Juttu julkaistu Keskisuomalaisessa 20.4.2016.
Yhteistyössä on voimaa! Tehdään maakunnasta parempi, yhdessä. Yhdistetään voimamme! Mutta miten? Yi kymmenen vuotta elinkeino- ja yrittäjäkenttää monelta kantilta seuranneena olen huolissani tilanteestamme. Etenkin Keski-Suomessa vaikuttaa olevan ilmapiiri, jossa lähes joka taho on kuppikuntaantunut omiin poteroihinsa. Yhteistyöstä puhutaan kyllä jokaisessa juhlapuheessa, mutta todellinen yhteistyö on aivan lapsen kengissä. Ihmiset ovat luovuttaneet molemmilla puolilla, kun ei jaksa päätään seinään aina hakata. Miksi meillä edes on ”molemmat puolet”? Miksemme pysty tekemään oikeasti yhteistyötä?
Yhteistyössä on voimaa! Tehdään maakunnasta parempi, yhdessä. Yhdistetään voimamme! Mutta miten? Yi kymmenen vuotta elinkeino- ja yrittäjäkenttää monelta kantilta seuranneena olen huolissani tilanteestamme. Etenkin Keski-Suomessa vaikuttaa olevan ilmapiiri, jossa lähes joka taho on kuppikuntaantunut omiin poteroihinsa. Yhteistyöstä puhutaan kyllä jokaisessa juhlapuheessa, mutta todellinen yhteistyö on aivan lapsen kengissä. Ihmiset ovat luovuttaneet molemmilla puolilla, kun ei jaksa päätään seinään aina hakata. Miksi meillä edes on ”molemmat puolet”? Miksemme pysty tekemään oikeasti yhteistyötä?
Puhun nyt etenkin pienyrittäjien äänellä ja painotan, ettei
tämä kokemus perustu vain kapeasti omiin näkemyksiin, vaan erittäin laajan moninaisen
verkoston kokemuksiin. Koska olen äärimmäisen verkostoitunut ja tiedon
janoinen, näen ja koen asioita monelta kantilta. Asioiden näkemiseen tulee
syvyyttä, kun on tekemisissä monella puolella pöytää. Ja kuten
asiakaspalvelu-opeissakin sanotaan, se miten asiakas kokee, on se tärkeintä. Ei
se, miten hyvin meillä meidän omasta mielestämme menee. Oleellisinta on
kuunnella asiakkaita, ympärillämme olevaa kenttää. Tosin silloin tällöin näkee
ja kuulee, miten henkseleitä paukutellaan, vaikka kenttä pupisee ympärillä
päinvastaista. Missä vika?
Pienyrittäjän on keskityttävä tekemään työtänsä, jotta saa
elantoaan. Verkostoituminen on siksi toisinaan työlästä ja aikaa vievää, koska
lopullisista tuloksista ei ole varmuutta. Liian usein käy niin että hyvät ideat
varastetaan ja matto vedetään alta. Tälläistä
tapahtuu jopa julkisella puolella. Surullista, todella surullista. Eivätkä
pienet jaksa lähteä kapinoimaan näistä, mutta sen sijaan viha sisällä kasvaa ja
puskaradio kertoo omaa tarinaansa.
Ne jotka saavat säännöllisiä palkkatuloja julkisen sektorin
pohjattomasta pussista, voisivat aidosti ottaa onkeensa ja alkaa yhdistellä
tahoja, kuten entisen Nokian mainoksessa sanottiin. Connecting People.
Järjestäkää tapahtumia, joissa oikeasti tapahtuu asioita ja alkaa tulla
yhteistyötä ja sitä kautta tuloksia. Kehukaa erilaisia paikallisia yrityksiä,
ei vain niitä kaikista menestyneimpiä. Nostakaa etenkin pieniä esiin!
Some-aikana se ei todellakaan ole vaikeaa. Laatikaa suunnitelmat missä pienet
pääsevät konkreettisesti estradille. Jalkautukaa, tulkaa pois norsunluutorneistanne,
olkaa siellä missä ihmiset, ja pyrkikää auttamaan heitä, oikeasti, vaikka
kädestä piteän. Tiedän, että teissä on monia upeita henkilöitä, jotka tätä jo
tekevätkin. Mutta tarvitaan enemmän, jotta maakunnassamme olisi hyvä yrittää,
elää ja asua.
Muutoksen tekevät ihmiset, eivät tahot, eivät instanssit,
eivät yritykset. Vaan ihmiset. Te ja me. Yhdessä.
Jos tahtoa on, kaikkea tätä voi taatusti tehdä. Kysyisinkin,
onko teillä TAHTOA? Selitykset joutavat nyt nurkkaan, sillä yksikin selitys
pilaa vain oman maineen. Keksikää keinoja, Nytkun, ei Sitkun ja Mutkun!
Sanna Jylänki, yrityssparraaja, yrittäjä
