Viimeviikolla vasemmisto nuoret esittivät palkkakattoa, mikä näin yrittäjänä tuntuu aika hullulta. Jos teen niskalimassa töitä, niin enkös ole täysin oikeutettu saamaan omasta työstäni niin suuren palkan kuin vain jaksan työtä tehdä? Eihän se palkka minulle tupsahda ilman työtäni ja panostustani eikä heti sinä päivänä kun yritykseni perustan. Monesti yrittäjä on elänyt palkatta vuosia kehitystyön parissa. Palkka on palkkio tehdystä työstä, samoin osingot. Osingot tulevat tuotosta, vuosien kehittämisestä, pitkäjänteisestä työstä ja puurtamisesta. Joku on tehnyt niidenkin eteen töitä. Työntekijäpuolella monesti saa bonuksia vuosien työstä - yrittäjällä boonukset ovat osinkoja. Ja vapaus tehdä sitä mihin on intohimo!
Meillä jokaisella työkuntoisella on mahdollisuus tehdä rahaa jos haluamme, ihan oikeasti. Se on vain halusta ja uskosta kiinni. Töitä se vaatii, niin pitääkin. Jos joku siis saa isompaa palkkaa, hän on tehnyt sen eteen töitä - kateellisuus ei kauas vie. Tehdään itsekin töitä, niin päästään samaan tilanteeseen. Toki monelle riittää ihan vaan se että pärjää, ei kaipaakkaan rahaa "liikaa" ja sekin on hyväksyttävää.
On tutkittu ja selväksi havaittu se tosiasia, että jos saat paljon rahaa, saat sen kaiken varmasti kulutettua. Jos sinulla taas on vähän rahaa, osaat kyllä elää sen mukaan. Niin kotioloissakin monta kertaa menee: pyykinpesukone hajoaa, joudut ostamaan koneen, säästät tämän jälkeen muista menoista ja jossain vaiheessa tilanne taas tasaantuu. Sama koskee yritystoimintaa, ei se ole sen kummoisempaa: rahaa tulee, tehdään investointeja, tehdään taas töitä, ansaitaan, säästetään ja taas investoidaan, kasvetaan.
Raha pitää aina tehdä, säästää ja jossain vaiheessa kuluttaa. Raha ei tule kenellekään ilmaiseksi, eikä mikään ole ilmaista loppupeleissä. On opittava arvostamaan asioita: puhdasta vettä, kouluja, terveydenhuoltoa, neuvontapalveluita, teitä, puistoja, infraa... joku ne on maksanut, käytännössä aina me itse veroina. Ollaan totuttu saamaan aika paljon, emmekä aina muista ajatella kuka ne maksaa.
Meillä kotona, niin omassa kodissani lapsena, kuin perheessämme tänäpäivänäkin kaikki tekevät "töitä" rahan eteen. Että saa viikkorahaa, on sen eteen tehtävä töitä. Jos toivoo jotain extraa, on sen eteen tehtävä askareita. Jos haluamme lomamatkalle, kaikki perheessä tietävät, että silloin tehdään paljon töitä ja säästetään, jotta yhteinen lomamme on mahdollista. Raha ei tule seinästä, ei ole missään pussia josta voisimme sitä vain käydä ammentamassa, rahaa on tehtävä.
Joskus tuntuu tylsälle puhua rahasta, eikä sitä aina pidäkään tehdä. On tärkeää että on läheisiä, ihmisiä joille puhua, jotka sinua tukevat. Se on tottakai rahaakin tärkeämpää. Valitettavasti laskuja ei voi vielä maksaa läheisyyden tunteella ja ilman laskuja on lähes mahdotonta elää. Niinpä joskus joudumme kierteeseen että ei tunnu onnelliselta elää läheisten kanssa kun on niin kovat paineet rahattomuudesta. Ja sitten kun on paine tehdä rahaa, ei ehdi tai jaksa panostaa läheisiin, eikä edes kunnolla siihen työntekoon millä sitä rahaa pitäisi tehdä. Kierre on todellinen ja jännite käsin kosketeltava. Tätä ei pysty ymmärtämään ne, joilla ei koskaan ole ollut vastaavia ongelmia. Yrittäjäkentällä varsinkin tässäkohtaa tarvitaan paljon toisenkin päätä ja olkapäätä, ideoita eteenpäin menemiseen ja jaksamiseen.
Rahasta puhuminen ei saa myöskään tabu - helpottaa kun lasten kanssa keskustellaan mistä rahaa tulee ja mihin se menee. Kuka maksaa koulut, kuka opettajien palkat, kuka kustantaa tiet, taksit, uimahallit, kirjastot jne. Jos haluaa iPodin on sen eteen tehtävä töitä, jos haluaa luokkaretkelle, on senkin kustannukset tehtävä jonkinlaisella työllä. Kun oppii jo lapsena, ettei ilmaista rahaa ole vaan töitä on tehtävä, ei ole aikuisena niin hankalaa sopeutua maailman menoon. Ja ennenkaikkea, että ymmärtää mistä raha tulee ja mihin se menee. Ei se ole niin vaikeata. Vaatii vain vähän ajattelua!
