20 min päästä viimeistään. Lima nousee nieluun ja metallimaistuu suussa, tunnin päästä ääni alkaa reistailla. Näitä juttuja ei voi näytellä - eivätkä ne voi olla edes kuviteltuja, vaikka joskus niin toivoisinkin. Minähän olen terve. Välillä herkistymisen ja sairastumisen on jo melkein unohtanut. Kun ei joudu heikkoihin tiloihin menemään, ei oireiluja ole juuri ollenkaan.
Lääkäriltäni kysyin, pitääkö minun välttää näitä tiloja. Kun joudun kuitenkin aika-ajoin käymään asiakkaiden ja yhteistyötahojen tiloissa, joissa on ongelmia. Lääkärini sanoi että ei ole haittaa, kunhan ei oleskele tiloissa jatkuvasti. Troppia naamaan vaan ennen tiloihin menoa, jos tietää ongelmia olevan.
Hiihtolomalla käväisimme perheen kera Tallinnassa, iso pussi lääkkeitä mukana tottakai. Eihän koskaan voi tietää millainen hotelli/hostelli osuu kohdalle. Ja onneksi otinkin kasan troppeja mukaan, sillä melkoisen heikkohan tämän majapaikkamme kunto olikin. 10 min ja tunsin metallisen maun kielenpäällä ja kurkun kuristuksen yskimiskohtauksineen. No, reissusta selvittiin kun käytiin vain nukkumassa majapaikassa ja vedin kunnolla troppeja poskeen. Ei siitä sen isompaa juttua - toki se vähän matkatunnelmaa latisti, mutta oppia tämäkin =)
Kokonaisuudessa olen kovin huolissani home-asioista yleisesti, siis valtakunnallisesti. Meillä on tämän kanssa käsissämme melkoinen ongelma. Asiaa vähätellään edelleenkin monessa paikassa. Ongelmana on se, ettei ihmisestä oikein vieläkään kunnolla tiedetä mitä tutkitaan, rakennuksista puhumattakaan. Rakennuksia pyritään kyllä korjaamaan, mutta niin monessa saneeratussa paikassa käyneenä voin sanoa, että home on ja pysyy. Vain totaalinen uudelleen rakentaminen poistaa homeet. Se on pyöveli semmonen veikkonen, ei kiva.
Keskeisin ongelma näissä asioissa on huolto. Jos rakennetaan jotain, siitä on pidettävä hirmuisen hyvää huolta, koko ajan. Ongelmana on vain se, ettei ketään kiinnosta. "Ei oo mun päänsärky". Vaan eräänä päivänäpä tämä on aika monen päänsärky - on jo nyt.
Minä kuulen milloin ihminen yskii astmaattisesti - haistan homeen - reagoin homeeseen - huomaan väsyneen ihmisen, vaikka kaiken pitäisi olla hyvin. Kaikille tätä vain ei voi sanoa. Asia on arka, mutta onneksi muuttumassa.
Monesti väsymykseen ja pikku (!) yskään yritetään löytää syytä muualta. "Onhan flunssa-aika" - "en vain ole liikkunut" - "vitamiinit syömättä" - "stressiä" - "liikaa töitä"... jne.
Vika ei välttämättä ole sinussa. Jos epäilet sisäilmajuttuja, huomioi paikkoja missä voit heikommin. Jos vaihdat paikkaa, paraneeko olosi?
Ei ole helppoja asioita, mutta tärkeintä on saada itsensä kuntoon. Vähättelyyn ei ole varaa, eikä peittelyyn. Asioista kannattaa puhua, mutta hysteeriseksi ei kannata alkaa. Elää voi aivan perus elämää, jos niin päättää. Mukana voi olla pikkumutkia, mutta ne voi ottaa osana eloa.
